#nomakeup #nofilter

Minulla ei ole meikkiä, ei edes mitään bb- tai cc-voiteita, vaan ihan vain kookosöljyllä pestyt kasvot.

Minulla ei ole ripsienpidennyksiä, -tuuhennuksia eikä tekokynsiä.

Minulla ei ole hiustenpidennyksiä eikä -tuuhennuksia. Hiuksissani on täysin oma väri, eikä sitä ole käsitelty mitenkään. 

Minulla on näppyjä, punoituksia, pisamia, arpia ja epätasaisuuksia. Ryppyjäkin.

Hampaitani ei ole valkaistu, enkä ole käyttänyt mitään valkaisutuotteita kotonakaan.

Tämä on luonnollinen luukkini.

Vaikka tykkäänkin välillä laittautua, niin olen yhä enemmän luonnollisuuden puolesta puhuja (kaikissa asioissa).

Idea tähän postaukseen lähti kaikista niistä jutteluista ja kirjoituksista, jotka koskevat ulkonäköpaineita, kaikista niistä muovisista kuvista, joita silmieni eteen on lävähtänyt vuosien mittaan, sekä siitä seikasta, että tajusin olevani tosi minut itseni kanssa tässä niin luonnollisessa olotilassa kuin mahdollista. Haluaisin, että kaikkialla näkyisi enemmän näitä oikeasti luonnollisia kuvia naisista. Tässä siis minun oma kuvallinen kannanottoni asiaan.

On mahtavaa tajuta, että en tarvitse mitään ylimääräistä ollakseni täysin tyytyväinen itseeni ja omaan ulkonäkööni. Sehän ei siis tarkoita, ettenkö koskaan värjäisi hiuksia, meikkaisi pari kertaa viikossa tai kokeilisi joskus tulevaisuudessa vaikka ripsienpidennyksiä (jos joku sellaiset ekoluomulähiripset keksisi, haha). Pointti on se, että näinkin on tosi hyvä. Kaikki muu on jotain kivaa ekstraa, jos siltä tuntuu. Mutta mitään muuta en oikeasti tarvitse.

Kuvat on ottanut ihana yhdeksänvuotias kummipoikani. Kuvia ei luonnollisestikaan ole käsitelty mitenkään.

Talounelmia

Ihanaa! Tämä talo on se meidän - se kutsuu niin lämpimästi meitä asumaan seiniensä sisäpuolelle!

Tässä on kaikki ihan niin kuin olisimme ne itse valinneet! Kodinkoneet, takka, hanat, vessapytyt, keittönkaapit...

Hymyilyttää, kun mietin meitä asumassa juuri tässä talossa. Mahtavaa, kylppärissä ei tarvitse jonottaa enää yhteen suihkuun! Saunaan mahtuu monta takapuolta vierekkäin.

Kuraeteinen hiekkaritilöineen on täy-del-li-nen kodinhoitohuoneessa.

Molemmat pojat saavat omat huoneensa, eikä heidän erilainen rytminsä haittaisi toisen nukkumisia.

Molemmat saavat tarvittaessa omaa rauhaa leikkeihinsä ja kavereidensa kanssa oleskeluun.

Saamme lisää tilaa jokaiseen huoneeseen - emme liikaa, mutta juuri tarpeeksi. Niin, ettei ahdista, mutta niin, että pusu on helppo muiskauttaa vieressä olevalle.

Kuvittelen, miten laitan ruokaa tämän kauniin keittösaarekkeen takana ja huokailen takapihan metsämaisemalle. Isot olohuoneen ikkunat saavat auringon leikkimään iholle. Tiedän tarkalleen, mihin sijoitamme keittiön pöydän ja millaiset tangot tulevat meidän upeaan walk-in-vaatehuoneeseen. Alitajuntani on sijoittanut jokaikisen pikkuesineen jo paikoilleen.

Ah. Tuohon tulee sohva, ja siinä minä sitten ihan kohta onnellisena köllöttelen perheeni kanssa helpottuneina jo kahden aiemman talon epäonnen unohtaneena. 

Tämä vaan on niiiiin meidän talo. 

On tavallinen ilta. Puhuimme jotain tästä talosta ennen nukkumaanmenoa. Yhtäkkiä sanon miehelleni, että minulla on tunne, että emme saakaan taloa. Taloa, josta tarjouksemme on hyväksytty jo kolme kuukautta sitten. Taloa, joka ei ollut edes muille julkisessa myynnissä sillä hetkellä. Talo, jota kukaan muu ei ollut käynyt katsomassa moneen kuukauteen. Etiäiseni on vahva, ja joka aiempi kerta se on ollut oikeassa. Tulen surulliseksi.

Tuli seuraava päivä, ja mieheni kännykkä soi. Tietämättä varmaksi, kuka siellä soitti, kyyneleet alkoivat valua poskilleni. Tuli tunne, että välittäjä soittaa, ja kertoo, että talo ei ole enää meidän. 

Juuri niinhän siinä kävi.

Sitä seuraavana päivänä välittäjämme soitti, että meidän nykyisellä talolla on ostajat. Unelma jäi kiinni vuorokaudesta. Talon omistaja oli kaikessa hiljaisuudessa etsinyt talolleen uudet ostajat välittäjänkään tietämättä. Siitä huolimatta, että olimme juuri pari viikkoa sitten rakentajan eli talon omistajan kanssa valitsemassa yhdessä täydellistä lattiaa taloomme!

Itku jatkui päivän, toisenkin. Itku jatkui viikon, toisenkin. Unelma särkyi.

Jo kolmannen kerran jäimme ilman unelmiemme taloa. Kolmannen kerran joku toinen kerkisi ennen meitä. Kolme hyvää taloa oli, mutta nyt ei ole enää yhtään. Nyt on aika vetää henkeä talomarkkinoiden suhteen ja toivoa parempaa onnea seuraaville kerroille. Saamme lisätä isoon vastoinkäymistemme kirjaan taas uudet merkinnät, ja aloittaa ajatustyön asian hyväksymisen suhteen. Pitää alkaa taas kerran tolkuttaa mieleensä hullulta tuntuvaa ajatusta, että tällä kaikella on joku tarkoitus joskus, ehkä.

Heihei unelmat!

Kuvat ovat palasia meidän nykyisestä kodista.

Imetysdieettaajille (ja tietty muillekin) spesiaalia

Moni lukijani varmasti tietää, että meillä on imetysdieetattu (1v6kk ja 2v2kk). Pikkusankarin kanssa melko rankastikin. Olen lukemattomien ihmisten kanssa siis puhunut maitotuotteiden, gluteenituotteiden ja muidenkin tuotteiden korvaajista ruokavaliossa. Monesti olen saanut pyyntöjä esitellä vähän tarkemminkin, että mitä ne korvaajat sitten voivat olla. 

Maitotuotteiden pääasiallisena korvaajana minulla on ollut kookos (kookosöljy, kookosmaito, kookoskerma). Gluteeniviljojen tilalla meillä on käytetty muun muassa paljon seuraavia: lupiinijauho, teffjauho, amaranttihiutaleet ja amaranttijyvät, hirssijauho ja kuorittu hirssi, kvinoajauho ja kvinoahiutaleet, kookosjauho, kookoslastut ja kookoshiutaleet, kurpitsansiemenjauho ja mantelijauho sekä durrajauho.

Pikkusankarin imetydieetillä näitä korvaavia tuotteita ei saatu ensimmäisen vuoden aikana dieettiin mukaan, sillä hän oli niin allerginen niillekin, vaan elelin kuudella ruoka-aineella (bataatti, kesäkurpitsa, kana, riisi, mustikka, päärynä) vuoden. Mutta viimeisen puolen vuoden imetysdieetin aikana sain jo käyttää näitä korvaavia tuotteita osittain. Minimullistajan kanssa korvaavat tuotteet olivat jo onneksi heti alusta asti mukana ja paljon laajemmin. Toki esimerkiksi pähkinätuotteet olivat molemmilla tosi allergisoivia melkein koko imetysdieettien ajan, ja ne astuivatkin kuvioon ihan imetysdieetin loppuvaiheella.

Koska molemmilla pojillamme oli/on ongelmia suoliston kanssa (eli niin sanotusti itsenäiset suolisto/ruoka-aineallergiat "refluksiallergioiden" lisäksi), välittelin imetysdieetin aikana myös sokeria, sillä se tunnetusti lisää tulehdusreaktioita ja hiivaa suolistossa, mikä ei ole allergisille lainkaan hyvä juttu. Koska sokeri oli minimissä, ja olen oikeasti tosi makean perään, niin käytin sokerin tilalla steviaa. 

Myös lucuma, kaakao ja carobjauhe tuovat uusia makuelämyksiä imetysdieettileivontaan (tosin kaakao ei sopinut lainkaan Pikkusankarin imetysdieetillä, ja vain pieninä määrinä Minimullistajallekin imetysdieetin loppuaikana, mutta sitä korvasi hienosti tosiaan carob!). Ja kuten taisin taannoisessa postauksessa mainitakin, niin kuivatut marjat (kuten gojimarja, mulperinmarja sekä inkamarja) ovat hyviä makeanhimon tyydyttäjiä suomalaisten marjojen lisäksi!

Monet imetysdieettaajat kokeilevat maitotuotteiden poisjätön jälkeen soijatuotteita, mikä on mielestäni yksi suurimmista virheistä, - ja tämän tein itsekin Pikkusankarin kanssa! Soijan proteiinirakenne kun on niin lähellä maidon proteiinirakennetta, niin se harvoin käy maitoallergisille. Riisituotteet käyvät usein maitoallergisille, mutta minä käytin niitä niiiiin paljon Pikkusankarin ensimmäisen imetysdieettivuoden aikana, joten niihin en ole sen koommin halunnut koskea. Kauratuotteita kokeilimme myös säännöllisesti, mutta kaura ei oikein sopinut kummallekaan. Kookos sopi, ja siitä tuli myös minun lempparini! Ja mielikuvitusta käyttäen siitä saa loihdittua vaikka mitä, mitä kaupasta ei löydy suoraan, kuten kookosjukurttia!

Yhteistyössä Foodinin kanssa

Blogi on lomatuulella

Blogini on jo tässä vähän aikaa lomaillut ja nyt se lomailee vielä noin viikon verran. Annetaan lomailla, kun nyt siltä tuntuu, eikös niin :-)

Mutta kuten tiedätte, @skribentti nimimerkki instagramissa päivittyy päivittäin!

Ne kamalat päivät

Ennen ulos lähtöä täytyy miettiä tarkkaan reitti. Täytyy tsempata henkisesti, sillä on varma, että uloslähtö tulee olemaan rankka juttu juuri tänään. Nenäliina pitää taitella taskuun ja pitää mieli tyynenä. Toisaalta tekisi mieli katsoa taivaan pilviä ja olla tietämätön kaikesta muusta juuri tänään, mutta pää kääntyy pakotetusti maahan. On tiedettävä, mitä tapahtuu. Välillä pitää töpsöttää pikkupikkuaskelilla ja välillä pitää harppailla suuren suurilla jättiläisillä. Välillä keho horjahtaa, kun pitää tehdä äkkiaskeleita vasemmalle tai oikealle. Nilkka nyrjähtää vähintään kaksi kertaa koko ulkoilun aikana. Vaikka kuinka yrittää pidättää, suusta kuuluu vaikerointia noin joka kolmas metri. Muutaman kerran mieleen (suuhun) muistuu konkreettisesti, mitä ruokaa edellinen ruoka-annos sisälsi. Toisaalta on hyvä, jos on valinnut kengiksi korkeapohjaiset yksilöt - silloin vahingon sattuessa vahinkoa ei tunne jalkapohjissa yhtä herkästi kuin matalapohjaisissa. Toisaalta matalapohjaiset ovat hyvät, sillä silloin vahinko ei näy kengän ulkoreunoilla niin dramaattisesti kuin korkeapohjaisemmissa.

On se vaikeaa. Ne mato- ja etanapäivät.