Pages

Riehakkaasta kahvinaisesta tasaiseksi teenhörppijäksi

tiistai 31. maaliskuuta 2015

Millaista on kofeiiniton (tai oikeastaan vähäkofeiininen) elämä?
Nyt, neljän kuukauden kokemuksella osaan kertoa tästä enemmän kuin viimeksi viidenpäivän kokemuksella. Nyt siis pieni katsaus siihen, miten kehoni on sopeutunut uuteen elämäntyyliini.

Kyseessä todellakin on pysyvä elämäntyyli! Kaikki, mitä viimeksi kirjoitin, voin edelleen allekirjoittaa ja vieläpä alleviivata. Minulla ei ole yhtään kaipuuta kofeiiniin. Minun keholleni se on ollut myrkkyä. Nykyään sydämen jyskytyksiä on vain oikein tosi repaleisten öiden jälkeisten päivien iltana. Sydämen muljahteluja en muista ollenkaan olleen kofeiinin poisjätön jälkeen. Kehon (käsien) tärinät ovat poissa. Oudot mielialavaihtelut ja heikottavat nälkäkohtaukset ovat poissa. Ja varsinkin tätä viimeisen lauseen sisältöä on mieheni ollut vahvasti myös mukana toteamassa, haha...


Ja siis kaikenkaikkiaan: en ole enää riippuvainen mistään! Se tunne on oikeasti tosi vapauttava. Minun ei tarvitse suunnitella etukäteen päivän touhuissa, että missä välissä kerkiän keittämään kahvi nro ykkösen, nro kakkosen, nro kolmosen ja nro nelosen. Ilman näitä kupillisia (mukillisia) elämäni ei vaan pyörinyt. Nyt kotoa voi aamulla poistua ilman välttämätöntä kofeiinitankkausta. Liikkuessa kodin ulkopuolella ei tarvitse miettiä, mistä kummasta repäisee sen pakollisen sumpin mukaansa. On siis oikein mukavaa, kun ei ole mistään yksittäisestä ruoka-aineesta fyysisesti riippuvainen.

Kokonaisuudessaan kehoni on ”selkiytynyt”. Siis, esimerkiksi: tunnen paremmin kaikkia pieniä juttuja, kuten kehon lämmön pienenpienen nousun ja tosi alussa olevan orastavan flunssan. Osaan analysoida paremmin kehoni väsymysoireet: ovatko ne sellaiset, että liikunta voisi piristää oloa vai ovatko ne sellaiset, että liikunta vain lisäisi väsymyksen tunnetta.


Puhun tässä koko ajan kofeiinittomuudesta, mutta todellisuudessa en ole ihan täysin kofeiiniton ollut. Olen hakenut kokeilemalla itselleni sopivan kofeiinimäärän – ja se on yksi vihreäteemukillinen päivässä. Muuten juon luontaisesti kofeiinittomia yrttiteitä. Mahdollinen päiväannokseni kofeiinia on kuitenkin naurettavan vähän verrattuna aiempaan kahvinkittaamiseeni, ja nykyään teenkin niin, että joka viikko pidän vähintään yhden päivän tauon vihreästä teestä, jotta varmistan, etten ole riippuvainen siitä. Välillä menee montakin päivää pelkällä rooibos-teellä.

Vaikka koko elämäni epäilin teemaailman mielenkiintoa, olen vissiin aloittanut totaalisesti uuden periodin elämässäni: olen hurahtanut teehen (ja mahtavaa tässä on se, että mies on ihan messissä myös!). Enää teetä ei tarvitse kuorruttaa kookosmaidolla ja kaikenmaailman muilla höysteillä, vaan riittää, kun laadukkaaseen teehen lisää muutaman oman mausteen (jos sitäkään). Odotan innolla, miten höyrähtäneeksi teepannut minut tulevaisuudessa saavatkaan! Mutta kyllä, odotan myös sitä, että uskaltaudun maistamaan kofeiiniitonta kahvia sitten viimeistään imetysdieetin loputtua...

Mutta kofeiiniin en tämän suuremmin enää koskaan koske. Vähäkofeiininen/kofeiiniton keho on minun juttuni. Ja olenhan minä murtanut yhden äitimyytin: raskaasta ja vähäunisesta kotiäitiydestä on hyvinkin mahdollista selvitä ilman kahvia :-)

Minimullistajan kevät

sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Minimullistajan kevät vaikuttaa ehkä vähän lupaavammalta kuin Pikkusankarin kevät! Ihan ensimmäiseksi jaan mielettömän mahtavan uutisen antitrypsiinikokeen tuloksista, joita the Gurukin positiivisesti ihmetteli. Antitrypsiinitestihän mittaa siis ulosteesta plasmavuodon määrän. Mitä isompi arvo on, sitä suurempi todennäköisyys on, että suolisto voi huonosti. Hälyttävän arvon raja on 400. Vuosi sitten tammikuussa mitattutulos oli 650. Siitä sitten alettiin imetysdieettiä kiristelemään, ja sen jälkeen ollaankin päästy parempiin lukemiin: toukokuussa 450 ja elokuussa 87. Nyt, kun saimme Minimullistajan arvon silmiemme eteen, olimme hetken vähän epäuskoisia... arvo oli meinaan 27! Näyttää siis siltä, että tämänhetkinen sekä Minimullistajan oma dieetti että minun imetysdieettini ovat oikein toimivia! Ja koska tuon edellisen, elokuisen, mittauksen jälkeen meidän dieettejä ei ole karsittu, voisi vetää johtopäätöksen, että Minimullistajan suolistoallergiat alkavat pikkuhiljaa häviämään! Nyt täytyy painottaa sanaa pikkuhiljaa, sillä lehmänmaitoa, kananmunaa, pähkinöitä, gluteeniviljoja yms. emme todellakaan ole vielä uskaltaneet kokeilla hänelle. Mutta vähitellen lähestymme mekin siis munakennoja ja maitotölkkejä...

No, tuosta arvosta huolimatta helppoa ei viime kuukaudet ole olleet hänelläkään. Minimullistaja sai sen verran monta flunssaa, influenssaa ja oksennustautia putkeen, että ne räjäyttivät hänen refluksinsa karseaksi kivuksi. Yöt olivat muutaman minuutin välein heräilyä, päikkäreitä ei voinut päikkäreiksi kutsua, ruokahalu oli mitätön, tuskaitku oli tavallista arkea... Oli siis ihan pakko kokeilla Losec-kuuri, vaikka viimeiseen asti, puolitoista vuotta, me sitä panttasimme. Onneksi kokeiltiin, ja onneksi se jäi vain kuuriksi! Selkeästi tuo happosalpaaja rauhoitti refluksin, ja sen lopetuskin onnistui kertarysäyksellä!

Elämä ei kuitenkaan ole oireetonta. Minimullistaja tosiaan pitää huolen siitä, että altistustatällä-hetkellä-ei-niin-hyville-jutuillekin tulee joka viikko. Zyrtec myös blokkaa varmasti kaikki pahimmat oireet, ja sitä jouduimme antamaan monta viikkoa putkeen jokapäiväisesti, jotta oireilu ei olisi laajentunut entistäkin suuremmaksi. Nyt annamme Zyrteciä tarvittaessa. Myös Losec-kuuri toistetaan tarvittaessa (toivottavasti ei!). 

 
Ja se, mikä on nyt suurin mielessä oleva juttu, on imetys. Pikkusankaria imetin puolitoistavuotiaaksi, jolloin hänelle alkoivat hapanmaitotuotteet sopimaan pienissä määrin ja ravitsemuksellisesti oli ookoo lopettaa imetys, vaikka hänen ruokavalionsa olikin silloin tosi kapoinen muuten. The Guru on sitä mieltä, että juuri nyt Minimullistajalle emme lähde kokeilemaan lehmämaitotuotteita, jotta tilanne ei aivan räjähdä kaoottiseksi, mutta pidämme huolta kalsiumin saannista, jos ja kun minun maitobaarin käyttö vähenee... Pikkusankarin riuhaisin yhdellä kertaa irti tissistä, ja se oli todellista tuskaa molemmille osapuolille! Hän ei sopeutunut asiaan kovinkaan nopeasti (toisin kun olin kuullut, että imetettävät yleensä sopeutuvat...), joten siitä teosta jäi pienoinen kammo minulle. Nyt näyttääkin paljon paremmalta Minimullistajan kanssa! Hän on alkanut itse vähentämään reilusti maidon pyytämistä, joten toivoa on paljon lempeämmästä irrottautumisesta. Ennen kokonaan maitohanojen kiinnivetämistä olisi kuitenkin hyvä saada ainakin lisää rasvaa ja lisää kalsiumia sisältäviä ruokia Minimullistajan jokapäiväiseen ruokailuun. Suunnittelimme the Gurun kanssa tällaisen varovaisen liukuman menun laajentamisen ja minun maidon vähentämisen suhteen kaksivuotissynttäreitä kohti mentäessä...

Pikkusankarin kevät

torstai 26. maaliskuuta 2015

Noin joka kolmen kuukauden välein pakkaamme itsemme autoon ja huristelemme the Gurun, poikien lastenlääkäri-allergologin, luokse kontrollikäynnille. Reilu viikko sitten vastaanotolla puhuimme tuttuun tapaan the Gurun kanssa menneistä kuukausista ja teimme suunnitelmaa tuleville. Pikkusankarin kevät, huoh, se tulee toivottavasti olemaan paljon parempi kuin nämä viimeiset kuukaudet. Karkeasti sanottuna loppuvuosi oli mahtavaa aikaa Pikkusankarin kanssa! Marraskuu, joulukuu ja tammikuu olivat Pikkusankarilla lähes oireetonta aikaa! Toki nyt ei puhuta sellaisesta ajasta, että lääkkeitä olisi voitu harkita vähentää, mutta tällä peruslääkekombolla Losec+Seretide+Ventoline selvittiin oikein kivasti. Edelleen siis mennään samoilla lääkkeillä kuin tuolloin hyvänä periodina, joten joku muu muuttuja on tullut sekoittamaan arkikorttejamme, ja pahasti. Koska Pikkusankarin olo alkoi jo helmikuun alussa olemaan huono, kyse ei voinut olla vain kevät ja siitepölyt. Koska mitään muuta mullistavaa elämässämme ei ole tapahtunut, kyseessä ei oikein voi olla stressin kautta paheneva refluksikaan. Ruokavaliokin on pysynyt samana, joten syyllisiä ei voi siitäkään hakea. Taidamme tietää, mitä probleemaa taustalla ainakin on. Se on ainakin osteopatiasta kulunut pitkä aika. 


Osteopatiassa loka-marraskuussa tehdyt kolme käyntiä helpottivat suunnattomasti Pikkusankarin oireita. Nyt on uusi aika varattu tämän toisen gurumme, osteopaatin luokse, mutta harmillisesti saimme sen vasta huhtikuun loppuun. Siihen asti mennään sitten entistäkin suuremmilla tsemppimoottoreilla en kyllä tajua miten... Arki on Pikkusankarin kanssa meinaan tällä hetkellä sellaista, että mies varmasti huokaisee oikein syvän helpotuksen huokaisun, kun painaa oven kiinni perässään lähtiessään töihin.

Oireilu on sekopäistä tottelemattomuutta, paikasta toiseen sinkoilemista, ihme asentoihin hakeutumista (yksi yleisimmistä huonon kauden asennoista on sohvalla pää alaspäin roikkuminen), jatkuvaa tavaroiden kaluamista, lelujen tahallista heittelyä, pääkivun valittamista, silmien hieromista, kurkkikivun kertomista, suunnatonta levottomuutta, aivan kummallisten asioiden juttelua epäloogisesti jne. Ja tosiaan, tämä kaikki on pois silloin, kun Pikkusankarimme on oireeton. Silloin poika on fiksuja jutteleva, todella empaattinen ja kohtelias yhdeksänkymmenprosenttisesti aikuisten ohjeita noudattava, monen tunnin askartelu-piirtelysessioihin kykenevä nelivuotias. Ero on huima. Eron huomaa jokainen vähänkään Pikkusankaria tunteva.


Oireilu on iso, kaikkia Pikkusankarin ongelmia/ominaisuuksia/sairauksia yhdistävä möykky. Refluksitauti on aaltoileva sairaus: sillä on pahenemiskautensa ja paremmat kautensa ihan ilman erityisiä syitä (nyt on nähtävästi sen suhteen taas se huonompi aika). Astma on aina pahemmassa tilassa silloin, kun refluksikin on pahana, sillä refluksista nousevat hapot pääsevät ärsyttämään myös hengityselimiä. Kaiken lisäksi Pikkusankarin perussairauksien ollessa huonommassa hoitotasapainossa lisääntyy hänen sensorisen integraation ongelmat ja aistiyliherkkyystaipumus korostuu. Kaikki vaikuttaa siis kaikkeen...

Kevään stepit Pikkusankarin kanssa ovat siis osteopaatilla käynti ja neurologiset lisäselvitykset SI-juttujen ja aistiyliherkkyyden suhteen. Vaikeat, viimeisetkin suolistoallergiathan hävisivät Pikkusankarilta vihdoin nelivuotissynttäreiden kohdilla, joten jäljellä olevat ruokarajoitukset liittyvät vain refluksitautiin. Kuitenkin nyt keväällä Pikkusankarin siitepölyallergioiden takia saatamme joutua rajoittamaan joitakin siitepölyjen kanssa ristiinreagoivia ruokia ja ottamaan allergialääke taas lääkearsenaaliin mukaan. Voi miten kovasti toivonkaan, että näillä toimenpiteillä voisimme saada Pikkusankarille helpomman olon kevääksi ja kesäksi!

Älä klingauta mikroa!

maanantai 23. maaliskuuta 2015

Mitä kaikkea teillä on tehty, jotta lapsi ei heräisi sisällä nukkuessaan?

Meillä perusasiathan on kunnossa aina: ovikellon vieressä lukee: ei toiminnassa; kännykät ovat äänettömällä, pesukonetta ei laiteta uniaikaan päälle, imuria ei käynnistetä ja niin edelleen.

Mutta näiden lisäksi meillä on muun muassa...

...viety vedenkeitin kuistille kiehauttamaan vettä.

...varmistettu jo ennen nukuttamista, että villasukat odottavat nukuttamispaikan vieressä poishiippailua (paljaat varpaat ovat todella paljon äänekkäämmät lattiaa vasten).

...avattu rapiseva pussi saksilla hitaasti ja äänettömästi (ei missään nimessä repien käsillä).

...kerrottu vieraille, että meidän herkkäunisen pojan nukkuessa meillä todellakin kuiskitaan.

...oltu vetämättä vessaa vessassa käynnin jälkeen (olkaa hyvät vain tästä informaatiosta!).

...mietitty ateria sen mukaan, mistä valmistustavoista lähtisi mahdollisimman pieni ääni (myöskään pieni nälkä ei tässä kohtaa haittaa, jos rapisematon ruuanvalmistus ei ole mahdollinen...).

Voi olla, että tässä on ollut kyseessä hätälounas: valmiiksi raastettua porkkanaraastetta ja muutama kourallinen siemeniä.

...varottu klingauttamasta mikroa sen käytön jälkeen.

...yritetty kaikin keinoin pidättää aivastuksia ja yskiä.

...totutettu Pikkusankari leikkimään lähinnä maton päällä ei-elektronisilla/ei-soivilla/ei-mitäänääntäpäästävillä leluilla.

Hei noi on aika riskialttiita leluja... Katsoppas, kuinka pehmolelut tarvitsisivat vähän hoitajaa tuolla...
 
...jätetty ulko-ovi auki rakoselleen, jos se on ollut pakko avata.

...vältetty nukkumispaikan vieressä kyykkyyn menemistä polvinaksumisteni takia.

Ja kuten monille lukijoille on varmaan selvää, meillä ei todellakaan ole totutettu lapsia herkkäunisuuteen. Niin Pikkusankarin kuin Minimullistajan saapuessa synnäriltä kotiimme, olemme jatkaneet normaalia elämää äänineen aivan ilman hissutteluja: on kälätetty ja imuroitu normaalidesibeleillä ihan siinä vauvan korvan vieressä. Mutta niin vain siinä on molempien kohdalla käynyt, että refluksi-allergia-oireet ovat tehneet poikien unista todella hauraita ja nukuttamisesta monimutkaisempaa kuin rakettitiede. Muutaman kuukauden iästä lähtien molempien kohdalla katkottomasta unesta on tullut niin harvinaista herkkua, että jos siihen päästään, niin sitä varjellaan viimeiseen asti.

Well Hello Kaksplus!

torstai 19. maaliskuuta 2015

Siis enhän minä tänne olisi edes halunnut tulla kirjoittamaan. Minä olisin halunnut päästä tuulettamaan raudannousemista johonkin hotille fitness-sivustolle tai miettimään spinnien yhteensopivuuksia tankotanssisivustolle. Ehkä olisin voinut haluta päästä kirjoittamaan johonkin matkasivustolle ”Perhe reissaa kaksi vuotta maailman ympäri”-tekstejä. Niin, tai vähintäänkin olisin halunnut muuttaa blogin nimeksi ”Kotiäidin luksuselämä”.

Mutta ei. Valitettavasti nämä vaihtoehdot eivät aukea minun elämälläni. Salille jos jaksaa raahata univelasta raskaan kroppansa kaksi kertaa viikossa, on todellinen bileiden paikka, ja tankotanssi... se ihastus jäi sitten niihin muutamiin kertoihin, kun kuopuksen oireiden hallinta täytti juuri ne tankotanssiin varatut ilta-ajat. Suuremmille matkustuksille on saanut sanoa heipat jo kauan sitten. Itse arki kun on ollut sinällään jo selviytymistaistelua, niin siihen eivät ole matkastressit enää mahtuneet. Niin.... ja se luksuselämä. Siitä en sano nyt yhtään mitään.
Niin olikos tämä nyt joku sinkkuneidin matkablogi vai mikä...?

Joten täällä ollaan, Kaksplus! Valmiina jatkamaan blogspotissa kolme vuotta kirjoitettuja juttuja! Uskon, että tämä on paras mahdollinen blogikoti juuri nyt minulle. Mutta miten hartaasti toivonkaan, että blogin nimi olisi enää vale vain... Joten jos haluatte tietää, missä vaiheessa se siksi muuttuu, niin jääkää huudeille uudet lukijat. Ja kaikki te vanhat ihanat lukijat, olettehan vielä messissä?

Mitä minä voisin luvata blogiltani? Lupaan kirjoittaa edelleen rehellisesti ja suorasanaisesti. Se on se minun juttuni. Lupaan tavoitella yksi postaus viikossa-tahtia (instagramiin lisäilen arkeamme päivittäin). Tuskin se tavoite aina toteutuu, välillä kun on viikkoja, että silmäni eivät päivän rutistusten jälkeen jaksa tehdä enää mitään muuta kuin sulkeutua. Toivon kuitenkin, että jatkossa vähemmän olisi niitä iltoja, kun pienimmän nukuttaminen vie kolme tuntia ja enemmän niitä iltoja, kun on aikaa ja jaksamista käpertyä miehen kainaloon toisiamme rakastavasti tuijoittelemaan tai istua hetki siinä läppärin äärellä bloggaamassa. Faktahan on kuitenkin, että näistä meidän poikien sairauksista ei sormia napsauttamalla pääse eroon, joten arki ja kirjoittaminen jatkunevat samanlaisina... Eli todennäköisesti ne koiranpennuilla koristellut cupcaket ja My Little Pony-väriset elämät kannattaa edelleen hakea jostakin muusta blogista. Näillä ehdoilla toivotan teidät oikein tervetulleeksi blogiini myös täällä Kaksplussan puolella!

Vanhoilla haasteilla uuteen ympäristöön

keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Kaksi viikkoa sain pidettyä näppini erossa bloggerista, haha. Tauko kannatti, vaikka ajatusten osalta mikään ei selvinnytkään mihinkään suuntaan. Tauon aikana minun oli tarkoitus syvällisesti miettiä, jatkanko blogia vai enkö jatka blogia, plussineen ja miinuksineen. Jostain syystä miettiminen ei paljon napannut, ja intuitio kertoi jo päivä taukopostauksen laittamisen jälkeen, että jatkan. Päätin luottaa intuitioon. Ajattelin, että tämä bloginpitäminen ei ole niin vakavaa hommaa, että mitä siitä, vaikka intuitio sanoisi parin kuukauden päästä, että lopeta. Sitten vaan lopetetaan.

Intuitio on harvoin väärässä.

Tauko oli silti hyvä juttu, sillä minulle avautui mahdollisuus päästä Kaksplus-blogien yhteisöön. Minä, pikkuinen marginaaliarkibloggaaja pääsen levittämään tietoutta tämmöisestä arjesta vähän isommille joukoille. Koen Kaksplussaan liittymisen pääasiallisesti vain positiivisena asiana, sillä minulle riittää, jos sitä kautta yksikin uusi, samojen sairaushaasteiden kanssa taisteleva perhe pelastautuu tietämättömyydeltä lukiessaan minun blogiani. Minulle riittää, jos yksikin uusi lukija kokee vertaistukea väsymyksen, riittämättömyyden, vihan, turhautumisen ja alakulon tunteiden kanssa velloessaan. Aion jatkaa samalla tyylillä, mutta uudessa ympäristössä. Ensi viikolla siis: uudet huudit kutsuvat, seuraattehan te kaikki ihanaiset perässä :-)

Theme by: Pish and Posh Designs