Niin, miten se sitten meni? Nyt on ihana kertoa, että se
meni oikein hyvin! Ihan yksityiskohtiin en ehkä mene säästelläkseni synnyttämättömien
lukijoitteni kiiltokuvamaisia synnytysmielikuvia, mutta sen verran valotan,
että täysin pelkopolilla tehdyn käsikirjoituksen mukaan mentiin! Eli synnytys
oli oikein onnistunut, vaikkakin järkyn tuskainen, kaikesta suunnittelusta huolimatta.
Muun muassa seikkoja, jotka toteutuivat:
Menimme ajoissa sairaalaan: en kontannut tuskaisena suoraan synnytyssaliin niin kuin ensimmäisellä kerralla, vaan ajomatkalla sairaalaan supistusten välillä hörpin kahvia ja luin lehtiä.
Asensimme TNS-laitteen heti, kun ensimmäiset oikeasti kivuliaat supistukset saapuivat. Sähkö oli pitkään ystäväni!
Pysyin koko ajan liikkeellä – minua ei ohjattu suoraan sänkyyn ja pidetty siellä ponnistukseen asti, kuten ensimmäisessä synnytyksessä.
Pääsin ammeeseen. Aivan mahtava mesta avautumisen loppuvaiheeseen!
Hieman lisäapua tarvitessani otin homeopaattisia. Ja kaikista epäluuloista huolimatta ne tepsivät minulla rentouttavasti!
Aivan avautumisvaiheen lopussa tuskan iskiessä yhä voimakkaammin päälle päätin avata synnytyssuunnitelman takaportin – ja pyysin spinaalin ja pudendaalin – ja sainkin ne hienosti ilman 20 minuutin odotusta ja vieläpä niin, että ne taisivat tehota, toisin kuin ensimmäisessä synnytyksessä, jossa ponnistuspuudute laitettiin piiiitkän odotuksen jälkeen 5 minuuttia ennen ponnistamista, ja puudutus kun alkaa vaikuttaa 30 minuuttia sen laittamisesta…
Sain ponnistaa eri asennoissa – en siinä kauheassa puolimakaavassa, johon minut ensimmäisessä synnytyksessä laitettiin.
Tällä kertaa muistin ottaa kuuma- ja kylmäpussit mukaan sairaalakassiin - ja oikeisiin kohtiin laitettuina ne olivatkin kiva lisähelpotus ponnistuksessa!
Mieheni osasi kannustaa ja tukea minua ilmiömäisen hienosti. Hänen selkähieronta ja lantiopainallukset helpottivat avautumista tosi hyvin ja hänen tsemppaamisensa auttoi pukertamaan kuopuksemme maailmaan.
Mikä tärkeintä, ensimmäisen synnytyksen kauhukokemukset saivat päälleen aika erilaisen kokemuksen.
Muun muassa seikkoja, jotka toteutuivat:
Menimme ajoissa sairaalaan: en kontannut tuskaisena suoraan synnytyssaliin niin kuin ensimmäisellä kerralla, vaan ajomatkalla sairaalaan supistusten välillä hörpin kahvia ja luin lehtiä.
Asensimme TNS-laitteen heti, kun ensimmäiset oikeasti kivuliaat supistukset saapuivat. Sähkö oli pitkään ystäväni!
Pysyin koko ajan liikkeellä – minua ei ohjattu suoraan sänkyyn ja pidetty siellä ponnistukseen asti, kuten ensimmäisessä synnytyksessä.
Pääsin ammeeseen. Aivan mahtava mesta avautumisen loppuvaiheeseen!
Hieman lisäapua tarvitessani otin homeopaattisia. Ja kaikista epäluuloista huolimatta ne tepsivät minulla rentouttavasti!
Aivan avautumisvaiheen lopussa tuskan iskiessä yhä voimakkaammin päälle päätin avata synnytyssuunnitelman takaportin – ja pyysin spinaalin ja pudendaalin – ja sainkin ne hienosti ilman 20 minuutin odotusta ja vieläpä niin, että ne taisivat tehota, toisin kuin ensimmäisessä synnytyksessä, jossa ponnistuspuudute laitettiin piiiitkän odotuksen jälkeen 5 minuuttia ennen ponnistamista, ja puudutus kun alkaa vaikuttaa 30 minuuttia sen laittamisesta…
Sain ponnistaa eri asennoissa – en siinä kauheassa puolimakaavassa, johon minut ensimmäisessä synnytyksessä laitettiin.
Tällä kertaa muistin ottaa kuuma- ja kylmäpussit mukaan sairaalakassiin - ja oikeisiin kohtiin laitettuina ne olivatkin kiva lisähelpotus ponnistuksessa!
Mieheni osasi kannustaa ja tukea minua ilmiömäisen hienosti. Hänen selkähieronta ja lantiopainallukset helpottivat avautumista tosi hyvin ja hänen tsemppaamisensa auttoi pukertamaan kuopuksemme maailmaan.
Mikä tärkeintä, ensimmäisen synnytyksen kauhukokemukset saivat päälleen aika erilaisen kokemuksen.
Todella hienoa, että synnytys oli parempi kokemus kuin ensimmäinen :). Pelkopolille siis kannattaa hakeutua, oikeasti jos pelottaa, ei ne muutoin ota tosissaan :)
VastaaPoistaJep, onneksi menin pelkopolille! Luulen, että muuten en todellakaan olisi saanut tuollaista kohtelua.
PoistaNiin ihana kuulla tämä!!! Eli meni just niinkuin pitikin!!! Toivon, että kokemus toi sulle vahvuutta ja voimaa. Me naiset, meissä kun sitä luonnostaan on, jos sen annetaan vain toimia!
VastaaPoistaJuuri niin! Meni aivan nappiin! Ja arvaa mitä Anu, mä saan kiittää sua myös ihan mahtavasta tsemppaamisesta ja vinkeistä <3
Poista