Pages

Joo, mulla on kaksi lasta, ja sen kyllä näkee!

perjantai 27. joulukuuta 2013

Mistä minä tiedän, että olen kahden lapsen äiti?

Sen lisäksi, että laatikosta löytyy neljä KELA-korttia ja lastenvaatekaapista löytyy niin 100 kuin 60 senttisiä vaatteita, on muitakin merkkejä, jotka kertovat, että kaksi lasta olen ponnistanut maailmaan. Tässä muutamia.

-Mies kysyi yksi päivä töistä tullessaan minulta: ”Miksi näytät niin oudolta?”. Totta, moneen viikkoon en ollut sitä tehnyt - laittanut meikkivoidetta ja ripsaria. Esikoisen aikaan taisin ehkä yrittää vähän enemmän.

-Housunkauluksesta jää tursuamaan jotain ennennäkemätöntä, ja se ei ole läskiä (sitä on nytkin ja sitä on nähty ennenkin), vaan pelkkää ihorullaa. Nuori ja elastinen ihoni ei kestänytkään kahta venytystä ihan noin vain.

-Sydämentykytyksiä, muljahteluja ja unettomuutta. Ei, vaikka intohimoinen urheilunrakastaja olenkin, niin ylikuntoa se ei ole. Se, että pääsee kerran pari viikossa mavettamaan, HIITtaamaan tai venymään aurinkosoturiin, ei paljon ylikuntoa tee. Lasten heräilyt, heihin liittyvät huolet, hyvin erilaiset unirytmit ja kaikki muukin on nyt potenssiin kaksi. Niistä kiitoksena tykytykset, muljahtelut ja unettomuus, entistä herkemmin. Sydämellä reagoija kun olen.

Ootko käynyt liikaa salilla, kun niin muljahtelee?
 
-Ulos lähtöön kuluu ihan vähintään puoli tuntia, pahimmillaan koko päivä. Tiedättehän: pukemisen 1/6, uhma, kiusanteko, jäähy, ruoka-aika, pukemisen 2/6, niskakakat, käsipyykki, pukemisen 3/6, puhelimeen vastaaminen, vesilasivahinko, pukemisen 4/6, känkkäränkkä, imetys, pukemisen 5/6, potan sisällön kaataminen kaatuminen lattialle, vaipanvaihto, pukemisen 6/6.

-Parisuhdeaika = 0 tuntia. Pikkusankarin uniaika kestää iltakasista aamukuuteen. Minimullistajan uniaika kestää yöyhdestä aamuysiin.

-Kaveri sanoi kylään tullessaan: ”NYT täällä näyttää lapsiperheen asumukselta.” Nykyään pölyviuhkat eivät liiku ihan joka välissä. Ja se näkyy. Nykyään siivous on aina toissijaista. Minuutin päästä sotku olisi IHAN saman näköinen.

laiskuutta vai äitiyttä?

-Meidän perheen auton kyytiin takapenkille ei enää mahdu kuin joku pienipeppuinen tyyppi.

-Pienellekin reissulle lähdettäessä kantamukset ovat luokkaa muutan Ruotsiin kaikkien tavaroideni kera kävellen.

-Syöminen on mielenkiintoisen näköinen show. Ehkä verrattavissa moderniin taiteeseen. Syöminen tapahtuu melkein aina jumppapallon päällä Minimullistajaa samalla rintarepussa hyppyyttäen. Toisella kädellä yritän taiteilla omaa ruokaa suuhun ilman, että porkkanaraasteet kansoittavat vauvan päälaen aivan oranssiksi ja toisella kädellä ohjailen Pikkusankarin sotkusyömistä, jotta hänen lautaselta päätyisi jotain suuhunkin, ei vain lautasen ympärille koska pitäähän pöytääkin syöttää. Välillä pomppaan ylös hakemaan paperia, maitoa, lisää ruokaa, ehkä käyn avustamassa Pikkusankarin yllättäen tullutta vessatoimitusta välissä. Ja sitten jatketaan.

-Vaikka puhelin olisi ihan siinä vieressä, siihen vastaamisen kannattavuus on kärsinyt Minimullistajan synnyn jälkeen melko paljon. Ellei Minimullistaja itke, Pikkusankari kränää vähintäänkin samalla desibelillä. Ja niillä desibeleillä ei paljon kuulla soittajaa.

Sormet gluteenittomiin joulutaikinoihin!

lauantai 21. joulukuuta 2013

Vielä kerkiää leipoa joulupöytiin. Meillä jouluvalmistelu on melko rentoa ja leppoisaa touhua. Jostain tietty voisi kohta aloittaa. Kai? Tässä jotain, mistä voisi aloittaa, jos aikoo leipoa gluteenitonta (kananmunatonta) herkkua. Valitettavasti itselleni en pysty ottamaan kiitosta näiden reseptien kehittelystä, mutta niiden laajasta maisteluarvioinnista kyllä. Että kiitos vain Mummo, taas kerran!

Persikkapiirakka

1,5dl tattarijauhoja

1,5dl maissijauhoja

1,5dl sokeria

noin 1 tl psylliumia

2dl laktoositonta kerma-maitoseosta

1dl laktoositonta voisulaa


Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää kevyesti joukkoon muut ainekset. Älä vatkaa. Asettele päälle persikkalohkot. Paista 180-200 asteessa 15-20 minuuttia.


Tontut kävivät jo maistelemassa. Hymyhän siinä heille tuli.


Joulutortut

200g laktoositonta voita

250g laktoositonta rahkaa

noin 4dl tattari-riisijauhoja

vajaa teelusikallinen ksantaania


Vatkaa voi ja rahka. Lisää jauho-ksantaaniseos. Sekoita. Laita jääkaappiin kylmenemään tunneiksi tai vaikka yön ajaksi. Kauli ja täytä. Paista 220 asteessa noin 7 minuuttia.


Maustekakku

noin 4dl tattari-maissi-riisijauhoja

2 dl sokeria

2tl kanelia

2tl vaniliinisokeria

1tl kardemummaa

150g sulaa laktoositonta voita

2,5dl laktoositonta piimää

noin 2-3dl pilkottuja luumuja ja rusinoita

1tl ksantaania

½tl soodaa



Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää muut aineet. Sekoita vain sen verran että aineet tasoittuvat. Kaada kakkuvuokaan ja paista 175 astetta noin 50 minuuttia.

Herkullista joulua kaikille huippulukijoille ja blogin kurkkaajille!

Pukki pliis

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Maailmanrauhan ja muiden loistavien missivastausten lisäksi toivon niin meille kuin universaalisti kaikille muillekin joululahjaksi seuraavia juttuja:

Toivon ihmisten välistä aitoa kohtaamista, toisen ihmisen ajatusten syvällistä kuuntelemista, ymmärtämistä, empatiaa, lohduttavia sanoja ja henkisen läheisyyden lämpöä. Sitä, että oltaisiin ystävä isolla Y:llä.

Toivon, että lapsi nähtäisiin täysin tasaveroisena ihmisenä; että lasta ei aliarvioitaisi. Että hänen mielipiteitään kuunneltaisiin, hänestä oltaisiin kiinnostuneita. Minun mielestäni tasaveroisuus toteutuu esimerkiksi paremmin niin, että lapsen viereen istutaan, otetaan kädestä kiinni, katsotaan syvälle silmiin ja kysytään kuulumisia kuin kaivamalla älypuhelin taskusta lapsen kouraan viihdytysmielessä ihan-missä-tilanteessa-vain tai laittamalla dvd jurruttaamaan, kun halutaan juoda kahvit rauhassa.

Toivon, että jokainen isovanhempi, kummi ja muu lapselle lahjaa antava tajuaisi, että (ainakin meidän perheessä) immateriaalinen lahja on vähintään tuhatkertaa arvostetumpi kuin materiaalinen lahja. Niin vähän ovat meidän lapset saaneet tärkeiltä ihmisiltä aikaansa tämänkin viimeisen vuoden aikana, että se on todella ollut yksi suurimmista alakulon aiheista meidän perheessämme. Vieläpä kun Pikkusankari on varustettu älyttömän hyvällä muistilla ikäisekseen, niin tekee pikkuisen pahaa minun sisimmässäni, kun hän kertoo oikein sujuvasti, kuka ei ole käynyt tosi pitkään aikaan moikkaamassa, kuka ei koskaan halua leikkiä hänen kanssaan, kuka ei tykkää hänestä enää ollenkaan tai kenellä on aina kiire, kun kohdataan. Meillä vielä kun tämä lähipiiri on todella suppea, niin jokaisen läheisen läsnäolo olisi äärimmäisen tärkeää lapselle. Jokainen lapsen kanssa aidosti vietetty tunti on arvokkainta, mitä voi antaa. Ihmisten elämäntilanteet kuitenkin vaihtelevat paljon, tiedän, eikä aina voikaan olettaa löytyvän aikaa eikä jaksamista tapaamiselle. Siksi mikään x määrä tapaamisia kuukaudessa ei ole paras mitta välittämiselle. Mutta kiinnostuksen osoitus itsessään on jo aika hyvä mitta. Se kun on tullut aika monta kertaa osoitettua todeksi, että sille, mikä on oikeasti tärkeää, löytyy jokaisella aikaa.

Toivon, että jokainen, joka apua kaipaa, uskaltaisi sitä pyytää, edes pienin varovaisin vihjein. Itse toivon itselleni myös tätä taitoa lisää, mutta erityisesti myös läheisimmillemme. Me autamme niin mielellämme, jos meiltä sitä pyydetään. Aina emme ehkä hoksaa tarjota apua, varsinkaan, jos emme edes tiedä avuntarpeeseen liittyvän asian olemassaoloa.

Toivon myös, että avuntarpeiden vihjeisiin tartuttaisiin herkemmin ja apua tarjottaisiin herkemmin. Minäkin olen monenmonta iltaa ja yötä itkenyt, kun pieneen avunpyyntööni on vastattu melko töykeästi, se on sivuutettu täysin tai avunannon päätöstä on viivytelty niin pitkään, että suunnitelmat ovat varmasti menneet jo mönkään viipymisen takia. Riippuu tietenkin suhteen tärkeydestä, mutta jokainen voi itsekseen mietiskellä, voisiko omia suunnitelmiaan edes hieman muuttaa, jotta pystyisi toista auttamaan. Olisiko katastrofi herätä tunti normaalia aiemmin? Voisiko ruokakaupassa käydä ihan vähän aiottua myöhemmin? Voisiko lenkkeily siirtyä aamusta iltaan tänä päivänä? Onko kodin siivoaminen juuri nyt tärkein juttu? Valinnat kertovat ihmisestä oikein paljon. Itse pyrin olemaan valmis edellisten esimerkkien kaltaiseen ja aika paljon enempäänkin avun antamisen suhteen, jos vain saan toiselle ihmiselle hyvän mielen pienillä valinnoillani ja teoillani!

Toivon epäitsekkyyttä. Inhoan tätä nykyistä sairauteen asti luisunutta individualistista maailmanmenoa.

Toivon vaihtoehtoja alituiselle kiire-puheelle. Minua puistattaa ajatuskin, että lapset puhuisivat kiireestä ja kokisivat sitä päivittäin.

Toivon ystävällistä suoraan sanomisen taitoa. Itse olen sitä harjoitellut tietoisesti vuosien aikana, ja voin sanoa nyt olevani melko hyvä siinä. On ikävää kuulla lepertelyillä kuorrutettuja ehkä-juttuja sen tuhannen kerran.

Pukki pliis tuo näitä joululahjoja kaikille siellä Muumien ja leikkihellojen seassa. Anna ne vaikka halausten ja muiskautusten kera. Toivottavasti nämä lahjat riittävät tulevan vuoden jokaiselle päivälle!

Taantuma alkuraskauteen ja muita iloja

tiistai 10. joulukuuta 2013

Viime viikko olisi voinut mennä toisenlaisellakin tavalla. Keskiviikkona sohvaylläri olisi voinut olla jokin muukin kuin Pikkusankarilta tullut sohvatyynyt homehduttava oksennuslampi. Perjantaina Mummolan itsenäisyyspäivälounas olisi voinut päättyä jotenkin muutenkin kuin pikalähtöön kotiin mies mahaansa kylmänhikisenä pidellen. Itsenäisyyspäiväilta ei mennyt ihan niin kuin suunniteltiin: mies nukkui semmoiset kepoiset unoset iltapäiväkolmesta aamukasiin. Naudan ulkofileet vanhentuivat jääkaapissa, itsenäisyyspäivän vastaanotto ei kerännytkään ihan kaikkia suomalaisia töllön ääreen ja mukava yhteinen suunniteltu joulujuttujen askartelutuokio siirtyi taas myöhäisemmälle ajankohdalle. Lauantaiyö olisi voinut mennä myös toisella tavalla. Pöntön päällä vietetyt tuskatunnit kun olisin jättänyt mieluusti vain raskauksiin. Sunnuntai-ilta huipentui siihen, kun Pikkusankari taiteillessaan jakkaralla putosi äitisilmillä katsottuna tosi korkealta ja täysin takaraivolleen ja kovaa. Siinä meni sitten seuraavakin yö tällä äidillä huolesta hikisenä pyörien ja aivovamma-astetta pohtien. 

Muutakin iloa on ollut. Talvialakuloisuus nostaa heti päätään, kun kirkasvalolampun unohtaa sytyttää tai Valkeet tunkea korviin. Muutamat kivat suunnitelmat ovat kaatuneet henkilökohtaisessa elämässämme. Eräiden läheisten toiminta mietityttää melko kovasti. Vähän aikaa sitten sairastamani ah niin mukava rintatulehdus jätti minuun melkein hysteerisen kylmyyden pelon. Ai niin ja kerroinko jo, että lapset ovat viimeisten kahden viikon aikana heräilleet ennätyspaljon: Minimullistaja vissiinkin ilmaisee nälän tunnettaan hieman useammin yöllä nykyään, ja Pikkusankari, no, hän vain heräilee. Tai siis paremmin ilmaistuna herättelee. Viisi kertaa yössä, ehkä kymmenenkin.

Valivali ja siihen tyyliin. Onneksi minun blogissa on semmoinen ominaisuus, että kun tietyn valitusrivimäärän käyttää, näytölle ilmestyy keltainen iso vilkkuva laatikko, jossa lukee myskihärän kokoisilla kirjaimilla: "Paina kolmekymmentä sekuntia deleteä ja kirjoita loppuun joku kiva lause. Ja Skribentti hei, sen pitää olla oikeasti kiva, ei ironisesti kirjoitettu kiva." Postausta ei saa julkistettua ennen kuin on tehnyt, mitä korkeampi blogivoima tahtoo.

Deleteä painettu (ja puolet kirjoitetuista murheista kadonneet myös minun neuronien ja gliasolujen tavoittamattomiin?). Ja okei, se kiva lause, tässä se tulee:

Pikkusankarin kananmunakokeilu taitaa mennä läpi! 

(Jos kirjoittaisin irc-galleriakieltä vielä näinä vanhuusvuosinani, niin lisäisin vähintään sen sata huutomerkkiä ja hymiötä tähän perään.)

Asiaa pyörätarroista. Tai imetysdieetistä.

maanantai 2. joulukuuta 2013

Huumorin puutteessa käyn välillä lueskelemassa blogini liikenteen lähteitä, niin kuin varmaan jokainen halpoja huveja kannattava bloggaaja. Mielikuvitusta saan käyttää melko värikkäästi, jotta löydän syy-seuraus-suhteen hakusanalle rouvan peppu yllätys ja minun blogini. Mutta, aiheeseen kuuluvia hakusanojakin löytyy, onneksi. Tässä pientä päivitystä ja kertausta arjesta Minimullistajan kanssa teidän käyttämien hakusanojen avulla kerrottuna.

miksi meidän pitää valvoa – Todennäköisesti siksi, että olette saattaneet maailmaan refluksilapsen. Onnea!

elokuu valvotaan – Niin meilläkin, varsinkin vuoden 2010 ja 2013 elokuut. Toivottavasti ne jäävät meidän elämämme suurivalvomisimmiksi elokuiksi.

Elokuussa on kiva valvoa? No, nukkuisin kuitenkin mieluummin.

refluksitauti vauva – Pikkusankarilla on virallisesti GER, Minimullistajalla ei ainakaan vielä. Mutta kyllä – refluksitaudin oireistoa on meidän pienemmälläkin vahvasti. Olen melko varma siitä, että samanlaisessa, elämänvoimat karistavassa tilanteessa olisimme nyt Minimullistajan kanssa kuin nelikuisen Pikkusankarin kanssa kolme vuotta sitten, ellemme olisi tehneet tiettyjä toimenpiteitä heti.

imetysdieetti – Kyllä, se on ollut yksi tärkeimmistä toimenpiteistämme.
 
imetysdieetin aloitus – Karsin ensimmäiset jutut ruokavaliostani pois Minimullistajan ollessa muistaakseni noin pariviikkoinen ihan vain sen takia, että vauvan huuto oli karmivaa, jatkuvaa ja yöaikaankin kuultavaa. The Gurun tuki on olennainen osa imetysdieettiä, ja suotavaa minun mielestä olisikin, että jokaisella (vähänkään laajempaa karsimiskaavaa noudattavalla) imetysdieettaajalla olisi samanlainen taustavoima.


Joku pikkuvälipala Pikkusankarin imetysdieetillä vuonna 2011

 maitohappobakteereista apua vauvan refluksiin – Ja tämä on toinen tärkeä toimepide. Kannatan kunnon maitohappobakteereita! Meillä on käytössä nyt Bioteekin Probiootti Baby.

silicea refluksi vauva – Silicea on ollut tähän asti ainoa ”lääkkeellinen” toimepiteemme Minimullistajalle. Suosittelen.

losec mups vauva – Pikkusankarille jouduimme happosalpaajat aloittamaan seitsenkuisena, Minimullistajalle toivottavasti emme koskaan.

d-vitamiinien aloitus vauvalle – Aloitimme deet viisiviikkoiseina varovaisesti. Näyttää siltä, että Bioteekin Teho-D-tipat sopivat.

imetysdieetti kalorit – Kalorikyttääminen ei todellakaan ole koskaan kuulunut arkeeni, mutta Pikkusankaria imettäessäni, kun painoni laski noin 10 kiloa, vaikka kuinka yritin syödä koko ajan, uteliaisuuttani laskin syömäni ruuan päiväkalorit. Ne olivat siinä 3500 kalorin hujakoilla. Että joo, syödä sai enemmän kuin perusmies.

imetys suklaanhimo – No, kai se on myönnettävä: himoja on, varsinkin, kun olin onnistunut koukuttamaan itseni aika pahasti kahvihetkien tummaaseen suklaaseen ja päivittäisiin jälkkärihässäköihin tungettaviin kaakaonibseihin. Mutta olen oppinut aika hyvin siirtämään himot syrjään. Kuten tässä elämäntilanteessa muissakin asioissa, tyydyn sanomaan itselleni: "Juuri nyt ei onnistu. Sitten myöhemmin. Nauti nyt niistä kaikista jutuista, joita sinulla on ja syö herkullisinta mahdollista ruokaa, mitä juuri nyt saat syödä."

Mummon suklaapiirakka. Tarvitseeko muuta sanoakaan.

vauva refluksi henki haisee – Totta meillä. Pikkusankarilla hengitys haisee aina, kun refluksi on pahana. Minimullistajalla tilanne ei ole onneksi ollut niin paha, että hengitys olisi alkanut haisemaan.

vauvan limainen kakka – Huomaan näitä asioita läpikäydessäni, että meillä tilanne taitaa todella olla reilusti parempi nyt Minimullistajan kanssa kuin Pikkusankarin kanssa. Enpä muista montaakaan limaista kakkavaippaa vieneeni roskiin näiden neljän viimeisen kuukauden aikana!

vauva tunkee sormia kurkkuun – Tämä on kyllä ikävän tuttua Minimullistajallakin. Hän on tehnyt sitä aivan ensiviikoista lähtien. Välillä enemmän, välillä vähemmän. Imemisen tarve, hampaat, itsensä viihdyttäminen... mitä näitä nyt on. Mutta kyllä se meillä vaan tosiasia on, että takaisinvirtaamispoltteen takia sormien kurkkuun työntämisen erottaa muista jutuista.

vauva herää itkien – Pikkusankari heräsi 95 prosenttisesti niin, Minimullistaja ehkä 75 prosenttisesti.

vauvan pätkäunet – Onneksi nämä ovat Minimullistajan kohdalla vain päivisin totta. Joskus nautimme niistä harvinaisuuksista, kun hän nukkuu päivällä tunninkin putkeen.

refluksivauvan nukuttaminen – Niin, tsemiä vain! Me vedetään Minimullistajan kanssa helpoimman kautta: pidetään lähes koko päivä kantorepussa, joten hän nukahtelee ja heräilee siinä omaan tahtiinsa. Tässä elämäntilanteessa ei todellakaan ole voimavaroja lähteä hinaamaan niitä Pikkusankarin aikaisia tuhannen kilometrin vaunulenkkejä eikä uudelleennukuttaa viiden minuutin välein pinnikseen.

En ole varma, lähteekö inho vaunulenkkejä kohtaan koskaan minusta pois.

valvominen imetys – Minimullistaja syö nykyään kerran viiva kolme yössä (hänen yönsä on noin klo 00-07). Imetys kestää puoli tuntia viiva tunnin kerrallaan. Valvon joka imetyksen. Imetyksen takia valvominenhan on oikeastaan aika luksusta.

rintaraivari – Pikkusankariajoilta erittäinkin tuttu ilmiö. Minimullistajan kanssa olemme välttyneet tältä ainakin toistaiseksi.

en jaksa enää imettää – Välillä, aivan vain häivähdyksenomaisesti, on tämä käynyt minunkin mielessä, varsinkin Pikkusankaria imettäessäni kuudella ruoka-aineella. Mutta kyllä äidinmaidon hyvät puolet, imetyksen helppous toimintana ja sinnikäs mieleni on aina pitänyt kiinni siitä, että taistelen viimeiseen tippaan asti! Vasta, kun imetyksen miinukset ylittävät plussat, luovutan.

kiinteiden aloitus ja itkuisuus – Mahdollisen itkuisuuden vähentämiseksi aloitamme Minimullistajalle kiinteät vasta puolivuotiaana, jolloin suolisto on kehittynyt paremmin kuin kolmi-nelikuisena. Aloitussose tulee todennäköisesti olemaan bataatti – Pikkusankarin ruokavalion tukijalka.

itkusta ei tule loppua ahdistaa – Tiedän ahdistuksen. Hae apua! Vauvalle. Asiantuntevalta lääkäriltä.

huono äiti – Tuttu tunne ajoittain. Pikkusankarin aikoina melko useinkin.

kuinka selvisit vauvavuodesta – Pääasiassa minä saan kiittää ihanaa miestäni ja ihanaa omaa äitiäni.


Kiitti lapset ja teidän vaikeudet, me olemme aika hyvä tiimi nykyään.
 
lohdutuksen sanoja – Onneksi peruspositiviisuuteni puskee yleensä läpi vaikeimmissakin hetkissä tai niiden jälkeen, joten lohdutuksen sanat ovat mielessäni nopeasti. Ja jos ei ole, niin mies osaa ne minulle lausua.

huolivartti – Tätä suosittelen edelleen, kaikille, kaikissa elämäntilanteissa.

Theme by: Pish and Posh Designs