Nukuttamisdilemma

Pikkusankarin nukuttaminen on aina ollut enemmän tai vähemmän työlästä (unipurnausta lisää täällä, täällä, täällä ja täällä). Silloin, kun Pikkusankarilla on nukkumista estäviä pahoja refluksioireita, kukaan ei saa häntä helpolla nukkumaan mihinkään. Tässä faktassa ei ole mitään dilemmaa: kukapa sitä pystyisi nukahtamaan järkyttävissä närästysvaivoissa nieleskellen mahahappoja koko ajan alaspäin. Mutta, dilemma on syntynyt viimeisen reilun kuukauden aikana toisenlaiseen tilanteeseen: nykyään niinä päivinä, kun Pikkusankari on oireeton tai lähes oireeton, kaikki muut paitsi minä, saavat hänet kyllä nukkumaan, ja vielä suht helpolla, minä en millään koskaan. Tosi reilua.

Uhmaa? Ehkä. Kun oppikirjojen mukaan uhma kohdistuu voimakkaimmin siihen kaikkein rakkaimpaan henkilöön, niin minä olen kyllä sitten niiiiiiin älyttömän rakastettu, että! (Kulta, ei millään pahalla!) Pitäisikö minun siis ottaa kohteliaisuutena se, kun mieheni Pikkusankarin nukuttaa oireettomana päivänä, hänellä menee kymmenen minuuttia, lähin pikkumäki alas ja ylös ja poika porskuttaa pari kolme tuntia päikkäreitä rattaissaan. Mutta kun identtisenä seuraavana päivänä minä Pikkusankaria nukutan, saan tehdä viisi sisänukutusyritystä vailla minkäänlaista Pikkusankarin pienintäkään myöntymistä unitaajuuksille. Rattailulenkit Pikkusankari vetää aivan vitsiksi: vaikka hän olisi kuinka superväsynyt tahansa, hän ei minulle antaudu, ei! Rattaissa hän pyörii, potkii, kommentoi ohikulkevia ajoneuvoja, huutaa äitiä ja muita naapuruston ala-astepojilta opittuja mukavia (!) sanoja, ponnistaa ylös ja alas, vetää sadesuojan maahan ja NAURAA PÄIN NAAMAA, kun sanon totisesti, että ”nyt nukutaan, laita pää alas ja silmät kiinni”. Siis hänen mielestään minun nukuttamisyritykseni ovat jotain aivan naurettavaa ja turhaa touhua. 

Jokainen seuraava ei-miehen-vapaa-päivä pelottaa minua oikeasti aika paljon. Kun en saa Pikkusankaria nukkumaan, se tietää varsin mukavaa iltaa hänen kanssaan. Tällä hetkellä en tiedä mitään niin ärsyttävää kuin kivan kauniin kesäisen tai syksyisen päivän, joka kuluu kahdestatoista neljään nukuttaen lasta vuorotellen sisällä ja ulkona. Ja sitten nollan uniminuutin jälkeen neljästä seitsemään katsella maailman suurimman kränätehtaan tuotoksia, ulista töissä olevalle miehelle puhelimessa ja surea taaaaas yhden hyvän kesä/syksypäiväpotentiaalin hukkaan valumista.