Pages

Mitä todennäköisesti tapahtuu tulevana vauvavuonna

sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Aion täysimettää puolen vuoden ikään asti ja imettää tietysti koko vauvavuoden, ja toivottavasti paljon sen ylikin (kolmevuotiaaksi asti olisi hieno tavoite!).

Jos vauva on persoonaltaan ja temperamentiltaan sellainen, että hän tarvitsee paljon läheisyyttä, annamme sitä rajoituksetta. Nukumme perhepedissä, sylitämme ja kannamme, vaikka 24/7. 

Aloitamme kiinteät mahdollisimman pienillä määrillä ja mahdollisimman hitaasti.

Osaamme tarttua mahdollisiin refluksi-allergia-astmaoireisiin heti niitä havaitessamme, ja aloitamme tarvittavat toimenpiteet samantien.

Emme pidä unikouluja vauvalle.

Emme rokota vauvaa.


Panostamme laadukkaisiin ja hyödyllisiin maitohappobakteereihin ja vitamiineihin (niin imetyksen kautta kuin suoraan vauvallekin).

Iloitsemme vauvan jokaisesta uudesta opitusta asiasta ja kasvetusta sentistä, mutta emme kiirehdi odottamaan aina vain seuraavaa vaihetta. Pyrimme nauttimaan juuri siitä hetkestä ja niistä taidoista, joita hänellä on sillä hetkellä.

Stressaamme vähemmän kuin edellisinä vauvavuosina. Edessä ei ole (toivottavasti ja todennäköisesti ainakaan) työnhakua, rahahuolia, muuttoa, parisuhdekriisiä eikä suuria heilahteluita Pikkusankarin ja Minimullistajan sairauksissa, joita kaikkia olemme kokeneet edellisinä vauvavuosina. Lähisuhdekriisejäkään tuskin on tiedossa, sillä lähipiiriin on löytynyt ne muutamat mahtavat timantit hyvän elämän pilaajien poistuessa omaan elämänkuplaansa. Tietysti toivon myös, että samanlaista maailman suurinta surua tai siihen verrattavia asioita ei tapahdu, kuin viime vauvavuonna.

Tulen luottamaan omaan äidinvaistooni yhä enemmän.  



Nämä kaikki yllämainitut asiat on opittu edellisten kahden vauvavuoden aikana ja niiden seurauksena. Tällä kertaa pyrimme toimimaan entistäkin paremmin kuin edellisillä kerroilla, sillä olemme taas askeleen viisaampia ja kokeneempia vanhempia.

81 kommenttia :

  1. Tähän ehkä löytyisi vastaus jostain vanhasta postauksesta, mutta mielenkiinnosta kysyisin, että miksi ette aio rokottaa vauvaa tai aiotteko ottaa rokotukset vasta myöhemmin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Esikoiselle annettiin kaikki rokotusohjelman mukaiset rokotteet normaaleina aikoina, ja hänellä paheni jokaisen rokotteen jälkeen todella paljon kaikki refluksi-allergiaoireet niin, että arkemme oli älyttömän tuskaista - olimme täysin tietämättömiä, että kun sairaaseen suolistoon isketään rokotetta, ei hyvä siitä seuraa.

      Kuopuksen kohdalla tukenamme oli jo onneksi viisas allergologi, joka suositteli rokotteiden antamista myöhästetysti. Hän ei myöskään suositellut vapaaehtoisia rokotteita allergiseen kehoon: se on vain suuri rasitus keholle, jolla on muitakin tehtäviä allergian kanssa selviämisessä kuin rokotteen käsittely. Niinpä annoimme hänelle vain vitosrokotteen, ja senkin vasta 2-vuotiaana. Kaikki menikin paljon paremmin.

      Poista
    2. Kiitos tarkennuksesta! Tämä meni nyt ihan rokotekeskusteluksi, joka on aihe, josta eipäs-juupas-keskustelua voidaan jatkaa loputtomiin. Koen, että aihe on myös sellainen, jossa nettikeskustelut tai -kommentit tuskin saavat ketään vaihtamaan kantaansa. Jokainen vanhempi varmasti tässä asiassa ajattelee lapsensa parasta.

      Meillä kahden lapsen kokemuksella sisarukset ovat olleet hyvin samalaisia kaikessa, joten varmasti hyvä varautua samanlaisiin ongelmiin. Vaikka toivotaan toki, että tuleva vauva näiltä säästyy! Hienoa, että menette lapsentahtisesti. Itsekin haluaisin olla enemmän lapsentahtinen, mutta 9,5kk lapseni on herännyt koko elämänsä keskimäärin 45 min välein, enkä usko, että hänellä on mitään vaivaa, vain sylitarve siirtyäkseen seuraavaan unisykliin. Kun esikoinenkin nyt valittaa heräävänsä hänen huutoonsa, niin uskon vakaasti, että unikoulu on tässä vaiheessa paras ratkaisu koko perheen hyvinvoinnin kannalta.

      Vauvauutisianne lukiessani tuli mieleen, että olette mielettömän rohkeita, kun toivotte kolmatta lasta. Paljon onnea tulevasta perheenjäsenestä! Itsekin punnitsen, että toivoako vielä kolmatta vauvaa, joka olisi varmasti kovin rakas lisä perheeseemme, vai olisivatko nämä väsymyksentäyteiset vauvavuodet jo tässä...

      Poista
    3. Niinhän tämä meni, rokotekeskusteluksi. Harmi, jos se on ainoa asia, joka jää tekstistäni lukijoiden mieleen :-(
      Ja hassua sinällään, että meitä vastaan hyökätään näin, vaikka emme ole missään vaiheessa sanoneet, että emme rokota vauvavuoden jälkeen :-D Mutta omiin kokemuksiimme perustuen emme AINAKAAN vauvavuotena. Se on meille iso asia, sillä rokotteista tuli meille AIVAN selvästi vain huonouksia arkeemme.

      Minä haluan myös uskoa siihen, että jokainen vanhempi tekee omat ratkaisunsa lasten hyvinvointia ajatellen. Unikoulu on myös yksi sellainen asia. Jos siihen lasten hyvinvointiasioita punnitessa päätyy, siihen on onneksi lempeitäkin keinoja olemassa :-)

      Haaveista kannattaa yrittää tehdä totta. Ja meillä oli haaveissa kolmas lapsi. Mutta kolmatta emme varmasti olisi millään jaksaneet vähemmällä kuin kolmen vuoden tauolla nykyisestä kuopuksesta. Samoin kuin esikoisen ja kuopuksen välillä nyt, alle kolmen vuoden väli olisi ollut aivan liian vähän meidän vaikeuksien kannalta katsottuna.

      Mihin ikinä päädyttekin lapsiasiassa, onnea siihen päätökseen <3

      Poista
  2. Hei, voitko kertoa mitä vitamiineja ja maitohappobakteereita käytätte, minua nyt kiinnostaisi etenkin vauvan ja pienten lasten, ja myös imettävän äidin valmisteet?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. D3, K2, magnesium, jodi, krilliöljy/kalaöljy, c-vitamiini, b-vitamiinikompleksi, astaksantiini ja optimsm. Ajoittain tuhdimpien aterioiden yhteydessä betaiinia. Maitohappoja vaihdellen dr. ohhiras om-x, acidophilus, saccharomyces boulardii.

      Lapset syövät tällä hetkellä D3, K2, magnesiumia ja omegaa sekä satunnaisesti c-vitamiinia. Maitohappoja kuuriluonteisesti.

      Vauvalle tulemme luultavasti antamaan jotain maitohappobakteerivalmistetta, jossa on mahdollisimman vähän täyteaineita. Puolen vuoden iästä eteenpäin otamme luultavasti DHA:n ja D3:n käyttöön hänelle.

      Imettävällä äidillä samat kuin ensin mainitut, mutta ainakin D3:a ja K2:ta isompia annoksia.

      Poista
    2. Tuossa siis mieheni vastaus :-)

      Poista
  3. Kysyisin, että olettehan rokottaneet lapsenne sitten myöhemmin. Hinkuyskää on esiintynyt ja muita tauteja ja nehän voi tarttua pieniinkiin ja ovat vaarallisia. Suomen monikultuurisuuden lisääntymisen vuoksi kannatan rokottamista. Minä en uskaltaisi jättää rokottamatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäisen kommentoijan kommenttiin vastasin jo kysymäsi asian. :-)

      Mutta pakko sanoa, että meillä on kyllä rokotteista melko ristiriitainen olo nykyään monenkin asian vuoksi... :-(

      Poista
    2. Hinkuyskärokotteessa on älyttömän huono kattavuus, bakteeri on niin muuntautumiskykyinen. Jos ruokavalio ja immuniteetti on kunnossa, ovat rokotteet Suomessa hyvinkin turhia. Terve lapsi sairastaa hinkuyskän tai tuhkarokon ongelmitta, jostain vihurista tai sikotaudista puhumattakaan. Perehdy hyvä anonyymi asioihin, niin ei tarvitse pelätä. :)

      Poista
    3. Toi hinkuyskä uutisointikin on kyllä täysin raha ahneitten lääkefirmojen ja aivopestyjen lääkäreiden tuotoksia. Ja mikä tässä uutisessa huvittavinta, jätetään mainitsematta että usein se tartuttaja on juurikin hinkuyskä rokotteen saanut.
      Hienoa,että olette valinneet oman polun rokoteasiassa.
      Mekin jätimme neljännen lapsen (nyt reilu 1-v.) toistaiseksi kokonaan rokottomatta, voi olla ettei saa koskaan rokotuksia tai saa joskus tulrvaisuudessa..
      Meillä kolmas lapsemme, jolla oli iho niin silkkinen ennen 3 kk rokotuksia, sai parin päivän päästä niin järettömät iho oireet, joista kärsii tänäkin päivänä. Siihen keskeytyi kaikkien lastemme rokotusohjelmat, eikä olla niitä jatkettu toistaiseksi ainakaan.
      Sitä ennen en kritisoinut enkä ollut juurikaan perehtynyt sen kummemmin rokotusaasiaan, vaan sen jälkeen on niin paljon etsinyt tietoa, enkä ole ensimmäisenä laittamassa rokotuksia..

      Poista
    4. Harmi, että teillä tuli lapselle noin kauaskantoiset iho-oireet! :-(

      Poista
  4. Inhoan tätä rokotusaihetta! Tuntuu, että tekee niin tai näin, aina tekee väärin. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, aihe on oikeasti vaikea, sillä siinä mennään kuvainnollisesti sekä konkreettisesti ihon alle!

      Minun mielestä on tärkeintä, että ihmiset ottavat selvää rokotteista ja rokottamisesta, ja tekevät oman päätöksen asian suhteen. Eli tarkoitan, että jokainen tajuaisi, että sekä rokottaminen että rokottamatta jättäminen ovat molemmat päätöksiä, joista molemmista voi seurata tiettyjä asioita.

      Poista
  5. "Ihmiset ottavat selvää rokotteista ja tekevät oman päätöksensä asian suhteen". Monellako on riittävä asiantuntemus tiedon tulkintaan ja tietolähteiden luotettavuuden arviointiin? Tutkin vähän googlea ja olen nyt kaikkien alojen asiantuntija?

    ”Ihmiset, joilta puuttuu tieto tai viisaus suoriutua hyvin, ovat usein tietämättömiä siitä. Sama epäpätevyys, joka saa heidät tekemään vääriä valintoja, on siis se sama joka estää heitä tunnistamasta pätevyyttä – olipa se heidän omansa tai jonkun muun”. Tätä kutsutaan Dunning-Kruger-efektiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä, onko sinun tarkoitus viitata minuun kommentillasi vai ei. Mutta ihan omasta puolestamme voimme kertoa, että olemme ottaneet asioista TODELLA PALJON selvää näiden kuuden vuoden aikana. Koemme, että pystymme ottamaan vastuun hyvällä omalla tunnolla siitä, että emme rokota tulevaa vauvaa hänen ensikehityksen kriittisinä kuukausina. Et ole elänyt meidän elämää esim. esikoisemme kanssa, joten et voi millään tietää, millaiset vaikutukset rokotukset häneen on jättänyt.

      Toivon, että päätöstämme rokottamattomuudesta kunnioitetaan, sillä mekin kunnioitamme heitä, jotka päätyvät vauvansa rokottamaan. Me pyrimme kaikkemme vahvistamaan vauvan immuniteettia muilla keinoin kuin rokottamalla.

      Rokotteiden haitoista tulisi saada jokaisessa neuvolassa tietoa (ihan ilman, että tarvitsee edes itse avata sitä googlea), jos sitä pyytää. Ja jo näiden "julkisten" mahdollisten haittavaikutusten perusteella voi ihmiset saada jonkinlaista tiedonjyvää siitä, mitä rokote saattaa aiheuttaa, varsinkin, jos sitä laitetaan sairaaseen, kehittymättömään suolistoon ja vieläpä monta rokotetta yhdellä kerralla.

      Poista
    2. Lähinnä viittasin juuri kehotukseen ottaa itse selvää asioista. Siihen ei rahkeet riitä, jos ei ole lääketieteellistä koulutusta ja perehtyneisyyttä immunologiaan vielä lisäksi. Itselläni on lääketiedettä liippaava ylempi korkeakoulututkinto, enkä koe olevani näissä asioissa pätevämpi kuin oikeat asiantuntijat, jotka tekevät suosituksia rokotusohjelmaan otettavista rokotteista erittäin laajojen ja perusteellisten tutkimusten perusteella. Luotan heidän asiantuntemukseensa, koska omani ei riitä ja tiedän, että se ei riitä.

      Jos allergologi on poikkeustapauksessa suositellut myöhäistettyä aikataulua, hän on punninnut, onko saavutettava hyöty riskien arvoinen. Nykyään ei tarvitse matkustaa lähikauppaa pidemmälle altistuakseen huonolla tuurilla Suomessa aikaisemmin harvinaisille sairauksille.

      Poista
    3. Kyllä jokaisella on nykyisin rahkeita ja keinoja ottaa selvää asioista ilman lääketieteen tutkintoakin.

      Tässä on lista 21 kysymyksestä, jotka jokainen voi esittää neuvolalääkärille ennen rokottamista:
      http://www.naturalnews.com/048467_vaccine_industry_intelligent_questions_scientific_principles.html

      Keitä nämä sinun mainitsemat "oikeat asiantuntijat" ovat?

      Erittäin laajat ja perusteelliset tutkimukset?

      Jos sinulla tosiaan on lääketiedettä liippaava ylempi korkeakoulutus, niin tiedät varmasti, miten lääketutkimusta oikeasti tehdään?

      Poista
    4. Ilman lääketieteellistä peruskoulutusta ja lisäksi erityistä perehtyneisyyttä immunologiaan ei ole mahdollista arvioida hankkimansa tiedon luotettavuutta tai valintojensa vaikuttavuutta.

      Rokotetutkimuksesta:
      https://www.thl.fi/fi/web/rokottaminen/hyodyt-ja-haitat/rokotetutkimus

      Yksi tutkimus tai tapaus ei riitä kumoamaan satoja tutkimuksia.

      Toisessa vastauksessa puhutaan laumaimmuniteetista. Sehän tarkoittaa juuri sitä, että millään rokotteella ei ole mahdollista saada 100 % suojaa aikaiseksi yksilölle, eikä kukaan sitä ole väittänytkään. Laumaimmuniteetti tarkoittaa rokotetun väestön immuniteettia, joka estäessään tartuntataudin leviämistä voi suojata kokonaan rokottamattomankin yksilön ja siihen perustuu tiettyjen tautien häviäminen hyvän rokotuskattavuuden Suomesta. Muualla maailmassa näitä tauteja edelleen esiintyy, ja voivat hyvin palata Suomeenkin väestön liikkuessa. Varsinkin jos rokotuskattavuus laskee. Kuten joillain paikkakunnilla on jo käynyt (esim. Pietarsaari).

      Poista
    5. Lisään tähän vielä linkkaamasi sivuston määritelmän Wikipediasta.

      "Natural News (formerly NewsTarget) is a website for the sale of various dietary supplements, promotion of alternative medicine, controversial nutrition and health claims, and various conspiracy theories."

      Onko sivuston ylläpidolla oikeita kansanterveydellisiä intressejä vaiko pelkästään kovat myyntitavoitteet?

      Poista
    6. "Yksi tutkimus tai tapaus ei riitä kumoamaan satoja tutkimuksia."

      Jos väitetään, että rokotteet ovat tutkitusti turvallisia eikä ihmisille kerrota niiden riskeistä, niin kyllä yksikin kuolemantapaus tai vakava komplikaatio, joka johtuu rokotuksesta riittää kumoamaan tuon väitteen niiden turvallisuudesta.

      Pidätkö yleisesti ottaen Wikipediaa kuinka luotettavana?

      Tässä on Naturalnews:in oikea agenda:
      http://www.naturalnews.com/About.html

      Poista
  6. Kiitos vitamiinivastauksesta (vaikka haulla löysinkin lisätietoa teidän vitamiineista)! Perheen vitamiinipalettia pyöritän myös... Ja heti heräsi kysymys että miksi lapset ei saa jodia? Käytättekö jodioitua suolaa? Mikä on pelkka DHA valmiste joka sopii vauvalle? Oletko perehtynyt mustaherukansimenöljyn käyttöön raskauden aikana?
    Kiitos vastauksista myös rokote-asiaan, vaikka en kysynytkään. (rokottamattoman etuhan on että muut olisivat rokotettuja) Jokainen vanhempi tekee päätöksen lapsensa rokottamisesta, ja joutuu elämään päätöksen kanssa, nämä eivät ole helppoja kysymyksiä, kiva kun tulee pohdintaa. Meillä rokotetaan (melkein kaikki rokotusohjelmaan kuuluvat ja jotain muutakin), mutta ymmärrän ja kunnioitan teidän päätöstä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me tullaan luultavasti tekemään kattavampi teksti vitamiineista, mutta vastaan kuitenkin.

      Jodi lapsille - hyvä pointti, että lastenkin pitäisi sitä syödä. Olemme lisänneet pikkuhiljaa lastemme vitamiineja. Jodi ja a-vitamiini ovat sellaiset, jotka otamme heille mukaan seuraavaksi.

      Käytämme puhdistamatonta merisuolaa tai ruususuolaa.

      DHA on omega-3 rasvahappo, minkä pienen vauvan elimistökin pystyy hyödyntämään, EPA:a ei.

      En ole perehtynyt mustaherukansiemenöljyyn. Nopealla googlauksella löysin muutaman tuotteen. Mihin tarkoitukseen ajattelit sitä käyttää? Omega-3:set kannattaa ottaa eläinkunnan tuotteista eikä kasviperäisistä, koska elimistö pystyy hyödyntämään ne paljon paremmin. Jos ajattelit sillä hoitaa kuivaa ihoa sisältäpäin, niin siihen en osaa ottaa kantaa. Kokeilemalla selviää.

      Poista
  7. En yleensä kommentoi blogeihin, mutta nyt on pakko. Rokottamattomuus ei pitäsi olla kenenkään vanhemman valinta. Rokottamattomat lapset (ja aikuiset) altistavat pienet (vielä rokottamattomat) vauvat turhaan taudeille, varamastihan tiedättekin, että rokotesuoja perustuu laumaimmuniteettiin, joka vaatii tietyn rokotetun väestönosan toimiakseen. On siis edesvastuutonta jättää lapsensa rokottamatta. Ymmärrän kyllä myöhästetyt rokotusaikataulut, mutta kokonaan rokottamatta jättämistä en. En edes allergioiden takia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Rokottamattomuus ei pitäsi olla kenenkään vanhemman valinta."

      Olen eri mieltä kanssasi ja niin on THL ja lakikin:
      http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1992/19920785
      -> 6§ potilaan itsemäärämisoikeus

      https://www.thl.fi/fi/web/rokottaminen/kansallinen-rokotusohjelma
      -> "Rokotukset ovat vapaaehtoisia..."

      "Rokottamattomat lapset (ja aikuiset) altistavat pienet (vielä rokottamattomat) vauvat turhaan taudeille..."
      On esimerkkitapauksia, että juuri poliorokotteen saanut lapsi on tartuttanutkin polion vanhempiinsa. On lukuisia muitakin esimerkkejä, että jotain tiettyä tautia vastaan rokotetut ihmiset sairastuvat juuri tähän samaiseen tautiin itse.

      "varamastihan tiedättekin, että rokotesuoja perustuu laumaimmuniteettiin"

      Jos rokottaminen olisi niin tehokasta kuin annetaan ymmärtää, niin rokotetuillahan ei olisi mitään hätää, vaikka joku jättäisi rokottamatta.
      Pelko pitää kansan kurissa ja bisnes kukoistaa...

      "On siis edesvastuutonta jättää lapsensa rokottamatta."

      Kenen vastuulla on, jos lapsesi kuolee, halvaantuu, sairastuu autoimmuunitautiin tai syöpään rokotuksen johdosta?
      Siitä on näyttöä, että näin voi käydä.

      Toivomme vaan, että rokotusten riskejä ei mitätöidä ja niistä puhuttaisiin avoimesti. Jokaisen pitäisi tiedostaa ne ja sen jälkeen tehdä päätös, että rokottaako lastaan vai ei. Eikä niin, että uskotaan sokeasti, että rokotteet ovat muka täysin turvallisia.

      Poista
    2. Kannattaa lukea tämä juttu ja miettiä vielä asiaa tovi: http://www.hs.fi/sunnuntai/a1468559196637
      Tämä rokotevastaisuus on lähe syhtä pelottavaa kuin antibiottien liikakäyttö, paluu keskiaikaan.

      Poista
    3. Lainaus sinun linkkaamasta jutustasi:
      "Kriitikot pitävät MPR-rokotetta erityisen epäilyttävänä, koska 1990-luvun lopussa arvostetussa lääketieteellisessä Lancet-lehdessä julkaistiin lääkäri Andrew Wakefieldin tutkimus, jonka mukaan rokotteella olisi yhteys autismiin. Myöhemmin tutkimus on todettu virheelliseksi ja Lancet poistanut artikkelin arkistostaan. Huhut elävät silti."
      Tämä on valtamedian tapa esittää asia.

      Tässä jutussa avataan asiaa enemmän:
      http://healthimpactnews.com/2014/the-vaccine-autism-cover-up-how-one-doctors-career-was-destroyed-for-telling-the-truth/

      Tässä on mielenkiintoisen dokumentin traileri, jos asia kiinnostaa enemmän: https://www.youtube.com/watch?v=EdCU2DfMBpU

      Poista
  8. Tästä keskustelusta puuttuu enää vanhemmat jotka hoitavat vaikeasti sairaita lapsia luontaistuotteilla jotka ovat tutkimattomia tuotteita ilman vastuuta. Lapset on viety kriittisessä tilassa sairaalaan ja aloitettu tutkittu tarpeellinen lääkehoito. Olisi hyvä jonkun kertoa kuinka moni terve lapsi on suomessa kuollut rokotteisiin ja halvaantunut. Ja vastavuoroisesti mitä on tapahtunut rokottamattomalle lapselle kun hän sairastuu vakavaan tartuntatautiin kun rokotus on jätetty antamatta. On vaikea kuvitella ottaako lääkäri vastuun kun ohjaa vanhempia siirtämään tai unohtamaan rokotuksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Olisi hyvä jonkun kertoa kuinka moni terve lapsi on suomessa kuollut rokotteisiin ja halvaantunut"

      Tähän ei varmasti kenelläkään ole oikeaa vastausta. Se riippuu paljon lääkäristäkin, että mikä kuolinsyy merkitään papereihin. Ei kai rokotemyönteinen lääkäri nyt sentää juuri otettua rokotusta siihen voisi laittaa syyksi. Vauvoja nyt vaan kuolee infektioihin, eikö niin?

      Entäs kätkytkuolemat? Vauvatko nyt vaan yhtäkkiä lopettaa hengittämisen? Kaikkiko ne ovat olleen mahallaan, kun ne on löydetty kuolleena?

      Eihän näillä voi olla yhteyttä rokotuksiin, koska ne ovat täysin turvallisia?

      Poista
  9. Rokottamattomana teidän lapsenne voi sairastua johonkin niistä vakavista sairauksista, joita rokotteilla ehkäistään. Tämä on luonnollisesti teidän vastuullanne valintanne johdosta. Rokottamattomana teidän lapsenne voi sairastua JA tartuttaa sitä myöten toisen lapsen, joka ei ikänsä puolesta ole vielä rokotetta saanut, vaikka hänen vanhempansa rokotteen hänelle haluavat antaa. TämäKIN on teidän vastuullanne, teidän valintanne johdosta. Oletteko todella valmiita leikkimään myös muiden kuin omien lastenne terveydellä?

    https://www.terve.fi/lastentaudit/78127-yhteiskunta-vaarassa-rokottamattomien-lasten-maara-lisaantyy
    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015041519519608_uu.shtml
    http://www.hs.fi/ulkomaat/a1435369832777
    http://www.hs.fi/kotimaa/a1428807394391
    http://www.utu.fi/fi/Ajankohtaista/Artikkelit/Sivut/rokottamattomuus-on-riski.aspx

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oletko huomannut, että esimerkiksi noissa sinun linkkaamissa medioissa ei julkaista yhtään kriittistä kirjoitusta rokotuksista. Miksiköhän näin on? Eikö niitä saa kritisoida?

      Jos ihmiset ovat niin huolissaan laumaimmuniteetin heikkemisestä, siis rokotteiden tehottomuudesta, niin miksi he eivät vaadi itselleen parempia ja turvallisempia rokotteita?

      Poista
    2. Rokotukset ovat EHKÄ vaarallisia, niillä torjutut sairaudet ovat VARMASTI vaarallisia. Jäin odottamaan vastausta kysymykseen: oletteko valmiita leikkimään toisten lasten hengellä oman valintanne tähden? Minä en ole huolissani rokotteiden tehottomuudesta, vaan tiedän niillä nimenomaan saadun aikaan nykyisen, melko laajan, immuniteetin. Minä olen huolissani heistä, jotka vaarantavat minun tulevat lapseni omilla valinnoillaan.

      Poista
    3. "... tiedän niillä nimenomaan saadun aikaan nykyisen, melko laajan, immuniteetin."
      Saisiko tähän sinun tietoosi jonkun todisteen tai lähteen?

      Tämä laumaimmuniteetti on kaunis ajatus, mutta onko se todellista?
      http://www.naturalnews.com/053756_herd_immunity_theory_vaccine_industry_science_propaganda.html

      Taitaa olla todennäköisempää, että lapseni sairastuttaisi jotain vakavaa tautia eteenpäin nimenomaan jos hänet olisi rokotettu sitä vastaan.

      Jokainen on itse vastuussa itsestään ja vanhemmat omista lapsistaan. Jokainen arvioi itse haluaako pumpata pieneen vauvaan alumiinia, elohopeaa, formaldehydia ja muita apuaineita rokotteen muodossa, eikä siltikään saa toivomaansa immuniteettia.

      Noilla sinun linkittämillä iltalehden ja hesarin "uutisilla" lietsotaan vaan pelkoa. Pelolla hallitaan massoja. Mitä siitä nyt tulisi, jos ihmiset alkaisivat itse ajattelemaan, mikä on heille parasta, kun se on päätetty etukäteen heidän puolestaan.

      Poista
    4. Käyttämänne ravintolisät sen sijaan ovat varmasti turvallisia ja tutkittuja lapsille, vaikka niiden laatua ja tehoa ja epäpuhtauksia ei tarvitse mitenkään valvoa? Kärpässienikin on luonnon tuote - luonnonmukaisuus ei takaa mitään.

      Kyllä nämä vastaukset todistavat sen, ettei oikeasti ymmärretä mistä puhutaan.

      Poista
    5. "Noilla sinun linkittämillä iltalehden ja hesarin "uutisilla" lietsotaan vaan pelkoa."

      "Oletko huomannut, että esimerkiksi noissa sinun linkkaamissa medioissa ei julkaista yhtään kriittistä kirjoitusta rokotuksista. Miksiköhän näin on? Eikö niitä saa kritisoida?"

      Kysyisin samaa toisinpäin - miksiköhän "vaihtoehtomedioissa" julkaistaan vain rokotevastaisuutta lietsovia "uutisia"?

      Jos mielestäsi vaihtoehtomediat tuottavat puhtaasti ihmiskunnan etua ajatellen faktatietoa ja kaikki muut instanssit ovat salaliitossa lääketehtaiden kanssa, niin eipä minulla enää muuta kommentoitavaa. Et varmaan luota lääketieteeseen muissakaan asioissa - vitamiinilla hoituu? Toivon silti, että edes yksi rokotusten skippaamista harkitseva lukija miettii vielä uudelleen valintaansa.

      Poista
    6. Ravintolisien suhteen otamme varman päälle ja panostamme kaikista laadukkaimpiin ja puhtaimpiin valmisteisiin. Se on varmasti yksi iso tekijä, miksi meidän perhessä oltiin vuosi ilman tartuntatauteja.

      Kuinka monta flunssaa/kuumetta teidän perheessä oli viimeisen vuoden aikana?

      "Kärpässienikin on luonnon tuote - luonnonmukaisuus ei takaa mitään."
      Ymmärrän hyvin, että tämä keskutelu herättää voimakkaita tunteita ja silloin voi olla vaikea ajatella rationaalisesti. Toivon kuitenkin, että pidämme keskustelun asiallisena. Faktat faktoina.

      Poista
    7. "Kysyisin samaa toisinpäin - miksiköhän "vaihtoehtomedioissa" julkaistaan vain rokotevastaisuutta lietsovia "uutisia"?"

      Laitoin tämän jo aikaisemminkin, mutta laitan sen vielä uudestaan, jos on mennyt sinulta ohi:
      "Tässä on Naturalnews:in oikea agenda:
      http://www.naturalnews.com/About.html"

      "Jos mielestäsi vaihtoehtomediat tuottavat puhtaasti ihmiskunnan etua ajatellen faktatietoa ja kaikki muut instanssit ovat salaliitossa lääketehtaiden kanssa, niin eipä minulla enää muuta kommentoitavaa. Et varmaan luota lääketieteeseen muissakaan asioissa - vitamiinilla hoituu?"
      Olenko sanonut näin? Vaihtoehtomedioista saa perspektiiviä ja nimensä mukaisesti vaihtoehtoisen näkemyksen valtavirtamedian julkaisuille, jotka ovat valitettavan yksipuolisia ja jopa tahallaan harhaanjohtavia.

      Poista
  10. Anonyymi 24.10. 23:36 ja 25.10. klo 6:09 jatkaa:
    Pyydätte minulta lähdettä tietooni laumaimmuniteetista, kun oma lähteenne on NaturalNews - sivusto?

    "On esimerkkitapauksia, että juuri poliorokotteen saanut lapsi on tartuttanutkin polion vanhempiinsa. On lukuisia muitakin esimerkkejä, että jotain tiettyä tautia vastaan rokotetut ihmiset sairastuvat juuri tähän samaiseen tautiin itse." - lähde tähän?
    "Kenen vastuulla on, jos lapsesi kuolee, halvaantuu, sairastuu autoimmuunitautiin tai syöpään rokotuksen johdosta?
    Siitä on näyttöä, että näin voi käydä." - lähde tähän?
    "Entäs kätkytkuolemat? Vauvatko nyt vaan yhtäkkiä lopettaa hengittämisen? Kaikkiko ne ovat olleen mahallaan, kun ne on löydetty kuolleena? " - lähdetiedot näille väitteille?
    "Jos ihmiset ovat niin huolissaan laumaimmuniteetin heikkemisestä, siis rokotteiden tehottomuudesta, niin miksi he eivät vaadi itselleen parempia ja turvallisempia rokotteita?" - todisteet rokotteiden tehottomuudelle?
    "Taitaa olla todennäköisempää, että lapseni sairastuttaisi jotain vakavaa tautia eteenpäin nimenomaan jos hänet olisi rokotettu sitä vastaan." - millä perustein ja todistein?

    "Jokainen on itse vastuussa itsestään ja vanhemmat omista lapsistaan." Jättämällä lapsensa rokottamatta ottavat kyseiset vanhemmat vastuulleen myös muiden kuin omien lastensa terveyden. Tätä kysymystä onnistutte väistelemään vastauksissanne jatkuvasti. Jos rokottamaton lapsenne sairastuu, ja sairaana tartuttaa lapsen, joka ikänsä puolesta ei ole vielä rokotusta saanut, mitä teette?

    Suosittelen tätä blogia lukevia suhtautumaan hyvin kriittisesti blogissa annettuihin terveys- ja hyvinvointineuvoihin, mikäli tietämys pohjautuu tähänkin useasti linkattuun NaturalNews - sivustoon. Sivustosta sekä sen perustajasta löytyy laajasti tietoa asiaa hiukan tarkemmin tutkimalla.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Pyydätte minulta lähdettä tietooni laumaimmuniteetista, kun oma lähteenne on NaturalNews - sivusto?"
      Kyllä pyydän. Pystytkö esittämään sen?

      Sinun pyytämäsi lähteet löytyvät esimerkiksi tuolta Naturalnews:ista, hakusanaksi: vaccine.

      Oletko lukenut minun aikaisemmissa kommenteissa linkittämät jutut? Mitä mieltä olet niistä?

      "Tätä kysymystä onnistutte väistelemään vastauksissanne jatkuvasti. Jos rokottamaton lapsenne sairastuu, ja sairaana tartuttaa lapsen, joka ikänsä puolesta ei ole vielä rokotusta saanut, mitä teette?"
      Olen vastannut sinun aikaisempaan kysymykseen. Jos lapseni sairastuisi johonkin vakavaan tautiin, emme tietenkään veisi häntä sinä aikana, kun tauti on tarttuva, kenenkään vauvan lähelle, jonka immuniteetti on puutteellinen.

      Kaiken tämän pelonsekaisen hysterian keskellä tuntuu perus maalaisjärki unohtuvan kokonaan.

      Poista
    2. Monen taudin kohdalla tartuttavuus alkaa jo ennen oireita. Diagnoosin tekeminenkin voi viivästyä, kun ensimmäiseksi ei tule mieleen epäillä tautia, jota vastaan rokotetaan. Vauvojen lisäksi on myös muita, joita ei voida perussairauden vuoksi rokottaa, kuten immuunipuutoksesta kärsivät ja syöpäsairaat.

      Esimerkiksi Pietarsaaressa rokotuskattavuus on niin alhainen, että siellä joudutaan antamaan rokotteita lapsille, joita ei muualla lääkityksen tai sairauden vuoksi rokotettaisi. Lääkärit kehottavat erityislasten vanhempia muuttamaan pois alueelta liian suuren riskin vuoksi.

      Kaiken tämän pelonsekaisen hysterian keskellä tuntuu totisesti maalaisjärki unohtuvan.

      Poista
    3. Anonyymi 25. lokakuuta 2016 klo 11.37 jatkaa:

      Laumaimmuniteetista: http://www.who.int/bulletin/volumes/86/2/07-040089/en/ ; Herd Protection

      https://www.thl.fi/fi/web/rokottaminen/hyodyt-ja-haitat/miksi-rokotuksia-tarvitaan-

      http://vk.ovg.ox.ac.uk/herd-immunity ; tästä kannattaa lukaista tuo lista People who depend on herd immunity

      NaturalNewsin hakusanalla "vaccine" tuottamat artikkelit näyttävät suurilta osin olevan Mike Adamsin kirjoittamia. Adamsilla ei käsitykseni mukaan ole minkäänlaista lääketieteen koulutusta. Artikkelien lähteinä käytetään tekstejä mm. Barbara Loe Fisheriltä - Loe Fisherillä ei ole minkäänlaista lääketieteellistä koulutusta; Mary Toccolta - Toccolla ei ole minkäänlaista lääketieteellistä koulutusta; nämä parista satunnaisesti avatusta artikkelista.

      "Jos lapseni sairastuisi johonkin vakavaan tautiin, emme tietenkään veisi häntä sinä aikana, kun tauti on tarttuva, kenenkään vauvan lähelle, jonka immuniteetti on puutteellinen." Tämä toki rauhoittaa mieltäni suuresti, sillä luulin teidän tekevän päätöksiä puhtaasti maallikkoina. Sen sijaan teillä ilmeisesti onkin laajempaa lääketieteellistä ja diagnostista osaamista, jos kykenette tunnistamaan sairauksia jopa ennen niiden oirehtimista (tartuttaminenhan on mahdollista, vaikkei oireita vielä olisikaan).

      Jätän omalta osaltani tämän keskustelu tähän, ja toivon vain hartaasti ettei puoskarointiin uskominen aiheuta teille tai lapsillenne vakavia haittoja - meistä muista puhumattakaan.

      Poista
    4. Ensisilmäyksellä tuo WHO:n julkaisu on todellä pätevänoloinen. Mutta sanat kuten "estimates that" tai "can prevent" viittaavat siihen, että oletetaan asioida, mutta niitä ei voida todistaa kiistattomasti.

      Nyt täytyy erottaa korrelaatio ja kausaliteetti toisistaan.

      Oliko sinulla joku lähde, joka osoittaa väitteesi kiistattomasti todeksi? Eli että voidaan puhua kausaliteetista korrelaation sijaan?

      Kaiken tämän keskustelun tarkoituksena on omalta osaltani herätellä ihmisiä ajattelemaan itse ja ottamaan selvää asioista. Täytyy kyseenalaistaa asioita. Varsinkin kun valtamedia ei sitä tee ihmisten puolesta, ainakaan Suomessa. Siihen ei tarvita lääkärin tutkintoa.

      Yksi asia on selvä. Rokotteet eivät ole täysin turvallisia. Tätä ei voida kiistää.
      Toinen asia, mikä minua henkilökohtaisesti huolestuttaa on se, että ihmisille ei tarjota riittävästi tietoa rokotteista ja niiden haitoista.

      Poista
    5. Tietoa netistä löytyy, onko se luotettavaa, on toinen asia. Maallikon on vaikea päättää, mihin uskoo. Tarinat yksittäisten ihmisten kokemista tragedioista, joiden he itse epäilevät liittyvän rokotteisiin, vetoavat tunteisiin.

      Itse olen saanut riittävästi tietoa neuvolasta. Aina on kerrottu myös yleisimmät haittavaikutukset. Luotan THL:n asiantuntijoiden suosituksiin. Vapaaehtoisten rokotteiden osalta olen katsonut lisätietoja THL:n sivuilta. Olen antanut lähes kaikki markkinoilla olevat rokotteet (myös maksulliset) lapsilleni, mm. siksi, että esikoinen on infektioherkkä erityislapsi ja oli pienempänä paljon sairaalassa. Mitään haittoja ei ole ilmennyt, paikallisia ihoreaktioita lukuunottamatta. Otamme koko perhe isovanhempia myöten myös joka vuosi influenssarokotteet.

      Rokotteilla, kuten kaikilla lääkkeillä, on haittavaikutuksia. Terveydenhuollon ammattilaisilla on niistä ilmoitusvelvollisuus. Valtion intresseissä ei ole kansalaisten terveyden tuhoaminen vaan sen suojelu. Sairauksien (ja lääkehaittojen) hoito maksaa aina enemmän kuin ennaltaehkäisy. Siksi vaikutuksia seurataan.

      Lisää tietoa rokotteista kaipaaville suosittelen kysymään ensin neuvolasta. Heidän velvollisuutensa on kertoa lisätietoja. Toiseksi suosittelen käyttämään THL:n sivuja. Muiden sivujen osalta kannattaa aina miettiä, kuka niitä ylläpitää ja mitä taustalla on, mihin sivusto pyrkii ja mikä taho sitä rahoittaa.

      Tsemppiä teille jatkoon allergioiden kanssa. Keskustelette varmaan vielä rokoteasioista lastenlääkärinne kanssa. Poikkeustapaukset ovat asia erikseen ja myöhästetyt rokotusaikataulut asiantuntijan suosituksesta tietenkin hyväksyttäviä. Riski sairastua vauvavuoden aikana on kuitenkin pieni. Miksi olen täällä jaksanut paasata, on yleisen rokotuskattavuuden heikentymisen uhka, mikä vaarantaa myös minun rokotetut lapseni.

      Poista
    6. "Tarinat yksittäisten ihmisten kokemista tragedioista, joiden he itse epäilevät liittyvän rokotteisiin, vetoavat tunteisiin."
      Etkö sinäkin yritä vedota vahvasti tunteisiin sinun kommenteillasi?

      "Itse olen saanut riittävästi tietoa neuvolasta. Aina on kerrottu myös yleisimmät haittavaikutukset."
      Niin, ne yleisimmät: vähän punoitusta, itkuisuutta, ehkä pientä kuumeilua. Entäs ne harvinaisemmat vakavammat. Niistähän ei puhuta, ettei vaan pelotella liikaa.

      Tässä listaus kaikista rokoteartikkeleista, jotka ovat lääkärin ylläpitämiltä nettisivuilta:
      http://search.mercola.com/results.aspx?q=vaccine

      Suosittelen kaikkia perehtymään näihin ennen kuin meinaa rokottaa lapsensa.

      Tässä artikkelissa on esimerkiksi turvallisempi, viivästetty rokotesuunnitelma:
      http://articles.mercola.com/sites/articles/archive/2009/01/27/mercury-in-vaccines-was-replaced-with-something-even-more-toxic.aspx

      "Lisää tietoa rokotteista kaipaaville suosittelen kysymään ensin neuvolasta."
      Kuinka moni neuvolatäti oikeasti edes tietää riskeistä riittävästi, että osaa ne kertoa? Jos tämänlainen, edes hivenen rokotekriittinen neuvolatäti jostain löytyisi, niin rokoteaktivistit pitäisivät varmasti huolen siitä, että hän menettäisi työpaikkansa.

      ps. Olisi kohteliasta, kun keskustellaan, että myös toisen osapuolen kysymyksiin vastattaisiin.

      Poista
  11. Minusta neuvolajärjestelmä on Suomessa erittäin hyvä sekä odottavasta äidistä että lapsista pidetään huolta. Neuvolan terveydenhoitaja voi tarvittaessa konsultoida lääkäriä mikäli lapsen rokottaminen aiheuttaa pelkotiloja vanhemmissa. Ihan pakko kommentoida kun minusta on järkyttävää riskeerata niin ettei lapsia rokota. Varsinkin ulkomaanmatkoilta voi saada ties mitä sairauksia johon ei ole rokotettu. Kyllä rokotuksen riskit ovat hyvin pienet suomessa. En veisi lapsiani ikinä ulkomaille jos heillä ei olisi esim.tarpeelliset hepattiirokotukset kunnossa ja siihen tehosteet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ota tässä nyt enää kantaa rokotekeskusteluihin, sillä tuossa yläpuolella on kommentteja niin puolesta kuin vastaan, ja niistä kommenteista ja niihin linkitetyistä linkeistä löydät varmasti uusia näkökantoja omaan pohdintaasi.

      Siihen otan tässä nyt kuitenkin kantaa, että on pakko kertoa, että meidän perhe ei todellakaan ole kokenut neuvolajärstelmää vain ja ainoastaan hyväksi ja toimivaksi. Neuvolan henkilöstössä on huimia eroja heidän toiminnan suhteen! Jos neuvolasta oltaisiin osattu tukea refluksi-allergia-asioissa tarpeeksi (eikä vain vähätellen "vauvat nyt vaan itkee" tyylisesti), emme todellakaan koskaan olisi upottautuneet sellaiseen väsymyksen suohon, jossa elimme monta vuotta. Neuvolassa asiantuntijuus ei siis todellakaan ole meitä vakuuttanut. Onneksi meillä on tällä hetkellä ihana ja ymmärtäväinen neuvolantäti, joka tukee meitä myös näissä myöhästetyissä rokotepäätöksissä / siinä päätöksessä, että vauvaa ei tulla vauvavuonna rokottamaan.

      Poista
    2. Suomen neuvolajärjestelmä on hyvä ja toimiva, jos menet kaikessa käyrillä ja keskiarvossa, eikä lapsella ole mitään poikkeavaa "vikaa"! Mutta jos olet vähänkin poikkeava, et saa apua. Joudut itse hankkimaan tietosi ja hoidot muualta ja lopulta jopa opastamaan näitä neuvolan ammattilaisia. Itsekin olen siellä taistellut lasten allergioiden sekä muutaman muun ongelman kanssa.
      Meidän neuvolantäti oli siitä hyvä, että lopulta totesi minulle: "onneksi luotit äidinvaistoosi" Tämän jälkeen kyseli vain kuulumisia ja mittaili tietoja käyrille ja teki ikätestit, mutta ei muuten puuttunut näihin asioihin jotka oli muualla hoidettavana.

      Poista
    3. Tuo on kyllä totta, että erityislapset eivät yleisesti ottaen saa neuvolasta tarpeeksi oikeanlaista tukea.

      Poista
  12. Kiitos kommentista. Hienoa kun käytätte neuvolapalveluita ja uskallatte ottaa riskin. Minä en tarvitse mitään linkkejä vaan uskon suomen rokotusohjelmaan. Se on erinomainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla tavalla mekin aiemmin ajateltiin rokotteiden erinomaisuudesta, mutta omien huonojen kokemusten perusteella onneksi alettiin ottamaan asioista enemmän selvää eikä sokeasti luoteta enää mihinkään tahoon.

      Poista
  13. Lapset rokotetaan oman turvallisuutensa vuoksi ja sillä siisti. Juuri tänä aamuna luin artikkelin, jossa kerrottiin lapsikuolleisuudesta ajalta ennen rokotteita. Nykyään ei muisteta enää aikaa, jolloin jylläsivät tappavat rokot ja hinkuyskät, ja tämä rokottamattomuusbuumi on siksi erittäin vaarallista ja lyhytnäköistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko sulla linkkiä siihen artikkeliin?

      Poista
    2. Tämän päivän Karjalaisesta, painetusta versiosta, löytyy. Ei ole tiedeartikkeli, mutta kaikkihan me tiedetään, miten rokotteiden käyttöönotto on jopa hävittänyt tauteja Suomesta. Suomessa lapsikuolleisuus on harvinaista paitsi neuvolajärjestelmän myös rokoteohjelman ansiosta.

      Poista
    3. Kun samaa valhetta toistetaan riittävän usein, muuttuu se todeksi.

      Mitä yleisempi valhe, sitä suurempi kohu syntyy totuuden puhumisesta.

      Poista
  14. No kerrotko, miksi ennen lasten kuolemat olivat enemmänkin sääntö kuin poikkeus? Kyllä tässä asiassa valtavirta on oikeassa. Onneksi teidänkaltaisia ei ole niin montaa, että valinnallanne olla rokottamatta olisi tuhoisat vaikutukset, ja toivottavasti pysytte kaukana alueista, joilla näitä tappavia tauteja yhä on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos sinua kiinnostaa tilastot, niin niitä löytyy kyllä googlettamalla. Niistä kun ottaa sopivilla kriteereillä sopivan osajoukon, niin sieltä saa kyllä sellaisen tuloksen, mikä tukee omaa teoriaa.

      On rokotteilla varmasti jotain hyvääkin saatu aikaiseksi, ehkä. Mutta pystytäänkö sitä todistamaan kiistattomasti, että juuri rokotukset ovat vähentäneet esim. lapsikuolleisuutta? Ei.

      Tässä mennään nyt hieman sivuraiteille. Koko tämän pointti oli, nyt toistamiseen, kannustaa ihmisia ottamaan selvää asioista. Eikä uskomaan sokeasti, että rokotteet olisivat täysin turvallisia. Jatkuvasti tulee lisää todisteita, että ne eivät ole turvallisia ja haittavaikutukset ovat yhä vakavampia.

      Poista
  15. Kummallisia nämä rokote fanaatikot kun uskovat kaiken mitä lahjuksia vastaan ottava thl sanoo.
    Eikö sekään herätä mietteitä että lääkeyhtiöt on vapautettu kaikesta vastuusta mitä tulee rokotuksiin.
    Tuo on kyllä täydellistä bisneatä kun voi tehdä tuotteita mistä ei voi ketään syyttää jos ja kun tulee vahinkoa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, toi on ihan älytöntä, että lääkeyhtiöt on vapautettu vastuista :-(

      Poista
  16. Jos jotain, niin tämä rokote/rokottamattomuus-puolustelua en ymmärrä. Miksi kummankin osapuolen täytyy syyttää toista väärästä valinnasta? Eikö se riitä, että itse näkee oman kantansa oikeaksi? Kysehän on vain todennäköisyyksistä, sattuuko omalle kohdalle se paska mäihä. Tottakai rokotuksilla on haittavaikutuksensa, mutta enemmän tuhoa tapahtuu sairauksista joita vastaan rokotetaan.

    Meillä esikoisen refluksitaipumukseen paljastui syyksi homeelle oireilu. Asuimme siis sekä odotusaikana että lapsen synnyttyä sisäilmaongelmaisessa asunnossa. Tiedän useita vastaavia tapauksia. Ja tämä jos mikä on aihe, minkä olemassaoloa harva lääkäri edes myöntää. Onko tämä teiltä poissuljettu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin kannatan järkevää ja toisia osapuolia kunnioittavaa keskustelua. Itse en ainakaan henkilökohtaisesti ole ketään syyttämässä valinnoista, ja toivonkin, että myös meidän valintoja kunnioitetaan :-)

      Homeongelmat ovat todella yleisiä, ja niin kuin sanoit, yhteiskunta ei niitä tunnusta! Tämä tosi harmi asia! Meidän lasten odotus/pikkulapsiaikojen kodit ovat kaikki eri koteja, joten homehommat eivät tule kysymykseen. Neljän vuoden sisällä muutimme neljä kertaa (ja siis vain sijainnin ja asunnon koon takia). Ja kuitenkin molemmilla pojilla ovat olleet samat sairaudet.

      Poista
  17. Ihanaa, että enemmän ja enemmän ihmisiä tajuaa rokotteiden mielettömyyden. Nämä, jotka rokotteita henkeen ja vereen puolustelee, eivät ole varmastikaan lukeneet enempää rokotteista kuin THL:n propagandalehtiset. Maailmalta löytyy ihan hirveitä tarinoita lasten kuolemista ja vammautumisista rokotteiden takia. Kun katsoo historiaa taaksepäin, niin huomaa tilastoista että kaikki nämä rokotettavat taudit ja niiden aiheuttamat kuolemat olivat laskusuunnassa ja lähestulkoon nollissa jo ennen rokotteiden keksimistä. Nykyään rokotteet aiheuttaa enemmän kuolemia kuin villit virukset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että keskusteluun löytyi myös tämän toisen, poikkeavan näkökulman kannattajia, jotta ihmiset saisivat mietintään hieman tasapuolisemmin näitä asioita rokotteisiin liittyen.

      Poista
  18. Miksi rokotettu luulee, ettei voi tartuttaa muita? Jos käsissään tautia kuljettaa, on aivan sama, onko kyseessä rokotettu vai rokottamaton! Se että sairastuuko, on sitten ihan oma juttunsa ja siihen on rokotteita alun perin ajateltu.
    Nyt sitten kun rokottamaton sairastuu, tehdään propagandajuttu-lehteen ja vanhempia vainotaan. Entä rokotetut, jotka sairastuu? Ai heitäkö ei ole? (LOL)

    VastaaPoista
  19. Kommentoijat ei kyllä ymmärrä ettei esim polio rokote tee ketään autuaaksi se korkeintaan on viisi vuotta voimassa ei ehkäise tartuntaa eikä leviämistä vaan saattaa halvausoireisesta poliosta tehdä helpomman sairastaa. Hinkuyskä rokote ei auta senkään vertaa. Rokotuksia voi ottaa vanhemmalla iällä jos siltä tuntuu ei niitä vauvoihin tarvitse lykätä varsinkin jos äiti imettää on rotarokote aivan turhake.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, toivonkin, että imetyksen myös näistä puolista puhuttaisiin enemmän!

      Poista
  20. Voi miten hienoa tosiaan että ihmiset alkavat tutkia rokotteita ja sairauksia. Meilläkin esikoinen saanut yhden ainoan rokotteen, ja sekin oli nähtävästi liikaa. Meidän toiset lapset eivät ole saaneet yhtäkään rokotetta, ja huomaa kyllä eron, ovat paljon terveempiä.
    Syy meidän rokottamattomuuteen ovat ensisijaisesti tieteelliset tutkimukset. Mutta jos ei ota asioista selvää niin tietysti sitten luottaa vaan median ja thl:n juttuihin.

    Miettimistä: koska yli 96% immuunijärjestelmästämme on ihossa, niin onko terveellistä ruiskuttaa sairauksia, hermomyrkkyjä (alumiini, formaldehyd, polysorbat 80 jne.) abortoidun sikiön dna:ta (missä sairaus valmistettu), eläinten dna (riippuu rokotuksesta), ja paljon muuta, tämän immuunijärjestelmän ohi?
    Onko fiksua sekoittaa eläimen ja kuolleen vauvan dna:ta omaan vauvaan, jonka immuunijärjestelmä vielä kehittymässä??

    Minusta teillä on hienot tavoitteet vauvavuosiin, ja olen varma että lapsenne kiittävät teitä myöhemmin.

    VastaaPoista
  21. Olen rokotusten kannattaja. Minusta on hienoa että on olemassa myös vastuullisia vanhempia jotka rokottavat lapsensa. Monissa kunnissa on turvapaikan hakijoita lapsineen jotka tuovat kaikenlaisia tauteja tullessaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, jokainen vanhempi saa tehdä omat päätöksensä rokottamisesta. Onneksi kukaan ei voi siihen pakottaa, jos vanhempi tekee päätöksen olla rokottamatta. Eiköhän jokainen vanhempi tee omalle lapselleen parhaan päätöksen niillä tiedoilla, joita hänellä on asiasta. Jokainen vanhempi kuitenkin tahtoo parastaan lapselleen.

      Poista
  22. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  23. Tuo on aika erikoinen ajatus että jokainen voi päättää itse rokottaako vaiko eikö, eikä sen pitäisi muille kuulua. Jos minä nyt päätän jatkossa ajaa talvet kesärenkailla, niin samalla logiikalla minulla on siihen oikeus. Eihän toimintani aiheita muille mitään mahdollisia haittoja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla ylempänä keskustelussa on suorat linkit sekä lakiin että THL:än sivuille, joissa kerrotaan, että rokotusten vastaanottaminen on vapaaehtoista.

      Poista
    2. Tiedän että on lain mukaan ainakin vielä vapaaehtoista, se ei ollut tässä pointtini.

      Poista
    3. http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/1989/19890848

      Laissa on määräys talvirenkaiden käytöstä. Mikähän sun pointti mahtoi olla?

      Poista
  24. Onpa teillä ihanat suunnitelmat ensimmäiselle vauvavuodelle. Minulla on kaksi lasta, joista molemmat ovat rokottamattomia ja tulevat olemaankin. Oma kantani rokotteiden suhteen teki täyskäännöksen taannoisen sikainfluenssarokotusepisodin aikoihin, älkäämme unohtako sitä. Suzanne Humphries on kirjoittanut laajasti aiheesta (siis rokotteista yleisesti) ja käynyt Suomesssa esitelmöimässä myös. Hänen luennollaan opin mm sen, että bakteeri, jota vastaan jäykkäkoiristusrokote on tehty on viimeksi esiintynyt Suomessa 1900 - luvun alkupuolella... Mutta onnea valitsemallanne tiellä.se vaatii rohkeutta, mutta sitähän varmasti löytyy, kun olette uskaltaneet luottaa omaan valinnanvapauteenne (+ ottaneet asioista selvää) ja kuljette yleisestä auktoriteetista poikkeavalla tiellä. Onnea uudesta tulokkaasta jo näin etukäteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-)

      Meilläkin taitaa olla vielä paljon opittavaa rokotteisiin liittyen, vaikka todella paljon olemmekin ottaneet selvää. Uudet tiedot ovatkin koko ajan vahvistaneet epäilyjä niitä kohtaan :-(

      Poista
  25. Hienoa, että täällä on tuo yksi "Anonyymi" jaksanut asiallisesti ja provosoitumatta perustella rokotusten tarpeellisuutta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, asiallinen keskustelu on ehdottomasti se toivottava asia, oli sitten mielipide mitä tahansa!

      Poista
  26. Vaikka luenkin tämän vasta nyt, on pakko kommentoida vielä :) Minuakin nimittäin ärsyttää suunnattomasti että monelle tämä(kin) asia on niin mustavalkoinen. Ei haluta huomioida sitä, että kuten kaikkea muutakin, myös rokotteita lapset sietävät yksilöllisesti. Eikä ajatella lapsen immunuteettia kokonaisuutena vaan jauhetaan yksittäisistä rokotteista, onko hyvä vai vahingoittaako.. sehän riippuu tietysti useasta muusta seikasta lapsen omassa immuniteetissa, ympäristössä ym.
    Itseäni hämmentää eniten se, että yhdistelmärokotteita ei enempää kyseenalaisteta vaikka alle vuoden ikäisen vauvan elimistö ei koskaan ilman rokotetta joutuisi samanaikaisesti kokemaan esim. viitosrokotuksen kaikkien tautien hyökkäysyritystä samanaikaisesti. Ihan maallikona ajatellen, ei tarvitse olla kuin hieman herkempi yksilö niin saanee immuniteettinsa erittäin ylikierroksille/sekaisin (ja esim. orastavan allergiataipumuksen puhkeamaan) moisesta paukusta. Neuvolassa yhdistelmärokotuksia perustellaan (ainakin meille)vain sillä että vauvaa ei tarvitse pistää montaa kertaa...erikseen eri ajankohtina annettuina ei rokotteita kuulemma ollut mahdollista saada. (Yksityisellä tietysti kyllä)
    Toinen neuvolassa hoettu asia on, että lapsen ei tarvitse olla täysin terve kun hänet rokotetaan. Pieni flunssa tms. ei kuulemma haittaa. Jos on taipuvainen ajattelemaan omilla aivoillaan jälleen sitä vauvan immuniteettia niin onkohan järkevää laittaa kehittymätön immuniteetti puolustautumaan samaan aikaan flunssavirusta ja rokotteen taudinaiheuttajia vastaan..
    Summa summarum, pienillä maalaisjärkeen käyvillä asioilla = ei ylipäätään tungettaisi immuniteettiaan vasta kehittävän vauvan kehoon kuin ne kaikista tärkeimmät rokotteet ja sallittaisiin (=yleisesti hyväksyttäisiin) yksilöllisyys rokotetahdissa ja rokotteissa lapsen muun terveydentilan mukaan, saisi virallinen terveydenhuolto varmasti palautettua luottamusta rokoteohjelmaansa. Vähemmän mustavalkoista asennetta ja enemmän avoimuutta & Oikein hyvää jatkoa teidän perheelle ja hienoa että jaksatte kirjoittaa ja vastata keskustellen myös näihin mustavalkoisiin kommentteihin :)

    VastaaPoista

Theme by: Pish and Posh Designs