Huolivartti + 3 x kiitos

Haluan jakaa empiirisen tutkimukseni alustavat tulokset kanssanne. Perheemme tavoitteena on ollut löytää lisää onnellisuutta ja tyytyväisyyttä elämäämme, siitä faktasta huolimatta, tai oikeastaan juurikin sen takia, että meidän perhe on välillä kaulaa myöten lemuavassa upottavassa refluksisuossa. Välillä suo upottaa enemmän, välillä vähemmän. Vaikka kuinka olemme suon imun vallassa joskus, haluaisimme oppia katsomaan mutaperspektiivistä ylöspäin ja tavoittamaan ne hennot auringon säteet, jotka puiden latvojen välistä kajastavat.

Voin suositella kaikille refluksivanhemmille ja tottakai ihan kaikille muillekin maailman ihmisille erästä ilmaista, nopeaa ja aina saatavilla olevaa, oman elämän tyytyväisyyden tasoon positiivisesti vaikuttavaa juttua: kiitollisuuspäiväkirjaa. Joo, saa nauraa, jos haluaa. Oma puoliläpällinen asenne kiitollisuuspäiväkirjaa kohtaan on kyllä tässä viime kuukauden aikana muuttunut totiseksi ylistyslauluksi sen puolesta.  

Toki olen jo vuosia ahminut artikkeleita yleisesti onnellisuudesta, kiitollisuudesta, kiitollisuuspäiväkirjan tekemisestä ja sen vaikutuksesta onnellisuuteen, mutta pointti onkin siinä, että sain vihdoin ja viimein rykäistyä aloitteen arkeemme. Varovaisesti kerroin miehelleni ajatuksesta, ja odotin, lentääkö idea sataakahtakymppiä muiden hylättyjen, naisten-ihme-hömpötyskummajaisten taivaaseen vai soittaisiko hän kenties jo ambulanssin paikalle todennäköisen pimahtamiseni takia. 

Yllätyksekseni ei tapahtunut kumpaakaan. Jo samana iltana kehittelimme kiitollisuuspäiväkirjamenetelmästä meille sopivan, helpon rutiinin. Saatuamme Pikkusankarin nukkumaan, rojahdamme sohvalle sylikkäin ja kerromme vuorotellen päivän aikana kaikki mielessä olleet murheemme, olivat ne sitten itikan tai virtahevon kokoisia. Sen jälkeen kerromme kolme kiitollisuuden aihetta; asioita, jotka juuri sinä päivä ovat tuottaneet iloa, nautintoa, positiivisia tunteita tai onnellisuuden väreitä. 

Useimmiten kiitollisuuden aiheet ovat niinkin korkealentoisia kuin kirjastosta kivan kirjan löytäminen, Pikkusankarin uusi hassu sana, lettutaikinan täydellinen koostumus tai herätyksiä yksi vähemmän kuin edellisyönä. Sellaisena päivänä, kun takana on yltiövaikea rääkymisyö, lapsi on kränännyt koko päivän, iso lumipaakku katolta on tipahtanut lämpöiseen niskaan, ruoka jäähtynyt lautaselle neljä kertaa ja parisuhde on pelkkää tiuskimista, ei kiitollisuuden aiheita tunnu löytyvän yhtään. Tai sitten molemmat nukahtavat kesken miettimisen. Tai kertominen keskeytyy pariin Pikkusankarin nukuttamisyritykseen. Aluksi saatoin myös kuulla mieheltä kivoja yrityksiä, kuten ”Sama kuin eilen.” 

Voimme ylpeillä sillä, että olemme oppineet löytämään ja sanomaan ääneen jokaisesta päivästä, oikeasti myös niistä mustimmistakin päivistä, kiitollisuuden aiheita. Edes yhden pienen. Tässä tämän perheen empiirisessä tapaustutkimuksessa tulos taitaa olla selvä: muut muuttujat poissulkien voi kyllä todeta, että onnellisuuden tunteminen on kokonaisuudessaan kasvanut kiitollisuuspäiväkirjamme myötä. Kirjallisuuslähteeni vakuuttavat, että jaetun kiitollisuuspäiväkirjan myötä bonuksena on mahdollista saada jopa vielä hieman paremmin toimiva ja avoimempi parisuhde. Tämän mekin olemme huomanneet :) (kysyin mieheltä, saan myös tässä virkkeessä käyttää monikon ensimmäistä muotoa).