Pages

Miten menee, Minimullistaja?

torstai 27. helmikuuta 2014

Nyt on varmaan korkea aika kertoa, mitä meidän refluksi-allergiataloon kuuluu. Yleiskuulumisena voisi todeta, että tällä hetkellä kumpikaan poika ei ole oireeton. Oireiden syitä etsitään kiivaasti. Tänään tarinassa esiintyy Minimullistaja.

Imetysdieettini on the Gurun ohjeilla kiristynyt täysin maidottomaksi. 

Kun olet maidottomalla, saat käsilaukkuusi uuden vakkarimukanaraahaamisjutun - kookosmaitopurkin kahvitteluhetkiä varten! Et voi olettaa, että missään julkisilla syömäpaikoilla on sinulle tarjolla mitään sopivaa maitoa kahviisi.

Muita täysin vältettäviä ruokia tällä hetkellä ovat vehnä, kaura, kaalit, sipulit, retiisi, paprika, chili, rosmariini, tuore tilli, tuore basilika, suklaa/kaakao, lisäaineet ja hiilihappojuomat (unohdin varmaan puolet, mutta tähän tyyliin ainakin). Kahvia yritän parhaani mukaan rajoittaa, mutta arvatkaa vaan kuinka järkyttävän vaikeaa se on näillä muutamien ripetuntien unilla. Kananmunan osalta minulla on käynnissä vähentäminen - lopputuloksena todennäköisesti kokonaan luopuminen muutaman viikon päästä, ellei sitä ennen Minimullistajan tilanne parane selvästi. Miltä se Minimullistajan tilanne sitten näyttää? No, aikalailla tältä:



ja tältä:

Synkältä näyttää, eikö. Illat ja automatkat ovat melko usein pelkkää itkua video ykkösen tapaan. Päivisin meillä on viime päivien aikana yhä enenevissä määrin kiljuttu video kakkosen tapaan.

Maidoton dieetti rauhoitti tilannetta sen verran, että ensin päätettiin the Gurun kanssa, että kananmunaa minun ei tarvitse menustani tiputtaa, mutta viime viikot ovat pakottaneet kokeilemaan vähennystä sittenkin. Moni varmaan ihmettelee,  miksi en vaan jätä kananmunaa heti kerralla pois. Tultiin the Gurun kanssa antitrypsiinitulosten jälkeen siihen päätelmään, että muutos ruokavaliossa pitää ehdottomasti tehdä, mutta rintamaidon riittävyyden varmistamiseksi ja minun paremman sopeutumisen mahdollistamiseksi vähentäminen pikkuhiljaa on tällä kertaa inhimillisempi ratkaisu (Pikkusankarin iideellä asia oli toisin, koska tilanne oli kerta kaikkiaan to-del-la kriisiytynyt - silloin vedin normiruokavaliosta suoraan kuuden ruoka-aineen dieettiin).

Itkujen ja kiljumisten lisäksi Minimullistajalla on päivistä riippuen pahojakin nukahtamisvaikeuksia. Hän siis on rättiväsynyt, mutta uni ei kerta kaikkiaan vain tule millään keinolla. Muita oireita ovat ne tutut: pätkäunet, kärsivään itkuun herääminen, yöunilla usein heräily, koko kropan jäykistäminen voimakkaasti taaksepäin, runsas puklaaminen monta tuntia ruokailun jälkeen, kurkulla "kököttäminen" eli ns. virkayskä, itsensä ja muiden tuskainen raapiminen sekä viihtymättömyys missään paikassa tai asennossa.

soveljen jalankädenjäljillä - bataattia, bataattia.

Minimullistajan omaan ruokavalioon kuuluvat bataatti, kesäkurpitsa ja mustikka. Näiden lisäksi avocadoa olemme kokeilleet... ja uudelleen ei ihan heti kokeilla. Jokapäiväisiin lääkkeisiin ei olla turvauduttu vielä, vain Silicea on käytössä. Suurimpina epätoivon päivinä olemme myös kokeilleet Gavisconia sekä suppoa, mutta huonoin tuloksin.

Joku tässä kokonaisuudessa nyt kaivertaa. Se, onko se kananmuna vai jokin muu minun ruokavaliossani vai ihan jokin muu juttu, on vielä arvoitus. Toivottavasti arvoituksen ratkaisemiseen ei tarvita tämän fressimpiä aivoja kuin meidän perheessä tällä hetkellä on. Varsinkin tänään aivosumu on ollut melkoinen. En muista, montako minuuttia yöllä nukuin, vai nukuinko ollenkaan. Pelotti päästää mies aamulla auton rattiin. Pikkusankari herätti äidin kesken iltapäiväsadunluvun "Äitiiiii, voisitko herätä ja lukea, kun Pesoselle pitää saada ruokaa - ja se tapahtuu vasta seuraavalla sivulla". Kun mies riisui kenkiä töistä tullessaan, minä laahustin kertomaan että suunnittelemani jumppa taitaa nyt vaihtua kello kahdeksan nukkumaanmenoaikaan. Ehkä huominen on parempi.

Huominen VOI olla parempi. Outoa tässä Minimullistajan oireilussa on se, että välillä on päiviä, jolloin hän vaikuttaa olevan kuin kuka tahansa kuusikuinen ja nukkua esimerkiksi koko Särkänniemen reissun ajan.

12 kommenttia :

  1. Toivottelen taas kovasti jaksamista sinne teille.
    Ja huonolla hirtehishuumorilla voisin ehdottaa lapselle koiran hännän imeskelyä sekä hiekkaisten lattioiden nuoleskelua - sitä tuo meidän perillinen puuhaa. YÖK.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna!
      Hauskaahan tässä koko allergiajutussa on (meidän tilanteessa) se, että meillä todella on aina rymytty nurmet ja hiekkalaatikot ja nieleskelty pölypallot ja kengän pohjat (meillä ei siivota kauhean usein.... :-))- ja silti nuo imeskelijät ovat ihan superallergikkoja :-(

      Poista
  2. Kiitos vielä tästä blogista. Maidoton id astumassa ohjelmaan täälläkin kun ei tunnu vyyhti purkautuvan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos blogista on vertaistukea. Tsemiä maidottomaan! Siitäkin onneksi selviää.
      Kävin vastavierailulla blogeissasi... - keskenään ihanan ristiriitaiset blogit :-D

      Poista
    2. Näyttää että pystyn välttämään maidottoman. Miten sitä voikin olla sellaisesta iloinen...

      Poista
    3. Hih, mä olen sun puolestasi myös iloinen :-D

      Poista
  3. Hei!

    Olen blogiasi lueskellut taustalla.Meillä reilu vuoden ikäinen super allergikko(tai no allergiat ja refluksi johtuvat neitimme suolistossa jylläävästä clostridium difficile
    bakteerista)Kolme ruoka ainetta tällä hetkellä ruokavaliossa plus apteekin korvike.Onko teidän lapselta otettu ulostetestejä?Meillä bakteeri saatiin häädettyä joulun alla poissa(jolloin oireilut loppuivat taikaiskusta ja sama mitä ruokaa antoi niin sopi)tämä bakteeri on vain niin sitkeä että tuli takaisin.Nyt meillä on tähystysaika jolloin katsotaan onko bakteeri ehtinyt tehdä tuhoja suolistossa.Samanlaiselta kuulostaa meidän vauva aika.Söin neitimme ollessa viikon ikäinen äkäiset antibioottikuurit kohtutulehdukseen jolloin piru pääsi irti.Toki meillä oli itkuisempi vauva jo synnärillä entä muilla.Lääkärit eivät usko että refluksi oireilu liittyisi mitenlään bakteeriin mutta näin se on ainakin meillä.Kovasti voimia ja tsemppiä.meillä jo yöt nukutaan ok kun ruokavalio kunnossa.Kiitos blogistasi.On niinä harmaina ja sumeina hetkinä ollut todella voimaannuttava tuki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Hemulinen ja kiitti kommentistasi! Kiva kuulla, että kirjoituksistani on ollut edes pientä tukea vaikeina hetkinä. <3
      Ainakaan tältä kuopukselta ei (kai?) ole otettu tuollaista kakkanäytettä, ja esikoisen kohdalla en suoraan sanottuna edes muista. Voi kökkö tätä muistini huonoutta.
      Toivottavasti tuo bakteeri ei enää kiusaisi teitä! Valoisia päiviä teidän perheelle!

      Poista
  4. Tsemppiä toivottelen, voimia ja jaksamista.

    Meillä aloitettiin viimeviikolla maitohappobakteerit (relaa ihan vaan toistaiseksi), ja se vei pahimmat kipuitkut. Silti päiväunilta heräillään puolen tunnin unien jälkeen ja ilmavaivat ovat sitä luokkaa, että pahimmat rekkajätkätkin varmasti kalpenee rinnalla... ihottuma puskee myös nyt läpi, eli luultavasti "pääsemme" vaihtamaan Nutrilon Peptistä niihin kalliimpiin vaihtoehtoihin..

    -SusannaT-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että ämhoobeet edes vähän jelppivät! Mä luulen, että mekin saadaan kiittää meidän pilleripurkkia Minimullistajan vatsan kunnon puolesta taistelemisesta. Kai ne meilläkin edes vähän jeesivät eteenpäin. Mutta kurjuus, että oiretta silti on teilläkin ja kukkaro kevenee entisestään :-/ Ihmeparanemista toivoisin teille, mutta se lienee yksi vitsi tällaisillä kokemuksilla kuin meillä on. Toivon silti <3

      Poista
  5. Juu, toivoa sopii - toivon samaa helpotusta teillekin!

    Meillä siirryttiin eilen kiireesti Neocateen, kun poika meinasi paristi tukehtua kun veti refluksinousuja henkeensä... toivotaan, että helpotusta tulisi sitä kautta. Ihan pahintahan tässä kaikessa on se, että pienet ihmisenalut kärsivät kivuista ja tuskista, eikä itse voi paljon muuta tehdä kuin pitää sylissä ja lähellä...

    -SusannaT-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3

      Oho, teillä meni tilanne noin pahaksi. Kamalaa. Jospa Neocatella helpottaisi.
      Joo, kyllä kyyneleet vaan valuvat, kun tuota tuskaa katsoo - niin paljon mieluummin ottaisi itselle ne kivut.

      Poista

Theme by: Pish and Posh Designs