Minä seiväshyppäämässä ja boulderoimassa - oikeastiko?

maanantai 15. elokuuta 2016

Tämä postaus menee taas kategoriaan "ette ikinä usko, mitä minä tein". Hauskaa siis jakaa tämäkin urheilujuttu teidän kanssanne! Pari viikkoa sitten kirjoittelin urheilukokeiluistamme paikallisella cross training -salilla, Riihimäen Korjaamolla. Jännittävää jatkoa viidelle eri tuntikokeilulle sain, kun pääsin testaamaan kolmea oikeaa lajitreeniä todellisten lajiharrastajien kanssa! Pääsin urheilukentälle hyppimään seipään kanssa, pääsin boulderoimaan sekä pääsin karatejutsutreeneihin!

Näiden kokeilujen tarkoituksena oli tutustua lajeihin tulevaa lauantaita (20.8) varten, jolloin pääsen osallistumaan siskoni kanssa Amazing Race Korjaamo Sport -urheiluelämykseen, jossa suunnistetaan ulkona ja kokeillaan eri lajeja ulkoilman lisäksi myös sisätiloissa. Jännän kamalaa, mutta varmasti älyttömän hauskaa!

Ensimmäiseksi minut pyydettiin kiipeilemään. Laji, joka tuntuu minusta vähän pelottavalta, mutta kiehtovalta! Boulderointi on siis kiipeilyä ilman suojavarusteita matalilla (tai siis keneltä sitä nyt kysytään...) seinillä. Hetken katsoin, kun yksi taitava harrastaja ja toinen ammattilainen kiipesivät vikkelästi seinää ylös. Kuuntelin valppaana ohjeet ja yritin tsempata itseäni kokeiluun... Äitiyshän on tuottanut minulle diagnosoimattoman korkeanpaikankammon sekä tippumisen pelon (terkuin ennen äitiyttä benjihypyn hypännyt). Niin sitä vaan mentiin, ja muutaman (aloittelijatasoisen) reitin sainkin kiivettyä tippumatta (mikä euforia!)! Pari tuntia me kiipeiltiin, ja opin hurjan paljon kaikkea tuona aikana. Lopussa en havitellut enää reittien kiipeämistä loppuun asti, vaan olin tyytyväinen, että pääsin yhden kädensijan ylemmäs kuin edellisellä yrittämisellä. (Reitithän ovat ammattilaisten suunnittelemia, tiettyjä otteita pitkin kiipeiltäviä matkoja lattianrajasta viimeiseen otteeseen asti. Joskus reitti päättyy tasolle, jonka päälle noustaan.) Tutustuin myös erilaisiin otteisiin. Kiipeilyseinällä osa oli niin vaikeita otteita, ettei niissä ole mitään mahdollisuutta pysyä ilman jäntevää harjoittelua (esim. helppoa tarttumapintaa kädelle otteessa ei juurikaan ole, tai se on tosi pieni, jolloin joutuu puristamaan sormilla tolkuttomasti.) Kiipeilyn jälkeen sormet olivat rasittuneet, valkoiset ja kuivat (boulderoinnissa käytetään magnesiumia - opin, että kiipelytermein mankkaa). Alla oleva pehmustematto sai osumaa takpuoleltani. Varpaat huusivat apua (tarkoituksella) liian pienessä kiipeilykengissä (kengissä ei saa olla yhtään liikkumavaraa). Mutta oli hauskaa!

On muuten pelottavampaa kuin miltä näyttää! Huikea fiilis oli tuolla ylhäällä!





Näillä laitteilla voi harjoitella eri otteita ja niissä pysymistä. Riikka näyttää mallia.










Kiipeilyn jälkeen päästiin kouluista tutuille huudeille, meinaan urheilukentälle! Aikamoisen nostalgista! Toisin kuin yläasteen pakkoliikuntatunneilla, tällä kertaa ei vedetty coopereita eikä satasia, vaan hypättiin seipään kanssa! Tällä kertaa yleisurhelutreeneissä sattui olemaan tuo minulle täysin vieras laji! Kun tietämättömän käteen isketään seiväs, ei siitä osaa edes pitää oikein kiinni. Oli siis melkoista hakemista, ennen kuin oikea ote löytyi. Seipään kanssa päästiin juoksemaan nopeasti ja hitaasti, eteenpäin ja taaksepäin, pujottelemaan, sekä hyppimään aitoja ja korokkeita vasten. Lämmittelyn ja tekniikkaopetusten jälkeen pääsin minäkin kokeilemaan tositoimia seipään kanssa, meinaan ihan riman yli patjalle. Siinä sitten ylitin niin riman kuin itsenikin, kun tämmöistä lajia kokeilin :-D



Riikka tekee lämmittely -ja tekniikkaharjoituksia.

Riikka tositoimissa!

Lopuksi pidettiin pienimuotoiset kisat. Lapset ja nuoret heiluttelivat valkoista lippua tottuneesti.

Ohjaaja mittaili rimaa oikealle korkeudelle.



Viimeisenä kokeiluna oli itselle ehkä se haastavin, eli karatejutsu. Tätä lajia pääsinkin kokeilemaan jo salilla muutamia viikkoja sitten, kuten kirjoittelin. Erona edelliseen vaan oli se, että nyt pääsin oikeisiin lajitreeneihin! Hirveästi jännitti, kun tavallaan tiesin jo, mitä odottaa, ja tiesin myös sen, että olen auttamattoman huono näissä kontaktilajeissa. No, tästäkin selvittiin, kiitos lempeän parini. Lämmittelyn jälkeen treenasimme erilaisia otteita ja tekniikoita. Aluksi kaikki "tekniikkasarjat" näyttivät melko haastavilta, mutta pieniin palasiin jaettuna ja kauniisti minulle opettaen opin kuin opinkin osan niistä! Luulen, että jokaikisen olisi joskus hyvä käydä jonkun kontaktilajin tunnilla, meinaan niissä lajeissa on joku ihan oma tunnelmansa, sillä kaikki, mitä teet, vaikuttaa suoraan kanssatreenaajaan, ei vain esimerkiksi pallon välityksellä! Lopputunnin painiin en ottanut osaa, vaan jätin sen osaavimmille tällä kertaa.

Ohjaaja näyttää Riikan kanssa, miten tulisi tehdä.

Ja sitten minäkin pääsin kokeilemaan, hui!

Näin onnelliselta voi karatejutsun jälkeen näyttää! Ihana Riikka.



Lauantaina pääsen siis muiden kisailijoiden kanssa testaamaan näitä lajeja uudelleen sekä näiden lisäksi käsipalloa (jota en harmillisesti päässyt kokeilemaan etukäteen ja josta en osaa nyt sanoa mitään muuta kuin, että en ole ikinä sitä pelannut enkä varmasti ole luonnonlahjakkuus siinäkään :-D).

Amazing Race -kisassa siis mukana Training Camp Korjaamo, Riihimäen Kiipeilijät, Käsipalloseura Dynamo Riihimäki, Suomen Budokeskus ry:n Karatejutsu-jaos sekä yleisurheiluseura Riihimäen Kisko. Loppuviikosta sitten laitetaan suunnistuskengät siskon kanssa jalkaan ja todennäköisesti räkätetään se koko (vähintään) 10 kilsan matka. Niin, ja käydään hehkumassa näillä lajipisteillä tietenkin. Heh.


Yhteistyössä Korjaamon kanssa.
Monissa kuvissa on (luvan kanssa :-)) Riikka, Korjaamon pääjehu.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Theme by: Pish and Posh Designs