Pages

Miksi me olemme niin luomuja?

lauantai 22. huhtikuuta 2017

Kirjoittelin muutama viikko sitten kauppakassipostauksen, jossa kerroin, mitä me saimme Prismasta sadallaviidelläkympillä. Ruuan määrä, tai siis sen vähyys, sai facebookin erinäisissä ryhmissä suurta kummeksuntaa aikaan. Syy oli se, että ostamme nykyään melkein kaiken luomuna, ja toki tämä näkyy kauppakassin hinnassa. Nyt kirjoittelemmekin pientä avausta siitä, miksi me ostamme luomua, sillä nähtävästikin se vaatii vähän perusteluja.

Olemme pikkuhiljaa lisänneet luomun osuutta vuosien varrella niin, että nykyisin sen osuus ostamastamme ruoasta on yli 80%. Vielä viisi vuotta sitten luomutuotteita ei ollut kovin hyvin saatavilla, ainakaan pienemmissä lähimarketeissa. Silloin luomutuotteiden hinnatkin olivat korkeampia kuin nykyisin. Ainakin siltä se tuntui silloin. Pikkuhiljaa tuotteiden saatavuus lisääntyi ja hintatietoisina kuluttajina huomasimme, että monien luomutuotteiden hinnat eivät olleetkaan enää moninkertaisia tavanomaisiin verrattuna. Uskalsimme siis ostaa luomutuotteita kokeiluun. 



Luomutuotannossa on Eviran mukaan periaatteena tuottaa tuotteita, joiden valmistusmenetelmät eivät ole haitallisia ympäristölle, eivätkä ihmisten, kasvien tai eläinten terveydelle ja hyvinvoinnille. Luulisi, että nämä periaatteet olisivat perusarvoja jokaiselle ruuan tuottajalle, mutta valitettavasti ne eivät ole. Ymmärrämme tavallaan sen, että jos oma elanto on kiinni sadon suuruudesta, niin siinä mielellään maksimoi tuoton ja minimoi kulut. Mutta minkä kustannuksella? - Se on tärkeä kysymys.

Yksi syy, miksi suosimme luomutuotteita on se, että niiden tuotantoa valvotaan edes jollakin tavalla. Ostamalla luomutuotteen voit olla varma, että sen tuotannossa on huijattu ”tavanomaista” tuotantoa vähemmän. Luomu-sertifikaatti ei ole kuitenkaan kaiken kattava ja monet tuottajat etenkin Suomen rajojen ulkopuolella käyttävät sitä epäilemättä hyväkseen. Mutta yleisesti ottaen sen pitäisi olla kaikin puolin turvallisempaa!


Parasta mitä viimeisen kahden-kolmen vuoden sisällä on tapahtunut ovat lähiruokapiirien (reko) ja farmarin markkinoiden yleistyminen. Ne toimivat pitkälti facebook-ryhmien välityksellä, missä kuka tahansa ryhmään kuuluva voi tilata tuotteita suoraan tuottajalta ja noutaa tavarat kokoontumispaikalta tai torilta. Näet tuottajat kasvoitusten ja voit kysyä tarvittaessa heiltä lisätietoja tuotteiden tuotannosta, laadusta yms. Lähiruoka on se ekologisin ja ehkäpä turvallisin vaihtoehto ruuanhankinnalle. Lisäksi siinä tuottajat saavat heille kuuluvan reilun korvauksen työstään, eikä mikään kauppaketju polje hintoja ja vedä itse välistä. Lähiruokapiireistä saa myös sellaisia tuotteita mitä ei juurikaan kaupan hyllyiltä löydä, kuten laadukasta lihaa tai vaikkapa raakamaitoa.

Lihatuotteissa olemme vielä piirun verran tarkempia, mitä ostamme. Siinä pelkkä luomutarra ei riitä vaan pyrimme hankkimaan lihaa eläimestä, joka on saanut elää mahdollisimman vapaasti luonnonlaitumilla syöden ruohoa ja lajillensa omaista ruokaa. Tämä on siis niin kutsuttua niittylihaa. Kalojen suhteen olemme myös tarkkoja, pyrimme välttämään kasvatettua kalaa.


Kaikkea hyvää ei saa läheltä. Koska haluamme syödä mahdollisimman ravinteikasta ruokaa, täydennämme kauppa- ja lähiruokaostoksia myös maailman parhaimmilla superfoodeilla. Olemme löytäneet Foodinilta tähän tarkoitukseen ylivoimaisimman valikoiman ja hinta-laatusuhteen vertailtuamme monia eri yrityksiä. Foodinin arvot ovat samankaltaisia meidän arvojemme kanssa, ja siksi teemmekin heidän kanssa mielellään yhteistyötä. Superfoodeissa pidämme tärkeänä luomutuotannon lisäksi sitä, että tuote on raaka. Se tarkoittaa sitä, että tuotetta ei ole kuumennettu missään tuotantovaiheessa yli 42-asteiseksi, jotta suurin osa ravinteista ja entsyymeistä ovat säilyneet aktiivisina. Foodinilla on tosi paljon valikoimaa luomutuotannossa - tsekatkaa vaikka heidän verkkokauppansa: klik! Ja psssst... Kun seuraa Foodinia esimerkiksi facebookissa ja instagramissa (ja toki jos vielä tämän lisäksi tutkii heidän taustojaan), tulee oikeasti hyvälle tuulelle: he ovat oikeasti vastuullisia yrittäjiä, he eivät korista yritystään pelkillä kultaisilla sanoilla, vaan myös teoilla!

Seuraava askel ruokarintamalla tulee olemaan marjastuksen, sienestyksen ja kaikenlaisen hortoilun lisääminen. Kesää ja syksyä odotellessa... :-)

Yhteistyössä Foodinin kanssa

8 kommenttia :

  1. On hienoa että teillä on varallisuutta syödä luomua. Kaikissa perheissä näin ei ole. Itse ostamme silloin tällöin epäsäännöllisesti. Suosimme kuitenkin kotimaisia elintarvikkeita. En ole tuotustunut foodin tuotantoon. Onko tuotteet suomalaisia ja raaka-aineet myös? Foodia markkinoitte ja mainostatte usein.Itse yritämme suosia kotimaisuutta joka työllistää suomessa asuvia. Parasta on kuitenkin on minusta syödä monipuolisesti ja tehdä ruoka itse perusraakaineista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki ostokset ovat valintoja. Me olemme valinneet panostaa ruokaan ja sitä kautta luomuun. Meillä säästetään sitten paljosta muusta, ja esimerkiksi ruokien suhteen säästämme niin, että syömme erittäin harvoin ravintoloissa/kahviloissa. Meillä ei koskaan heitetä ruokaa menemään ja muutenkin hyödynnetään paljon kausituotteita, jotka ovat halvempia. Luomun syöminen on meidän mielestä myös terveyteen panostamista, ja tällöin säästämme sairauskuluissa :-)

      Kannattaa tutustua Foodiniin - esimerkiksi linkkaamieni sivujen kautta :-) Tekstissäkin pointtina siis oli, että kaikkia luomutuotteita, joita haluamme käyttää, ei saa Suomesta - ja nämä ovat juurikin niitä Foodinin tuotteita. Foodinin tuotteiden alkuperämaa ei siis ole Suomi, mutta Foodin on suomalainen perheyritys. "Mainostamme" Foodinia juurikin sen takia, että haluamme välittää heidän ilosanomaa vastuullisesta ja herkullisesta luomutuotannosta! Muutenhan me pyrimme ostamaan juurikin näitä tekstissä mainitsemiani lähiruokia eli ihan täysin suomalaista ruokaa aina kun mahdollista.

      Olen samaa mieltä, että parasta on syödä monipuolisesti ja tehdä itse ruoka perusraaka-aineista :-) Meillä vaan ne perusraaka-aineet ovat luomuja ;-)

      Poista
  2. Hei! Olen kanssasi samaa mieltä, kyse on valinnoista. Toki taloudelliset syyt vaikuttavat siihen, mitä ruokakorista ihmisiltä kulloinkin löytyy. On silti hieman hämmentävää, että Prisma ostoksienne vähyys on saanut kummastusta aikaan. Olet varmaankin tutustunut parin vuoden takaiseen Elina Lappalaisen Syötäväksi kasvatetut kirjaan? Ekologisesti kestävästi tuotettu ruoka, varsinkin eläinperäinen on planeettamme kestokyvyn kannalta aivan elintärkeä aihe. Suomalaiset käyttivät oman osansa luonnonvaroista, tämän vuoden osalta loppuun viime viikolla. Yhteiskunnan ja elintarviketeollisuuden pitää tehdä sellaisia rakenteellisia uudistuksia/muutoksia, että kestävän ruoan hankkimisen (luomu) ei ajateltaisi olevan vain taloudellinen kysymys.

    https://juhaniteras.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, olen huomannut, että ihmisiä kummeksuttaa mitä erikoisemmat jutut, myös siis se, että jotkut ostavat pääasiassa luomua :-DD

      Tuosta kirjasta olen kuullut, mutta emme ole lukeneet. Kiitos vinkistä siis!

      Nostit kommentissasi esille tärkeitä aiheita! Kiva, että kommentoit.

      Poista
  3. Kuulostaa hyvin samalta kuin meidän (allergia)perheen arki ja ostokset. Ihanaa vauva-aikaa. T. Marjaana

    VastaaPoista
  4. Heippa! onko mahdollista jakaa enemmän tietoa syömästänne lihasta? tuo niittylihan käsite on itselleni tuntematon. mistä ostatte tuota lihaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niittyliha on suomennos sanasta grassfed. Se tarkoittaa kirjaimellisesti sitä, että eläin on saanut vapaasti syödä niityllä kasvavaa ruohoa yms.

      Sellaista lihaa saat suoraan lihantuottajilta. Sitä ei valitettavasti löydy perus-lähimarketista. Katso vaikka Googlesta alueesi lähin lähiruokapiiri tai farmarien markkinat ja perehdy heidän valikoimaan.

      Poista

Theme by: Pish and Posh Designs