Mitä se bloggaaja on tehnyt, kun se ei ole blogannut? Se on pakannut, purkanut, siirtänyt tavaraa, pakannut, purkanut ja siirtänyt tavaraa. Ja tietenkin - hoitanut lapsiaan.
Viime viikon keskiviikkona saimme avaimet uuteen taloon, ja sitten alkoi elämän ja sen oheistavaroiden siirtäminen uuteen paikkaan.
Viikko on ollut rankka. Todella rankka. Muuttoa ja uuden talon remppaa on tehty melkein joka päivä yli puolenyön. Yöllä ei ole osattu nukkua, jokaista pikkuääntä on pelästytty ja aamulla kello viisi herätty jostain kummista painajaishortoiluista. Vielä on paljon tehtävää ja purettavaa. Onneksi vanha talo saatiin jo luovutettua, joten tehtäväkenttänä on enää vain tämä uusi talo.
Omakotitalon kokoinen muutto sinällään on jo tietenkin tosi rankka puristus, mutta suurimpia lisävaikeuksia on tuottanut lasten huono sopeutuminen uuteen taloon. Minimullistaja sanoo monta kertaa päivässä, että "haluan mennä kotiin" tai "lähdetään täältä jo pois". Ja Pikkusankari on ollut Minimullistajaa vieläkin huomattavasti huonompi sopeutuja.
Pikkusankarin refluksitauti pahenee kaikista (pienemmistäkin) stressitekijöistä potenssiin kymmenen ja aistiyliherkkyystaipumus ei ole mikään paras yhdistelmä muuttokaaoksen kanssa. Mies on ollut tietenkin paljon töissä ja lasten kanssa ei saa tehtyä muuttohommia ollenkaan (kyllä, olemme kokeilleet, totisesti!), joten kymmenet muuttolaatikot (ja esimerkiksi akuutit tapettihommat, asennushommat ja pihahommat) odottavat miehen seuraavaa vapaapäivää tai sitä, kun joku ystävällinen ihminen haluaa taas viettää aikaa poikien kanssa.
Haaveilimme, että pojat olisivat juurikin näihin muuttoaikoihin saaneet viettää "kesälomaansa" esimerkiksi kummiensa kanssa rennosti, ilman, että tarvitsisi koko ajan pelätä, että mistä muuttolaatikosta lähtee kohta vauhdilla mikäkin lamppu sirpaleiksi lattialle tai milloin he löytävät pihapiiristä jonkun rotkon, jota me emme ole huomanneet. Pakko siis sanoa, että hermot ovat oikeasti olleet tosi koetuksella nyt, sillä Pikkusankarin kieltämiseen/komentamiseen/oikean teon varmistamiseen/tuhojen siivoamiseen/ohjaamiseen menee KOKO AIKA. Ja Minimullistaja kokeilee kaikkea perässä ihan vuoksi vain tietenkin. Pikkusankarin oireet muuton takia plus jäätävä uhma plus jännitysoireilu tulevana maanantaina alkavasta eskarista ovat kaikki voimani totaalisesti vievä paketti. Nyt, jos joskus pojat tarvitsisivat leppoisaa yhdessäoloa, joko meidän vanhempien tai muiden läheisten kanssa, jotta stressitasot saataisiin pojilla laskettua ennen taas seuraavaa iiiiisoa arjen muutosta.
Harmittaa, että muutto ei ollut mahdollinen yhtään aiemmin, jolloin sopeutumisaikaakin olisi ollut kaikilla meillä kauemmin. Muuton päätökseen saattaminen olisi kiva senkin takia, että seuraavan kahden viikon sisällä on molempien poikien synttäripäivät, joiden viettämisistä ei ole mitään tajua vieläkään (vaikka pojat synttäreistään joka päivä kyselevät, ääh). Myös omaan työhön olisi kiva palata (kolmen vuoden jälkeen, iiik) niin, että muuttoprojekti olisi suurin piirtein loppuunsaatettu.
Se bloggaaja on siis muuttanut. Mutta se bloggaaja tahtoisi kirjoittaa blogia paaaaljon useammin, kuin saa aikaiseksi. Sillä bloggaajalla olisi juttua vaikka joka päiväksi. Toivotaan, että se bloggaaja jaksaisi uuden arjen keskellä kirjoittaa blogia entiseen malliin, tai jopa vähän ahkerammin (?). Mietinnässä meinaan on, että se bloggaaja ottaisi tavaksi pitää pidemmän blogihetken ainakin muutaman kerran viikossa, oli sitten meneillään mikä tahansa elämänkausi. Koska se bloggaaja tykkää bloggaamista niin kovasti. Elämä vaan vie sen bloggaajan helposti menneessään muualle kuin läppärille. Mutta jatkossa se bloggaaja koittaa keskittyä myös blogiin hieman enemmän. Sen kaiken muun elämän lisäksi.
