Meillä on tänään suuren suuri juhlapäivä.
Parisuhdetaivaltamme on takana seitsemän ja puoli vuotta, avioliittoa kolme ja
puoli vuotta. Minun mielestä puolikkaat juhlapäivät ovat jotenkin sööttejä. Sen
kunniaksi tässä tulevat (refluksivanhempien) parisuhdevinkit, olkaa hyvät.
1) Vasta, kun kumpikin on ollut kotivanhemman roolissa
lapsen huonovointisena aikana, voi toiselle TODELLA sanoa, että ”minä niin
ymmärrän, millainen päivä sinulla on ollut”. Sitä aiemmin ei ehkä kannata…
2) Jos puolisosi on (todella tiukalla) imetysdieetillä
ja antaa kaikessa hyväsydämisyydessään silti toiselle luvan syödä kotona mitä
vain, kannattaa toisen ehkä miettiä kaksi kertaa, onko se siltikään hyvä
ratkaisu…
3) Yllätä (jos puolisosi tykkää yllättämisestä). Minä
olen yrittänyt pitää kiinni siitä, että myös niinä kaikkein huonoimpinakin
kausina toinen saa tuntea edes silloin tällöin, että juuri minun eteen on
nähty vaivaa, juuri minua on ajateltu, juuri minulle on haluttu tuottaa
hyvä mieli. Minun tilin saldoni ei veny kuumailmapallolentoihin eikä
Timanttisten parhaiten vartioitujen pöytien sisältöihin, mutta kelpaa se
vähempikin. Minä olen saanut vuosien saatossa miehen happaman ilmeen monta
kertaa makeaksi mm. yllätyslaivareissulla, ex tempore-ravintolaillallisella, lapsivapaalla
iltapäivällä, käsin tehdyllä muuten vain -kortilla,
tuoreilla leivonnaisilla, kattoa myöten kiiltäväksi hinkatulla kodilla,
yllätykseksi sovituilla kaveritreffeillä leffateatteriin… Ja onhan minutkin
joskus yllätetty.
4) Oleta oikeat asiat, mutta älä oleta mitään, mistä et
voi olla ihan varma. Siis. Ei kannata olettaa, että nyrpykkäilmeen takana on
ihan varmasti taas se, että vaimo on ruma, ruoka on pahaa tai töissä oli
tylsää. Kysy. Silloin toinen saa kertoa asian, ja samalla käsittelee sitä
pois mielestään tehokkaammin kuin yksin mököttäen. Joskus huomaan, että toinen
ei lopulta edes osaa kertoa, miksi niin mörköltä näyttääkään. Mutta eipä näytä
enää sen jälkeen, kun olemme yhdessä miettineet, onko jokin oikeasti vialla.
Mutta asiat, jotka vain ovat siltä kuin näyttävät, ovat selkeitä. En ole
koskaan erehtynyt katseesta, jolla mieheni katsoo minua, kun pian saan lämpimän
halauksen tai kuulla olevani maailman ihanin nainen (tämä ei mieheni
haluaman intimiteettisuojan takia ole valitettavasti suora lainaus…). Yhteinen
hassu lyhennekieli, ulkopuolisille oudonnäköiset käsi- ja muut merkit,
tietynlaiset yhtäkkiä otetut tanssimuuvit ja koko spektri erilaisissa tilanteissa
heitettävistä katseista kertovat kaiken olennaisen juuri niissä tilanteissa.
Niistä emme ole koskaan erehtyneet. Niistä voi olettaa asioita, mielentiloja ja tunteita.
6) Tarpeeksi yhteistä, tarpeeksi erilaista. Tämä on
toiminut meillä täydellisesti. PITÄÄ olla yhteisiä intressejä. Meillä niitä on
pal-jon. Mutta on myös antoisaa, kun toisella on omia juttuja, joita itse ei osaa,
ja joista saa tyhmänä kysellä ja toinen saa selittää (ja selittää, ja
selittää…). Myös yksi juttu, jota ei vaan voi ymmärtää toisen intresseissä
on oikeasti hyvä rosoisuutta luova tekijä suhteessa. Silloin saa
mielenkiintoisia keskusteluja ja säilyy halu ymmärtää toista yhä paremmin.
Mutta liikaa niitä ei saa olla. Se repii liikaa erilleen.
7) Ei mitään parisuhteenhoitoaikoja, vaan aito asenne,
että parisuhde elää koko ajan perhearjessa mukana. JOKA IKINEN hetki tulisi
olla parisuhteenhoitohetki. Meillä ne suurimmat riidat syntyvät juurikin
silloin, kun pitäisi muka hoitaa parisuhdetta.
8) Läheisyys. Jos siitä tinkii, ihan koko parisuhde (ja
perhe) kärsii. Sitä siis annetaan meillä myös silloin, kun se tuntuu
pakkopullamaiselta. Eipä tunnu kauaa.
9) Kysy ”mitä kuuluu?”. Ihan oikeasti, tämä on TODELLA
tärkeää, vaikka toinen ei olisikaan tehnyt mitään ihmeellistä koko päivänä, tai
kun toisen päivän ohjelman tietää tunnin tarkkuudella jo edellisenä päivänä tai
kun ollaan vietetty koko päivä yhdessä. Silti, KYSY!
10) Samanlaiset elämänarvot. Kuulostaapa todella
kliseiseltä ja vanhanaikaiselta, mutta näin se vain meillä menee. Ensin
molempien sen hetkisistä arvoista puhutaan läpikotaisesti, sitten niistä
tehdään synteesi, ja sitten niiden mukaan aletaan elämään. Yksinkertaista.
Mutta ei aina. Arvot muuttuvat, ja niistä keskustellaan uudestaan ja uudestaan
tarpeen mukaan. Parisuhteen toimivuuden ehtona on ehdottomasti se, että
molemmat saavat elää omien arvojensa mukaisesti, toista tukahduttamatta.
Onneksi meillä arvot ovat todella samanlaiset, eikä priorisointi ole vaikeaa.
Niin. Ja se meidän suuri juhlapäivä (jep!). Sitä
taidetaan juhlia normaali-iltaan verrattuna tuplakynttilöillä ja parilla lisäpusulla.
Minä niin rakastan tuota miestä.
(Anteeksi, jos tämä teksti tuotti joillekin lukijoille
ällötysrefleksin ja romantiikkaohjeiden yliannostuksen. Suonette tämän rakkauspsykologisoinnin
silti minulle tänään. Ensi kerralla puhutaan sitten vaikka siitä refluksista,
joka koettelee tällä hetkellä tätäkin avioliittoa.)
