Perhelifestyleä, minun bloginiko?

tiistai 23. elokuuta 2016

Neljä ja puoli vuotta on nyt bloggausta takana, ja nyt bannerini kuvaukseen kirjoitin ensimmäistä kertaa ikinä "perhelifestyle". Semmoista en olisi ikinä koskaan kuvitellut kirjoittavani, kun ensimmäisiä blogitekstejäni rustailin. Minunhan piti "vain" kirjoittaa poikien sairausarjesta, meidän voimavarojen riittävyydestä todella hankalan arjen keskellä sekä vertaistuellista asiatekstiä esimerkiksi imetysdieeteistä ja muista poikiemme sairauksiin liittyvistä asioista. Blogi on kuitenkin kantanut tänne asti, ja nyt kymmenen ikinä suosituimman tekstini joukossa onkin kahdeksan ruokajuttua! Ennen bannerin kuvauksessa luki siis: "Karua elämää. Ihanaa elämää. Karun ihanaa elämää. Ihanan karua elämää. Refluksi-allergia-astma-elämää". Ja sitähän tämä kuusivuotinen on ollutkin. Vaikkakin sairaudet edelleen määrittävät jossakin määrin elämäämme, koen, että nyt on aika rohkeasti ottaa "sairausmäärittely" pois myös blogini kuvauksesta (vaikka niistä haasteista edelleen silloin tällöin kirjoittelisinkin) ja jatkaa "yleisemmällä" linjalla. Toivon, että blogini persoonallisuus ei tästä kuitenkaan kärsi.

Vuosi sitten linjasin blogiani jo siihen suuntaan, että täällä entistä vähemmän kerron poikien spesifejä (sairaus)kuulumisia. Ja entistä enemmän kerron muuta juttua. Näin on tapahtunut, ja olen ollut todella tyytyväinen muutokseen! Mitä mieltä te olette? Mietin uusia sanoja bannerin alle, ja mielestäni nykyään blogiani kuvaavat sanat: perhelifestyle, ruoka ja reseptiikka sekä hyvinvointi. Nämä asiat ovat minulle tärkeitä, ja näistä tykkään kirjoittaa.


Yksi asiasisältö, jota olen tarkoituksella viimeisen puolen vuoden ajan vältellyt täällä blogissa, ovat kaverisuhteet, ystäväsuhteet, isovanhempisuhteet sekä yleisesti ottaen läheiset muutkin suhteet yleisellä tasolla. Ne ovat asioita, joista edelleen haluaisin avautua ja joista kirjoittaa, mutta tiedättekö mitä? En jaksa enää sitä väärinymmärryksen määrää, minkä niistä teksteistä joka kerta kohtaan. Olen hyväksynyt, että kukaaaan, kuka ei ole elänyt sellaista arkea kuin me, ei pysty näitä asioita täysin ymmärtämäänkään, vaikka kuinka asioita yrittäisin avata avoimesti ja rehellisesti. Niistä tänne kirjoittaminen tuntuu siis välillä vähän turhalta.

Olen julkaissut joka ikisen kommentin blogihistoriani ajalta, vaikka monet läheiset ovatkin pitäneet minua hulluna tämän päätöksen suhteen. Että mitä sitä nyt suotta antaa pahoille, ilkeille ja kateellisille suille valtaa blogissa, kun ne voi yhtä hyvin hiljentää deletellä. Mutta minä olen päättänyt toisin. Jotta voin sanoa pystyväni seisomaan omien tekstieni ja mielipiteitteni takana, olen valmis kohtaamaan sellaisetkin kommentoijat, jotka haluavat vain yrittää satuttaa. Haluan pystyä perustelemaan kaiken kirjoittamani, jos minua haastetaan perustelemaan. Ja tähän olen pystynyt. Olen tiennyt, että saan selitettyä jokaisen lauseen tekstissäni niin, että en puhu itseäni pussiin. 


Ehkäpä juuri se, että joutuu usein näiden tekstien jälkeen kuulemaan vaikka mitä soopaa niin omasta luonteenlaadusta, arvoista kuin muistakin elämäämme liittyvistä asioista, on rankkaa. Se on rankkaa siitäkin huolimatta, vaikka itse (ja se tärkein lähipiiri) tietää, miten asiat oikeasti ovat, ja vaikka tiedän, että ehkäpä kukaan näistä negatiivisista kommentoijista ei pystyisi sanomaan kirjoitettua asiaa minulle kasvotusten. Se on rankkaa siksi, että minä pyrin aina ajattelemaan positiivisesti ja kehittymään. Vaikka en ota loukkauksia niin itseeni, niin pyrin silti aina ajattelemaan, että onko kommentoijilla oikeasti joku hyvä tarkoitus, ja että voinko oikeasti oppia siitä kommentista edes jotakin. Menen syvälle omaan ajatusmaailmaani (liian syvälle, sanoo mieheni :-D) ja tutkin sitä. Usein, hyvin usein monen tunnin pähkäilyn jälkeen joudun toteamaan, että ei, tämä kommentoija ei tiedä minusta yhtään mitään, ja todennäköisesti luki tekstini täysin väärinymmärtäen (tahallaan) ja/tai halusi purkaa pahaa oloaan/omia käsittelemättömiä tunteitaan minuun ja blogiini. Tai että hän on joku, joka on jostain syystä kehittänyt minua kohtaan jonkun kaunan.

Useinhan asia on niin, että niillä, jotka tekstin eniten itseensä ottavat, onkin omassa mielessään eniten prosessoitavaa asian suhteen. Eli että silloin, kun on suoltamassa ilkeää tekstiä kommenttikenttään, ihan peiliin voisi katsoa, jos näin kauniisti asian ilmaisisi. No mutta, täysin avosylin olen kaikki tyypit blogiini ottanut, ja kehittänyt vain nahkaani paksummaksi kaiken kommentoinnin suhteen. Kuitenkin näiden kurjimpien luonneanalyysien takia henkilökohtaisimmat asiat usein jäävät kirjoittamatta, ja niin varmaan jatkossakin. Harmittaahan se, että joudun rajoittamaan tekstintuottoa, sillä aina olen saanut kiitosta juuri näistä kirjoituksista, jotka eniten puhututtavat. Kurjaa, jos jää vertaistukea ja empatiaa antamatta tässä muodossa niille, jotka sitä voisivat tarvita.
Mitä blogista siis jatkossa löytyy? Samaa kuin tähänkin asti, nyt vaan annoin vihdoinkin itselleni "luvan" kirjoittaa kaikesta, tällä kepeydellä minkä sormilleni kepeydeksi asetan. Tykkäättekö te (pintapuolisista) kuulumispostauksista? Hyvinvointijutuista? Ruokajutuista? Menovinkeistä? Täysin random-jutuista, kuten pienistä ajatelmista eri asioiden suhteen? Onko blogini liian sekava, jos se sisältää kaikkea tätä? Vai toivovatko lukijani enemmän yhteen tai kahteen asiaan keskittyvää blogia (sillä blogini alku oli hyvinkin selkeä asiajakauman suhteen)?

6 kommenttia :

  1. Mä tykkään lukea kaikkea laidasta laitaan. Kirjoita vaan mistä tykkäät! 😊 Tosi hyvin kirjoitettu kommentoinnista. Ilkeillä anoilla on vaan peiliin katsomista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Matu kommentista :-)
      Onneksi on sitten teitä blogikavereita, joiden kanssa itkeä ja nauraa näille ilkeille anoille :-D

      Poista
  2. Luen sun blogia epäsäännöllisen säännöllisesti, koskaan aiemmin en ole kommentoinut. Sun blogissa on ollut kivasti aiheesta kuin aiheesta, mikä varmaan on vetänyt puoleensa. Tosiasia on kuitenkin se, että kaikkia ei voi miellyttää, kritiikkiä ja kommentteja pitää pystyä ottamaan vastaan, jos elämäänsä ja mielipiteitä jakaa julkisesti. Kaikki ei aina ole asiallisia ja eri mieltäkin joskus ollaan, mikä ei tee ihmisiä sen huonommiksi. Minäkin myönnän, että olen monista asioista eri mieltä kanssasi, mutta jokainen meistä elää ja tekee asioita omalla tavallaan. Kun annat mahdollisuuden kommentoida anonyymisti, ne kommemtit on silloin kestettävä, ehkä nieltävä ja annettava olla. Näin tekee myös moni julkisuuden henkilö, jotka ovat suurennuslasin alla jatkuvasti.

    Toivottavasti et kommenttien takia karsi kirjoittamisesta. Ja hei, odotan kovasti postausta teidän uudesta kodista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että kommentoit nyt! Kiitos palautteesta!

      Jep, parhaani teen, että kaikki kommentit kestän, mutta toki tahdon aina selittää kommentoijalle omaa kantaani auki, jos minulla on tunne, että hän on ymmärtänyt minut väärin. :-)

      Talopostaus voisikin olla kiva tehdä heti, kun paikat ollaan saatu kuntoon ja vikatkin rempat tehtyä. (Siihen voi kyllä kestää vielä vähän aikaa :-D)

      Poista
  3. Mitä enemmän laidasta laitaan sen parempi mun mielestä! :)

    VastaaPoista

Theme by: Pish and Posh Designs