Pages

Minustako syvänmerensukeltaja ja lääkäri?

tiistai 29. marraskuuta 2016

Meillä oli lauantaina Kaksplussan verkostobloggaajien pikkujoulut, jossa höpöteltiin niitä näitä. Mutta siltikin taas kerran jäin miettimään, miten kivaa olisi, jos voisin tuntea nämä bloggaajakollegat entistäkin paremmin. Mielestäni aina on mielenkiintoista tietää, mikä kukin on ammatiltaan ja millä alalla hän toimii - kertoohan se edes jotakin henkilön intresseistä, elämänvalinnoista sekä vähän jopa onnenkantamuksista ja sattumuksista jokaisen omalla elämäntaipaleella. Siksi päätinkin kyhätä nyt pienimuotoisen blogihaasteen, johon toivon, että moni niin Kaksarin kuin muukin bloggaaja lähtisi mukaan! Sen sijaan, että jokainen kertoisi suoraan oman ammattinsa, olisi mielenkiintoista kuulla, missä ammatissa ei itse koskaan haluaisi toimia, ja tietenkin jotkut perustelut tälle. Mielestäni tämä kertoo ihmisestä yllättävän paljon! Itse listaan kymmenen ammattia, joten siitä saa jo monipuolisempaa kuvaa kuin yhdestä tai kahdesta nimetystä ammatista.

Minä en siis haluaisi koskaan olla...

Taksikuski. Vaikka osaankin ajaa autolla, en erityisesti pidä siitä. Se, mitä en osaa tehdä, niin on suunnistaminen. En todellakaan osaa ajaa uusissa paikoissa, ja joskus vieraissa paikoissa ajo (varsinkin kiljuva takapenkki mukana) saa minulle aikaan pienimuotoisen paniikkikohtauksen. Myös rekkakuski olisi ihan nou nou. En myöskään erityisesti tykkää istumisesta, joten autossa istuminen ammattina olisi ihan kaameaa minulle.

Poliisi. En yksinkertaisesti tiedä mitään seikkaa, mikä minua poliisin ammatissa kiinnostaisi.



Syvänemerensukeltaja. Omassa mökkijärvessä sukeltelu ja ulkomailla satunnainen snorklailu satumaisten korallien yllä on ihan jees, mutta sen syvemmälle en haluaisi mennä. Luulen, että siellä tulisi ahdistus, kammotus ja hätä.

Baarityöntekijä. En pidä kovasta metelistä pitkään jatkuneena (siis joo, lasten metelin siedän, mutta tässä puhun hallitsemattoman kovalla olevasta musiikista ja muusta samaan aikaan käynnissä olevasta monen ihmisen metelöinnistä). En myöskään kykenisi olemaan vilkkuvien valojen seassa koko työvuoroa. Enkä muutenkaan perusta yötöistä, jos saan valita päivätyön ja yötyön välillä. Drinkkien sekoittelu ei myöskään kiinnosta minua yhtään, joten... Ei kiitos baarille!

10 vuotta sitten baarielämä kiinnosti aika paljon enemmän kuin nykään, heh.

Sairaanhoitaja/lääkäri. En tykkää yhtään pistämisestä, verestä, haavoista, ruhjeista, vammoista, toisen kivun katsomisesta... Joten tämä on aika selkeä vastaus.

Tehdastyöntekijä. Tällä tarkoitan linjatyöskentelyä. Minun kauhuni. Pääni ei kestäisi linjatyöskentelyä vain käsillä tehtäen (ja vieläpä jos liikerata on koko ajan samanlainen), vaan vaatii ehdottomasti monipuolista aivotyöskentelyä työssä!

(Puhelin)myyjä. En erityisesti tykkää vieraiden ihmisten kanssa puhelimessa puhumisesta enkä ole muutenkaan myyjätyyppinen, joten tämä yhdistelmä olisi hirveä. Toki en menisi mihinkään kivijalkaliikkeeseenkään myymään yhtään mitään kovin vapaaehtoisesti. Ei ole minun juttuni.


Meikkaaja/kosmetologi/kampaaja. Tykkään kyllä itseäni meikata (silloin tällöin, kröhöm) ja laittaa hiuksia jne., mutta koen, että näihin ammatteihin tarvitaan se jokin tatsi, jotta niissä olisi tosi hyvä, ja en koe, että minulla semmoista tatsia/taitoa olisi ollenkaan. Ja luonnollisesti haluan olla töissäni hyvä! Toki myös jatkuva kemikaalikuorma mietityttäisi näissä ammateissa toimiessa.

Pankki/tilitoimistovirkailija. Luvut ovat minulle vain keino johonkin, välttämätön paha. Lähtökohtaisesti en pidä matematiikasta, enkä ikinä haluaisi ammattia, joka siihen liittyisi päivittäisissä työtehtävissä.

Eläintenhoitaja. Yleisesti ottaen eläimet ovat kivoja ja ihania. Mutta minulla on silti jokin sisäsyntyinen pelko lähes kaikkia eläimiä kohtaan, enkä voisi kuvitella rapsuttelevani strutseja ja karhuja jossakin eläintarhoissa.



Omasta ammatistani en ole blogissa juuri kirjoitellut, enkä koe sitä kovin luontevaksi aiheeksi täällä kirjoitellakaan, mutta sen verran tähän postaukseen se liittyy, että kerronpa nyt olevani Yhteiskuntatieteiden maisteri ja työskenteleväni sosiaalialalla kuntoutuspuolella. Onneksi se ei liippaa mitään ylläolevaa ammattia, joten harha-askeleita en ole nuoruudessani ammatin suhteen ottanut :-D

Nyt sitten onkin teidän vuoronne! Tehkää oma listanne ja vinkatkaa siitä minulle - luen mielelläni muidenkin ammattipostaukset! :-)

Kun äiti ja poika Suomi-road-tripille lähti

sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Ystävän kolmekymppiset kolmen ja puolen sadan kilometrin päässä ja lastenhoito-ongelmat - niistä se ajatus sitten lähti. Nimittäin ajatus minun ja esikoisen pienelle kahdenkeskiselle Suomi-kiertoajelulle reilu kuukausi sitten. Alun perin minun piti päästä karkaamaan pienimuotoiselle yksinlomalle ennen vauvan syntymää, sellaista yksinlomaa kun en ollut yhtään viettänyt tässä reilun kuuden vuoden aikana. Mutta mites siinä sitten kävikään? No, perinteisesti, eli lapsi lähti mukaan reissulle :-D Toiselle lapselle sain sentään järjestettyä hoidon, joten kaksinaikaa vain toisen lapsen kanssa oli luvassa kolmen yön ja neljän päivän verran! Ja jälleen kerran täytyy sanoa, että ei harmita yhtään, että yksin en matkaan lähtenyt, niin hauskaa meillä oli!

Päätimme Pikkusankarin kanssa käydä kolmessa eri paikassa tapaamassa ystäviä road tripimme varrella. Ja koska Pikkusankari oli jo tovin kysellyt, että milloinkohan hän mahtaa päästä taas hotelliin yöksi, olihan sekin tungettava tähän matkaan, jotta saataisiin lisää hymyä pojan kasvoille :-)

(Kääk, anteeksi kännykkäkuvalaatu...)


Tiemme kävi ensin Etelä-Suomen kodistamme Jyväskylään ystävän luokse bunkkaamaan. Koska Pikkusankari rakastaa pyöräilyä, ja pyörä oli tietysti myös tällä matkalla mukana, kävimme heittämässä iltapyöräilyt Jyväskylän perjantai-illassa. Pyöräilyn, iltapalan ja höpöttelyn jälkeen pistimme pedit valmiiksi ja toivoimme kaikki pitkiä yöunia Pikkusankarille ja sitä kautta myös meille muille (hän kun herää joka toinen aamu 05jotain ja joka toinen aamu 06jotain...).

Olihan se kello melkein seitsemän, kun kuusivuotias herätyskellomme soi! Aamutouhujen jälkeen pakkasimme itsemme tavaroinemme autoon ja käänsimme auton nokan kohti Kuopiota. Siellä meitä odotti lapsuudenystäväni, joka sitten vietti aikaa Pikkusankarin kanssa sen ajan, kun minä kävin rilluttelemassa ystävän lapsettomilla kolmekymppisillä. Eihän se kovin suurta rilluttelua ollut, sillä juuri tällä matkalla minulla oli päällä vuoden ainoa ja pahin flunssa. Nukuin siis mysteerihuonekeskuksen aulassa sillä aikaa, kun muut ratkoivat riemun kiljahduksin mielenkiintoisia mysteerejä. Toiset päikkärit otin juhlissa ystävän käskystä, heh. No, näiden unien avulla sitten pysyinkin tolpillani iltaysiin asti, ja huippuahan se nyt oli nähdä pitkästä aikaa ihania ystäviä kivan juhlan merkeissä! Vielä hauskempaa olisi tietysti ollut, jos olisi päässyt jatkoille asti mukaan... mutta ensi kerralla tai sitä seuraavalla sitten :-)

(Juhlissakin mentiin kännykällä, joten anteeki mössökuvalaatu - tämä ei tule toistumaan usein!)

Saavuttuani juhlista ystäväni luo Pikkusankari hillui vielä täydessä touhussa sohvan jousituksia testaten. No, hauska päivä oli heilläkin ollut takana, vaikka unirytmi olikin vähän kadoksissa :-D Hän oli päässyt muun muassa katsastamaan Kuopion leikkipuistot, riehumaan koiran kanssa, laavulle paistamaan makkaraa ja valitsemaan vielä iltaleffan ja namitkin. Minä uuvahdin samaan aikaan Pikkusankarin kanssa, ja taisi ystävänikin nukahtaa pian, sillä Pikkusankari oli pitänyt hänet kyllä koko päivän hyvässä vauhdissa :-D

Kun aamu koitti ja kuulumisia oli hetki taas vaihdeltu, lähdettiin Pikkusankarin kanssa kohti viimeistä etappiamme: Kouvolaa! Ikinä ennen en ollut Kouvolassa (junanpysähtymisiä lukuunottamatta) käynyt, joten pääsimme tutustumaan tähän meille ihan uuteen kaupunkiin. Meidät majoitti Sokos Hotel Vaakuna. Hotellivertailujen perusteella juuri tämä hotelli oli Kouvolan hotelleista Pikkusankaria ajatellen kivoin mahdollinen: oli iso kattava leikkihuone ja sauna/poreamme-osasto. Muutenkin paikka vaikutti nettikuvien perusteella siistiltä, elegantilta ja tyylitellyltä ja asiakaspalvelu ystävälliseltä heti huonetta varatessani. Pääsimme siis testaamaan Sokos Hotel Vaakunan superior twin-huonetta Pikkusankarin kanssa yhdeksi yöksi!











Kun olimme heittäneet kamamme hotelliin, saapui ihana Anna meitä noutamaan ja sitten lähdettiinkin kävely/pyöräilyretkelle iltaa viettämään. Anna oli Kouvola-oppaamme, ja tuli nähtyä ne pikkupojille tärkeät poliisilaitokset, pelastuslaitokset ynnä muut siinä matkan varrella :-D Käytiin kuikuilemassa Kouvolan maisemia hyppyrien juurelta. Ihan hyppyrien korkeimmalle tasolle ei päästy, ja sekös jäi harmittamaan Pikkusankaria. Mahtavan aurinkoisen iltakävelyn jälkeen päästimme Annan tekemään raakakakkutöitänsä (muuten, jos ette vielä lueskele Annan blogia Anna mun treenaa - niin kannattaa, se on täynnä inspiroivaa ja viisasta sisältöä!), ja me lähdettiin Pikkusankarin kanssa ostamaan iltapalaa ja sen jälkeen tutustumaan hotelliin.

Hotellissa oli todella rauhallista - kiitos sykysisen sunnuntai-illan! Kävimme kurkkimassa kaikki hotellin kolkat, ja hetkeksi pysähdyimmekin leikkitilaan. Päätimme kuitenkin lähteä viettämään iltaa vielä saunaosastolle, joten kävimme huoneen kautta hakemassa tarvittavat tavarat. Pikkusankari toivoi kuntosalilla piipahtamista, joten siellä oleskeltiin hetki. Minä flunssaisena vain vähän auoin autossa istumisesta jumittuneita paikkoja enkä lähtenyt sen koommin rehkimään, mutta Pikkusankari kieppui kaikissa mahdollisissa laitteissa. Sitten lähdimme kylpylöimään! Myös saunaosastolla saimme olla täysin kaksin parin tunnin ajan! Ja sekös oli Pikkusankarin mielestä niin siistiä (ja äidinkin mielestä aika luksusta!)! Pikkusankari jaksoi poreamme-suihku-sauna-ravausta niin kauan, että minun piti jo lähteä pukeutumistilan sohvalle lepäämään :-D Kun Pikkusankarikin väsyi, lähdimme nukkumaan huoneeseen. Jep, uni tuli aika pian ja sängyt kyllä kelpasivat meille vähän vaativimmillekin nukkujille :-) (Kotona meillä kun kuitenkin on meille kustomoidut sängyt :-)) Se, että toinen sänky oli soppeen eristettynä, takasi sen, että Pikkusankari ei tänä yönä herännyt minun yskimisiin ja räkimisiin eikä huonon olon voivotteluihin niin helposti kuin edellisinä öinä, jolloin nukuimme ihan vieretysten.







Aamupala oli perinteinen, kattava hotellin aamupala, ja onnekseni minäkin sain syötyä siellä vatsani täyteen pahasta raskauspahoinvoinnista huolimatta. Pikkusankari oli tapansa mukaan haltioituneessa tilassa, kun hän sai hakea pöytään vaikka mitä kaikkea herkkua - ja nautiskella niistä ilman, että kukaan hoputtaa eskariin. Me Pikkusankarin kanssa jatkoimme edellisillan leikkiä, että olemme kuninkaallisia, sillä ketään muuta ei aamupalalla näkynyt. Hotelli oli vain meidän, heh. Välillä leikimme tosissamme, ja välillä räkätimme hauskalle leikillemme (kuusivuotias on siitä syystä minun mielestä juuri niin ihanassa iässä, että hän osaa jo nauraa sille omalle leikilleen samalla tavalla kuin aikuinen!).






Viimeinen päivä oli siis käynnistynyt kivasti. Kyselin Pikkusankarilta, että mitä hän tahtoisi vielä tehdä, ennen kuin lähdetään ajelemaan kotiin illalla. Hän toivoin ainakin sisäleikkejä ja ulkoleikkejä. Sisäleikit onnistuivat hienosti hotellin isossa leikkitilassa: vietimme siellä kaksi ja puoli tuntia!






Juttelin hotellin vastaanottovirkailijan kanssa ulkoaktiviteettivaihtoehdoista, ja yksi sieltä nousikin ylitse muiden: lapsille suunnattu luontopolku Niivermäen luonnonsuojelualueella! Tämä kuulosti ihan must-jutulta aurinkoisena syyspäivänä!

Pakkasimme kaikki tavarat autoon ja ajoimme luontopolun parkkipaikalle. Metsä ei koskaan petä! Oli taas kerran niin mahtava samoiluretki! Luontopolulla lueskelimme metsätietoiskuja, täytimme respanaisen meille tulostamaa luontobongausvihkosta ja kävimme kurkkimassa näkötornista Kouvolan maisemia. Pikkusankari olisi halunnut kiertää luontopolun vielä toisen kerran läpi, mutta kello alkoi olla jo sen verran, että oli lähdettävä ajelemaan kotia kohti :-) Päivä kului hienosti näinkin, vaikka alkuperäinen suunnitelmamme oli kiertää Kouvolan museot maanantaina. Hotellin vastaanotossa suunnitelmistamme puhuessani kuitenkin selvisi, että kaikki Kovuolan museot ovat talvikaudella maanantaisin kiinni.








Tällä road tripillä sain taas vahvistuksen sille ajatukselle, että lapselle olisi hyvä antaa sitä kahdenkeskistä aikaa aina silloin tällöin! Lapsesta kuoriutuu ihan uusia, mahtavia piirteitä esille, kun sisarukset eivät ole siinä läsnä! Kiitos vielä kaikille osallisille ja tietysti myös Sokos Hotel Vaakunan työntekijöille, kun tahdoitte meidät majoittaa ja tutustuttaa Kouvolaan!  Kesäreissulle jääkin sitten koluttavaksi ne museot, Tykkimäki ja sen lisäksi monenmoiset urheliaktiviteetit, joita lueskelin Kouvolasta löytyvän (mm. kalliokiipeily, melonta, golf...). Myös ihanalle Repovedelle palaisin milloin vain - siellä vietimme vuosi sitten parin päivän seikkailun siskoni ja kolmen pojan lauman kanssa.

Tällainen reissailu on tosi kivaa vaihtelua arkeen, varsinkin, kun matkustaminen ei ole enää ollenkaan tuskaa lasten kanssa. Lueskelin vähän aikaa sitten vanhoja tekstejäni, ja kauhistuin, miten vaikeaa meillä on esimerkiksi matkustelu ennen ollut: tekstit Matkalla tuskalaan? ja Perhematkojen aatelia järkyttivät minut hetkeksi. Ai että, miten helpolla nykyään pääseekään! Matkustamisesta oikeasti nauttii, wau! Road trip oli silti onnistunut, vaikka flunssani oli kaamea, raskauspahoinvointini kokoaikaista ja ruokakaupassa piti käydä jatkuvasti naposteltavaa hakemassa (jep, raskaus...).

Jos teitä kiinnostaa meidän tämmöiset matkailut ja muutkin arjen touhut enemmän, niin jakelen näitä juttuja enemmänkin (päivittäin) instagramissa (nimimerkillä skribentti), en niinkään täällä blogissa :-) Toki instaan heitän paljon myös ruokakuvia ja muutakin sekalaista matskua :-)

Yhteistyössä Sokos Hotel Vaakunan kanssa 

Bloggaaja - pelkkä yritysten marionetti?

maanantai 21. marraskuuta 2016

Minun on pitänyt jo kauan kirjoitella tästä asiasta, mutta aina se aihe on vain jäänyt muiden aiheiden jalkoihin. Nyt kuitenkin sain kommentin, joka innosti minua näppiksen luo tämä aiheen kera.

'"Huvittaa jotenkin että näissä blogeissa on jotain tavaroita joita bloggaaja on saanut mahdollisesti ilmaiseksi ja mennyt I love me messuille ilmaisella bloggaajapassilla, kun lukijat joutuvat maksamaan kalliin hinnan a) lipusta ja b) ylläolevista tuotteista. ei paljoa napostele ostella kalliita tuotteita joita tässä mainostetaan ja bloggari saanut ne kun mainostajat käyttävät tätä mainoskanavana."

Näin Anonyymi kommentoi minulle I love me -messujen postaukseen. Kiitos, että avauduit. Toivottavasti tämä postaus selkiyttää ainakin minun näkökulmaani ko. asiaan.

Yleensä, jos blogiin kommentoidaan näin, ei tiedetä bloggaamisesta ja siihen liittyvistä sidonnaisuuksista paljoakaan. Siksi onkin hyvä hieman valaista asiaa laajemminkin kuin vain kommenttiin vastaamalla. Haluan tässä tekstissä myös kertoa omia henkilökohtaisia mielipiteitäni bloggaajien yhteistyökuvioista.



Monet bloggaajat tekevät blogia sivutyökseen. Vaikka minä en varsinaista säännöllistä kuukausipalkkaa blogista nyt saakaan, miellän minäkin sen harrastuksen lisäksi pieneksi sivutyöksi, koska minulle se mahdollisuus on annettu. Rakastan kirjoittamista ja lukijoita on riittävästi, joten miksipä ei se olisi myös sivutyö! Vai mitä?

Miksi minä teen yhteistyöpostauksia? Siksi, koska tykkään lukea niitä myös muiden blogeista: on siis kiva tutustua uusiin tuotteisiin/ideoihin/yrityksiin blogipostausten kautta, ja arvioida, ovatko ne mahdollisesti minua oikeasti kiinnostavia juttuja. On myös mielenkiintoista lukea jutuista, joita itse ei missään nimessä käyttäisi (näin saan uutta perspektiiviä asiaan) ja toisaalta: on tosi kiva tietää, onko joku muu bloggaaja löytänyt jonkun uuden puolen/ominaisuuden tuotteesta, joka on meilläkin käytössä/jota olen harkinnut hankkia.

Toisekseen, nyt kun blogini on muuttunut pois alkuvuosien allergia-refluksi-vuodatuksesta enemmän lifestylepainotteiseen kirjoittamiseen, koen yhteistyöpostaukset luontevana osana blogia - näin postausaiherepertuaarikin on laajempi (ja se kai on lukijoidenkin kannalta hyvä juttu)! Haluan aidosti ja vilpittömästi kirjoittaa yrityksistä, joita voin suositella, niin kuin ihan oikeasti suositella. Aika paljon tähänkin taloon on tullut ilmaista tavaraa, joista en ole hiiskunutkaan blogissa. Ja aika paljon minullekin on lähetelty yhteistyöehdotuksia, joihin olen vastannut ei kiitos. Koen, että on hyvien tapojen mukaista olla kirjoittamatta tuotteista, joista ei pidä syystä tai toisesta ja olla mainitsematta yhteistöistä, joihin ei itse halua lähteä mukaan. Mieluummin kirjoitan yhteistyöpostauksia vain niistä tuotteista, joiden takana voin seistä 100 prosenttisesti tai jotka ainakin ovat jotenkin erityisen houkuttelevia (esimerkiksi kirjoista tai teatteriesityksistä tms. kun ei voi tietää etukäteen, mitä niistä pitää). En siis itse ainakaan koe olevani kenenkään marionetti, sillä ihan itse päätän ja harkitsen, kenen kanssa ryhdyn yhteistyöhön! Ja toki - muiden blogien lukijana tiedostan saman asian: bloggaaja tuskin kirjoittaa tuotteista, joista hän ei pidä, joten siihen voi jo lähtökohtaisesti varautua näin, kun lukee yhteistyöpostauksia, että yhteistyöt ovat positiivissävytteisiä.



En pysty millään näkemään, miksi joidenkin mielestä jutut, joita bloggaaja saa tai "saa", on pois muilta ostajilta/lukijoilta. Eihän se niin mene! Ja miten bloggaajapassi on yhtään erilainen kuin lehdistöpassi? Messuillehan mennään näillä passeilla katselemaan uutuuksia, tutustumaan niihin ja sitten kirjoitetaan niistä! Valittaako jengi myös aikakauslehdistön toimittajille, että "ei muuten nappaa hirveästi ostella niitä ryppyvoiteita, joita lehdissänne esittelette, kun kuitenkin saatte ne ilmaiseksi"? Minä en näe bloggaajien työn ja lehdistön työn välillä kovinkaan paljon nykyään enää eroa. Yhtä lailla molempien kanavien kautta tavoitetaan lukijoita. Bloggaajakin tekee työtä. Yhden postauksen tehtailuun voi mennä aikaa kolmekin tuntia kirjoittamisineen kuvauksineen (ja esimerkiksi reseptien kehittelyyn samat määrät), ja aikahan se on rahaa. Että se niistä ilmaisista tuotteista.

Minä pyrin aina olemaan mahdollisimman rehellinen yhteistyökuvioista, ja niin kuuluu jokaisen bloggaajan ollakin. Yhteistyöpostaukset pitää merkitä, mutta olisi myös kiva, että jos jostakin tuotteesta yms. kirjoittelee ilman yhteistyötä, niin sitä yhteistyöttömyyttä ei pitäisi erikseen mainostaa. "Tämä ei muuten sitten ole tehty yhteistyössä!", monet bloggaajat mainitsevat. Ehkäpä vain varmuuden vuoksi, luulisin, mutta en siltikään itse tekisi niin, koska kuitenkin yhteistyöt merkataan järjestelmällisesti. Toivon, että blogialalla ei tarvitsisi heti joutua epäilevän katseen alle, jos jossakin postauksessa vähänkään sivuaa jotakin konkreettista tavaraa/palvelua/yritystä, jonka perässä ei lue "toteutettu yhteistyössä".

Toki, jos yhteistyöpostaukset jostakin syystä rasittavat lukijoita, niin ne voi helposti skipata, ja se on ihan sallittua :-). Mutta jos ja kun minun blogistani luette yhteistyöpostauksia, niin tiedätte, että ne on tarkkaan valittuja yhteistöitä! Ja toivon, että kenenkään suussa minun ohjeellani tehty raakakakku ei maistu pahalta vain sen takia, että ohjeen lopussa lukee "yhteistyössä x yrityksen kanssa".



Yhteenvetona: Minä levitän todella mielelläni ilosanomaa hyvistä yrityksistä ja mielenkiintoisista tuotteista myös blogini kautta, mutta en koskaan tee sitä rahan tai ilmaisen tavaran takia. Kaikki jutut, joista kirjoitan yhteistyössä, ovat sellaisia, joita tukisin/voisin tukea ihan ilman blogissa kirjoittamistakin. Ja jos näin ei ole, niin sen kyllä tuon tekstissä ilmi.

Loppuun tahdon kertoa, että mikä minua bloggaajana ärsyttää yhteistyöpostauksissa: ehdottomasti se, jos ne on tehty täysin persoonattomasti ja vain mainossloganeita käyttäen eurot silmissä kiiluen (ja kyllä, näitäkin valitettavasti löytyy, sitä en kiellä...). Se on todella luotaan työntävää. Siksi minä toivonkin, että minun blogistani välittyisi tunne siitä, että minä teen tätä blogia sydämellä (myös niitä yhteistyöpostauksia), ja pyrin kirjoittamaan omalle tyylilleni uskollisena myös ne yhteistyöpostaukset. Minä haluan kirjoittaa omakohtaisesti ja personoidusti, kaikki tekstit. En vain huitaisten vasemmalla kädellä värittömästi "nyt nopeasti muutama lause" -meiningillä.

Tässä piileekin bloggauksen mahtavuus, niin kirjoittajan kuin lukijankin kannalta: postaukset ovat yleensä henkilökohtaisempia kuin esimerkiksi siellä lehdistössä. Yhteistyöjuttuja on kiva lukea juuri blogeista, sillä siinä pystyy samalla sitomaan sen postauksen aiempaan tietoon bloggaajasta paremmin kuin lehtiä luettaessa, ja näin ollen saamaan paremman kokonaiskuvan tuotteen käyttäjästä (ja se tuotteen käyttäjähän kertoo ainakin minun mielestäni aina paljon informaatiota myös tuotteesta, kun luodaan mielikuvia, millainen ihminen ko. tuotetta käyttää).


Sitten taas kerran on painotettava, että kyllä se näkyy jo heti postauksen ensilauseista lähtien, jos bloggaaja on vain klikkien kalastaja ja ilmaisen tavaran perässä juoksija. Haluan uskoa, että niitä on kuitenkin vähemmistö bloggaajista. Ja haluan myös uskoa, että pikkuhiljaa tällaisten blogien suosio laskee, jos sisältö ei anna mitään muuta kuin mainoslappusen lukijalle kerta toisensa jälkeen. Peräänkuulutan siis hyvää kirjoittamista ja lukijoiden arvostamista, kun yhteistyöpostauksia kirjoitellaan.

Toivon, että te lukijat koette, että te hyödytte yhteistyöpostauksista (niin minun kuin muidenkin bloggaajien). Että saisitte uusia ideoita, pysyisitte ajan hermolla, saisitte ehkä osallistua arvontaan, voisitte löytää teille miellyttäviä juttuja postausten kautta jne.

Joten peace and love, tämänkin asian kanssa! :-)

Jätä mullekin -keksit

lauantai 19. marraskuuta 2016

Sain pari päivää sitten töihin mieheltäni whatsupissa kuvan herkullisen näköisistä kookoskekseistä uunissa. Tekstissä kerrottiin, että maistuisi varmaan mullekin (kiitos kulta vaan siitä keksinhimosta loppupäivän ajan...). Hetkeäkään en epäillyt, etteikö olisi maistunut, mutta kun kotona maistoin niitä (söin kaikki loput), ne olivat vielä parempia kuin olisin kuvitellut niin simppelillä ohjeella ja simppeleillä raaka-aineilla! Tässäkin asiassa siis pätee seikka, että kun satsaa laatuun raaka-aineissa, niin ei tarvitse mitään kummempia kikkailuja, jos sellaisia kikkailuja ei tahdo tehdä.

En ole nyt raskaana ollessani ollut kovin makean perään, joten nämä keksit olivatkin juuri minulle sopivia: eivät liian makeita, mutta silti todella maukkaita ja aivan mahtavan kuohkean rakenteen omaavia! Tässä tulee ohje. Keksit ovat maidottomia, gluteenittomia ja sokerittomia, lisäksi myös pähkinättömiä.


Kookoskeksit

2 kananmunaa
1-2dl erytritolia (oman makeusmaun mukaan määrä)
hyppysellinen suolaa
ripaus vaniljaa

Vaahdota kananmunat ja erytritoli vaahdoksi. Lisää joukkoon hellästi käännellen loput ainekset. Nostele nökäreitä leivinpaperin päälle ja paista uunissa 175 asteessa 20-25 minuuttia.



Yhteistyössä Foodinin kanssa

Asioita, joita en muista kokeneeni edellisissä raskauksissa

keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Hiusten laatu on muuttunut. Hiukseni kihartavat, ja se ei ole minun päälleni normaalia!

Musiikkikappaleet, joita kuuntelin raskauden kaikista voimakkaimman pahoinvoinnin aikana, eivät todellakaan voi kuulua enää kuuntelurepertuaariini. Niistä tulee välittömästi paha olo.

Liitoskivut alkoivat tosi voimakkaina jo viikolla 20!

Vielä tässäkin, keskiraskauden (muka energisessä?) vaiheessa, väsymys on melko suurta, ja sänky kutsuu yleensä todella varhain!

Ruokahimoni ovat olleet todella kuuriluontoisia osan sitten muuttuessa yökötyslistalle parin viikon niiden puputtamisen jälkeen.

Jopa tiettyjä vaatteita, joita käytin alkuraskaudessa kamalimpaan aikaan, en mielellään pitäisi enää päälläni. Toivottavasti nämä assosiaatiot lievenevät ajan myötä...


Suunnitelmat ja toiveet synnytyksen suhteen ovat erityisen selvät jo olleet alkuraskaudesta lähtien.
Tunsin vauvan liikkeet jo 14. viikolla.

Iho-ongelmat vaan jatkuvat ja jatkuvat...

Alaselkä on alkanut todella häiritsevästi kipuilemaan ja supistuksia ja "mahankovettumisia" tulemaan melkeinpä päivittäin, vaikka raskaus on vasta pari viikkoa yli puolen välin.

Töissä istuminen painaa välillä jo ärsyttävän paljon.


Onko teillä samantyylisiä kokemuksia? Miten teillä seuraavat raskaudet ovat eronneet edellisistä? Alkoiko teilläkin raskausvaivat jälkimmäisissä raskauksissa aikaisemmin kuin edellisissä? Onko pahoinvointi ollut erityylistä eri raskauksissa?

I love me -messujen inspiroimat joululahjavinkit

maanantai 14. marraskuuta 2016

Isänpäivä on juhlittu, ja seuraava juhla taitaakin olla joulu! Päätin siis tulla kirjoittelemaan teille tuosta hämyisestä ja tunnelmallisesta juhlasta omia mietteitäni. Kaikki asiat, jotka päässäni aluksi pyörivät liittyen jouluun, tajusin jo kirjoittaneeni blogiin aiempina vuosina, joten en uudelleen kirjoita niitä, vaan linkkaan tekstit tähän - käykäähän lukemassa, ja jatkakaa sitten lopputarinointiin!



Tässä vuoden takaisessa tekstissä on asiaa yleisesti lahjoista, koskien myös joululahjoja: LAHJAIDEOLOGIAA

Tässä kolmen vuoden takaisessa tekstissä kerron, mitä minä toivon joululta, tänäkin vuonna: PUKKI PLIIS

Tässä viime vuoden tekstissä on muutama konkreettinen paketointi- ja lahjavinkki: JOTAIN JOULUSTA JA JOULUTTOMUUDESTA

Tarkemmin asiaa mietittyäni, halusin näiden tekstien lisäksi linkata muutaman kovin materiaalisen, mutta ihanan lahjan, jotka bongasin I love me -messuilta. Nämä messut keskittyvät kauneuteen, terveyteen, muotiin ja hyvinvointiin. Kiitos Messukeskus bloggaajapassista!



Aloitetaan Foodinista. No, sehän nyt on selvää, että olen sitä mieltä, että Foodinilta voisi tilata vaikka mitä kaikkea mahtaviin joulupaketteihin, mutta erityisesti, koska jouluna on tapana antaa suklaata, kannustan antamaan hieman erilaista suklaata - meinaan raakasuklaata! Jos sanasta raakasuklaa suusi kääntyy irvistykseen ja poskilihaksesi jännittyvät, kannattaa antaa raakasuklaalle vielä uusi mahdollisuus. Ja se mahdollisuus kannattaa tehdä näiden Foodinin uusien raakasuklaiden kanssa! Saimme messuilta uutuussuklaat testiimme, ja nyt on luvassa sekä vanhempien että lasten rehelliset arviot näistä suklaista! (Lapsille en kertonut, mitä suklaata he söivät, enkä kertonut etukäteen edes makuja, vaan he saivat itse arvata ne. Tekstissä on muokkaamattomat sanat heiltä.)
vanhemmat: Aivan täydellinen valinta pähkinäsuklaan rakastajalle! Suutuntuma oli rapea ja maku yllättävän vivahteikas.
lapset: Hyvältä maistuu, vähän rapeaa, onko tässä kookosta? (on!)

vanhemmat: Todella tumma suklaa, mutta silti hyvin pehmeä maku. Tämä voi yllättää myös ne, jotka perinteisesti eivät tykkää tummasta suklaasta.
lapset: Maistuu ihan kaakaolta

vanhemmat: Appelsiinin raikkaus yhdistettynä intensiiviseen tummaan suklaaseen toimii aina. Appelsiinin maku on vahva, mutta ei yhtään kitkerä.
lapset: Maistuu hirveän hyvälle, ihan appelsiinilta

vanhemmat: Se parempi after eight! Piparmintun maku oli ihanasti läsnä heti ensipuraisusta jälkimakuun asti, eikä lässähtänyt lainkaan, kuten joissakin pipariminttusuklaissa käy.
lapset: Vähän väkevää, maistuu vähän purkalle, on hyvää!

vanhemmat: Maitosuklaan ystävälle varma valinta! Tätä syödessä ei vaan voisi tietää, että suklaa on raakasuklaata!
lapset: On hyvää, onko tässä kookosta? (on!)


No, loppuun en voi sanoa muuta kuin että todellakin rehellisesti suosittelen näitä suklaita jokaisen maistamaan, niin saattaa aika monella ennakkokäsitys raakasuklaasta muuttua :-) Näitähän saa ostaa Foodinin verkkokaupan lisäksi hyvin varustelluista kaupoista, muun muassa joistakin luontaistuotekaupoista ja Punnitse & Säästä -liikkeistä.



Seuraava mielenkiintoinen lahjavinkki on kirjaidea vähänkään liikunnasta kiinnostuneelle ihmiselle. Messuilta sain mukaani Tikis-treenihaastekirjan. Olipas sitä tuskaa lukea! Ja ei, ei sen takia, että kirja olisi jotenkin huono, vaan sen takia, että kaipaan jo niin kovasti kunnon hikipuuskaa ja urheilun jälkeistä hormonimyrskyä sekä hien tuomaa hymyä kasvoilla... semmoista järkyttävän tiukkaa puristusta keholta, ooh! Viimeiset 20 viikkoa kun ovat olleet todella, todella vähäliikuntaisia minulla, kiitos väsymyksen ja huonovointisuuden...


Luulen, että aika moni on törmännyt jossakin somessa Tikis-haasteisiin, sillä Tikis-tyypit ovat olleet hyvinkin someaktiivisia ja heitelleet suosittuja haasteita näillä netin foorumeilla. Nyt on kuitenkin ilmestynyt myös kirja, jonka avulla niin aloittelija kuin edistyneempikin liikkuja voi haastaa itsensä viiden ohjelman avulla. Haasteet ovat vatsalihashaaste, punnerrushaaste, bootyhaaste, leuanvetohaaste ja HIIT-haaste. Luin kirjan mielenkiinnolla läpi ja tiesin heti, millä treenillä voisin aloittaa synnytyksen jälkeen: leuanvetohaasteella! Ennen raskautumista sain leukoja silloin tällöin vedettynä, suuremmin harjoittelematta seitsemän kappaletta, joten kyllä kiinnostaa, miten sitä kehittyisi, jos ottaisi jonkun tavoitteellisen haasteen vastaan!



Kirja on selkeä, miellyttävä katsella ja siellä on taulukoissa tilaa kirjoitella omia tuloksia, joten niitä on helppo seurata sieltä samasta paikasta kuin mistä ohjelmaakin tsekkailee!

Näiden haasteiden lisäksi kirjasta löytyy yleisiä treenivinkkejä ja paljon kannustavia sloganeja. Tämmöinen kirjauutuus voisi hyvinkin olla monen liikkuvan ihmisen lempparilahja! Treenejä ei tarvitse tehdä salilla, joten kirja sopii oikeasti aika monipuolisesti kaiken tasoisille ja kaikkialla treenaaville ihmisille! Perheemme tässä asiassa asiantuntevampi puolisko kertoi kirjaan tutustuttuaan, että fysioterapeutin ja personal trainerin silmin katsottuna kirjassa on järkevä setti perusliikkeitä, joiden avulla jokainen voi hankkiutua hyvään kuosiin ilman turhia kikkailuja. Mies suosittelisi kirjaa varsinkin heille, jotka ovat treenanneet vähän, mutta kaipaisivat jotakin lisää tai heille, joilla on ollut pidempi treenitauko ja olisi tarve uusille treenituulille ja tsemppiä motivaation löytymiselle!

Kirjaa saa ostaa tikis.fi-sivuilta ja varmasti monesta peruskaupastakin.



Viimeinen joululahjavinkki suuntautuu heille, jotka ehkä ovat jo jonkin verran kiinnostuneita luonnollisesta elämäntyylistä ja osaavat arvostaa biohakkerointia sekä ovat kiinnostuneita vähentämään nykyisen elämäntyylin keholle suuntaamaa kuormaa. Nimittäin maadoitukseen tarkoitetut tavarat, ne olisivat tällaiselle ihmiselle aika hieno lahja! Mies osti minulle elokuussa työnalkajaislahjaksi maadoittavan hiirialustan töihin. I love me -messuilla sattumoisin törmäsimme Tiedon Portaat -yritykseen, josta olimme siis tilanneet tämän hiirimaton jo kuukausia aiemmin. Juttelimme ehkä tunnin, ja opimme jo tuossa kohtaamisessa paljon uusia asioita! Saimme mukaamme paljon luettavaa, sekä aikuisille että lapsille, ja maadoittavan lakanan. Nyt suurella mielenkiinnolla perehdymme materiaaliin sekä testaamme lakanaa.

Niiden, jotka ihmettelevät tässä vilistäneitä termejä kuten maadoittuminen, kannattaa vilkuilla blogia myöhemmin. Postaan tänne varmasti sekä infopakettia maadoittumisesta ja kaikesta siihen liittyvästä että kerron kokemuksia tuotteista. Mutta niille, jotka jo tietävät, mistä näissä asioissa on kyse tai jotka alkavat nyt ottaa selvää, ehdotan lahjavinkiksi Tiedon Portaat-yrityksen tuotteita! Niitä voi tilata heidän nettisivuiltaan ja tuolta sivuilta löytyy myös lista jälleenmyyjistä.


Ihanaa alkavaa joulunodotus ja -suunnitteluaikaa kaikille!

Theme by: Pish and Posh Designs