Pages

Mitä todennäköisesti tapahtuu tulevana vauvavuonna

sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Aion täysimettää puolen vuoden ikään asti ja imettää tietysti koko vauvavuoden, ja toivottavasti paljon sen ylikin (kolmevuotiaaksi asti olisi hieno tavoite!).

Jos vauva on persoonaltaan ja temperamentiltaan sellainen, että hän tarvitsee paljon läheisyyttä, annamme sitä rajoituksetta. Nukumme perhepedissä, sylitämme ja kannamme, vaikka 24/7. 

Aloitamme kiinteät mahdollisimman pienillä määrillä ja mahdollisimman hitaasti.

Osaamme tarttua mahdollisiin refluksi-allergia-astmaoireisiin heti niitä havaitessamme, ja aloitamme tarvittavat toimenpiteet samantien.

Emme pidä unikouluja vauvalle.

Emme rokota vauvaa.


Panostamme laadukkaisiin ja hyödyllisiin maitohappobakteereihin ja vitamiineihin (niin imetyksen kautta kuin suoraan vauvallekin).

Iloitsemme vauvan jokaisesta uudesta opitusta asiasta ja kasvetusta sentistä, mutta emme kiirehdi odottamaan aina vain seuraavaa vaihetta. Pyrimme nauttimaan juuri siitä hetkestä ja niistä taidoista, joita hänellä on sillä hetkellä.

Stressaamme vähemmän kuin edellisinä vauvavuosina. Edessä ei ole (toivottavasti ja todennäköisesti ainakaan) työnhakua, rahahuolia, muuttoa, parisuhdekriisiä eikä suuria heilahteluita Pikkusankarin ja Minimullistajan sairauksissa, joita kaikkia olemme kokeneet edellisinä vauvavuosina. Lähisuhdekriisejäkään tuskin on tiedossa, sillä lähipiiriin on löytynyt ne muutamat mahtavat timantit hyvän elämän pilaajien poistuessa omaan elämänkuplaansa. Tietysti toivon myös, että samanlaista maailman suurinta surua tai siihen verrattavia asioita ei tapahdu, kuin viime vauvavuonna.

Tulen luottamaan omaan äidinvaistooni yhä enemmän.  



Nämä kaikki yllämainitut asiat on opittu edellisten kahden vauvavuoden aikana ja niiden seurauksena. Tällä kertaa pyrimme toimimaan entistäkin paremmin kuin edellisillä kerroilla, sillä olemme taas askeleen viisaampia ja kokeneempia vanhempia.

Kun banaanilettujen pitää onnistua ilman kananmunaa

lauantai 22. lokakuuta 2016

Välillä ruokapöydässä on kananmunattomia syöjiä. Ja sitten kun perusrunkona ruokailussa on myös lehmänmaidottomuus sekä gluteenittomuus, saa reseptejä soveltaakin mukavasti, jotta saisi koostumuksen pysymään haluttuna. 

Meillä on tehty banaanilettuja jo monta vuotta, välillä munallisena ja välillä munattomana. Tässä on yksi hyvä jäljitelmä "perusbanaaniletuille" munattomana.

2 kypsää banaania
hyppysellinen suolaa
ripaus vaniljaa
kookosöljyä paistamiseen

Surauta ainekset sauvasekoittimella tasaiseksi taikinaksi. Muotoile taikinasta pieniä palloja. 
Paista matalahkolla lämmöllä palloihin paistopinta ja litistä vasta sen jälkeen ne lettujen muotoisiksi.

Yhteistyössä Foodinin kanssa

Äitiprobleemia

torstai 20. lokakuuta 2016

Kun lapset tappelevat keskenään, niin milloin on sopiva hetki mennä väliin ja kuinka kauan kannattaisi odottaa, että saavatko he itse välinsä selvitettyä ennen vanhemman väliin menoa?

Kun lapsi valitsee päälleensä vaatteet, jotka eivät minun mielestäni sovi yhteen, annanko hänen lähteä niissä vai voinko vihjata vaatteiden vaihdosta?

Kun lapsi sanoo suoraan jollekin ihmiselle ei-niin-kivan-totuuden, alanko pehmentämään sitä omilla sanoilla vai annanko vain olla?

Kun lapsi pyytää minua maistamaan ruokaa, jota en voi sietää (ja tämä on todettu jo tuhat kertaa yökkäyksen kera), onko minun pakko maistaa, jos itse silti kehottaa lasta maistamaan kaikkea?

Voinko pyytää lasta siivoamaan omat tavaransa, jos itse en sillä hetkellä jaksa siivota omia yhtä levällään olevia tavaroitani?


Voinko paasata lapsilleni ateriarytmien tärkeydestä, jos itse raskaana ollessani vetelen ruokaa puolen tunnin välein?

Onko väärin "pakottaa" lapsi harrastukseensa sellaisena päivänä, jolloin lapsi ilmaisee haluttomuutensa harrastukseen menoon, jos olen ihan varma, että harrastuksen jälkeen hymy on taas lapsen huulilla?

Onko väärin sanoa lapsille lohdutukseksi "kaikki on hyvin, ei mitään hätää", vaikka omassa mielessä pyörii oma oksennusolo, ikävän ihmisen ikävät kommentit, maailman epävakaa tilanne sekä seuraavan viikon epävarmat hoitojärjestelyt (ja sata muuta huolta)?

Onko väärin käyttää värikästä kielenkäyttöä useissa kasvatustilanteissa, kuten "Nyt on sinun uniaikasi. Katsoppa, miten aasipehmokin on jo noin nuutuneen väsynyt tästä pitkästä päivästä, hän tahtoo viereesi nukkumaan", vaikka tosiasiassa mikään aasipehmo ei ole muuttanut ilmettään kertaakaan tehtaasta tulon jälkeen enkä todellakaan tiedä hänen tunne-elämästään yhtään mitään?

Saako lapsille antaa kotitöistä rahaa, vaikka kukaan ei ole minullekaan viittä senttiä iskemässä käteen, jos tyhjennän tiskikoneen?

Pikakarkit pannulla

keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Nyt, kun pahimpien raskauspahoinvointikuukausien jälkeen makeat jutut ovat taas alkaneet pikkuhiljaa kiinnostelemaan minua, on avautunut myös muutama keittiön kaappien kätköissä oleva pussi, joka varmasti jo odotteli minua niiden luo.

Tämä pikamakeaherkku ei ole gourmeetasoinen, mutta ehdottomasti juuri sellainen kun-kaapissa-ei-ole-oikeasti-mitään-mutta-jotakin-makeaa-pitäisi-saada-juttu. Nämä pikakarkit ovat tietysti maidottomia, viljattomia sekä sokerittomia. Toimi minulla, toivottavasti toimii myös sinulla, jos samankaltainen hätä iskee!



Carob-kuorrutetut pavut

1tlk vaaleita papuja

Laita pannu kuumenemaan. Sulata kookosöljy pannulla, ja iske sitten joukkoon pavut ja carobjauhe samaan aikaan. Sekoittele ripeästi niin kauan, kunnes carobjauhe on levittynyt tasaisesti papujen pinnalle. Lopuksi sirottele makusi mukaan steviajauhetta papujen päälle makeutukseksi. Tarjoilukumppaniksi ehdotan mansikoita (mutta toimii toki ilmankin, ja varmasti aika paljon kaiken muunkin kanssa :-)). (Makeutukseen voit kokeilla myös hunajaa, ja carobin tilalla toimii halutessasi myös kaakaojauhe.)

p.s. Reseptiä voi soveltaa myös kikherneisiin - toimii niidenkin kanssa!



Yhteistyössä Foodin

Kolmannen raskauden himot ja ällötykset

maanantai 17. lokakuuta 2016

Minulle ei sovi raskaus - se on tullut tässä todettua nyt jo kolmannen kerran. Huh ja yök ja kääk. Kaiken kestän ja pyrin olemaan valittamatta, sillä tämäkin raskaus on ollut hartaasti toivottu. Kannan siis kaiken, mitä se vaatii, mutta silti aion blogissa ruotia raskauden myös näitä vähemmän kivoja puolia - jospa se antaisi vertaistukea muille onnekkaille kärsijöille. 

Raskaus on aina muuttanut ruokailujani. Edelliset ihan karmeat raskausajan ruokavaliot olen paljastanut tässä kirjoituksessa: likainen totuus. Tämä viimeisin raskaus on mennyt ainakin tähän asti ruokien suhteen todella paljon puhtaammin, sillä karkkihyllyt eivät ole juurikaan kiinnostaneet, mutta ne himot ja ällötykset - ne ovat olleet todella vahvasti läsnä tässäkin raskaudessa! Ja ruokaa on mennyt PALJON (meinasin kirjoittaa, että kysykää mieheltäni, mutta ehkä ei kannata, sillä voitte pyörtyä...). Edellisissä raskauksissa himoitsin yleisesti vain hiilari- ja sokeripitoisia juttuja (ja niitä sitten todellakin söin), eivätkä silloin ällötykset olleet näin voimakkaita kuin nyt.

Aikaisemmissa raskauksissa olisin tunkenut nämä ja kymmenen muuta samantyylistä juttua suuhuni minuutissa.


Nyt kaikki alkoi suurella sipulinhimolla! Tein joka päivä pannulla mössöä, johon laitoin tuoretta keltasipulia, ruohosipulia, punasipulia, valkosipulia, sekä samoja juttuja tietysti rutkasti myös mausteena! Kun sipulivaihe meni parin viikon päästä ohi, sipuli alkoi kamalasti ällöttämään, enkä saa vieläkään voimakkaan sipulin makuisia ruokia syötyä. (Nytkin tätä kirjoittaessa alkoi oksettamaan ajatus tästä mössöstä.)

Sitten alkoi tomaattikausi! Herkuista herkuimmat olivat minitomaatit (joihin en ole vieläkään menettänyt himoani!), mutta tomaattikautena tomaatti meni mieluusti myös soseena ja paseerattuna. Tomaatti soseena ja paseerattuna oli kuitenkin vain hetken rakkaus, ja muutaman viikon päästä (tähän hetkeen asti) tomaatti ei mene kuin tomaattina alas ollenkaan.

Tomaatin jälkeen alkoi vihreiden vihannesten kausi. Silloin himotti pinaatti, lehtikaali, salaatit, nokkonen ja muut vastaavat. Tämä himo kesti ehkä viikon, ja himmeni hiljalleen. Suurimpaan osaan näistä ruuista ei kuitenkaan tullut suuria antipatioita tämän vaiheen loputtua. 

Viimeisin himotus ovat olleet hedelmät, niin tuoreina kuin kuivattuinakin. Ensimmäiseen kolmeen kuukauteen en saanut yhtäkään hedelmää enkä marjaa alas, ja tämä jos mikä oli todella outoa; ennen raskautta kun vetelin ainakin pari desiä marjoja päivässä ja hedelmiäkin upposi ihan ongelmitta. Edelleenkään en saa ihan kaikkea alas: esimerkiksi viinimarjat ja raparperi oksettavat!

Himotus, mikä ollut melkeinpä koko ajan läsnä, on ollut lihan himo! Se on tässä viimeisten kuukausien aikana ollut aika valtava. Punainen liha, se on ollut ykkönen! Myös kana on mennyt aika liukkaasti suuhun. Kala ällötti ensimmäiset kolme kuukautta, mutta nyt on alkanut tietyt kalatkin uppoamaan hyvin. 

Kokoaikainen raskausällötys on ollut kahvi ja tee - nuo minulle normaalisti rakkaat juomat. Ennen raskautta join ainakin yhden mukillisen (kofeiinitonta) kahvia päivässä ja aika monta kupillista teetä - ja voi että nautin niistä hetkistä! Viimeisen kuukauden aikana olen kokeillut juoda kaksi kertaa kahvia ja kaksi kertaa teetä vähän pakolla, mutta ei taida olla vieläkään minun juttuni... Myös kaikki jauhoiset jutut ovat todella yök!

On kyllä suorastaan outoa, että en kahviloissa ollessani kykene juuri teepussien lähettyvillä hengaamaan.



Olen pyrkinyt kuuntelemaan omia mielitekojani, ja syödä ilman huonoa omaa tuntoa sitä, mitä kehoni huutaa, sillä tällä kertaa se on huutanut erilaisia asioita kuin edellisissä raskauksissa. Ja kaikki, jotka ovat todellisista raskaushimoista kärsineet, tietävät, että siinä ei paljon kysellä, että pitäisikö syödä vaiko eikö syödä vaan sitä vaan todellakin syödään! Onnekas olen siis, että himoni ovat olleet nyt järkevämmät kuin viime raskauksissa. Vaikka voihan sitä nytkin miettiä, että onko järkeä syödä kerralla pellillisen lohkoperunoita tai 500g lihaa tai 500g kuivattuja hedelmiä tai kuusi banaania. Näitä kaikkia muun muassa olen siis syönyt ihan tuosta vain... 

Vaikkakin tällaiset "ruokakaudet" ovat olleetkin minulle uusia, olen niitä pyrkinyt kunnioittamaan (ja toivomaan, että tällä kaikella on jokin tarkoitus). Olen myös kunnioittanut kehoni pyyntöjä siitä, missä muodossa ruuat päätyvät mahaani. Tomaatin koostumuksen lisäksi muna-asia on ollut tärkeä keholleni. Ekat viikot ihan must-juttu oli munakokkeli, mutta yhtäkkiä en voinut kuvitellakaan syöväni munakokkelia, vaan munat piti ehdottomasti paistaa kokonaisina! No, nykyään munat eivät mene paistettuina muussa muodossa kuin banaaniletuissa. On tämä ihmeellinen tämä raskaus, huh! Aika monet kerrat olen jopa ärsyyntynyt keholleni, että eikö tässä nyt vaan voisi syödä ihan normaalisti, niin kuin ennen raskautta, ilman mitään ongelmia!?

Sipulia... hyyyyyyi.



Tilanne on siis ollut suurin piirtein tämä. Kuten instassanikin muutama päivä sitten kerroin, aamut ovat olleet todella, todella vaikeita. Näinä aamuina olen monesti luullut, että pahoinvointiin voi kuolla ja että itse olen yksi näistä kalman valituista. Sellaisille, jotka eivät ole raskauspahoinvointia kokeneet, kuvailisin omaa oloani niin, että ihan kuin maailmanluokan mahatauti potenssiin tuhat olisi juuri nurkan takana - eli mahassa velloo, mutta oksennus ei vielä tule ylös vaikka sitä toivoisi; mitään ei pysty sanomaan, mitään ylimääräistä hajua ei voi sietää ja ällötys on koko kehon valtaava kokonaisvaltainen karmeustila. Välillä pahoinvointi oli sen verran paha, että jalat lähtivät alta.

Minulla pahoinvointi kesti kaikki päivät, aamuista kuitenkin aina himpun verran olo kohentuen päiväksi. Silti päivän mittaan saattoi tulla niin pahoja huonovointikohtauksia, että jos olisin voinut kuunnella omaa oloani, olisin maannut sängyssä koko alkuraskauden. Nyt kuitenkin nielin kyyneleeni ja oksennukseni ja yritin toimia normaalisti. Se oli lamaannuttavaa. Illaksi pahoinvointi yltyi myös yhtä tuskalliseksi kuin aamut olivat - varsinkin niinä päivinä, kun päivän rasitus oli ollut normaalia suurempaa. Usein menin nukkumaan yhdeksän aikoihin, jotta ei tarvitsisi tuntea sitä pahaa oloa enää valveilla.

Raskaana ollessa klo 20:30 on ihan sopiva nukkumaanmenoaika, eikö?



Viikon verran on oloni nyt ollut parempi eli aikalailla 16. viikon eli viidennen kuukauden raja oli minulle ratkaiseva. Arvioisin, että pahoinvointi on puolittunut - ja vaikka pahoinvointi on edelleen läsnä, oloni on nyt välillä kuin paratiisissa olisi - niiiiiin huono on oloni viimeiset neljä kuukautta ollut, että vertailukohtani on aika karu ja osaan arvostaa tätä hetkeä! 

Tottatakai odotan, että pahoinvointini tajuisi häipyä kokonaan tiehensä, ja saisin normaalin energiani ja hymyni takaisin! Että uskaltaisin astua työpaikan kahvihuoneeseen. Että kotona ei tarvitsisi pakoilla keittiötä silloin, kun siellä keitetään iltateetä. Että en kääntäisi päätäni pois miehen kasvojen ääreltä, jos hän on syönyt vääränlaista ruokaa. Että jaksaisin taas urheilla. Että saisin taas pestä hampaat kunnolla. Että jaksaisin iloita raskaudesta enemmän. Että jaksaisin olla pojille parempi äiti.

Lapsiperhe + vuosi ilman tartuntatauteja = mahdoton yhtälö?

perjantai 14. lokakuuta 2016

Olipahan saavutus! Meillä juhlittiin yksivuotisjuhlia, meinaan terveyden yksivuotisjuhlia! Vuoteen kenelläkään meidän perheessä ei ollut tartuntatauteja, edes pientä flunssaa, saati mitään sen vakavampia tartuntatauteja! Harmi vain, synttärilaskenta joudutaan aloittamaan alusta, sillä juurikin viime viikkoina minä ja pojat olemme sairastaneet pienimuotoisen flunssan, pläääh. Ja ei tietenkään ole tietoa, mitä kauheuksia kulman takana odottaa, hah. Kirjoitan kuitenkin siksi, koska tämä vuosi on ollut historiallinen meidän perheessä. Toki sitä edeltävänä vuonna meillä vieraili myös vain yksi flunssa, joten periaatteessa kahden vuoden sisään yksi flunssa sekin on jo aika kivasti, kun ottaa huomioon meidän taustan ja lapsiperhestatuksen, eskarissa käymisen, kerhossa käymisen, yhteensä neljässä harrastuksessa käymisen ja kaikki muut hoploppailut ja lähipiirissä jyllänneet kipeydet.
 
Meidän molemmilla pojilla on ollut refluksitaudin, allergioiden ja astman ollessa huonossa jamassa huono vastustuskyky, luonnollisestikin, kuten muillakin pitkäaikaissairailla. Ja sitten kun se flunssa on tullut päälle, se on tullut todella, todella ikävänä nostaen kaikki oireet potenssiin tuhat. Siksi me olemmekin aikaisempina vuosina aina olleet todella tarkkoja vieraiden kipeystilanteesta kotiin kutsuessa ja kylässä käydessä (enää emme ole niin tarkkoja, vaikkakaan emme hakemalla hae edelleenkään tartuntoja). Muistan, kun aiempina vuosina joka ikinen kerta, kun lääkärikeskuksessa, terveyskeskuksessa tai sairaalassa käynnistä oli pari päivää, lapset tulivat kipeiksi, aina ja poikkeuksetta! Minä itsekin olen nuorempina aikuisvuosina ollut pedin oma jokaisesta sairaudesta, jota kuka tahansa kanssani vähänkään tekemisissä ollut ihminen on sairastanut. Viime vuosina olen kuitenkin minäkin ollut ilmiömäisen terve. Jotakin on siis tapahtunut. Vähän aikaa sitten kirjoittelinkin, että arkemme on ollut vähempioireista, ja että lääkkeistä olemme pyristelleet onnistuneesti eroon! Arki on myös sen takia ollut helpompaa, kun ei ole ollut noita ikäviä sairauskierteitä kiusaamassa.


Ajattelin nyt kirjoitella asioita, joiden luulemme vaikuttavan vastustuskykyymme positiivisesti. Jospa sieltä löytyisi jollekulle edes jokunen uusi asia mietittäväksi :-)

Uni. Tämä on pakko kirjoittaa ensimmäiseksi, ihan vain jo blogin nimenkin takia, heh. Monta vuotta kestävä jatkuva valvominen on syönyt koko perheen vastustuskykyä. Onhan se selvää, että jos herää monta vuotta putkeen monta kymmentä kertaa yössä, ei keho saa levätä tarpeeksi, jotta jaksaisi puolustautua ulkoisia uhkia vastaan. (Muuten, hyvää unta tavoitteleville lisävinkkejämme löytyy täältä (klik)!)



Unihygienia. Olemme valinneet koko perheelle laadukkaat patjat, tyynyt ja peitot, jotka ovat helposti pestävissä. Varsinkin tyynyä pesemme säännöllisesti ja tyynyliinaa vaihdamme usein. Tyyny on flunssan iskiessä välttämättäkin räkä- ja yskäalusta, ja jos se jo ennestään sisältää kirjavan joukon mikrobeja, ei tarvitse varmaankaan ihmetellä, miksi flunssakierre vaan jatkuu ja jatkuu...

Käsien pesu. Jos meillä ei ole vieraita tai muuta erikoista häslinkiä, niin pojat muistavat pääsääntöisesti ihan itse käsien pesun tärkeyden: vessassa käynnin jälkeen, ennen ruuanlaittoa/syömistä sekä aina, kun saavumme kotiin pihalta/kylästä/muualta. Me pesemme ikävät pöpöt pois ja katsomme, kun ne vierivät viemäriin. Sitten kuivataan kädet kunnolla, etteivät uudet pöpöt pääse tarttumaan niin helposti käsiin. Käsien pesua vauhdittaa yleensä kertomukset siitä, miten kipeänä ollessa möllötetään vain kurjana kotona, eikä päästä niihin haluttuihin teattereihin, retkille, kylään, jos pöpöt valtaavat käsien kautta kehon... 

Hyvät bakteerit. Emme ole missään nimessä yltiömäisen puhtauden perikuvia (ja erotan tässä sanat hygieenisyys ja puhtaus, sillä hygieenisiä koemme olevamme). Emme jynssää kotiamme lattiasta kattoon hysteerisesti desinfioivilla myrkyillä. Pidämme siis huolen, että kodissamme on läsnä ns. normaali bakteerikanta. Olemme tehneet kotiimme perusteelliset homekartoitukset, mm. homekoiratutkimuksen ja sen perusteella kotimme on homeeton (homeelle altistuminen lisää sairastumisriskiä sekä sairauskierteitä!). Tämän lisäksi vahvistamme jokaisen perheenjäsenemme hyvää suolistobakteerikantaa säännöllisen epäsäännöllisesti käyttämällä vahvoja maitohappobakteereja kuuriluontoisesti sekä syömällä hapatettuja ja fermentoituja ruokia.

Luomuruoka. Uskomme vakaasti, että parempi ravitsemustilanne meillä kaikilla on vaikuttanut immuniteettiimme. Omaostamamme ruuan luomuprosentti hipoo nykyään sataa prosenttia (kiitos paremman saatavuuden!), sillä uskomme, että mitä vähemmän ruuassa on "mitään ylimääräistä", sen paremmin keho osaa hyödyntää ruuan ravinteet (ja niitähän keho tarvitsee toimiakseen optimaalisella tavalla). Ja tietenkin, kun "perusruokia" virittää "superfoodeilla", saa entistäkin enemmän ravintoaineita käyttöön!



Puhdas vesi. Suomessa tulee helposti ajatelleeksi, että hanavesi on automaattisesti puhdasta ja laadukasta. Mutta onko se sitä oikeasti? Yleensä kannattaa esimerkiksi muistaa, että mitä vanhempi talo, sitä vanhemmat putket. Emme luota sokeasti hanaveden laatuun, ja siksi meillä on ollut käytössä vedensuodatin parin vuoden ajan. Käytämme janojuomana vettä ja usein lisäämme siihen ripauksen laadukasta suolaa ja tuoretta sitruunaa.

Vitamiinit. Tästä voisi kirjoittaa kokonaisen tekstin itsessään, mutta nostetaan aiheeseen liittyen nyt vain kolme meidän perheen luottovitamiinia: d-vitamiini, omega-3 sekä c-vitamiini. Olennaista vitamiinien käytössä on riittävä annostus ja laatu. Laadulla tarkoitetaan myös sitä, että tuote on mahdollisimman hyvin elimistön hyödynnettävissä.



D-vitamiinia käytämme nestemäisessä muodossa, jonka pohjana on oliivi-, mct- tai jokin muu laadukas öljy. D-vitamiinin täytyy olla luonnollisessa muodossa (D3). Lapsille annamme n. 50 mikrogrammaa/vrk ja itse otamme n. 100 mikrogrammaa/vrk ympäri vuoden. Kunhan pitää huolen, että saa muitakin rasvaliukoisia vitamiineja, varsinkin a- ja k2-vitamiinia, voi d-vitamiinia ottaa huoletta 20 mikrogrammaa jokaista 10:ntä painokiloa kohden. D-vitamiini on ehkäpä tärkein immuniteetin vahvistaja, jos pitäisi valita vain yksi ravintolisä, mitä käyttää. (Olemme myös mittauttaneet d-vitamiiniarvomme ja näillä annostuksilla d-vitamiinin tasomme niin aikuisilla kuin lapsilla ovat viitearvoissa hyvissä lukemissa!)
 
Omega-3:sta käytämme joko vanhanajan kalanmaksaöljynä (josta saa samalla a-vitamiinia) tai sitten krilliöljynä (joka sisältää myös astaksantiinia). Omega-3:n päiväannos lapsilla on n.500mg ja aikuisilla n. 1000mg. Omega-3:n yksi päärooli elimistössä on tulehdusreaktion hillitseminen. Suurempia annoksia ei ole tarvetta ottaa. Sen sijaan liiallista omega-6 saantia tulisi rajoittaa, sillä se puolestaan lisää tulehdusta elimistössä.

C-vitamiinia käytämme joko jauheena askorbiinihappokristalleina tai hitaasti vapautuvana kapselina. Normaali päiväannos lapsilla on 250-500mg ja aikuisilla 1-2g. Jos kuitenkin flunssa pääsee yllättämään, niin normaalin päiväannoksen voi kolminkertaistaa. Sillä voi lyhentää flunssan kestoa parilla päivällä. Koska c-vitamiini on vesiliukoinen, ei tarvitse olla huolissaan yliannostuksesta useamman grammankaan päiväannoksilla. 


Stressinhallinta. Pyrimme minimoimaan fyysisiä stressitekijöitä niin paljon kuin mahdollista (jokainen voi valita, ottaako töissä ylennystä vastaan; jokainen voi valita, kuinka paljon harrastaa kuinkakin rankkaa harrastusta jne.). Pyrimme välttämään kiireettä. Mitä stressaavampi päivä on ollut, sitä enemmän täytyisi varata aikaa rauhoittumiselle iltaisin. Lasten kanssa tämä tarkoittaa yhdessä lukemista tai rauhallisia leikkejä, läheisyyttä ja läsnäoloa. Musiikilla on rauhoittava vaikutus koko perheeseemme. Jonkinlainen hieronta tai sively kuuluu aina nukutusrituaaleihimme. Siinä huomaa konkreettisesti, miten keho rentoutuu. Me vanhemmat käytämme myös kuuriluontoisesti adaptogeenisiä yrttejä tasapainottamaan stressiä (Näitä ovat esimerkiksi reishi, ashwagandha ja ruusujuuri).
 
Henkilökohtaisesti lisäisin listaan vielä hieman mututuntumalla, mutta silti tosissani ulkoilun (ja säännöllisen liikunnan muutenkin) sekä positiivisen elämänasenteen. Oman kehon kuuntelemisen oppiminenkin voi toimia flussan tulon ehkäisijänä, sillä silloin pystyy havaitsemaan flunssan tulon jo todella varhaisessa vaiheessa ja kerkiää tehdä tarvittavat akuutit flunssantulon estotoimenpiteet jo hyvissä ajoin. Itsekin oman nykyisen flunssani jo ounastelin, sillä takana oli tiukka työviikko, välissä viikonloppu yksin lasten kanssa miehen ollessa työmatkalla ja edessä taas tiukka työviikko ja sen päälle minun ja Pikkusankarin matka koko ajan jossakin päin Suomea viilettäen. Tämän kaiken lisäksi raskaus velotti todella suuren osan jaksamista, ja läheissuhteissa oli suuria murheita. Nukkuminen ei onnistunut pahoinvoinnin ja yskimisen takia. En jaksanut vaivautua ulos enkä oikeastaan ajatella kovin positiivisestikaan. Eli olin oikein tyrkky näille pojilla olleille flunssapöpöille. Jospa loppuraskaus ei sisältäisi näin kovia puristuksia kaikilla elämän osa-alueilla samaan aikaan!


Loppuun vielä on pakko mainita, että meidän mielestä se yleinen ajatuskuvio, että lasten nyt vaan kuuluu sairastaa kymmenen tai kaksikymmentä flunssaa vuodessa on outo. Ainakin itse olemme huomanneet, että sellaista on mahdollista välttää, ja toivommekin, että voimme tavata flunssan seuraavan kerran vasta vuoden päästä tai myöhemminkin. Ja jos jostakin syystä flunssa tai muu pöpö iskee taas aiemmin, ei flunssantorjumiskeinoistamme ole ainakaan ollut mitään haittaa, kun niitä toteuttaa sopivan rennolla asenteella, ihan niin kuin muutakin elämää. Ei siis stressiä näistäkään asioista!

Yhteistyössä Foodinin kanssa

Syy kaikkeen

keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Olen ollut äärimmäisen väsynyt.

Olen voinut äärimmäisen pahoin.

Muutto oli äärimmäisen rankka.

Työnaloitus on ollut äärimmäisen vaikea.

Jo sana urheilu on ollut äärimmäisen vastenmielinen.

Ihoni on alkanut kasvattaa äärimmäisen kamalia finnipesäkkeittä.

Suurin osa ruuista ja juomista saa aikaan äärimmäisen vastenmielisen yökkäysrefleksin.

Normaalit vaatteet tuntuvat äärimmäisen kamalilta päällä.

Olen nukkunut äärimmäisen katkoisasti ja painajaisia hourien.

Pääni on ajoittain äärimmäisen kipeä.

Hampaiden pesu on äärimmäisen ällöttävää touhua.

Kaikki tunteet ovat olleet juurikin: äärimmäisiä.



Kaikesta huolimatta olemme äärimmäisen onnellisia ja innokkaita, sillä kauan toivottu ja odotettu haaveemme on toteutunut.

Minun vinkkini somevanhemmuuden vähentämiseen

sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Virtuaalinen maailma on kuohunut vanhempien somekäytöksestä aika voimaakkaastikin viime aikoina (olette varmasti huomanneet sen!). Minun mielestäni asioista keskusteleminen on vain hyvä asia! Itse suhtaudun aika neutraalisti näihin asioihin: suurin osa elektroniikasta helpottaa elämää huomattavasti ja sillä on paljon hyviä puolia ihan sen lapsiarjenkin kannalta ajateltuna. SILTI jokaikisen vanhemman (ja muidenkin lasten kanssa aikaa viettävien) tulisi miettiä omaa kännykän/tabletin/tietokoneen käyttöä lasten seurassa, ja tehdä käytökseen muutoksia, jos omatunto vähänkään kolkuttelee.

Luulen, että minäkin saatan välillä olla juuri se äiti, josta tuntemattomat voivat ajatella, että onpas siinä kasvattaja, kun on nenä ruudussa kiinni. Minä kun saatan lasten kanssa liikkuessa räplätä kännykkää, enkä sitä asiaa nyt lähde kieltämään yhtään. Usein, hyvin usein tarkoitusperäni on kuitenkin jokin ihan muu kuin "turhanpäiväinen" somettaminen! 



Käytän hyvin usein navigaattoria, kun liikun vieraassa paikassa lasten kanssa (kyllä, myös silloin, kun olemme kävellen liikkeellä). Ja kännykässähän tuo navigaattori on. 

Liikkeellä ollessamme saatan etsiä myös liikkumiseemme/päivän suunnitelmiin liittyviä tietoja, jotka ovat jostain syystä jääneet selvittämättä aiemmin.

Saatamme yhdessä googlettaa jotakin oudon näköistä sientä tai hyönteistä tai sammakkolajia, joka tulee luonnossa vastaan. Tai tsekkaamme yhdessä, miltä sää näyttää määränpäässämme.

Saatan napsaista kuvan tai pari jostakin hauskasta/kauniista tilanteesta muistoksi meille kaikille.

Hyvin usein myös vastaan puhelimeen, jos on syytä olettaa, että soittaja on esimerkiksi henkilö, jota olemme menossa tapaamaan, sillä soittajan asia saattaa vaikuttaa meidän sen hetkisiin suunnitelmiin. Vastaan myös puhelimeen, jos kuka tahansa, mutta sama henkilö soittaa muutaman kerran tiuhaan peräkkäin, sillä yleensä silloin soittajalla on jotakin tärkeää asiaa.

Muutamat läheiset saattavat lähettää pojille minun whatsupp-tilin kautta kuvia esimerkiksi pojille tärkeistä lemmikeistä. Näitä kissa- ja koirakuvia ja -videoita tietysti katsomme yhdessä hymyillen!

Ihan silloin tällöin saatan puistossa ollessamme kaivaa kännykän myös tsekatakseni päivän aikana tulleet viestit tai laittaakseni instagramiin kivan kuvan. Mutta näin tapahtuu vain ja ainoastaan silloin, kun näen, kuulen ja tiedän, että lapsilla on jokin superhyvä leikki keskenään, eikä vaaroja ole lähettyvillä. 

Kotona ollessa voin katsoa puhelinta silloin, jos pojat leikkivät toisessa huoneessa nätisti, eikä minua tarvita heidän valvomiseensa. Silloinkaan sormi ei voi olla pyyhkimässä pölyjä näytöltä jatkuvasti, sillä kyllä lapset senkin huomaavat ja vaistoavat, vaikka kuinka ovatkin omissa oloissaan.
  


No, mitkä vinkit sitten antaisin niille, jotka haluavat vähentää somen käyttöä?

Mykistä ei-niin-tärkeät whatsupp-ryhmät. Laita kännykkä kokonaan äänettömälle tai piippaukselle aina, kun et odota mitään supertärkeää puhelua.

Jos räpläät puhelinta lasten läsnäollessa, kerro heille, mitä teet. Tämä tapa vähentää huomattavasti kiusausta alkaa selaamaan kaikkea ei-niin-välttämätöntä. Minä kerron 99 prosenttisesti ääneen aina, että "Äiti etsii nyt googlesta sen paikan osoitetta, mihin olemme menossa", tai "Äiti katsoo, moneltako se paikka aukeaakaan", "Äiti kirjoittaa isille nyt viestiä, jotta isi osaa tuoda kaupasta niitä meidän toivomiamme ruokia" tai "Äiti sopii nyt kaverin kanssa treffejä, jotta tekin pääsette leikkimään kavereidenne kanssa iltapäivällä".  Tämän tavan ansiosta lapset eivät hae niin kovasti huomiota puhelimen käytön aikana, kun he tietävät, mitä vanhempi puhelimella tekee ja että sen räplääminen loppuu tietyn ajan sisällä. (Tämä tietenkin toimii hyvin vain vanhempien lasten kanssa, jotka ymmärtävät puhetta.)

Jätä puhelin joskus kotiin. Jos oletat, että et tarvitse puhelinta pikkureissun aikana, jätä puhelin rohkeasti kotiin.

Kun tapaatte kavereiden kanssa, näytä mallia, äläkä vilkuile kännykkää jatkuvasti, saati ota sitä kokoaikaiseksi seuralaiseksi käteesi oikeassa seurassa ollessasi.

Vaikka puhelimesi ei ole äänettömällä, sinun ei ole pakko vastata puheluihin tai viesteihin (ellet ole luvannut jollekulle sinä päivänä olevasi tavoitettavissa koko ajan). Usein, kun me olemme vaikka lukemassa satua tai leikkimässä, pojat kertovat kuulevansa, että puhelimeni soi tai viestin piippaavan. Lasten mielestä mikään ei ole siinä hetkessä ihanampaa kuin se, että otan heidän lähemmäksi itseäni ja kuiskaan "Kenelläkään ei ole mitään sen tärkeämpää asiaa nyt, kuin tämä meidän hetkemme tässä. Äidin ei tarvitse vastata puhelimeen nyt."



Näillä vinkeillä ainakin minun someomatuntoni pysyy suht puhtaana. Haluan kasvatuksellani välittää pojilleni kokemuksen, että elektroniikka/netti/virtuaalisuus/some on hyvä renki, mutta todella huono isäntä. Lasteni tulevaisuus tulee olemaan kovin paljon tuolla toisessa todellisuudessa, mutta en  tahdo, että he kokisivat, että se toinen todellisuus olisi paremmuudessa ikinä verrattavissa tähän oikeaan todellisuuteen.

Myös minä olen siis saanut silmänpyörittelyjä, kun olen kännykkää katsellut poikien läsnäollessa, mutta sitäkin enemmän olen saanut kommentteja ventovierailta, kuten: "Kuinka kauniisti kohteletkaan lapsiasi ja kuinka hyvin asiat selität heille", tai "Onpa kiva huomata, että olemassa on vielä vanhempia, jotka keskittyvät täysillä lapsiinsa ja välittävät muustakin kuin somesta". Asioilla on siis tässäkin asiassa kaksi puolta: eri tilanteissa minunkin käytös nähdään tosi huonona tai tosi hyvänä.

Minä olen halunnut selittää jo varhaisessa vaiheessa esikoiselleni, miksi äiti ottaa välillä ruuistaan kuvia (äiti jakaa näitä kuvia netissä, jotta muut ihmiset voisivat saada inspiraatiota niistä), miksi äiti kirjoittaa meidän arjesta blogiinsa eli julkiseen päiväkirjaansa (äiti haluaa, että maailman muut lapset eivät joutuisi kärsimään niistä vaivoista niin paljon, kuin te kärsitte) ja miksi ylipäätään äiti haluaa olla mukana kaikissa "someissa" ja muissa (koska äiti tykkää lukea juttuja, jotka häntä kiinnostavat ja että äiti voi pitää yllä sen kautta sellaisiakin ystävyyssuhteita, joita kasvotusten harvemmin voidaan pitää yllä). Ja niin edelleen. Olen myös kertonut, että netistä voi saada paljon iloa, mutta esimerkiksi netistä kauniin auringonlaskun katsominen ei tuota ollenkaan samaa iloa kuin livenä sen katsominen - mennään siis katsomaan sitä yhdessä!

Pyrin siis hoitamaan suurimman osan kännykkä/tietokoneasioista muulloin kuin poikien kanssa ollessa. Myönnän, että hyvin usein yksin ollessa, esimerkiksi pidemmissä odottamistilanteissa selaan kännykkää (olen kärsimätön odottaja, ja tätä minun pitäisi petrata!), vaikka voisin myös "olla hetkessä" juuri siinä tilanteessa, missä sitten olenkaan. Myös iltaisin lasten nukahdettua tulee tehtyä viestittelyä, sähköpostia ja blogijuttuja, ja vaikka se ei ole pois lasten kanssa olosta, niin onhan se tietysti pois parisuhdeajalta, jos se toinen on siinä kotona eikä omissa menoissaan (mutta toisaalta, meillä ei katsota telkkaria, joten aikaa jää kyllä kotitöihin yhdessäoloonkin ilman ruutuja).

On tietenkin hetkiä, jolloin joku sähköposti vain on kerta kaikkiaan kirjoitettava heti tai pankkiasia maksettava ja istuuduttava koneen ääreen lasten kanssa ollessa. Mutta minun mielestäni on hyvä, jos nämä olisivat tosissaan niitä poikkeushetkiä. Näin lapsetkin oppivat, että kännykkä, pädi ja läppäri ovat etupäässä keinoja hoitaa asioita, eivät itse todellisuus.

Oi Habitare!

lauantai 1. lokakuuta 2016

Tänäkin vuonna sinne oli päästävä. Ja juurikin tänä vuonna, sillä nyt huonekalu-, sisustus- ja designtapahtuma oli ajankohtaisin ikinä meille, sisustuksellisesti täysin keskeneräisessä talossa asuville ihmisille. Ja olihan se taas inspiraatiota täynnä se päivä! Hyvin monena vuonna olen taapertanut messut läpi itkevä vauva/taapero kantorepussa tai rattaita työntäen ja  tuskanhiessä muiden ihmisten kantapäitä murskaten (anteeksi!). Tänä vuonna pääsin helpommalla (tältäkö se lasten kasvaminen nyt sitten tuntuu?), ja sain keskittyä oikeasti messujuttuihin!










Tykkäsin messuista (ei ollut siis poikkeusvuosi :-D), ja saimmekin aikaa kulumaan melko monta tuntia messualueita kierrellen ja sisustustuulia henkien.









Meillä oli tarvelista mielessämme (siis sellainen oikeasti tarvelista) ja sitten oli "tarve"lista mielessämme :-D Noh, koska molemmat listat sisältävät ehkä kymmenen, kaksikymmentä juttua, niin luonnollisestikaan niitä kaikkia emme raaskineet hankkia.


Nämä lelukorit sisältyivät oikeaan tarvelistaan. Meillä muoviset lelukorit säilyvät ehjänä vain varastossa, niin monet yksilöt ovat kokeneet rikkoutumiskohtalon poikien leikeissä. Pahviset säilytysratkaisut eivät ole olleet sen kestävämpiä - ne alkavat murenemaan, taipumaan ja halkeamaan. Yksi ihana vanha puinen lelukori meillä on, mutta sekin odottaa tuunaamista. Muuten kaikki lelut ovatkin sitten säilytetty (kauppojen mainos)kangaspusseissa (jotka tosin nekin jostakin kumman syystä menevät rikki liian helposti). Lelut ovat siis odottaneet melko kauan lopullista kotiaan. Messuilta hakusessa siis olivat kankaiset, tukevat lelukorit, jotka eivät toivottavasti ainakaan heti menisi rikki! Löysin nämä canvaskorit minulle ennestään tuntemattomasti, Piironki- nimisestä sisustusliikkeestä. Korit ovat yleiskoreja, mutta katsotaan, jos ne meillä mukautuisivat hyvin leluillekin!

Toinen ostos oli pitkäikäinen haave. Olemme mieheni kanssa koonneet jo kuuden vuoden ajan "talo- ja sisustushaaveet" -vihkoon kaikkea, mitä joskus haluamme kotiimme. Monta juttua hankimme/teimme jo edelliseen kotiimme, ja nyt uuden kodin kunniaksi päätimme sijoittaa iiiiiihanaan jalkalamppuun, jota olen siis kuolannut jo monta vuotta. Pyörimme Sessak Lighting -messuständillä aika monta kertaa ja mietimme ja pohdimme ... ja tulimme siihen lopputulokseen, että nyt on sen hetki: kotiuttaa Captain -valaisin meille! Se pääsee kapteeniksi makuuhuoneeseemme, joka tosin muuten on vielä täysin keskeneräinen. Kapteeni tuli sinne sitten ensimmäisenä huutelemaan käskyjään!


Ehkäpä ensi vuoden puolella sitten nämäkin ostokset esitellään muun sisustuksemme yhteydessä, kunnon sisustuspostauksessa!

Kiitos blogipassista Messukeskus
Kiitos yhteistyöstä Piironki sekä Sessak Lighting

Theme by: Pish and Posh Designs