Kotiäiti - vain sohvanpehmeyden ja tvshopin asiantuntija?

torstai 8. lokakuuta 2015

Kotiäiti.

On mielenkiintoista seurata ihmisten reaktioita, kun he kuulevat vastauksen esittämäänsä kysymykseen mitä teet työksesi? Kysyjän ilmeen perusteella on hauska kuvitella hänen aivolohkoilla liikkuvien signaalien sisältöä. Joskus ilme on arvostuksen tason niin läpinäkyvästi kertova, että pitää ihan miettiä, että vastasinko kotiäidin sijaan vahingossa ”rikollinen”. Luulen, että 100% tällaisista kanssakeskustelijoista ei ole koskaan ollut itse kotiäitinä. Tai no... onhan se tietysti näin teorian tasolla mahdollista, että lapsi on terve, äärimmäisen leppoisa, kaikkeen mukautuva, hiljainen, täysin tottelevainen ja mitään tekemistä kaipaamaton joojootyyppi. Mutta siinä vaiheessa minä ainakin olisin lapsestani huolissani, itselläni kun on lapsista hieman eri käsitys...

Nämä silmienpyörittelijät ja (puoli-)ivallisten kommenttien heittelijät saavat välillä minutkin miettimään, että no miksi sitten olen kotiäitinä, kun onhan minulla kuitenkin maisterinpaperit hankittuna, intohimoa alalleni ja tosi kiva työpaikka odottamassa. En siis ole kotona vain sen takia, etten tietäisi, mitä muutakaan tekisin. Viihdyn kotiäitinä, haluan olla kotiäitinä. Haluan olla lasteni kanssa kotona siihen saakka, kuin se vain on taloudellisesti meille mahdollista (eli joo, ehkä koko kotihoidontuen ajan, juuri ja juuri). Tämä on myös minun mieheni mielipide. Oikeastaan kotivanhemmuus on meidän perheelle itsestäänselvyys, siitä ei ole juuri tarvinnut keskustella, ja onhan miehenikin käyttänyt kotihoidontukea vajaan vuoden minun ollessa töissä.



Mikä siinä kotiäitiydessä sitten on, miksi tykkään siitä? Tykkään siitä, koska saan viettää aikaa lasteni kanssa. Molemmat lapset olivat kovinkin toivottuja, ja näen luonnolliseksi sen, että myös heidän kanssaan vietetty aika on kovinkin toivottua. Toisaalta kotiäitiys on itsekästä touhua: haluan olla tukena, turvana ja auktoriteettina lapsilleni, haluan viettää aikaa heidän kanssaan. Ja tätä kaikkea haluan tehdä enemmän kuin haluan antaa jonkun muun (tarhatädin tai -sedän) tekevän suurimman osan lasteni valveillaoloajasta. Teen siis asioita, mitä minä haluan, ja se kai on jollakin mittapuulla itsekästä. Mutta toisaalta, jos kotiäitiyteen yhtään tutustuu, ei sitä voi nimittää itsekkääksi touhuksi lainkaan. Kotiäiti joutuu joustamaan KAIKISSA omiin tarpeisiin liittyvissä asioissa pahimmillaan joka päivä, monen vuoden ajan.

Toiset alentavat kotiäitiyden alimpaan mahdolliseen kastiin, koska sehän nyt on vaan vaipanvaihtoa ja räkänenien pyyhkimistä. Minun mielestäni se on paljon muutakin! Kuivaksiopettelut, jälkien siivoamiset ynnä muut ovat vain välineitä siihen itse työhön. Kotiäitiys on lähinnä hyväksi ihmiseksi kasvattamista. Ja minun mielestäni se, jos mikä, on maailman vastuullisin ja vaikein tehtävä. Kotiäitiys on myös itseään haastavaa: en ole koskaan kasvanut ihmisenä niin paljon kuin näinä kotiäitivuosina!



En todellakaan tuomitse kenenkään muun päätöstä laittaa lapsi hoitoon (vaikka kuinka nuorena), mutta minä henkilökohtaisesti koen, että ensimmäiset vuodet lasten kanssa ovat meille niin arvokkaita, että jos minulla on varaa valita, valitsen ehdottomasti mieluummin oman kodin kuin työhuoneen. Haluan tehdä hyväksi ihmiseksi kasvattamista täydellä sydämellä ja täydellä antaumuksella, ja siksi olen kotiäitinä. Työ, mikä odottaa minua kotiäitiyden jälkeen, ei ole helppoa eikä se sisällä löysäilyä. Silti voin ihan reilusti kertoa, että kotivanhemmuus on paljon kovempaa työtä. Se on raskasta, usein toki fyysisestikin raskasta, mutta erityisesti henkisesti todella kuluttavaa. Se on semmoinen työ, mikä myös antaa paljon, todella paljon. Ja siksi se varmaan niin mahtavaa työtä onkin.

Se, vaikka kuinka rakastaisi työtään ja tekisi sitä mielellään, ei vie pois sitä faktaa, että välillä ärsyttää, väsyttää ja  itkettää. Puolitoista vuotta sitten kirjoitin kotivanhempien työhyvinvoinnista, ja edelleen voin allekirjoittaa tekstin. Kukaan ei varmastikaan osaa arvioida ennen lapsen syntymää, kuinka rankkaa tai helppoa lapsen kanssa tulee olemaan. Minä en koskaan kauheimmissa skenaarioissanikaan osannut tietää mitä kotiäitiys rankimmillaan tulisi minun kohdallani olemaan: minulta vietiin kaikki yöunet, kaikki mahdollisuudet päivisin levätä ja kaikki mahdollisuudet tehdä yhtään kotityötä/ruokailua/lehdenlukua/puhelua/vessakäyntiä loppuun. Ystävyyden ja parisuhteen ylläpito oli vitsi vain. Muistan, kun kerran olin niin väsynyt, että en jaksanut nostaa haarukkaa kädellä pöydältä, vaan laskin päätäni lautasen lähelle ja nappasin suuhuni ruokapalan, jonka nielaisin (ja sitten se vauva taaaaas heräsi). Se ei ollut kotiäitiyttä hohdokkaimmillaan. Mutta silloinkaan en ajatellut, että haluan laittaa lastani hoitoon ja lähteä itse töihin. 


Meidän perheelle kotivanhemmuus on se oikea ratkaisu. Jollekin toiselle perheelle jokin toinen ratkaisu on paras. Toki meidän perheen kotivanhemmuuspäätökseen on vaikuttanut sairausasiatkin. En koskaan ikinä voisi kuvitellakaan laittavani pahoista refluksi-allergia-astma-oireista kärsivää lastani hoitoon, vaan haluan olla itse se, joka on lohduttamassa ja auttamassa lastani, kun hänellä on kipuja. Refluksitauti pahenee jokaisesta perusflunssastakin potenssiin sata, joten hoitoonvieminen olisi taatusti tuonut meille ainakin triplasti enemmän pöpöjä kuin kotihoidossa ollessa. Ja silloin elämä olisi ollut aika paljon rankempaa. Kotihoidossa ollessa voi kuitenkin itse kontrolloida, näkeekö flunssaisia kavereita vai ei, sopiiko treffit flunssa-aikaan sittenkin puistoon eikä kotiin, pystyy pesettämään käsiä juuri niin usein kuin sen näkee tarpeelliseksi jne. Ja tietysti ne allergia-asiat: olen kuullut niin paljon ongelmista, jotka liittyvät rotatointiin, hoitohenkilökunnan ynseään asenteeseen, paperisotaan, lääkärintodistusten jatkuviin vaatimuksiin ynnä muihin, että suoraan sanottuna aika paljon helpommalla ja lasta ajatellen kivuttomammin on varmasti allergiat hoidettu täällä kotona kuin koskaan hoidossa olisi mahdollista hoitaa. Me olemme arvioineet, että kokonaisuudessaan meidän lapsille paras paikka on olla kotona mahdollisimman pitkään. Toisissa perheissä lapsen paras on mennä hoitoon.

Oikeastaan voisin sanoa, että luulen, että jos jotakin tässä elämässä en tule katumaan, niin sitä, että olen viettänyt lasteni kanssa paljon aikaa.

6 kommenttia :

  1. Mielenkiintoinen kirjoitus jälleen kerran. Päätös kotiäidiksi jäämisestä tai paluusta töihin ei varmasti ole kaikilla ollut yhtä helppo päätös. Jos sinä saat osaksesi kritiikkiä kotiäitiydestä, saa toiset kritiikkiä, kun laittavat lapsensa hoitoon pienenä, niin kun me saimme. Vaikkakin meille päätös oli melko helppo. Meidän alle puolitoista vuotias lapsi on hyvin toimelias ja kaipaa päiväänsä jo paljon touhua. Samainen lapsi on hyvin kiinnostunut muista lapsista ja on ystävystynyt hoitopaikassakin muutamiin lapsiin, jos tuon ikäisestä voi sanoi, että ystävystyy. Lapsi selvästi viihtyy hoitopaikassa ja minut ainakin on vakuutettu jo, että hänestä pidetään huolta. Toisaalta taas, kun tekee lyhennettyä työpäivää, on aikaa viettää lapsensa kanssa iltapäiviä ja touhuta yhdessä meidän juttuja. Meillä päätös oli osittain pakostakin, taloudelliset syyt, osittain omasta tahdosta ja osittain siitä, että näin lapsessani sen, että kaipaa toisten lasten seuraa ja touhuja ja ohjelmaa, jota hoitopaikassa pystytään tarjoamaan. Näiden parin kuukauden aikana olen myös huomannut kuinka jaksan paremmin ja nautin enemmän touhuiluista lapseni kanssa, onhan hän aivan hurmaava paketti.

    En kuitenkaan halua tuomita kotiäitiyttäsi, enemmin nostan hattua sille, että jaksat päivästä toiseen ja ns tyydytät lapsiesi tarpeet kotona. Äitiydessä ja vanhemmuudessa on paljon valintoja, joiden takana on pystyttävä seisomaan, oli kritiikki millaista tahansa. Jokainen vanhempi tuntee omat lapsensa kuitenkin kaikkein parhaiten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että kommentoit.

      Tiedän, että monet joutuvat miettimään tarkemmin, mitä haluaa: mennä töihin vai jäädä kotiin. Me olemme onnekkaita, että meillä on ollut selvä idea kotivanhemmuudesta, ja meillä on ollut siihen vieläpä mahdollisuuskin. Olen todellakin sitä mieltä, että lapsen etu on aina tärkein. Kyllä lapset aistivat, jos vanhempi ei viihdy työssään kotivanhempana, ja silloin lasten kannalta parempi päätös on viedä heidät hoitoon.
      Kritiikkiä tulee luonnollisesti kaikista päätöksistä :-D Hyvä, että te teitte teille oikean päätöksen ja lapsi viihtyy hoidossa ja hänestä pidetään hyvää huolta. Lyhennetty työaika on hyvä juttu!

      Lapset ovat erilaisia, ja on totta, että toiset lapset sulautuvat hoitoon paremmin kuin toiset. Meillä on myös todella vauhdikkaita ja menoa kaipaavia poikia, ja kyllä, onhan siinä tekemistä, että saa pidettyä lapset tyytyväisinä. Ollaan kuitenkin löydetty hyvä tasapaino harrastusten, kerhojen ja omien aktiviteettien kanssa. Isompi käy kaksi kertaa viikossa kerhossa (3h) ja pienempi kerran viikossa kerhossa (1,5h). Isommalla on kolme harrastusta, pienemmällä yksi. Nämä plus jokapäiväiset ulkoilut, retket, lukemiset, kotitöiden yhteiset tekemiset ja leikkimiset ovat meidän hyvää arkea. Ainakin muutamana päivänä viikossa nähdään pidemmin kaveriperheitä ja melkein päivittäin isompi leikkii naapuruston lasten kanssa heillä, meillä tai pihalla. Sen lisäksi pyrin säännöllisesti tekemään "isompia" juttuja lasten kanssa, kuten käymään lapsille suunnatuissa aktiviteeteissa lähipaikkakunnilla. Tällä kombolla arki rullaa ja lapset tykkäävät olla kotona!

      Poista
  2. Minun piti olla kotona siihen, että lapsi on kaksi. Vajaassa vuodessa totesin, että tarvitsen muutakin tekemistä ja tein töitä hetken aikaa kotoa käsin. Sitten törmäsin unelmieni työhön kodin ulkopuolella, lapsi meni puolitoistavuotiaana hoitoon ja minä muutuin takaisin omaksi itsekseni :D Aina tiesinkin kyllä, että minulle tulee kotona oleminen olemaan vaikeaa. Näin viihdymme kaikki, aktiivinen ipana tykkää tarhapäivistä ja äiti töistään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että asiat järjestyivät kivasti ja teille sopivasti! :-)

      Poista
  3. Hyvin postattu, pystyn samaistumaan ajatuksiisi! Täällä toinen tyytyväinen kotiäiti. Vakituinen työpaikka odottaa, että palaan takaisin, mutta haluan olla lasten kanssa nämä ensimmäiset vuoden kotona ja olen todella kiitollinen, että se on mahdollista. Kuopus täyttää kuukauden päästä kaksi vuotta ja olen lasten kanssa kotona vielä ensi syksyyn eli sitten alkaa hoitoarki täällä. Mutta koen myös itse tärkeäksi sen, että olen saanut olla lasten kanssa kotona ensimmäisen vuodet ja olla se heidän kasvattaja. Olen saanut seurata arkea iloineen ja suruineen, päässyt näkemään uusien taitojen oppimisen läheltä sekä viettänyt laatuaikaa heidän kanssaan. Toki on päiviä, jolloin mietin että töissä pääsisin paljon helpommin, mutta silti - rakastan tätä "työtä" <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne! Meillä taitaa siis ajatukset mennä aika yksiin kotiäitiyteen liittyen. On se vaan niin ainutlaatuista aikaa olla kotiäitinä! Kotiäitiyden hyvät puolet peittoavat kokonaisuudessaan huonot, vaikka välillä tosiaan on päiviä, jolloin olisi ihan valmis lähtemään lätkimään koko talosta pois mahdollisimman kauas.

      Poista

Theme by: Pish and Posh Designs