Pages

Herkkua toisen tilalle

keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Ruokateemainen bloggaus jatkuu - anteeksi vain kaikki, joita imetysdieettihommat eivät pätkääkään kiinnosta :-D Minä kyllä olen aina tykännyt leipoa ja laittaa ruokaa (tiettyyn pisteeseen saakka ainakin...), mutta nyt se on myös välttämättömyys, kiitos tämän meidän perheen moninaisen allergiatilanteemme. Itse kun pidän syömisestä paljonkin, niin kaipaan vaihtelua lautaselleni, jos se vain suinkin mahdollista. 

Tämän imetysdieetin eka lempparileipäni oli mantelimaitoleipä, kananmunien poisjäännin jälkeen porkkarieskat. Nyt kun porkkanakin jäi pois, piti tilalle kehitellä uutta herkkuleipää. Mielessäni oli joku taannoinen siskoni huippuresepti omatekemästä näkkäristä. Sovelsin reseptiä dieettiini - ja siitä tuli aivan mahtavan makuista myös muiden kuin minun mielestä!

Siemennäkkäri



Sekoita kulhossa keskenään 3dl mantelijauhoja, 5dl lämmintä (kiehunutta ja vähän jäähtynyttä vettä), 3dl auringonkukansiemeniä, 3dl kurpitsansiemeniä, 1,5dl pellavansiemeniä, 1dl oliiviöljyä ja 1tl suolaa.

Seoksen on hyvä antaa muheutua puoli tuntia viiva tunti. Kaada sitten seos kahdelle leivinpaperoidulle pellille ja levitä lastalla ohuiksi levyiksi. Paista uunissa 130 asteessa noin tunnin verran tai siihen asti, kunnes näkkärilevy on kova. Valmiiden näkkäreiden päälle voi lisätä vielä suolaa oman maun mukaan.


Näkkäriresepti oli onneksi helppo muistella ja kirjoittaa ylös. Vahingossa hyviä, mutten tiedä mitä - kategoriaan onkin sitten päässyt monta kokkausta. Leivonnassa menen flowlla, joten mitään en jaksa kirjoittaa ylös toiminnan aikana. Joskus se harmittaa jälkeenpäin...

Ainakin silloin harmitti, kun tein mustikkapullia ja omenakeksejä, eikä jäänyt mitään muistijälkeä, mitä niihin laitoin missäkin suhteessa. Hö.

Palleromaniaa

torstai 22. toukokuuta 2014

Näyttävät hassuilta ja kuulostavat hölmöiltä, mutta ovat melko maistuvia - ne ovat mun pallerot. Palleromaniani alkoi siitä, kun en jaksanut hääriä kauaa keittiössä rankan päivän jälkeen enkä jaksanut odottaa herkkujen kypsymistä uunissa. Olen tehnyt ehkä valehtelematta kolmeakymmentä erimakuista palleroa, ja nyt heittelen ideoita muutamaan maistuvimpaan.



Olen kirjoittanut palleroista aiemminkin, mutta kertaan vielä, jotta kaikille tulisi selväksi, että myös maidoton-munaton-viljaton-leivonta voi olla to-del-la helppoa ja to-del-la nopeaa sekä maistajasta toki riippuen myös to-del-la maukasta. Pallerokaavahan on enemmän kuin iisi: sekoita keskenään jotakin rasvaa/rasvaista, jotakin hedelmää/marjaa, jotakin jauhoa sekä mausteita, jos niitä haluaa laittaa. Pyöritä palloiksi ja nauti heti tai jääkaappi/pakastinsäilytyksen jälkeen. Minulle sopiva yhdeltä istumalta/seisomalta syötävä määrä on jotakuinkin seuraava: reilu ruokalusikallinen rasvaa, noin desi hedelmäraastetta/marjoja kevyesti lusikalla murskattuna ja puoli desiä viiva desi jauhoja, riippuen hedelmien/marjojen vetisyydestä. Seoksesta olisi tarkoitus tulla helposti käsin muovailtavaa.

Minun ehkäpä tämän imetysdieetin myötä vähän muuttuneelle gustatoriselle aistille mieluisimpia makuyhdistelmiä ovat esimerkiksi seuraavat:

banaani + makeuttamaton maapähkinävoi + kookosjauho

omena + makeuttamaton cashewvoi + kookosjauho + kaneli + inkivääri + kardemumma

mustikat + kookosöljy + mantelijauhe

puolukat + kookosöljy + tattari-kinoajauho -yhdistelmä + lucuma

päärynä + kookosöljy + kookosjauho + lakritsinjuurijauhe


Kookosöljy kannattaa sulattaa ennen seokseen lisäämistä ellei kuivakaapissa ole hellettä. Ja jos mausteita laittaa, niitä voi laittaa aika reilusti - jos minä laitan mausteita, niin niitä uppoaa yhteismäärältään yhteen settiin yksi viiva kaksi teelusikallista. Yksi desi hedelmää on yleensä yksi banaani, yksi omena tai yksi päärynä - joten siksikin määrät ovat nuo mitä ovat. Leivonta ei saa olla liian vaikeaa :-)

Myönnän: joskus makeannälkä on niin suuri, että en jaksa edes pyöritellä taikinasta palleroita, vaan vetelen taikinan lusikalla suuhun. Hyvää niinkin!

Selityksen makua?

torstai 15. toukokuuta 2014

Sitten vihdoin, kun kaiken sen kotoalähtökaameuden jälkeen päästään ulos, lapsi ryntää suoraan kuralätäkköön kumottuun x-asentoon ja vetää eteisestä mukanaan ne äidin vähän paremmat kengät ruskean liejuveden pohjiin. Seuraava kohde lapsella on naapurin auto aseenaan risut. Onneksi äiti kerkiää tähän hetkeen jo pihalle huutava vauva sylissään ja saa säilytettyä naapurisovun. Sillä aikaa, kun äiti yrittää epätoivoisesti sijoittaa vauvaa rattaisiin, lapsi päättää käydä tekemässä hiekkasateen naapuruston yhteisellä hiekkolaatikolla - niin itsensä kuin muidenkin päälle tietenkin. Koska lähipuisto oli päämääränä, äidin pitää saada hyrränä sekoileva lapsi pyörän selkään ja kaikeksi vaikeudeksi vielä kypäräkin päähän. Muutamien venkslausten jälkeen lähdetään matkaan. Liikennesääntöjen kertaaminen menee kuuroille korville ja taas kerran äiti manaa omaa optimistisuuttaan paremmasta päivästä ja onnistuneesta pyöräretkestä. Lapsi muuntuu Looney Tunes -animaation nopeammaksi hahmoksi ja äidin silmissä näkyy vain musta etääntyvä piste ja iso huoli. Illaksi äiti hankkii kurkkukivun, vaikka hänen äänensä onkin jo hieman harjaantunut kovatasoiseen huutamiseen. Äidin tiukasta pakkocooperista huolimatta tienylitys lähenee yksin pyöräilevää lasta. Äiti huomaa, että joku randomkoirantaluttaja pysäyttää lapsen suojatien eteen ja sanoo jotakin hänelle. Kohta äiti saavuttaa lapsen, ja huoli, turhautuminen ja pelko purkautuvat sellaisella säksättämisellä, että lähitalojen ullataalasmaat kaivavat kiikarit ja muistiinpanot esille. Rauhoittamis- ja rauhoittumisyritysten jälkeen konkkaronkka lähtee edistämään puistomatkaa. Perillä ja elävänä, huokaa äiti. Lapsi juokseekin jo täysiä keinuvien muiden lasten alta jalkaan sidottu kypärä hiekkaan karskuen. Kohta kukaan ei enää tiedä, kenen kädessä oli minkäkin värinen hiekkakakuntekoväline, sillä lapsi käy ottamassa kaikki näkemänsä plastot toisten lasten käsistä ja heittää ne kuoppaan. Äiti sovittelee, ohjailee ja neuvoo minkä rattaiden hyssyttämiseltään kerkiää. Äidin ystävä soittaa ja ehdottaa kahvilakäyntiä. Äiti epäröi, mutta ystävä puhuu äidin ympäri. Onneksi kahvila on melko lähellä puistoa, joten matkan varrella ei tapahdu muuta kuin yhden kissan kivittämisyritys ja muutama kaupungin kukkaistutuksen tuhoaminen. Kahvilan eteen saavuttua poika syöksyy salamaakin nopeampaa sisälle eikä äiti löydä poikaa mistään, kun hän vihdoin saa taisteltua rattaat ja laukut sisälle. Kahvilan työntekijä tulee kysymään, onko pieni lippispäinen poika äidin. Poika oli juossut henkilökunnan puolelle ja liukastunut lattialle. Puhalluksien, saarnojen, laukun pohjalta löydetyn vihainen lintu -laastarin ja tuskanhien kuivausten jälkeen poika istuu kaksi minuuttia kolmekymmentäkolme sekunttia paikoillaan - niin kauan kuin kuluu banaanin ahmimiseen ja pöydän jalan samanaikaiseen potkimiseen. Koska kaikki kahvilan penkit ovat jo jotakuinkin lapsen kengänjälkiä täynnä ja muutama  vakava vähältä piti -tilanne koettu, äiti katsoo parhaimmaksi lähteä kotiin. Yhden seisaaltaan ryystetyn hörpyn hän saa kahvistaan juotua. Sehän on hyvin se! Kotimatka alkakoon. Äidin silmät ovat epätoivon kyynelissä. Päivä ei ole vielä edes puolivälissä.

Mitä sinä tekisit vastaavassa tilanteessa?

Antaisitko sinä naapurien, koirantaluttajan, ohikulkumatkan asujien, puiston muiden vanhempien sekä kahvilan henkilökunnan ja asiakkaiden ajatella, että sinä olet maailman huonoin kasvattaja ja äiti? Antaisitko sinä heidän kaikkien olettaa, että vähät välität, mitä lapsesi tekee tai että sinä olet äärimmäisen vapaan kasvatuksen kannattaja? Antaisitko sinä heidän olettaa, että et kunnioita muita ihmisiä lainkaan, kun annat lapsesti käyttäytyä kyseisillä tavoilla? 

Vai alkaisitko sinä pyytämään kaikilta anteeksi ja selittämään lapsen käyttäytymisen johtuvan hänen todella, todella tukalasta olosta ja sairauksien epätasapainosta? Yrittäisitkö saada ihmiset vakuuttumaan, että teet kyllä kaikkesi, jotta lapsesi käyttäytyisi paremmin?

Kuka on selityksen arvoinen? Millainen tilanne on selityksen arvoinen? Missä vaiheessa lapsen voi itse kehottaa anteeksipyynnön lisäksi kertomaan syyn käyttäytymiselleen? Milloin ei ole sopivaa lähteä ollenkaan ihmisten joukkoon? Milloin on järkeä jäädä kotiin, vaikka joutuisikin ottamaan riskin jonkinsortin hermojen menettämiselle?

Toisenlaisena päivänä lapsi auttaa äitiä vauvan pukemisessa, muistuttaa äitiä sammuttamaan valot ennen lähtöä ja kertoo itsenäisesti liikennesäännöt ennen pyörän selkään kapuamista. Lapsi pyöräilee kiltisti tien sivussa ja höpöttelee äidille matojen biologiasta ja lintujen kevämuuttojärjestyksestä. Puistossa lapsi kysyy muilta lapsilta, saako hän tulla leikkiin mukaan ja tarjoaa omia lelujaan muiden käyttöön. Kahvilassa lapsi istuu rauhassa paikoillaan ja utelee kahvittelukavereilta kuulumisia. Pienen tylsistymisen jälkeen hän alkaa piirtämään äidin laukusta kaivamaan lehtiöön. Kotimatkalla lapsi ehdottaa metsäpolulla poikkeamista ja kotiin päästyä hän haluaa alkaa äidin kanssa leipomaan muffineja.

Arvot koetuksella

perjantai 9. toukokuuta 2014

The Guru ilmoitti Minimullistajan uuden antitrypsiinikokeen tulokset. Tavallaan en edes osannut odottaa tuloksilta mitään muuta kuin että ei se arvo ainakaan ole voinut nousta. Viimeksihän arvo oli 650 normaalin arvon ollessa 200 ja hälyttävän rajan 400. Nyt arvo oli 450. Okei - parempaan suuntaan arvo oli mennyt, ja "ainoa", mitä olin ruokavaliossani tehnyt allergologin määräyksestä tuon edellisen testin jälkeen, oli maitoproteiinin ja kananmunan poisjättö. Mutta edelleen Minimullistajan suolisto on jonkinlaisessa tulehdustilassa, ja sehän ei ole millään tavalla toivottavaa saati hyväksyttävää, jos asialle vaan voi jotakin tehdä. Ja minähän joudun tekemään; nyt on ruokalistani lisäkarsimisen aika. Kaupasta ei kanneta minulle muun muassa enää sellaisia juttuja, jotka on kokeiltu Minimullistajalle huonoin tuloksin, mutta joita minä olen koko ajan syönyt. Nähtäväksi jää, kuinka heikoksi lautasen sisältöni vielä muodostuu, mutta se on selvää, että imetyksellä jatketaan niin kauan kuin minä jaksan, Minimullistaja on yhteistyöhaluinen ja suinkin vain kaikinpuolin pärjätään.

Onnellinen olen siitä, että lääkkeisiin emme ole joutuneet edelleenkään Minimullistajan kohdalla turvautumaan. Mutta onhan se selvää - oireita hänellä on. Joinakin päivinä enemmän, toisina vähemmän. En jaksa uskoa, että normaali yhdeksänkuinen nukkuu normaalipäivänään kolmet tai kahdet puolen tunnin unet niin, että häntä on ensin nukutettu puoli tuntia kantorepussa jumppapallon päällä ja sitten hän herää karmeaan kiljuntaan ja iiiiiisooon röyhtyyn. Huonoina päivinä Minimullistaja nukkuu huutonsa uuvahtaen muutamat kymmenen minuutin pätkät päivässä, hyvinä päivinä hän saattaa nukkua kolmet tunnin-pari unet. Normaali yö on heräilyä puolentoista tunnin välein. Huono yö on heräilyä puolen tunnin välein. Hyvä yö on heräilyä kolmen tunnin välein.

Minimullistajan kakka-arvojen lisäksi ollaan mietiskelty muita arvoja liittyen Pikkusankarin oloon. Hänellä kun (käytös)oireet ovat jatkuneet lääkkeiden lisäyksistä huolimatta. Se on tullut hyvin, hyvin selväksi, että mitään lääkettä ei todellakaan syötetä turhaan. Kiitos vain rakas mieheni, kun olet unohtanut muutaman kerran lääkkeet kotiin lähtiessämme moneksi tunniksi pois ja todellinen KATASTROFI on seurannut meitä. Nyt pitääkin harkita the Gurun ehdottamia seuraavia steppejä olon parantamiseksi: haluammeko seuraavaksi lisätä Seren annostusta vai kokeilla maidon poisjättöä? Kun vaakakuppiin toiselle puolelle laitetaan lisäkortisoni ja toiselle puolelle uuden ruokavalion mahdolliset niin sopeutumisongelmat kuin hyödytkin - me valitsemme maidottoman kokeilun. Se alkoi tänään juomamaidon poisjättämisellä.

Ja sitten mielessä on vielä ne äitiyteen liittyvät arvoni, joita en ole pystynyt välillä to-del-la haastavassa arjessamme täyttämään ollenkaan.

Mitäs sitä on taas syöty?

lauantai 3. toukokuuta 2014

Otsikon kysymystä joudun edelleen välillä itseltäni kysymään, kun Minimullistajalla menee huonosti. Oikean vastauksen löytämistä vaan vaikeuttaa jo muutama muukin mahdollinen tekijä kuin minun käsi, joka lappaa ruokaa suuhuni. Minimullistajan omat maistelut, niin tarkoitukselliset kuin tarkoituksettomatkin sekä se kaikille vanhemmille niin tuttu ja ihana prosessi: hampaiden teko, saattavat myös olla mahdollisia itkettäjiä.

Mutta mitäs sitä on nyt sitten viime päivinä syöty?

Aamupalaksi "jotakin edellisillan leipäkokeilua". Ja tämän määrittelyn jälkeen kukaan ei uskalla enää maistaa kokkauksiani, luulen. Mutta hyvää oli! Oikeasti.

Lounas. Parsa = suurin herkkuni tällä hetkellä.

Päivällinen. Jauhelihawokkia, vaikka pääosassa taisivatkin olla ystävän tuomat omakeräämät kuivatut sienet. Nam nam!



Iltapala. Minä en tietystä syystä syö bataattia. Mutta tänään jouduin syömään, sillä meillä ei yksinkertaisesti ollut kaapissa enää mitään muuta kuin papuja ja bataattia. Öh.
Aamupalaksi omenakeksejä maapähkinävoilla.

Lounas.

Välipalaksi mustikkapalleroisia. Minulla on ollut selvästi jotkut palleroviikot - olen tehnyt melkein päivittäin muutamat eri pallerokokeilut.

Päivällinen.

Iltapalaksi omenapalleroisia. Palleropäivä sai maukkaan lopetuksen.

Molempina päivinä näiden ruokien lisäksi nautin kaksi kuppia kahvia kookoskermalla. Urheilu on viime viikkoina jäänyt muiden juttujen jalkoihin, mutta jos olisin käynyt salilla, olisin juonut riisiproteiinishaken treenin jälkeen. Ja hei! Vinkkinä kaikille maidottomille tyypeille: olen löytänyt ehdottomasti suosikkiriisiprodeni - Sun Warriorin vaniljanmakuinen versio.  P.s. En anna absoluuttista makutakuuta enkä maksa sitä viittäkymppiä, jos ette olekaan tyytyväisiä ostokseenne. Minun mieheni kun palautti maistiaisensa suustaan roskikseen... Mutta minä olen taivaissa noiden muiden riisiproteiinikokemusten jälkeen!

Theme by: Pish and Posh Designs