Kolme vauvaa: kaksi sairasta ja yksi terve - mitä teimme toisin?

tiistai 10. lokakuuta 2017


Tässä tulee toivepostaus, joka käsittelee sitä, voiko itse tehdä jotakin sen eteen, että voisi välttyä vauvan refluksitaudilta ja ruoka-aineallergioilta. Tätä asiaa on minulta nyt kyselty kovasti, kun osottautui, että tämä kolmonen, meidän Snadisöpöys ei ole refluksinen, allerginen eikä astmainen. Tässä siis teille tätä postausta odottaneille seikkoja, joita me olemme tehneet eri tavalla ensimmäisten lasten (odotus)aikana verrattuna kolmannen (odotus)aikaan. Mikäänhän ei tietenkään todista, että mikä seikka johtuu mistäkin, joten tekstiä ei kannata lukea mustavalkoisesti. Kirjoitan tähän nyt kuitenkin asioita, joilla saattaa olla jotakin tekemistä sen kanssa, miten ja millaiseksi vauva kehittyy.

Maitohappobakteerit ovat tosi tärkeitä - tässä yksi meidän perheen lemppari, Biomedin Acidophilius ja Acidophilius Forte.

Aloitetaan tärkeimmäistä eli minun suoliston kunnosta: äidin suoliston kunto vaikuttaa vauvan suolistoon! Kolmannessa raskaudessa (ja sitä edeltävinä vuosina, kun kolmas raskaus oli jo mielessä), kiinnitimme erityistä huomiota siihen, että saimme minun suoliston kuntoon. Käytössäni olivat vahvat maitohappobakteerit kuureittain. Ruoka on muuttunut viimeisten vuosien aikana pääsääntöisesti luomuksi (Luomuruuasta voit lukea lisää täältä). Minimullistajan imetysdieetin (joka kesti 2v2kk) jälkeen pääsin taas monipuoliseen ruokailuun käsiksi - ja nyt viime vuodet ruokavalioni onkin ollut tosi monipuolinen ravintoaineiltaan ja -arvoiltaan! Prosessoitu ruoka ja kofeiini ovat jääneet pois. Pääsääntöisesti söin raskausaikana lehmänmaidottomasti ja gluteenittomasti, sillä söin samoja ruokia kuin meidän keskimmäinen näille aineille allerginen. 

Ruuissa suosimme puhtautta. Meidän ruuat hankitaan omalta kotipihalta/metsästä, lähi-luomupiiristä, lähi-Prismasta sekä Foodinilta

Ylipäätään viime vuosien ajan kehooni ajettu myrkkykuorma on huomattavasti vähentynyt: olen kiinnittänyt huomiota lisäaineiden, ksenoestrogeenien, ftalaattien, kemikaalien yms. saamisen minimoiseen. Olemme jo monen vuoden ajan myös suodattaneet juomavetemme niin, että vesijohtoveden epäpuhtaudet, raskasmetallit, sinne kuulumattomat pienhiukkaset jne. poistuvat.

Raskausajan vitamiineihin me panostimme nyt eritavalla kuin edellisissä raskauksissa. Olemme nykyään hyvin tarkkoja siitä, mitä vitamiineja syömme, miten paljon ja missä muodossa ne ovat. Olemme valinneet itsellemme käyttöön vain ne vitamiinit, joita tarvitsemme, ja sillä periaatteella, että niillä emme vain ehkäise puutostiloja (kuten yleisten ravitsemussuositusten ohjemäärät tekevät...), vaan haemme juuri optimaalisia vitamiinimääriä meidän kehollemme, jotta keho toimisi parhaalla mahdollisella tavalla. Raskausajan vitamiineista nostan esiin kaksi tärkeää asiaa: kalaöljy ja folaatti. Kalaöljyssä tärkeää on se, että se on mahdollisimman puhdasta, laadukasta ja että siinä on enemmän DHA:ta kuin EPA:a. B9-vitamiinia suositellaan raskaanaoleville yleensä foolihapon muodossa, mutta folaattimuodossa keho osaa käyttää sitä paremmin hyödykseen. 


Ensimmäisessä raskaudessa liikuin paljon, toisessa paljon vähemmän ja kolmannessa en juurikaan. Ja se syy, miksi tämän asian nostin tässä nyt esiin, liittyy kehon kokonaisstressitasoon. Jokaisessa raskaudessa minulla on ollut henkistä stressiä jonkin verran: ensimmäistä odottaessa teimme muuttoa ja kirjoittelin graduani (ja palautin päivää ennen synnytystä, jep!), ja toista ja kolmatta odottaessa myös teimme muuttoa asunnosta toiseen ja  olin töissä viimeiseen asti (vaikka lääkäri ehdotteli sairauslomaa jo molemmissa raskauksissa puolivälistä lähtien). Kolmatta odottaessa siis himmailin liikunnan kanssa ihan toden teolla, sillä sekin (vaikka ihanaa onkin) on myös yksi kuormittava tekijä keholle muiden stressitekijöiden ohella. En siis missään nimessä kehota ketään olemaan liikkumatta, mutta kehotan lämpimästi kuuntelemaan kehoa sillä tavalla, että jos elämässä on muitakin kuormittavia tekijöitä, niin ainakaan raskasta liikuntaa en silloin suosittele siihen lisäksi. Stressihormonit eivät pitkittyessään ole kenellekään, varsinkaan raskaanaolevalla hyväksi!

Niin, ja nyt kun stressitekijöistä puhumme, niin pakko tietenkin mainita, että stressinkäsittelytaidot ovat nykyään ihan toista luokkaa kuin vaikka esikoista odottessa yli seitsemän vuotta sitten. Siis täysin eri luokkaa, heh. Ja tämän koen tietenkin olevan hyväksi raskaanaolevan keholle, että ärsytyskerroin ei nouse ihan heti sataan monta kertaa päivässä... (Kiitos NLP!)

Maadoitustuotteita saa tilattua TiedonPortaiden nettikaupasta.
Maadoitustuotteiden käyttö - se on tullut ihan uutena juttuna tässä kolmannessa raskaudessa. (Maadoittumisesta voit lukea lisää täältä.) Eli, käytin raskaanaollessa maadoittavaa hiirialustaa töissä ja sängyssämme on maadoituslakana. Näitä tuotteita lähdin kokeilemaan täysin avoimin ja ennakkoluulottomin mielin. Luulen, että nämä täydensivät hienosti muitakin muutoksia raskausaikana. (Muuten - ekassa ja tokassa raskaudessa kärsin ihan hillittömistä suonenvedoista monta kertaa yössä, ja kolmannessa en juurikaan... Epäilen maadoitustuotteiden hyötyä tässä!).

Sitten mennään vastasyntyneen aikaan. Tiedämme siis, että kolmosella on samat geenit kuin edellisilläkin lapsilla, joten pelko siitä, että refluksi ja allergiat puhkeavat jossakin vaiheessa, on läsnä koko ajan. Haluamme toimillamme varmistaa sen, että jos se on meidän toiminnasta kiinni, niin näin ei missään nimessä käy! Miten siis toimimme vastasyntyneen kanssa? Mitä eroa on ollut toiminnassamme?


Snadisöpöys sain synnärillä k-vitamiinin suun kautta, ei pistoksena. En tiedä vaikuttaako tämä mihinkään muuhun tässä postauksessa liittyviin aiheisiin, mutta ainakin se vaikutti siihen, että vauvalle ei aiheutettu heti synnyttyään stressitason nousua pistämällä piikkiä (kipu kun vaikuttaa stressitasoon). Neuvolan terkkarimme kanssa myös sovimme, että kolmannen lapsen rokotukset ainakin viivästytetään, sillä isoveljet saivat pahoja oireita rokotteista ja heidän refluksitauti, allergiat ja astma pahenivat rokotteista potenssiin sata ja arki vaikeutui ihan hirmuisesti. 

Imettäessä äidin rasvasoluista lähtee ravinnot maitoon, joten todella on väliä, millainen koostumus äidin mahamakkaroilla eli rasvavarastoilla on! Eli edelleenkin: imettäessä monipuolinen ja terveellinen ravinto on tärkeä asia! Myös maadoittumisen lisään raskausajan asioista tässä kohtaa: vauva saa osansa maadoittumislakanasta nukkuessamme perhepedissä noin 70% yön tunneista.


En kiellä sitä, että eikö Snadisöpöyksellä olisi hänelläkin pientä refluksivaivaa, mutta refluksia sairautena hänellä ei ole. Edelleen jännitämme, miten käy kiinteiden aloittamisten kanssa, sillä meillä edelleen mennään täysimetyksellä, ainakin puolivuotistarkastukseen asti; näin terkkarimme kanssa sovimme, että meidän on paras tehdä. Sitä ei voi tietää, iskeekö allergiat päälle kiinteiden myötä. Mutta sen me ainakin tiedämme, että aloitamme oikein rauhassa kiinteät ja vain maisteluasteella, ei mahantäyttömielessä heti alussa.

Snadisöpöys on meille helppo (tosi helppo) vauva, mutta olen kuullut meidän arkea nähneille, että ei hän ehkä se kaikista helpoin maailmassa ole. Itkut eivät ole olleet hänenkään kohdalla vieraita, puklailua tulee ajoittain runsaastikin, päikkärit eivät aina loista tuntitasolla ja öisin hän heräilee edelleen monta kertaa. Silti - hän ei yleensä ole tuskainen eikä hänen itkunsa jatku loputtomiin, toisin kuin isoveljiensä kohdalla. Viimeiseksi kohdaksi voisin siis sanoa vauvankäsittelytaidot. Kun niissä kehittyy, osaa helpottaa nopeasti itkevää vauvaa, kun osaa lukea itkun syyn helpommin kuin ekan ja tokan lapsen kohdalla. Tämä saattaa vaikuttaa siihen, että vauva on ylipäätään rauhallisempi ja vähemmän oireinen, kun vaivoja saa heti helpotettua ja kun tarpeisiin vastataan heti oikealla tavalla. Otan tässä nyt vaikka esimerkiksi esikoisen, jonka kanssa vedin mooooonen tunnin vaunulenkkejä silmät itkusta umpeen muurautuneena, kun en saanut häntä millään nukkumaan: en vaan tajunnut, miksi vauva vaan itkee ja itkee vaunuissa, ja miksi joudun nostamaan häntä sieltä minuutin välein pystyyn monen nukutustunnin aikana. Niinpä - jos vaan olisin tajunnut, että refluksivauva ei todellakaan nuku vaunuissa vaakatasossa, olisi elämä ollut ensipäiviltä asti helmpompaa, ja oltaisiin säästytty satoja ylimääräisiä itkutunteja.


Ja sitten, mitä tekisin toisin? Ainakin kävisin raskausaikana osteopaatilla! Kun nyt kolmannen raskauden jälkeen kävin ekaa kertaa ikinä osteopaatilla, hän kertoi, että todennäköisesti kehoni on vääntäytynyt epätasapainoon jo ekan vaikean raskauden myötä. Ja tietenkin, jos äiti ei voi kehossaan hyvin, on todennäköisempää, että vauvakaan ei voi hyvin. Varsinkin se, jos vauvalle (jokaisessa raskaudessa) oltaisiin saatu enemmän tilaa osteopatian keinoin, olisi vauvan ollut helpompi olla mahassa ja helpompi syntyä.

Toivottavasti tämä teksti vastasi teidän kysymyksiin. Jos haluatte kuulla jostakin kohdasta vielä lisää, niin heittäkää ihmeessä kommenttia, kirjoittelen sitten lisää mielelläni! Ja voihan olla, että tämä kaikki on hakuammuntaa, ja että näilläkin toimilla olisi voinut refluksikko-allergikko syntyä. Kuitenkin - näillä toimenpiteillä en ole voinut tehdä yhtään mitään hallaa vauvalle, vaan päinvastoin, ainakin tosiaan varmistaa sen, että JOS refluksin/allergian/astman syntyyn voi itse vaikuttaa, me olimme tehneet kaikkemme. Ja oikeastaan, koska olemme eläneet kaksi älyttömän vaikeaa, raskasta ja surullista vauvavuotta, en näe mitään muuta vaihtoehtoa kuin omien tietojen keinoin tehdä parhaani, että seuraava vauva saisi terveemmän vauvavuoden.

Raskauskuvista kiitos Snadisöpöyden kummitädille Jasminelle <3 

16 kommenttia :

  1. Hyviä pointteja. Mulla jäi jotenkin alkuraskaudessa tuo maitohappobakteerien syönti tosi vähälle, harmittaa. Loppuraskaudessa ottanut kyllä tuhdisti, mutta tuskin se sitä alkua paikkaa. Uskon kyllä myös, että äidin suoliston kunnolla yms on paljonkin merkitystä! Esikoisen imetysaikana olin itsekin imetysdietillä, sen jälkeen on kyllä ruokavalio päässyt taas lipsumaan. Jännittää, miten tän kohta syntyvän vauvan suoliston laita on.

    Ja osteopaatti, oi, niitä pitäis ihan oikeastikin suositella kaikille raskaanaoleville! (ja toki myös synnytyksen jälkeen, sekä vastasyntyneelle :) )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet varmasti Lurre tehnyt tosi hyviä valintoja sun vauvan eduksi, joten älä harmittele :-)! Ihanaa odotusaikaa!

      Ja joooo, meillä kyllä liputetaan osteopatian nimeen nykyään!

      Poista
  2. Moi, kiitos hyvästä postauksesta. Voisitko kertoa, mikä vedenpuhdistaja teillä on käytössä. Sellaisen hankkiminen on käynyt mielessä, mutta vaikea tietää mikä olisi oikeasti hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tykkäsit!
      Britan suodatinkannu. Niitä löytyy ihan perusmarketeista noin 25 eurolla. Suodatin vaihdetaan siihen kerran kuussa ja sellainen maksaa noin 7 euroa.

      Poista
  3. Vai olisiko kuitenkin myös jonkin verran tuurista kiinni? Mullakin kun on kaksoset eli luonnollisesti raskausaika täysin sama, on toisella refluksi ja toisella ei. Aivan erilaiset myös vatsan toiminnalta jne... Mut mielenkiintoista pohdintaa, mut tosiaan ei ihan mustavalkoista kuten kirjoitit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, koskaan minkään toimenpiteen vaikutuksista ei voi olla varma tietenkään. Saattaa olla tuuria ja juurikin sitä, että tällä kolmosella refluksi/allergiat eivät ole geeneistä aktivoituneet (ainakaan vielä), vaikka ne perimässä lymyäisivät.

      Itse ajattelen, että esimerkiksi lisäaineiden syömättömyys tässä tuoreimmassa raskaudessa oli ehdottoman hyvä juttu näitä meidän lapsia ajatellen, sillä ne olivat tosi pahoja allergisoijia kahdella ekalla (miksi siis riskeerata kolmatta, jos suoliston ärsytystä voi minimoida jo raskausaikana...?).

      Ja sitten toisaalta: on paljon tutkimuksia, jossa todetaan, että raskausaikana maitohappobakteerien syönti vähentää vauvan riskiä saada allergioita ja myöskin se, että äidin suoliston kunto vaikuttaa vauvan suoliston kuntoon, on todettu tutkimuksisa.

      Mutta samaa spekulaatiota tämä on kuin "join alkoholia, poltin tupakkaa ja söin kaikkea teollista kuraa koko elämäni enkä liikkunut yhtään ja elin silti satavuotiaaksi, kun naapurissa viisikymppinen juomaton polttamaton terveellisesti syönyt himoliikkuja kupsahti." Että parhaansa voi tehdä, mutta takuuta millekään toimenpiteelle ei voi antaa elämässä, sillä muuttujia on iiiiihan liikaa.

      Poista
  4. "Olemme jo monen vuoden ajan myös suodattaneet juomavetemme niin, että vesijohtoveden epäpuhtaudet, raskasmetallit, sinne kuulumattomat pienhiukkaset jne. poistuvat."

    Brita kannun suodatusteho on vain todella surkea, kloorit, raskasmetallit ja pien tai nanohiukkaset ei poistu. Ainoa mitä se tekee on poistaa kalkkia ja se taas aiheuttaa hivenainepuutosta joka johtaa esim suonenvetoihin.
    Jos haluatte vajavaisella tiedeymmärryksellä oikein totaalisesti tuhota terveytenne suosittelen käänteisosmoosi laitteen hommaamista, se ei ainakaan ole niin täydellinen turhake kuin Brita vaan sitten poistuu pitkälti kaikki "myrkyt" ja terveelliset mineraalit vedestä ja saatte ihan oikeasti vakavampia oireita joita voitte pseudotieteellisesti parantaa humpuukilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa, että Britan suodatustehossa on todellakin parantamisen varaa. Olisko sulla jotain näyttöä väittämällesi, että se ei poistaisi mainitsemiasi epäpuhtauksia?

      Ripauksella laadukasta (puhdistamatonta) suolaa saa helposti mineraaleja puhdistettuun juomaveteen takaisin ;)

      Jos jonkun terveys on hanavedestä saatujen mineraalien varassa, niin sitten on kyllä ravitsemus aika heikolla tolalla.

      Pidetäänhän keskustelu kuitenkin asiallisena tästä eteenpäin.

      Poista
  5. "Tiedämme siis, että kolmosella on samat geenit kuin edellisilläkin lapsilla" - onko hän siis heidän klooninsa vai miten hänellä voi olla täsmälleen samat geenit? :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tässä ole puhuttu täsmälleen samasta genomista lasten välillä. Tutustu vaikka alkuun käsitteisiin geneettinen alttius ja epigenetiikka. Jutellaan sitten lisää, jos on vielä kysyttävää.

      Poista
  6. Lukaisin läpi nuo toisen blogipostauksen taustalla olevat "tieteelliset" artikkelit. Valitettavasti ne ovat aivan huuhaata, eivät täytä mitään tieteellisen tutkimuksen perusperiaatteita ovat luonnollisesti julkaistu huuhaalehdessä joka ei ole mitenkään vertaisarvioitu ja ongelmallisinta on se että vaikka tuossa huuhaatutkimuksessakin saatiin negatiivinen näyttö maadoituksen toimimisesta niin lopputuloksiin oli valkattu vain ne satunnaisvaihtelun piirissä olleet ilmiöt jotka satunnaisesti olivat himppasen heilahtaneet jollain parametrillä positiivisen puolelle. Eli vahvin näyttö maadoituksesta on että 10 testihenkilöllä 4:llä oli negatiivisia vaikutuksia, 3 ei vaikuttanut mitenkään mutta koska 3 koki saavansa asiasta hyötyä, hylätään kaikki negatiiviset tulokset ja tehdään johtopäätös että maadoitus toimii. Todella todella kamalaa roskaa, tutkimukset kelpaavat lähinnä huonoksi vessapaperin korvikkeeksi.
    Suositten huuhaahörhöille että opettelette lukemaan lähteet ettekä usko markkinointitarkoituksessa manipuloitua tietoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis kuten postauksesta käy ilmi, luin tieteelliset artikkelit koskien maadoitusta.

      Poista
    2. Ootko tähän tutkimukseen perehtynyt?
      http://file.scirp.org/Html/14-8203393_58836.htm

      Poista
    3. Ensimmäinen ongelma, julkaistu scirp:ssä joka ei ole luotettava lähde vaan juuri tätä pahimman luokan money scam osastoa, ne julkaisevat kaiken ilman vertaisarviota kunhan saavat rahaa. Malliesimerkki epäeettisesti toimivasta huuhaajulkaisusta.

      Tutkimuksen tekijät googletin, kaikki toimivat "alalla" ja ovat voimakkaasti suuntautuneita hömppähoitoihin, eli lähdemme siitä että tutkimus ei ole puolueeton. Voimme myös olettaa että jos haluttuja tuloksia ei saada tutkimusta ei julkaista.

      Ja sitten ne tutkimustulokset, joutuu hammasta kiristelemään että pystyy lukemaan tuollaista tieteellistä epärehellisyyttä ja tuloksien cherry pickausta.
      Käytännössä siis tieteellisiä tuloksia tuossa testissä ei saatu mutta onneksi satunnaisvaihtelu (jota ei tietenkään tapahdu kontrolli ryhmälle vaan ne tulokset nollataan)antaa mahdollisuuden julistaa taas tulokset.

      Poista
    4. Täydellistä tutkimusta ei ole olemassakaan. Koskaan ei voida ottaa huomioon kaikkia muuttujia, jos tutkimuksen kohteena on ihminen, siksi JOKAISEN tutkimuksen johtopätöksissä käytetään sanamuotoja may, seems to, needs further experimentation jne.

      Vaikka ei jostain asiasta löytyisi sinun kriteerien mukaan virheetöntä tutkimusta, ei se tee ilmiöstä/asiasta epätotta ;) Otathan myös huomioon, että tämä on blogiteksti, eikä tieteellinen julkaisu.

      On myös asioita, mitä ei pysty mitata, mutta ne on olemassa siitä huolimatta.

      Poista
    5. "Täydellistä tutkimusta", heh, tuo tutkimus on ala-arvoinen, se ei ole edes välttävä. Siksi sitä ei mikään instanssi ole julkaissutkaan vaan se on ollut pakko laittaa scirp:n joka julkaisee kaiken kunhan maksaa.

      Kannattaa lukea seuraavan linkin teksti ajatuksen kanssa, koska tässä maadoituksessa on käytetty täsmälleen samoja tekniikoita:
      https://io9.gizmodo.com/i-fooled-millions-into-thinking-chocolate-helps-weight-1707251800

      Poista

Theme by: Pish and Posh Designs