Matkalla tuskalaan?

maanantai 7. huhtikuuta 2014

Matkustus - tuo ihanat kamalat tunteet herättävä sana refluksi-allergiaperheessä. Jossitellaanpa nyt aluksi: koska me mieheni kanssa pidämme matkustamisesta oikein kovasti, meillä reissattaisiin paljon paljon enemmän nyt näin perheellisinäkin ellei arkemme olisi näin haastavaa tällaista kuin tämä nyt vaan sattuu olemaan näinä vuosina. Melko ihanaa olisi jos matkustelu lasten kanssa olisi sitä monien puhumaa "lapset menevät siinä samalla" -meininkiä: positiivisella tavalla jännittävää, uusia elämyksiä keräävää ja vain pikkuhaasteita tarjoavaa suht vaivatonta menoa. Siinä kun raahaa kymmentä kiloa eväsrasioita kylmäkalleineen kaiken sen muun lapsiperhekaman lisäksi hiki varvaskarvoistakin kihoten ja yrittää samalla täydellä juna-asemalla selvittää seuraavan raiteen koordinaatteja ja tajuaa, että esikoinen nuolee linnunkakkaista kaidetta tuolla kaukana, kuopus huutaa tuskaista refluksi-itkua kantorepussa ja laukku, jossa lääkkeet ovat, jäi kotiin, ei paljon hymyilytä, edes jälkikäteen. Minä en vaan millään tavoita meidän reissuista semmoista fiilistä, että voisin todeta lasten kanssa matkailun olevan rentoa ja vaivatonta. Meillä jokainen pikkuinen automatkakin on ponnistus sinällään. 

Lähteä matkaan vain jäädä kotiin?


Kaikesta tästä huolimatta me olemme reissanneet. Yrittäneet ajatella positiivisesti. Toivoneet parasta. Varautuneet kaikkeen. Vaikka olisi ollut todella helppo jäädä kotiin odottaen hetkeä, jolloin molempien lasten hoitotasapaino olisi hyvä, emme ole jääneet, sillä sellaista hetkeä tuskin sitten tulisikaan ja matkat jäisivät tekemättä. Olemme uhmanneet hermojamme, terveyttämme ja perheemme sopusointua - ja lähteneet vapaaehtoisesti pienille matkoille niin kotimaahan kuin lähelle rajan taaksekin. Voin kertoa, että matkat tällä konkkaronkalla autossa, ratikassa, junassa ja laivassa ovat olleet sen verran hmmmmm, mielenkiintoisia, että ihan niiiiiin hulluja emme ole, että lentokoneeseen ja pidemmälle kuin kelta-siniseen naapurimme, lähtisimme näillä edellytyksillä. Tavisperheelliset - naurakaa vaan, kun minä kerron, että meillä mietitään ennen matkaa, että miten me oikeasti selvitään laivamatkasta hengissä.

No, mitä me sitten ollaan tarvittu selviytyäksemme? Tässä muutamia pointteja.

Eväitä. Syöminen on monelta kantilta ajateltuna tärkeä juttu. Eväät ovat aika välttämättömyys silloin, kun ei ole varmaa, onko seuraavaan kolmeen päivään mitään mahdollisuutta saada sopivaa ruokaa nenänsä alle. Eväitä iideeläiselle, eväitä yhdelle isommalle allergiselle, eväitä yhdelle pienemmälle allergiselle. Mahdollisimman paljon kylmäsäilytettävää jäisenä mukaan, mahdollisimman paljon sopivaa kuivatavaraa kassiin.

Onneksi edes yksi meidän perheestä ei ole ruokavammainen ja saa nauttia syömisen vapaudesta. Lucky you, my darling.


Itkunsietokykyä


Kun peruskauppareissuautomatkat itketään, niin on ihan hyvä varautua siihen, että viiden tunnin automatkakin itketään. Pysähdytään, röyhtäytetään, kanneskellaan, imetetään, heijataan, - ja kulutetaan matkaan tupla-aika normaaliin menovauhtiin verrattuna.

Itsehillintää. Omaan kotiin voi ostaa tai olla ostamatta sellaisia juttuja, joita ei voi syödä. Pikkusankarin imetysdieetissä yritin olla älyttömän vahva ja vetää elämää eteenpäin itse syön näitä kuutta ruoka-ainetta tässä kaikki päivät ja ei haittaa vaikka te muut mässäätte siinä pöydän täydeltä mun ykkösherkkuja, jotka oikeastaan itse teinkin teille vaikken niitä pysty kuin haistelemaan- asenteella. Nyt en yritäkään olla niin vahva. Mutta itsehillinnän tulee olla moninkertainen silloin, kun liikutaan muualla kuin kotona, se on sanomattakin selvää. Ei kukaan imetysdieettiläinen voi olettaa, että omien seinien ulkopuolella näkisi vain kanaa ja bataattia.

Olisiko reilua, että sukulaisvierailuilla sukulaiset söisivät sun maidoton munaton viljaton-dieetin mukaisesti? No ei olisi.

Kekseliäisyyttä. Olen käynyt tämän imetysdieetin aikana reilut kymmenen kertaa ravintolassa syömässä, ja yleisesti ottaen asennoituminen rajoituksiini on ollut kohteliasta, mutta varsinkin viimeisten ruoka-ainerajoitusten jälkeen monissa ravintoloissa on törmätty kysynnän ja tarjonnan epäsuhtaan. Esimerkiksi muutama päivä sitten pääkaupunkimme keskustassa vieraillessani kävin viidessä ravintolassa kysymässä lounasmenuvaihtoehtoja minun dieetilleni. Vasta kuudennessa ravintolassa tärppäsi - ja sielläkin kehnosti. Viidessä ensimmäisessä seliteltiin noloina, kuinka kanasalaatin kanat ovat valmiiksi marinoituja, joten ne saattavat sisältää esimerkiksi paprikajauhetta tai kuinka he eivät ole varmoja, onko lohi kasvatuslohta vai merilohta (kasvatuslohta en syö niille syötetyn soijan allergisoivuuden takia) tai kuinka lihan paistorasvaa on vaikea selvittää ynnä muuta sellaista hieman epäammattimaista. Kuudennessa ravintolassa sain eteeni minulle tuunatun salaattiannoksen: salaattia, kurkkua, tomaattia, kuusi katkarapua (laskin!) sekä viisi kypsentämätöntä (!) multaista (!) herkkusienen siivua (laskin!). Yksi elämäni ärsyttävin yhdeksän ja puoli euroa. Onneksi seura oli edes huippua.

Laivallakin katkaravut olivat turvallisin valinta. Riisikakun pyysin rohkeasti viereisestä ravintolasta. Avocadon pilkoin päälle omista eväistäni.

Kekseliäisyyttä ja viitseliäisyyttä siis tarvitaan niin ravintolan kuin itsenkin osalta, jos ihan kaikkia aterioita ei ole mahdollista raahata mukana ihan kaikkialle. Samat kekseliäisyys ja viitseliäisyys ovat tarpeen myös muissa ehkä normaaliperheelle oudoissa, matkustamiseen liittyvissä jutuissa: kantoreppu on jaksettava raahata mukaan: se on aivan numero yksi matkustustarvike; jatkuvan pukluvaaran takia oksennusrättejä sekä vaihtovaatteita (kaikille) pitää jaksaa kantaa useat mukana (jos ei välttämättä halua levittää puklujen väristä designia kodin ulkopuolella), lääkeannoksia pitää jaksaa näpertää minigrippeihin ja niin edelleen.

Joustavuutta. Ei-allergiset perheet luultavimmin lomalla sallivat "rennomman syömisen". Allergiset perheet eivät voi samassa mittakaavassa sellaista harrastaa. Koko päivää ei vain voi vetää rusinoilla ja pillimehulla (vaikka ne sinällään sopisivatkin), sillä ainakin meidän tapauksessa Pikkusankari ei todellakaan siedä mitä vain määriä niitä sallittujakaan ruokia. Joitakin kompromisseja silti olemme joutuneet tekemään. Olemme pistäneet vaakakuppiin toiselle puolelle esimerkiksi Pikkusankarin toiveen kahvilakäynnistä ja siellä oman vitriinileivoksen saamisesta sekä toiselle puolelle vaakakuppiin leivoksesta tulevat mahdolliset oireet.  

Tämä piiras sisälsi muuten kaikkea varmasti sopivaa, mutta glukoosi-siirappi on aina kysymysmerkki. Keliaakoille se sopii, mutta vilja-allergisille ei välttämättä. Silti Pikkusankari sai oman palan tätä herkkua.
 
Joustavuutta tarvitaan myös tietenkin muidenkin juttujen suhteen. On esimerkiksi siedettävä mahdollisen matkustusstressin pahentaman refluksin oireet, on jaksettava tehdä tiettyjä sovittuja/varattuja juttuja matkan aikana, vaikka kuinka perheen pienin nähisisi i-han ko-ko yön ja on kuunneltava imetysdieettaavaan äidin juoman liiallisen kahvin aiheuttamia mahavaivoja vauvalla. Matkalla kun usein pystyssä on sentään pysyttävä, kofeiinin voimin jos ei muuten. Mutta kyllä, on niitä päikkäreitäkin yritetty järjestää kylpylä- ja laivamatkoilla. Siinä sitten vaaditaankin toiselta, hytistä poispotkitulta osapuolelta melkoista joustavuutta...

Tuttu näky, valitettavasti myös lomamatkoilla. Yö menee valvoessa ja aamulla muutaman pikkutirsan jälkeen silmät eivät vaan tahdo aueta. Minimullistaja taisi löytää sängystä kännykän ja herättää äidin sen kameran salamavalolla.

Kaikesta huolimatta - suosittelen pikkumatkoja kaikille refluksi-allergiaperheille, joiden mielessä edes yhtään käy ajatus, että ehkä me voisimme selvitä.

Jokaisesta matkasta ollaan selvitty jotenkin. Ja aina matkustaminen ei ole ollut ihan tuskaa.

12 kommenttia :

  1. Nostan hattua. Reissaaminen ei varmasti oo mikään nautinto, mutta voittaa ainaki mun mielestä kokoaikaisen kotonaolemisen mennen tullen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, suurimmaksi osaksi nämä meidän reissut on tehty Pikkusankarin takia, ei missään nimessä vanhempien nautinnon takia :-D

      Poista
  2. Aah, taas niin tuttua! Itken ja nauran yhtä aikaa ;). Pieniä kotimaan reissuja ollaan tehty, jopa kaksi yön yli -reissua kahdessa vuodessa (loput päiväreissuja kohteisiin, joissa on varmasti mikro) ja täytyy sanoa, että on kyllä pinnaa kiristänyt. Silti on pakko välillä päästä pois kotoa. Punnitsen kuitenkin aina tarkkaan, maksaako vaivan lähteä kulloinkin kyseessä olevaan kohteeseen. Aina ei. Anopin kysyessä, milloin lapsenlapsi pääsee ulkomaille, totesin että sitten kun se on lomaa mullekin ;). Ei paljon innosta käyttää viimeisiä ropoja ulkomaanreissuun ja hajoilla itse koko matkaa ruokien takia....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oooo, tuohan on ihan loistava kommentti pidempää ulkomaan matkaa ajatellen: sitten, kun se on (mun lisäys: edes vähän) lomaa mullekin. Kiitos tästä ;-)

      Poista
  3. Just niin, siis aivan järisyttävän osuva kirjoitus sinulta taas! Kyllä reissut meilläkin, vaikkakin vain nuorimmainen meillä nyt allergia-refluksilapsi, ovat ihan hillitöntä sumplimista, ennakoimista jne. Lomailuhan siis yleensä mielletään sellaiseksi spontaaniksi mennäänihanfiiliksenmukaan-meiningiksi, mutta just niinkuin kirjoitit, allergia-refluksiperheissä tämä homma kääntyy toisinpäin. Mutta kiitos jälleen, pääsiäis-reissun suunnitteluun sai vähän huumorimieltä kirjoituksestasi mukaan... ;)
    -ketta-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä, spontaanius ei vain ole ollenkaan mahdollista näiden ruoka- ja lääkejuttujen kanssa. Valitettavasti.
      Hauskaa reissua teille vain ;-)

      Poista
  4. Hienoa kun uskalsitte lähteä matkaan. Kyllähän sen etukäteen tietää mitä haasteita edessä. Vaihtelu virkistää. Ruokavaliot kun ovat tuttuja ja kun on eväät matkassa ei tule yllätyksiä. Lasten ehdoilla sitä vuosia mennään itse kukin. Pakko on vain uskaltaa välillä lähteä kotoa pois T. Satunnainen lukija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, kyllähän sitä lasten vuoksi yrittää uskaltaa lähteä... Reissut ovat olleet kuitenkin sen verran pitkiä, että ihan kaikkia ruokia joka aterialle ei ole pystynyt kantamaan mukaan, joten silloin yllätyksiä on saattanut tullakin, kun on selvitellyt eri paikkojen ruokajuttuja. Usein ollaan ihmetelty ravintola-alan ihmisten tietämättömyyttä omia tarjottavia ruokiaan kohtaan. Mutta onneksi meidän perheessä ei ole anafylaksian vaaraa, joten uskalletaan ottaakin vähän riskejä ruokien suhteen enemmän kuin ne pahiten allergiset.

      Poista
  5. Oi että, nostan kyllä hattua reippaudelle! Me tänään taas just mietittiin, ettei vaan jakseta reissata ennen kesää. Matkasta kun selviää, on yöt reissussa kamalia ja pahenee joka yö ja lopulta lähetään kesken reissun kotiin rauhottumaan ja päätetään ettei kyllä hetkeen lähetä uusiksi :P Ruokien kans on aina taistelua, kun eihän nyt hyvänen aika tämmönen tai tämmönen voi aiheuttaa mitään ja selän takana annetaan sitten..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä, reissussa on niin monta eri muuttujaa, että aika hyvä tsäkä pitää olla, että matka refluksi-allergiaperheessä menee hyvin.

      Poista
  6. Tuo ravintolan alan tietämättömyys on kyllä aika uskomatonta vielä nykyäaikana. Katsotaan kieroon jos kysyy todella tarkkaan mitä mausteita käytetty onko varmasti puhtaat pannut ettei saa muruakaa mitään sellaista jota ei voi syödä. Ravintolan parilla lihan paistaminen voi tuottaa allergiselle ikävän yllätyksen jos siellä on jotain sellaista pohjalla joka ei sovi. Kotonakaan ei voi vain aina olla. Rohkeita olitte kun lähditte matkalle. t. Satunnainen lukija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan, ihan kuin vanhemmat muuten vain kyselisivät tarkasti ruoka-aineiden ja valmistustapojen perään... Mä en ainakaan jaksais kysellä, jos ei olisi pakko!

      Poista

Theme by: Pish and Posh Designs