Haasteesta kirjoitetaan seuraavaa:
Tämän pienen palkinnon tarkoitus on
löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä, joilla on alle 200 lukijaa.
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaaja, jolla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.
Koska mielessäni pyörii tällä hetkellä paljon raskaus ja synnytys, keskityn yhdessätoista faktassani niihin:
Raskaus ei ole minun parasta aikaa. En todellakaan ole vauvalehtien kansista tuttu kauneutta hehkuva odottaja. Molemmissa raskauksissa on ollut niin paljon kärsimystä, ärsytystä ja huolta, että koen, että raskaus ei ole minun juttuni. Valitettavasti perhehaaveiden ollessa tällaiset kuin meillä, raskaus on välttämätön paha, joka vain täytyy läpikäydä.
Tässä toisessa raskaudessa olen kerännytherkuttelukiloja raskauskiloja jo tähän mennessä sen verran
kuin viimeksi koko raskausaikana…
Kesä 2010 on yhtä kuin mielleyhtymä minusta makaamassa tulikuumalla sohvalla alusvaatteisillani, kaksi vanhemmiltani nyysittyä tuuletinta pyörittämässä ilmaa kymmenen sentin päässä ihostani, päälläni levitettynä viisi pakastimessa jäähdytettyä pyyhettä, vieressäni iso pino gradukirjoja ja ällöttävän kuuma läppäri surraamassa.
Sunnuntaina klo 2100 painoin lähetä-näppäintä, ja graduni lensi tarkastajille viimeisen kerran. Oloni oli lievästi sanottuna helpottunut. Heti ensimmäisen kirjallisen lapsen synnytettyäni, kun istuimme miehen kanssa takapihallamme herkuttelemassa jäätelöllä myöhään yöllä, tokaisin: nyt voisin synnyttää sen elollisenkin tyypin. Maanantai-aamulla sitten irtosi limatulppa, ja iltapäivällä alkoivat synnytyssupistukset.
Kävin vielä synnyttämään lähtö päivänä salillaheiluttelemassa parin kilon puntteja vetämässä kunnon kyykkytreenin. Kävelylenkkeihin en loppuaikana enää kyennyt liitoskipujeni
takia, mutta salitreeni maistui yllättävän hyvin tuona kesänä, koska olenhan
tällainen fitnesskissa mukavuudenhaluinen viileän ilmaistoinnin perässä
mihin vain laahautuva ihminen.
Melkein pyörryn ihmetykseen, kun joku puhuu synnytyksestä erittäin voimaannuttavana naiseuden kokemisen huippuna. Minun synnytykseni oli kamalaa, järkyttävän kivuliasta ja maailman tuskallisinta touhua. Rehellisesti; olin varma, että kuolen siihen paikkaan siihen kipuun. Sitä en haluaisi kokea enää ikinä uudestaan.
En ole kai kauhean nirso enkä vaativa synnyttäjä, mutta kannustavaa ja ystävällistä ilmapiiriä synnytyssairaalaltani odottaisin. Viimeksi en saanut, mitä odotin. Muistot eivät ole hääppöiset.
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaaja, jolla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.
Koska mielessäni pyörii tällä hetkellä paljon raskaus ja synnytys, keskityn yhdessätoista faktassani niihin:
Raskaus ei ole minun parasta aikaa. En todellakaan ole vauvalehtien kansista tuttu kauneutta hehkuva odottaja. Molemmissa raskauksissa on ollut niin paljon kärsimystä, ärsytystä ja huolta, että koen, että raskaus ei ole minun juttuni. Valitettavasti perhehaaveiden ollessa tällaiset kuin meillä, raskaus on välttämätön paha, joka vain täytyy läpikäydä.
Tässä toisessa raskaudessa olen kerännyt
Kesä 2010 on yhtä kuin mielleyhtymä minusta makaamassa tulikuumalla sohvalla alusvaatteisillani, kaksi vanhemmiltani nyysittyä tuuletinta pyörittämässä ilmaa kymmenen sentin päässä ihostani, päälläni levitettynä viisi pakastimessa jäähdytettyä pyyhettä, vieressäni iso pino gradukirjoja ja ällöttävän kuuma läppäri surraamassa.
Sunnuntaina klo 2100 painoin lähetä-näppäintä, ja graduni lensi tarkastajille viimeisen kerran. Oloni oli lievästi sanottuna helpottunut. Heti ensimmäisen kirjallisen lapsen synnytettyäni, kun istuimme miehen kanssa takapihallamme herkuttelemassa jäätelöllä myöhään yöllä, tokaisin: nyt voisin synnyttää sen elollisenkin tyypin. Maanantai-aamulla sitten irtosi limatulppa, ja iltapäivällä alkoivat synnytyssupistukset.
Kävin vielä synnyttämään lähtö päivänä salilla
Melkein pyörryn ihmetykseen, kun joku puhuu synnytyksestä erittäin voimaannuttavana naiseuden kokemisen huippuna. Minun synnytykseni oli kamalaa, järkyttävän kivuliasta ja maailman tuskallisinta touhua. Rehellisesti; olin varma, että kuolen siihen paikkaan siihen kipuun. Sitä en haluaisi kokea enää ikinä uudestaan.
En ole kai kauhean nirso enkä vaativa synnyttäjä, mutta kannustavaa ja ystävällistä ilmapiiriä synnytyssairaalaltani odottaisin. Viimeksi en saanut, mitä odotin. Muistot eivät ole hääppöiset.
Synnytyssalit olivat jokaista paikkaa myöten täynnä muitakin ponnistajia, joten termi ”heitteille jättö” olisi kuvannut tilaani mainiosti, ellei vierelläni olisi seissyt tukevasti oma rakas mieheni silmät kauhusta pyöreinä katsoen tuskaani.
En tuntenut mitään wau-efektiä, kun Pikkusankari ensimmäisen kerran nostettiin rinnalleni. Kipuni eivät hävinneet saman tien, eikä elävä tuotokseni saanut minua unohtamaan kaikkea sitä tuskaa.
Vauvamme ei ollut mitenkään erityisen söpö syntyessään, vaan pikemminkin epämuodostuneen pikku-ukon näköinen. Jo päivän päästä outo ulkomuoto muuttuikin sitten onneksi supersöpöydeksi.
Synnytyksen jälkeen halusin sairaalasta kotiin niin pian kuin mahdollista. Perhehuonetta ei meille tippunut, ruoka oli aina pahaa, ja silloin, kun minun vauvani ei itkenyt, tultiin naapurisynnyttäjän vauvaa hakemaan sokerimittauksiin. Rauhallinen ilmapiiri ja vauvasta nauttiminen olivat kaukana niistä päivistä ja öistä.
Minulta kysyttiin:
Särkänniemi vai Linnanmäki?
Kumpikin paikka nykyään hirvityttää minua, entistä koko päivä hurjimmassa laitteessa säällä kuin säällä-tyyppiä. Viime kesänä kävin vain fiilistelemässä Pikkusankarin ja ystäväni kanssa Lintsillä. Tuoreimmat ja kivoimmat muistot ovat siis Lintsiltä, siksi se.
Tärkein asia parisuhteessasi?
Luottamus.
J.Karjalainen, Juha Tapio vai Arttu Wiskari?
Mä olen nolo, koska viimeinen tyyppi on tuttu vain nimeltään, naamaa tai musiikkia en tiedä. Tämä tietämättömyys tekee valinnan epävalidiksi.
Kotiäitiys vai ura?
Molemmat haluan, mutta kun tärkeyttä elämän mittakaavassa miettii, niin kotiäitiys.
Tekeekö mies yhtä lailla kotitöitä ja hoitaa lasta/lapsia kuin sinäkin?
Hän tekee enemmän ja hoitaa enemmän, koska on hoitovapaalla.
Unelma-ammattisi?
Psykologi.
Oletko pessimisti vai optimisti?
Realistinen optimisti.
Millainen olet sisustajana?
Melko maltillinen.
Sujuuko renkaanvaihto?
Sujuu, jos joku naputtaa vieressä.
Lempikarkki tai -herkku?
Jokin juuri minua varten väkerretty leivos.
Onko ulkonäöllä merkitystä? Ja miten paljon?
Koska näkökykyni vielä toistaiseksi on kunnossa, ulkonäöllä kaikissa asioissa on merkitystä, toisissa enemmän, toisissa vähemmän.
Haastan jokaisen minun lukijabloggaajan, jolla on alle 200 lukijaa. Tyttönen tuolta keksi hyvät kysymykset - joten mennään niillä eteenpäinkin!
Mielenkiintoista raskauteen liittyvää kokemusta! Raskaus ei todellakaan ole mua varten, ei kummallakaan kerralla (tule kurkkaamaan ajatuksia mun blogista, jos et ole vielä käynyt). Hehkeydestä ei tosiaan tietoakaan, sairaslomalla viikolta 16 asti ja nyt 33+3 vuodelevossa. Kohta varmaan lähdetään synnyttämään toista keskosta maailmaan. Synnyttäminenkin oli kamala kokemus mutta tämä odotus on kyllä vielä kamalampaa. Noh, katsotaan kuinka tässä kohtapuoliin käypi :) Onneksi palkinto on joka tapauksessa ihana, refluksilla tai ilman <3
VastaaPoistaTsemppiä odotukseen <3
Voi AnnaW, mua harmittaa joka kerta, kun luen sun blogipostauksia, että en jaksa alkaa piipertämään kommenttia kännykälläni, jolla blogeja yleensä luen. olisi ollut niin moneen postaukseen paljonkin sanottavaa <3 Eli olen käynyt lukemassa, jokaisen :-)
PoistaMielessäni olet ollut useammin kuin arvaatkaan! Täällä minä tsemppaan teidän pientä pysymään mahassa vielä jokusen viikon, ja sinulle minä toivon roppakaupalla kärsivällisyyttä pysyä sängyssä! Ja tietenkin mahdollisimman ihania hetkiä sitten vastasyntyneen kanssa <3
Kuullaan <3