Pages

Mitä minä voisin leipoa sinulle?

sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Tätä kysymystä kun minulta kysytään imetysdieettini aikana, kerron yleensä kohteliaasti, että voin tuoda omat sapuskani, jotta minulle ei erikseen tarvitsisi leipoa. Mutta jos kylään kutsujan taikinasormet vipattavat vallattomasti, annan yleensä jonkin oikein helpon reseptin ehdotukseksi, jos pelkkä kiellettyjen ruoka-aineiden lista ei tarjoa tarpeeksi tilaa leipojan mielikuvitukselle. Ehdotan yleensä sellaista reseptiä, joka ei vaadi Excaliburia, hikisiä harhailuja etnisten ruokien osastolla, omia vihannesviljelmiä, nettitilauksia maan alta tai amaranttihiutaleita. Kerron teille nyt yhden lähes kaikettomiin ruokavalioihin sopivan reseptin, jonka kaksi ainesosaa löytyy takuuvarmasti joka taloudesta! Itsetehty mikävain leivonnainen saa lähes aina hymyn kenentahansa syöjän huulille,  ja näillä saa sitä hymyä vielä isommaksi maidoton-viljaton-munaton-soijaton-kauraton-suklaaton-pähkinätön-sokeriton-ihmisen huulilla.

Kyllä, näistä ne keksit syntyvät.

Murskaa banaani kulhossa, sekoita joukkoon desi kookoshiutaleita. Pyörittele käsin pellille leivinpaperin päälle. Paista 175 asteessa puoli tuntia uunin keskitasossa.

Jep, se oli siinä. Eivät nämä ole mitään Maailman maukkaimpien keksien kilpailuvoittajia, mutta herkullisia ovat. Nämä ovat tällä hetkellä yhdet minun lempparikekseistäni silloin, kun pitää ottaa huomioon ohjeen helppous, leipomiseen menevä aika ja ruokakaappien tyhjyys. Tuosta satsista tulee noin viisi keksiä, että siitä sitten ohjetta suurentamaan sen mukaan, aikooko itsekin uskaltaa maistaa keksejä vai vain syöttää niitä minulle :-)


P.s. Jos olet allergiatyyppi tai kaapistasi löytyy jostain muusta syystä psylliumia, voit laittaa teelusikallisen sitä taikinan sekaan. Näin kekseistä tulee kuohkeampia. Se ei kuitenkaan ole mikään välttämättömyys.

Diagnoosikeräilijä

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Aluksi ajattelin, että tämän postauksen aiheen suhteen meidän perheen toiminta olisi itsestäänselvyys minun blogini lukijoille sekä kaikille läheisille ja meidän perhettä edes yhtään tunteville. Mutta erään anonyymikommentin jälkeen aloinkin miettimään, että ehkä sittenkin voisin valottaa periaatteitamme koskien lääkärikäyntejä, tutkimuksia, diagnooseja ja luokitteluja. 

On meinaan aika sairaan siistiä, kun lapsilla on mahdollisimman monta diagnoosia! Siinä hiekkalaatikon reunalla on kiva kehaista, että meidän pojillapa on refluksitautia, allergioita ja astmaa, ehkä aistiyliherkkyyttäkin. Oletkos vähän kade, sinulla kun on vain noita terveitä perusipanoita? On kiva keksimällä keksiä ongelmia arkeemme ja sitten vähän kaveerata Googlen kanssa ja etsiä sopivaa diagnoosia niille pikkuongelmille. Ehkä ne ovat lasten luonteen piirteitä ja uhmaa, mutta hei!: ei kerrota sitä kenellekään, jotta saadaan lääkäristä diagnoosit paperille nopeasti. Ja tietenkin on makeeta ravata lääkäreissä, tutkimuksissa ja muissa hoidoissa, ja vieläpä levitellä siellä ihan omaa kukkaroa. Älä hiisku kenellekään tästä asiasta, niin kerron: oikeasti meidän lapset eivät ole allergisia; minä muuten vain haluan olla tiukkaakin tiukemmalla dieetillä, ja mikäs sen helpompi syy kuin allerginen imetettävä vauva! Saan mahtikiksit siitä, kun kieltäydyn vierailuilla kahvipöydän tarjoiluista ja nostan pöytään myskikurpitsaletut ja kookospallot. Muuten, jos haluatte, voin vinkata kestävistä punaisista ihoväreistä, joilla saa hienot laikut poskiin ja peppuun feikkaamaan allergisia reaktioita. Ja jos satutte kuulemaan lapsiemme itkua, niin ehei, ei se ole refluksia eikä allergiaa - me vaan muuten vain itketetään lapsiamme, jotta muut luulisivat, että on pahempikin tilanne menossa täällä. Luulen, että kahdenkymmenen vuoden päästä lapsemme ovat ehdolla kultaisiin kansaivälisiin patsaisiin; ovat meinaan sen verran hyviä tuossa näytelmätaiteessa hekin. Ainiin, ja en tiedä mitään sen parempaa kuin jatkuva voimakkaiden lääkkeiden syöttö pienille lapsille! Minä siis niiiiin nautin siitä, kun saan kaataa poikien suusta alas Losecit, Seret, Ventot ja Gavisconit! Ja silloin, kun päätän antaa päälle vähän Aeriusta ja Panadoliakin, niin on heti pakko mennä kehaisemaan sitä lääkecocktailia somen joka sivulle!

Lääkkeillä tainnutettu lapsi?

Tai sitten ei. Tähän tekisi mieli kirjoittaa, että halooooo! Miksi kukaan, siis kukaan keräilisi lapsilleen muuten-vain-diagnooseja? Miksi kukaan täysjärkinen vanhempi haluaisi rajoittaa lasten syömisiä tai omia syömisiä turhaan? Miksi äiti tai isi haluaisi vaivata päätään kaiken sen muun arjen hulinoiden ja muistamisten lisäksi lastensa ruokalistoilla, lääkkeiden annoilla, lääkäriajoilla, älyttömällä murujenkeruuvahtimisilla ynnä muilla? Tai ylipäätään miksi ikinä kukaan haluaa antaa lapselleen yhtäkään lääkeainetta turhaan? Tai maksaa kalliista allergiaruuasta huvin vuoksi?

Okei, onhan maailmassa ihmisillä kummallisia harrastuksia, mutta minä haluan ainakin pysyä kaukana kaikesta sellaisesta. Vuosi sitten kirjoittelin, että emme halua olla muodikkaita. Emme halua edelleenkään olla muodikkaita, oli se "muotidiagnoosi" sitten mikä tahansa. On kyllä melko huono tsäkä saada sellaiset lapset, jotka kärsivät juurikin niistä "muodikkaista" sairauksista ihan oikeasti. On sääli lapsia kohtaan, jos heidän todellisia vaivoja, kipuja ja ongelmia ei oteta todesta, ja jos ihmiset olettavat, että vanhemmat vain puhuvat lämpimikseen tai jostain ihmeen syystä huijaavat kertoessaan perheen tilanteesta.

Koko arki pelkkää peitetarinaa?

Varmuuden vuoksi listaan tähän vielä meidän perheen muutamia periaatteita:

-Kaikki meidän perheen toiminta on lapsilähtöistä. Esimerkiksi: jos lapsi on tuskainen ja hän itse kärsii oireistaan (ei vain niin, että vanhempia ärsyttää joku kiukkukäytös), syytä lähdetään selvittämään. Meillä vanhempina ei ole tapana toteuttaa omia sairausfantasioitamme lapsiemme kautta.

-Luotamme äidin- ja isänvaistoon. En muista kertaakaan, jolloin niiden vahvat viestit olisivat olleet väärässä.

-Meillä ei ole liikaa rahaa, joten emme mielellämme pelkkää hyväntekeväisyyttä kokeile erilaisia hoitomuotoja.

-Olemme kriittisiä lähes kaikkea kohtaan. Mutta olemme samalla myös avoimia. Annamme käytännön osoittaa, mikä toimii tai ei toimi.

-Meillä mieheni kanssa on koulutusta ravitsemus-, terveys- ja sosiaalialalta. Olemme opiskelleet psykologiaa ja lääketiedettä ja vapaa-ajalla lueskelleet paljon tieteellistä kirjallisuutta liittyen monipuolisesti ihmisen fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen puoleen. Lisäksi kaveripiirissä tukena on lääketieteen ja psykologian ammattilaisia. Työni kautta myös neurologia on jokseenkin tuttu aihe minulle. Luulen siis, että meitä ei "yksityiset rahaa-ahnehtivat lääkärit" noin vain huijaa. Ja vakuutan, että me emme lähde mitä tahansa hoitomuotoa kokeilemaan sen takia, että se sattuisi nyt olemaan joku trendinenien tuorein haistelukohde.

-Emme koskaan kertoessamme vääristele arkeamme, varsinkaan liioittele. Vähättelyyn myönnän olevani joskus taipuvainen... Miksi vääristelisimme? On lapsen oikeus, että arjesta puhutaan sellaisena kuin se on, vaikka se arki ei olekaan semmoista, mistä haaveilimme. Me haaveilimme pirteämmistä päivistä ja pitkähermoisemmasta vanhemmuudesta. Haaveilimme matkustelusta. Haaveilimme rennommista syömishetkistä. Haaveilimme lääkkeettömästä lapsuudesta. Haaveilimme paljosta muusta, mitä me emme ole saaneet. En ymmärrä, miksi kukaan ikinä haluaisi keksiä lapsilleen jotakin, mikä estää omien haaveiden toteutumista.

Viisitoista viisautta

tiistai 16. joulukuuta 2014

Minulla on kaksijakoinen suhtautuminen kaikkialta tursuileviin sloganeihin, elämänviisauslauseisiin, hokemiin ja mottoihin. Ne ovat hyviä, kivoja ja hyödyllisiä, jos niitä käyttää oikein. Bulkkikäyttö ja päätön hokeminen peilin edessä eivät kuitenkaan saa ymmärrystäni. Minä todella saan voimia arkeen syvälle kolahtavista viisauksista. Mutta, jotta viisaudet päätyisivät oikeasti toimintaa ohjaaviksi ohjenuoriksi, eivät vain "onpa järkevältä kuulostava juttu"-ajatuksia aiheuttaviksi lauseiksi, on niitä oikeasti mutusteltava ja pohdittava syvällisesti. Ne pitää kaivaa eri arjen tuoksinnoissa mieleen yhä uudestaan ja uudestaan. Ne pitää sisäistää.

Kirjoitan teillekin viisitoista minun ajatuksiani herättelevää viisautta, joihin törmäsin viimeksi Elina Tanskasen kirjassa Hyvän mielen reseptejä. Osa niistä on vanhoja tuttuja, osa uusia tuttavuuksia. Instagram-seuraajilleni muutamia näistä olen jo jaellutkin...

"Hulluutta on tehdä samat asiat samalla tavalla uudelleen ja uudelleen ja odottaa eri tuloksia." -Albert Einstein

"Jos olet kiinnostunut jostain, keskityt siihen, ja jos keskityt johonkin, on todennäköistä, että kiinnostut siitä." -Mihály Csíkszentmihályi

"On mahdotonta auttaa jotakuta ilman että tulee itse samalla autetuksi."

"Ystävien paljous merkitsee ystävien puutetta." -Aristoteles

"Arvoistasi tulee kohtalosi." -Mahatma Gandhi

"Aikuiset eivät koskaan ymmärrä mitään, eivätkä lapset jatkuvasti jaksa selittää heille asioita." -Antoine de Saint-Exupéry

"Jokainen lapsi on taiteilija. Ongelma on siinä, miten pysyä taiteilijana, kun kasvaa." -Pablo Picasso

"Meditoi 20 minuuttia päivässä, ellet ole liian kiireinen, jolloin sinun pitää medioida tunti." -Zen-sanonta

"Kun heräät aamulla, ajattele kuinka suuri etuoikeus on saada elää, hengittää, ajatella, nauttia, rakastaa." -Markus Aurelius

"Hän, jolla on syy miksi elää, kestää melkein mitä tahansa." -Friedrich Nietzsche

"Kun sanot ei, muista, mille sanot kyllä."

"Päivä ilman naurua on hukattu päivä." -Charlie Chaplin

"Ne, jotka haluavat laulaa, löytävät aina laulun." -Platon

"Mikä on vallassamme tehdä, se on vallassamme jättää tekemättä." -Aristoteles

"Toivoa on aina."

Joululeivonnan uusia ulottuvuuksia

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Koska niin moni juuri nyt otsa hiessä stressaa, etsii reseptejä, suunnittelee, shoppaa ja leipoo, kannan korteni kekoon jouluhulinoinnin suhteen pistämällä konvehti- ja näkkärireseptien perään lisää joulureseptiä - ja jep! samalla hieman kummallisella linjalla mennään... nimittäin nyt leivotaan raitajuurikaskeksejä! Uskon, että vähän erikoisempaan makumaailmaan tottumattomalle nämä eivät aiheuta niin suuria silmämunanpyörittelyjä ja virkayskäkohtauksia kuin kehittämäni punajuurikonvehdit saattavat aiheuttaa... Totuuden nimissä: nämä keksit ovat meidän kahvipöydässä menneet "normaaleista" kekseistä aika sulavasti!

Nämä ovat "makeita" keksejä, mutta eivät kovin makeita kuitenkaan. Juuri sopivia.

Sekoita tehosekoittimessa 3dl kypsentämätöntä raitajuurikasraastetta, 2dl kookosmaitoa ja 1dl vettä kuohkeaksi vaahtoavaksi seokseksi. Sekoita toisessa kulhossa keskenään 1dl kookosjauhoja, 1,5rkl psylliumia, noin 3rkl carobia (enemmän, jos haluat oikein suklaisen maun) sekä ripauksen suolaa. Lisää sekoittaen tämä kuivien aineiden joukko raaste-maito-vesi-seokseen niin, että massasta tulee tasaisen väristä. Lopuksi sekoita joukkoon vielä 1dl sulatettua kookosöljyä. Anna taikinan levätä muutamia minuutteja. Sitten muotoile kakkuroita ja paista 200 asteessa 25 minuuttia. Tarjoile marjojen, hillojen tai marmeladien kera!

Perinteisemmille gluteenittomille leipojille heitän vinkkinä viime joulun vinkit, mutta kokeilunhaluisemmille ja maidoton-munaton-viljaton-soijaton-pähkinätön-suklaaton-melkein-kaikki-muukin-ton-leipojille tarjoilen vinkkinä siis nämä uusimmat keittiötouhuilujeni tulokset.

Mahdollisimman stressitöntä joulunodotusta kaikille!

Todellinen siemennäkkäri!

perjantai 12. joulukuuta 2014

Olen leipäohjeita postaillut aiemminkin, ja mieluiten leipoisin itselleni niitä leipiä, joihin saan upottaa pähkinää ja kananmunaa (oi miten ikävä!). No, nyt en ole pitkään aikaan saanut, joten oma lempparileipä tätä nykyä on ollut siemeninen siemennäkkäri. Aluksi tein sitä mantelijauhosta, sitten tiikeripähkinäjauhosta, mutta nyt, kun tiikeripähkinäjauhoja ei tilaamastamme paikasta enää saanut (harmi!), olen tehnyt näkkäriä kurpitsansiemenjauhosta. Luvassa on siis hyvin siemeninen näkkäriohje! Tämä on Pikkusankarimmekin, tuon nykyään kaikenmaailman leipiä syövän, poikamme mielestä maailman parasta leipää. Ja kyllä uppoaisi Minimullistajallekin varmasti monta palaa, jos hän sitä enemmän kuin maistelumäärän saisi ottaa, sen verran hanakka on sen perään...


Sekoita isossa kulhossa keskenään 3dl kurpitsansiemenjauhoa, 5dl kiehuvaa vettä, 6dl "isoja siemeniä" (minä käytän yleensä 3dl auringonkukansiemeniä ja 3dl kurpitsansiemeniä), 1,5dl "pieniä siemeniä" (minä käytän yleensä puoliksi pellavansiemeniä ja puoliksi seesaminsiemeniä), 1dl oliiviöljyä ja 1tl suolaa. 

Taikinalle tekee hyvää muhia puoli tuntia viiva tunti, mutta se ei ole välttämätöntä. Levitä seos leivinpaperoidulle pellille ja paista keskitasolla noin 140 asteessa (uunista riippuen ehkä 130-150 asteessa). Aikaa menee noin tunti: niin kauan, kun näkkärilevy on rapsakka.

Siemeniin tottumattomalle suosittelen aluksi vain pientä herkkupalaa... ;-) 

Lisäantia

keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Nyt on vuorossa Minimullistaja ja hänen allergologilla käyntiantinsa. Kaiken meidän vastaanottopohdinnan voi oikeastaan kiteyttää yhteen lauseeseen: Minimullistaja on rajatapaus. Hän siis on vähän oireinen, mutta ei pahasti oireinen. Hän nukkuu välillä yöt aika huonosti, mutta välillä paremminkin. Päikkäreitä hän välillä vetelee parikin tuntia, mutta välillä herää vartin päästä kaameaan kipuitkuun ja röyhtyyn. Päivät soljuvat pääosin melko iloisesti, mutta välillä oireet puskevat suureksi kiukuksi ja tyytymättömyydeksi.

Niin, siksi dilemma onkin (taas kerran), että kokeillaanko refluksilääkitystä vai ei. The Gurun kanssa päädyimme (taas kerran) siihen, että juuri nyt emme aloita kuuria. Haluamme selvitä lääkkeittä mahdollisimman pitkään - ja siihen allergologikin kannustaa. Lääkkeisiin kun on helppo jäädä "koukkuun", kuten olemme huomanneet erään isoveljen kanssa... Siksi tällaisissa rajatapauksissa kuten Minimullistaja, pitää harkita oikein tarkkaan, aloitetaanko lääkitys vai ei. (Pikkusankarin tilanteessa vauvavuotena lääkkeen aloittamisessahan ei ollut todellakaan mitään epäselvää - hän oli yksi vaikeimmista refluksitapauksista allergologillamme...) Tosiaan, Losecin mahdollisuus on meillä edelleen koko ajan takataskussa Minimullistajallekin. Gaviscon ei Minimullistajalle ole sopinut, joten Silicealla mennään eteenpäin. Ja osteopatialla! Se tai jokin muu ihan samaan aikaan vaikuttava tekijä kun on kuitenkin helpottanut kokonaisuudessaan Minimullistajan nukkumista ja motorista kehitystä. Seurailemme osteopatian vaikutuksia vielä ennen kuin otamme muita uusia kuvioita mukaan hänelle.


Niin ja sitten varmaan se tärkein eli kaikkia kiinnostava tissiasia: jatkan imetystä lähemmäs kaksivuotispäivää, jos vain yhteistyö maidontuottamislaitosteni, minun pääni ja Minimullistajan kesken sujuu. Ruokasuunnitelma pääpiirteissään menee näin: en missään nimessä ota lähiaikoina rotaatioon esimerkiksi kananmunaa, lehmämaitoa, pähkinöitä tai gluteeniviljoja, siis niitä, joiden ruokalistalta tiputtamisten jälkeen Minimullistajan antiyrypsiiniarvot myös tipahtivat huomattavasti (eli suolisto alkoi voimaan paljon paremmin). Sen sijaan yritän rotatoida itselleni esimerkiksi vihanneksia kieltolistaltani. 

Minimullistajan ruokavaliota koitamme laajentaa pikkupikkuhiljaa samaan suuntaan kuin minun imetysdieettini nyt on. Uhaten virallisia suosituksia, mitään lehmänmaitoaltistuksia emme ala Minimullistajalle tekemään lähikuukausina. Syyt ovat selvät ja the Gurun kanssa harkitut: suuri epäilys on, että maito ei sovi, joten miksi tahallamme sekoittaisimme tilannetta nyt turhaan. Vieläpä kun mitään rahallisia tukiakaan KELAlta ei enää heru näissä tilanteissa, jos lapsi ei reagoi anafylaksialla. Ja jos yhtään äidinvaisto menee oikeaan, niin Minimullistajan lehmänmaitoallergia on samanlainen kuin Pikkusankarilla oli: pahat pahat itkut vaikealla suolisto-oireilulla - ei anafylaksialla. Joten kilisevän perässä on turha juosta tämän asian tiimoilla. Vuohenmaitoa toki kokeillaan heti, kun tilanne on rauhallinen ja olemme saaneet osteopatian mahdolliset vaikutukset esiin. Jatkamme hänenkin kanssaan linjalla, jossa periaatteena on, että pyrimme välttämään liian montaa suurta vaikuttajaa samaan aikaan, jotta seuraukset olisivat selvemmät.

p.s. Haluan liikuttuneena kiittää vielä yhteisesti kaikista ihanista vertaistuellisista sähköposteista (siis ihan näiden kaikkien vuosien ajalta)! Vastaaminen ei ole aina ihan supernopeaa, sillä se tapahtuu ehkä viidessätoista luonnososassa, sillä tiedättehän hetken, kun luulee saavansa kirjoittaa puoli tuntia rauhassa... mutta sitten soikin munakello, ovikello tai lapsikello. En ehkä osaa tähän edes kirjoittaa sitä, miten iloinen olen saamastani upeasta blogin kautta muodostuneesta vertaistukijoukosta. Merkkaatte minulle paljon. Samaan kiitollisuushörinään voisin liittää kiitoksen kaikista kommenteista ja keskusteluista täällä blogissa (vaikka ne ovatkin olleet vähemmistönä verrattuna sähköpostiliikenteeseen) - lähtökohtaisesti en odota mitään (tiedän jaksamisenne), joten on aina tosi mukavaa, kun joku jaksaa avata omia kokemuksiaan ja kertoa mietteitään tänne blogin puolelle! Ja on kiva, että muutama teistä on uskaltanut instagramiinkin minun seurakseni, enhän minä uhoistani huolimatta ole ihan pelkkiä mörköjä postaillut, enhän...

Kahden tunnin antia

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Kaksi tuntia, jatkuva puheensorina, kattavat tilannekatsaukset, suuria pähkäilyjä ja ilon sekä helpotuksen kyyneleitä. Niistä oli taas meidän kontrollikäynti allergologimme the Gurun luona tehty. Parhaimmat palat Pikkusankarin osalta tarjoilen nyt teillekin, jos vain uusi teenjuoja-kehoni ne teille haluaa jakaa eikä nuupahda kesken tekstin läppärin päälle, sillä mukissani on meinaan jotain rauhoittavaa kamomillateetä. Jännää.

Kun käsittelimme Pikkusankarin tilannetta, the Guru mainitsi, että ensimmäistä kertaa ikinä näiden neljän vuoden aikana käsittelimme hymyssä suin häneen liittyviä asioita alusta loppuun asti. Silloin tajusin, että nyt todella on menossa pitempi parempi kausi! Itsenäiset suolistoallergiat ovat kadonneet, kiellettyjen ruokien listalla on ennätysvähän juttuja ja Pikkusankarin olo on suurimmaksi osaksi oikein hyvä ja oireeton/vähäoireinen. Mutta, toki, lääkkeitä on edelleen aivan liikaa, vaikka allergialääke saatiinkiin pudotettua pois eikä Gavisconia ole tarvittu montaakaan kertaa viime kuukausien aikana. Lääkkeiden vähennysyritykset aloitetaan Losecista, sitten kun aloitetaan. Oletamme, että Pikkusankarin refluksi olisi helpompi pitää kurissa ilman lääkkeitä (pelkällä ruokavaliolla) kuin astma. Ensin odotetaan kuitenkin kaikki tulevat mahdolliset osteopatiakäynnit ja katsotaan niiden vaste. Osteopatiastahan on kieltämättä ollut Pikkusankarille suuri apu! Ja näin arveli the Gurukin asian olevan. 


Kuitenkin, jotakin selvittämätöntä Pikkusankarin olossa edelleen on... Tämän paremmankin kauden aikana viikossa on keskimäärin muutama päivä suuroireista aikaa. The Gurun kanssa mietimme kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja, ja nostimme taas SI-vaivat yhdeksi mahdollisuudeksi: voi siis olla, että Pikkusankarilla on näistä sairauksistakin riippumatonta aistiyliherkkyystaipumusta. Nämä aistiyliherkkyydet korostunevat (refluksi/astma)oireisina päivinä entisestään, ja sitten yhteisvaikutuksen kautta näkyvät erityisen huonona käytöksenä näinä päivinä.

Faktahan on, että Pikkusankarilla on edelleen refluksivaivaa, sillä muutamien refluksia pahentavien ruokien karsiminen on rauhoittanut häntä ja hän saattaa yölläkin tulla herättämään ja kertomaan, että närästää - toki tämä heräily on ollut harvempaa osteopatiakäyntien jälkeen. Fakta on myös se, että Seretiden antamisen unohtaminen aiheuttaa hullua käytöstä. Astmakin siellä siis varmasti on edelleen yhtenä ongelmana. MUTTA, sitten se oireilu, mikä on monituntista kreisihäröilyä ja järkyttävää tottelemattomuutta niinä muutamana päivänä viikossa - se on semmoista nyt, että Pikkusankari ei osaa kertoa, että hänellä on pipi tai hän kertoo sen olevan päässä ja silmissä (pää- ja silmäkipuahan me olemme jo muutaman vuoden ajan ihmetelty ja yritetty selvittääkin). Tämä sopisi siis tismalleen aistiyliherkkyysdiagnoosiin!


Nyt pitääkin tarkkailla, ovatko ne huonoimmat päivät seurausta aina tietynlaisista tapahtumista/vierailuista/käytännöistä/muusta. Myös ruoka-aineet saattavat vaikuttaa aistiyliherkkyyksiin (olematta siis allergiaa), sillä aivokemiaanhan niin ruokien vaikutus kuin aistiyliherkkyydetkin vaikuttavat. Siis aikamoinen vyyhti saattanee olla Pikkusankarimme jäljelle jääneiden oireilujen taustalla edelleen selvittämättä... Nyt tarkkailemme suuremmalla tietämyksellämme Pikkusankarin toimintaa, oloa ja käyttäytymistä, ja kevään puolella mahdollisesti konsultoimme neurologia. Riippuen siitä, miten Pikkusankarin tilanne muutenkin etenee, saatamme harkita ensi vuoden puolella myös gastroskopiaa sekä oskillometrian onnistumisen kokeilua, taas kerran...

Onneksi voisi jo sanoa ihan ilman ironiaa, että Pikkusankarin sairauskuviot ovat todella jo näinkin hyvässä tilassa tällä hetkellä! Minunkaan tyynyni ei viime viikkoina ole ollut öisin ihan niin kostea niistä surun ja lohduttomuuden kyyneleistä, joita vuodatan miettien, miten paljon pieni rakas poikani kärsiikään ja miten paha olo hänellä onkaan.

Laiskan, oudon dieettaajan konvehdit

perjantai 5. joulukuuta 2014

Nyt mennään sellaiselle imetysdieettilevelille tässä suklaan eri makujen ja koostumusten jäljittelyssä, että voitte joko ajatella tämän tekstin vitsikirjan sivuna tai sitten lähteä päättömästi mukaan imetysdieettaajan karuun (jo kohta puolentoista vuoden suklaattomaan) makumaailmaan :-)

Niin pitikö tämän postauksen liittyä jotenkin konvehteihin...?

Ensinnäkin on kerrottava fakta, että punajuuri on ollut minulle aina yökötys muodossa missä tahansa, vaikkakin jouduin sitä Pikkusankarin imetysdieetin rotatointivaiheessa syömään silmät kiinni kieli rullalla nieleskellen. Noh, nyt sitten idea oli kokeilla sitä Minimullistajallekin... Ja eräänä iltana, kun halusin testata jotakin uutta jälkkärijuttua, oli käden ulottuvilla sopivasti juuri höyrytetyt punajuuret. Päätin antaa punaisille kavereille vielä mahdollisuuden. Ja onneksi annoinkin! Tein itselleni Julia-konvehteja! 
Jaksamista ei kuitenkaan ollut tuona iltana paljoa, joten halusin päästä vähällä keittiössä seisomisella, siksi resepti on taas yksinkertaistakin yksinkertaisempi.

Sulata ruokalusikallinen kookosöljyä lautasella. Laita sekaan nopealla tahdilla seuraavat ainekset: pilkotut höyrytetyt/keitetyt punajuuret (purutuntumaa on hyvä jättää), ruokalusikallinen (tai enemmänkin, miten tykkäät) carob-jauhetta ja puoli ruokalusikallista kookosjauhoja (tämän voi jättää pois, silloin koostumus on sileämpi - molemmat hyviä!). Sekoita niin, että kuorrute leviää punajuurten ympärille tasaisesti. Laita pakastimeen niin pitkäksi aikaa, että kuorrute on jähmettynyt. Nautiskele ja kuvittele, että syöt Julia-konvehteja :-)

Ja näitä sitten sukulaisten joulukonvehtirasioihin, eikä kukaan taatusti huomaa mitään eroa!

Theme by: Pish and Posh Designs