Pages

Pakkolepo

lauantai 24. marraskuuta 2012

Minusta ei ole paljon Pikkusankarin perässäjuoksemisapua miehelleni tippunut viimeisten muutamien päivien aikana. Kroppani kävi kai vähän ylikierroksilla ja jonkun viruksen tekosyyllä sitten makuutti minua kaksi päivää sängyn pohjalla. Ei ollut kivaa olla jokainen musculus arkana ja silmäluomet kuin betonia, mutta tulipa ainakin levättyä isolla L:ällä, tihrustettua muutama romantic comedy-tyylinen taiteellinen teos ja olla ensimmäisenä jämähaukkana miehen pitämien pikkujoulujen juusto-pähkinälautasella. Oli pakko PYSÄHTYÄ viimeinkin näiden hullujen töidenaloittamisviikkojen jälkeen. Sen lisäksi, että näin painajaisia kollegoiden jättämistä post-it-lappupinoista työpöydälläni ja vastaamattomista puheluista, sain rauhassa kelata nykyistä elämääni; ihmetellä kaikkea oman yhteiskunnallisen paikan löytymisen, rakkauden voiman, ja tulevien elämänmuutostemme välillä.  Mies näki onneksi, mikä oli todellinen fyysinen meininkini (=ei sanottavaa liikettä kehossani), ja tuli nappailemaan päälleni mahalaskua kerta toisensa jälkeen tekevää Pikkusankaria sohvan nojalta pois sekä passitti minut pimeään huoneeseen. Nyt määritelmä ”terve” on melkein minua kuvaava. Tiedän, että tämä oli ensimmäinen varoitus stressiltä. Toista en enää halua, ja teen töitä sen eteen; eli vähemmän töitä.

2 kommenttia :

  1. Ihailtavaa, että osaat tunnistaa jaksamisesi ja otat näistä kropan vinkeistä vaarin. Liian moni menee vaan ja "jaksaa jaksaa jaksaa" kunnes kaatuukin sitten kovaa. Hyvä jos oot jo tervehtynyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, nykyään onneksi jo osaan kuunnella itseäni tosi hyvin. Syön, mitä tekee mieli, liikun, kun liikuttaa ja lepään heti, kun kroppa siihen suuntaan inahtaa! Eihän se aina helppoa ole, mutta siihen olen pyrkinyt :-)

      Poista

Theme by: Pish and Posh Designs