Pages

Lisäantia

keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Nyt on vuorossa Minimullistaja ja hänen allergologilla käyntiantinsa. Kaiken meidän vastaanottopohdinnan voi oikeastaan kiteyttää yhteen lauseeseen: Minimullistaja on rajatapaus. Hän siis on vähän oireinen, mutta ei pahasti oireinen. Hän nukkuu välillä yöt aika huonosti, mutta välillä paremminkin. Päikkäreitä hän välillä vetelee parikin tuntia, mutta välillä herää vartin päästä kaameaan kipuitkuun ja röyhtyyn. Päivät soljuvat pääosin melko iloisesti, mutta välillä oireet puskevat suureksi kiukuksi ja tyytymättömyydeksi.

Niin, siksi dilemma onkin (taas kerran), että kokeillaanko refluksilääkitystä vai ei. The Gurun kanssa päädyimme (taas kerran) siihen, että juuri nyt emme aloita kuuria. Haluamme selvitä lääkkeittä mahdollisimman pitkään - ja siihen allergologikin kannustaa. Lääkkeisiin kun on helppo jäädä "koukkuun", kuten olemme huomanneet erään isoveljen kanssa... Siksi tällaisissa rajatapauksissa kuten Minimullistaja, pitää harkita oikein tarkkaan, aloitetaanko lääkitys vai ei. (Pikkusankarin tilanteessa vauvavuotena lääkkeen aloittamisessahan ei ollut todellakaan mitään epäselvää - hän oli yksi vaikeimmista refluksitapauksista allergologillamme...) Tosiaan, Losecin mahdollisuus on meillä edelleen koko ajan takataskussa Minimullistajallekin. Gaviscon ei Minimullistajalle ole sopinut, joten Silicealla mennään eteenpäin. Ja osteopatialla! Se tai jokin muu ihan samaan aikaan vaikuttava tekijä kun on kuitenkin helpottanut kokonaisuudessaan Minimullistajan nukkumista ja motorista kehitystä. Seurailemme osteopatian vaikutuksia vielä ennen kuin otamme muita uusia kuvioita mukaan hänelle.


Niin ja sitten varmaan se tärkein eli kaikkia kiinnostava tissiasia: jatkan imetystä lähemmäs kaksivuotispäivää, jos vain yhteistyö maidontuottamislaitosteni, minun pääni ja Minimullistajan kesken sujuu. Ruokasuunnitelma pääpiirteissään menee näin: en missään nimessä ota lähiaikoina rotaatioon esimerkiksi kananmunaa, lehmämaitoa, pähkinöitä tai gluteeniviljoja, siis niitä, joiden ruokalistalta tiputtamisten jälkeen Minimullistajan antiyrypsiiniarvot myös tipahtivat huomattavasti (eli suolisto alkoi voimaan paljon paremmin). Sen sijaan yritän rotatoida itselleni esimerkiksi vihanneksia kieltolistaltani. 

Minimullistajan ruokavaliota koitamme laajentaa pikkupikkuhiljaa samaan suuntaan kuin minun imetysdieettini nyt on. Uhaten virallisia suosituksia, mitään lehmänmaitoaltistuksia emme ala Minimullistajalle tekemään lähikuukausina. Syyt ovat selvät ja the Gurun kanssa harkitut: suuri epäilys on, että maito ei sovi, joten miksi tahallamme sekoittaisimme tilannetta nyt turhaan. Vieläpä kun mitään rahallisia tukiakaan KELAlta ei enää heru näissä tilanteissa, jos lapsi ei reagoi anafylaksialla. Ja jos yhtään äidinvaisto menee oikeaan, niin Minimullistajan lehmänmaitoallergia on samanlainen kuin Pikkusankarilla oli: pahat pahat itkut vaikealla suolisto-oireilulla - ei anafylaksialla. Joten kilisevän perässä on turha juosta tämän asian tiimoilla. Vuohenmaitoa toki kokeillaan heti, kun tilanne on rauhallinen ja olemme saaneet osteopatian mahdolliset vaikutukset esiin. Jatkamme hänenkin kanssaan linjalla, jossa periaatteena on, että pyrimme välttämään liian montaa suurta vaikuttajaa samaan aikaan, jotta seuraukset olisivat selvemmät.

p.s. Haluan liikuttuneena kiittää vielä yhteisesti kaikista ihanista vertaistuellisista sähköposteista (siis ihan näiden kaikkien vuosien ajalta)! Vastaaminen ei ole aina ihan supernopeaa, sillä se tapahtuu ehkä viidessätoista luonnososassa, sillä tiedättehän hetken, kun luulee saavansa kirjoittaa puoli tuntia rauhassa... mutta sitten soikin munakello, ovikello tai lapsikello. En ehkä osaa tähän edes kirjoittaa sitä, miten iloinen olen saamastani upeasta blogin kautta muodostuneesta vertaistukijoukosta. Merkkaatte minulle paljon. Samaan kiitollisuushörinään voisin liittää kiitoksen kaikista kommenteista ja keskusteluista täällä blogissa (vaikka ne ovatkin olleet vähemmistönä verrattuna sähköpostiliikenteeseen) - lähtökohtaisesti en odota mitään (tiedän jaksamisenne), joten on aina tosi mukavaa, kun joku jaksaa avata omia kokemuksiaan ja kertoa mietteitään tänne blogin puolelle! Ja on kiva, että muutama teistä on uskaltanut instagramiinkin minun seurakseni, enhän minä uhoistani huolimatta ole ihan pelkkiä mörköjä postaillut, enhän...

2 kommenttia :

  1. Kiitos itsellesi kaikesta <3 Kaikesta <3

    Nyt en ennätä muuta, palataan :)

    VastaaPoista

Theme by: Pish and Posh Designs