Täydellinen viikko, semmoinen se oli

perjantai 16. joulukuuta 2016

Se viikko ei sisältänyt joulustressiä eikä arjen velvollisuuksia. Se sisälsi minimimäärän huolia ja nolla riitaa. Se viikko sisälsi tiiviisti perheen kanssa olemista, auringosta ja uusista maisemista nauttimista. Ei ollut pimeyttä, kylmyyttä eikä työpöydän ääressä istumista. Oli vain rentoutumista, rutkasti rantaleikkejä, yhdessä maittavasti syömistä, autolla saaren ympäri kruisailua, rauhassa käsikkäin kävelyä ja hetkessä elämistä. Se viikko sisälsi tosi paljon sylittelyä, haleja ja pusuja sekä lasten iloisia kiljahteluja.



Tämä loma tuli niin tarpeeseen, että ihan itkettää onnesta. Kun elokuun alussa on viimeksi meidän perheellä ollut yhteinen vapaapäivä ja kaikki muut päivät kuluvat täysin eri työaikojen puitteissa, tuntuu, että tämä kahdeksan päivän perheloma huolettomissa oloissa todella tuli oikeaan aikaan meille kaikille. Jospa näillä tiukasti mieleen painetuilla auringonsäteillä jaksaisi nyt viimeiset kaksi kuukautta ennen seuraavan loman, äitiysloman alkua. Tämän lämpötankkauksen jälkeen on ihana käpertyä koko perhe odottelemaan uuden perheenjäsenen syntymistä.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Theme by: Pish and Posh Designs