Kohti oireetonta elämää

Sehän tässä koko refluksi-allergia-astmaelämässä on aina (ollutkin) päämääränä: oireeton elämä. Kuten aiemmin jo kerroin, nyt pistettiin vihdoinkin uudenlaista bensaa autoomme matkalla kohti oireetonta elämää. Sen bensan nimi on osteopatia. Kaksi kertaa takana - ja luulen, että muutama ainakin vielä edessä. 

Tässä toisen kerran jälkeinen typistetty tietopläjäys: 

Minimullistaja on todennäköisesti ollut kohdussa pahasti puristuksissa, sillä edelleen hän on huomattavasti eteenpäin koukistuneessa asennossa. Supussa olemisen takia pallea ei ole päässyt/pääse toimimaan kunnolla, ja näin ollen sen takia on saattanut syntyä refluksivaiva. Koko lantion alueella, erityisesti vasemman lonkankoukistajan alueella, on jäykkyyttä. Kallonpohjan alueella on myös edelleen jäykkyyttä, ja tämä häiritsenee vagushermon toimintaa. Näitä jäykkyyksiä osteopaatti pyrkii helpottamaan.

Pikkusankarin keuhkot olivat saaneet lisää tilaa ensimmäisen osteopatiakäynnin jälkeen. Mutta edelleen rintarangan alue on jäykkä, ja se vaatii availua, jotta astmaoireet helpottaisivat edelleen. Samoin kuin Minimullistajalla, Pikkusankarillakin pallea on "puristuksissa".

Pikkusankarin helpompi arki näyttää muun muassa tältä.

Miten muuten menee:

Pikkusankarin lääkearsenaali on tällä hetkellä maksimit Losecista, Seretidestä ja Ventolinesta. Gavisconia annamme tarvittaessa. Ruokailua on rajoitettu sen verran, että viinimarjat, sitrushedelmät sekä manteli ovat pois käytöstä, ainakin suurissa määrin. Rajoituksen alla olevien ruokien ja Pikkusankarin huonon olon/käyttäytymisen syy-seuraus-suhde on huomattu olevan noin sataprosenttisen varma, ja siksi the Gurun ohjeiden mukaisesti me ne poistimme ruokavaliosta (ja voi olla, että lisää ruokia rajoitamme, jos saamme varmoja syyllisiä kiinni). Pikkusankarin olo on viimeiset viikot yleisesti ottaen ollut huomattavasti parempi/vähäoireisempi/rauhallisempi. Päivät ovat olleet helpompia ja yöheräilyt lääkkeenpyytämisineen ovat jääneet lähes kokonaan pois. Gavisconiakin on annettu entisen jokapäiväisen annoksen tai parin sijaan viime viikkoina yhteensä vain muutaman kerran. Syitä on vaikea tietää, on se sitten syksy, osteopatia, ko. ruokien rajoittaminen tai Pluton ja Saturnuksen asento, pääasia on, että kohti oireettomampaa elämää mennään!

Minimullistajan tilanne onkin epäselvempi: vuoristorata jatkuu. Osteopatiasta on selvästi ollut JOTAKIN vaikutusta; siis aluksi ainakin negatiivista (esimerkkinä puklaamista, jota ei ole tapahtunut viimeisen puolen vuoden aikana kuin osteopatian jälkeisinä kahtena päivänä). Niin, ja ruokavalio: rotaatioita on pikkuhiljaa tehty enemmän niin minun kauttani kuin suoraankin Minimullistajan suuhun. Ja tämä saattaakin olla se suurin tekijä vuoristoratamaiseen arkeen. Lääkkeisiin emme ole vieläkään koskeneet Minimullistajan kanssa, mutta jos yöt jatkuvat repaleisina viikko toisensa jälkeen, saatamme harkita the Gurunkin ehdottamaa Losec-kuuria.

Tässä eräs Minimullistajan hotelliaamiainen. Joskus matkalla on pakko tehdä pieniä kompromisseja rotatoinnin suhteen. Tässä maisteltiin muun muassa ei-ihan-niin-varmaa-mangoa.

p.s. Niinhän siinä sitten kävi, että instagram vei mukanaan; meidän arjenkoukeroita voi siis tarkemmin seurata, kun iskee instagramin hakukenttään skribentti-nimen.

Vain äiti

Jonkinlainen kriisinpoikanen on hätyytellyt uhkaavasti minua, lähemmäs erästä aikuista tasakymmenlukua lähestyvää kehoani ja mieltäni. Pään sisällä on pohdittu vaikka mitä ja pään päältäkin nipsaistiin viisitoista senttiä pois... No okei, ehkä kyse ei ole nyt pelkästään luvuista, vaan identiteettini eri palasien epätasapainosta. Minusta on viime aikoina tuntunut, että olen vain äiti. 

Äitinä olo on hienoa, parasta ja ihanaa. Nyt kuitenkin olen huomannut, että elämässä on oikeasti oltava jotakin muutakin kuin äitirooli, jotta voisin hyvin. Kriisi kaatui päälle viimeisimpien viikkojen aikana, kun sairastelukierteidemme takia olin lukittu kotiin lähes kokoaikaisesti. Lukuunottamatta yhtä tosiystävää ja omaa äitiäni kukaan ei uskaltanut/halunnut/viitsinyt kyläillä meillä pitkään aikaan. Mekään emme tietenkään pystyneet lasten kipeyksien aikana liikkumaan missään sosiaalisissa paikoissa ja sitten kun minä itse olin kipeä, en jaksanut raahata poikakaksikkoamme mihinkään, edes omalle pihalle. Niin, sosiaalisen elämän rappeutumisen lisäksi tajusin, että pääni ja kehoni todella tarvitsevat urheilua! Siis ihan oikeasti vaativat. Monien viikkojen tauko siitä ainoasta kodin ulkopuolisesta omasta harrastuksesta tekee kyllä tosi pahaa. Myös ne muut kivat jutut, kuten valokuvaus ja keittiöinnovointi, ovat jääneet väsymyksen ja kipeyden jalkoihin. Parisuhdekin kuulostaa kaukaiselta sanalta sellaisessa tilanteessa, jossa monen viikon ajan kaikki yhteinen kotonaoloaika menee jotakuta nukuttaessa ja itse nukkuessa tai sitä yrittäessä (siis ihan oikeasti: heti nukkumaan kun viimeinenkin lapsi menee ja kotivapaapäivät vuorotellen päikkäröiden, jes...).

Äitiys - mahtavaa, mutta niin sitovaa.

Kipeysviikkoina minä en juurikaan ollut vaimo, ystävä, harrastaja enkä mikään muukaan, olin äiti vaan. Koska harmitus, ärsytys ja hermojen kiristyminen alkoivat olla jo aika valtavaa pääni sisällä, heti toivuttuani ryhdyimme toimenpiteisiin. Viikonloppuna pääsin, harmillisen puolikuntoisena tosin, kivoille messuille viettämään ihan omaa päivää! Kerran kävin nurkan takana salaa tirauttamassa ilon itkutkin - en ollut piiiiitkään aikaan tuntenut sellaista vapauden, huolettomuuden ja rentouden tunnetta kuin silloin! Toisena viikonloppupäivänä kävimme ensimmäistä kertaa Minimullistajan syntymän jälkeen miehen kanssa kaksin rauhassa kelloa vilkuillen ravintola-annokset nauttimassa lähimmässä mahdollisessa ravintolassa mutta what ever. Vaikkakin vielä köhänuhassa, korkkasin myös saliurani tärisevin jaloin. Ja tulevana viikonloppuna pääsen taas nauttimaan ystävän viikonloppuyökyläilystä tai hän pääsee nauttimaan meidän kiukkupäivistä ja itkuilloista pitkän kaavan mukaan! Huomenna edessä häämöttää jännä retki pääkaupunkiseudulle lasten kanssa; mahtavaa alkaa taas laajentamaan liikkumisrepertuaaria näiden epätoivoviikkojen jälkeen!

Elämä - onneksi se on (ihan vähän) myös jotakin muutakin kuin äitiyttä ja kotonaoloa. Ja onhan se nyt paljon kivempaa hoitaa lapsia, kun hoitaa myös ystävyyttä, omaa kuntoaan ja avioliittoaan.

p.s. Jouduin luopumaan pakon edessä vanhasta älypuhelimestani, ja tuo uusi luurini suorastaan syöksi minut instagramiin, niin älykäs se oli. Niinpä päätin tarjota blogin lisäksi arkimaistiaisia myös instan puolella niinkin mielikuvituksellisella nimimerkillä kuin skribentti. Tervetuloa kurkkimaan jotakin, en itsekään vielä tiedä mitä kaikkea...! Mutta sen osaan sanoa, että pelkkää kaunista kuvavirtaa ja hempeilyä etsivät: älkää vaivautuko - meidän arkemme näyttänee instassa myös ne raisummat puolensa... Enhän minä nyt osaisi vain kukkasia sinne postata!

Mahdollisuus uudelle

Ennakkoasenne: neutraalin skeptinen, mutta avoin. Mikä tahansa, mikä poikien hyvinvointia voisi kohentaa, on kokeilemisen arvoinen -ajattelu.

Kokeilun toteuttaja: lasten osteopatian todellinen pro-tason tekijä

Löydökset: Pikkusankarilla ryhti on painunut kasaan rintarangan alueella (kyfoosi on korostunut). Tämä aiheuttaa jäykkyyttä keuhkojen alueelle, eikä pleura (keuhkopussi) pääse liikkumaan normaalisti (tyypillinen löydös astmaatikoilla). Kylkiluut ja rintakehä ovat jäykät, eikä pallea pääse liikkumaan vapaasti. Minimullistajalla kallonpohjan alueella on jännitystä, joka estää vagushermon toimintaa (hermo, joka mm. hermottaa useita sisäelimiä). Lantion/ristiluun alueella hänellä on toispuoleista jännitystä, joka jatkuu melkein koko selän alueella niskaan asti. Epätasapainosta johtuen pohjukaissuoli työntyy liian ylös (väärään asentoon), jolloin ruuansulatuskanavan nesteiden eritys ja koko suoliston toiminta häiriintyy.

Kokeilun jälkeen: Pikkusankari ruinasi vettä autossa epätavallisen paljon: "Äiti, mä pyydän nyt ihan kiltisti, että oikeasti ajakaa kaupan pihaan ja menkää ostamaan mulle vettä, olen älyttömän janoinen! Äiti pliiiiis!". Hän myös nukahti autoon hieman kummallisesti. Osteopatian jälkeiset muutamat päivät ovat olleet Pikkusankarilla lähes oireettomia. Minimullistajalla alkoi osteopatiaa seuraavana päivänä peppu punoittaa ja puklua tuli niin, että ei ole vuoteen tullut sillä tahdilla! (Ja ei, emme kokeilleet ruokarintamalla samaan aikaan mitään uutta.) Minimullistajan osteopatian jälkeiset yöt ja päiväunet ovat olleet hieman edellistä viikkoa parempia. Toki tähän syynä voi olla myös rajun yskäisyyden ja räkäisyyden takia annettu nestevento juuri noina öinä, ja sinällään parempiin öihin ei paljon vaadittu, sillä koko viime viikko heräiltiin niissä ihanissa vartin pätkissä...

Kokeilun jatko: Ehdottomasti jatkuu. Edellinen lause ja se fakta, että koko ilo menee omasta pussista (ei vakuutusyhtiön) toivottavasti kertovat ilman tämän kummempia hehkutuksia sen, miten kokeilun koimme... :-)

Kipeyskakun koristeeksi

Meidän tämän syksyn kipeyskakku on ollut oikein mehevän värikäs, suorastaan nautinnollinen kipeydellä herkuttelijoille. Positiivisesti kun ajattelimme, että reilun kahden viikon sisällä meidän perheessä tapahtuneet tukehtumistapaus, keuhkokuume-epäily, pari muuten vain -kuumetta, perusflunssa, mahatauti sekä enterorokko olisivat riittäneet... Mutta niin positiivinen ajattelu sitten palkittiin, ja saimme viikon terveenäolon jälkeen laittaa kakun koristeeksi vielä kunnon (in?)flunssakoristeen!

Tähän (in?)flunssakoristeeseen tiivistyy oikein kivasti juuri se kotivanhemmuuden sairauslomailun ihanuus... Itsellä on niin korkea kuume, että seisominen pyörryttää; kurkku on niin kipeä, että jokainen sana on tuskan takana; pää on niin kipeä, että yksinkertaisia lauseita on vaikea tajuta; niistäminen ja räkäpapereiden roskiin vienti vie joka toisen minuutin päivästä. Imettämisen takia lääkkeitä ei viitsi tolkuttomasti suuhunsa vedellä. Mies ei voi olla pois töistä. 

Kuka vie lapset puistoon? Kuka nukuttaa pienimmän päiväunille? Kuka laittaa ruuat lapsille? Kuka juoksee lasten perässä kodin vaaranpaikoissa? Kuka imuroi ruokamurut pöydän alta? Kuka jaksaa nostaa lapset syliin? Kuka kyykkii leikeissä mukana?

Kun äiti ei jaksa edes ulkovaatteita päälle pukea.

Onko reilua, että kotivanhempi tuntee todella suurta syyllisyyttä sairastumisestaan ja siitä, että ei pysty tekemään edes perustarpeiden mukaista huolenpitoa? Onko reilua, että päivisin kotivanhempi ei saa levättyä ja öisin hän ei saa nukuttua kuin muutaman pikku-unipätkän, kun lapset herättelevät koko ajan umpitukkoisina ja yskäisinä hekin? Onko reilua (kenenkään kannalta ajateltuna), että kotivanhemman kipeys vain jatkuu ja jatkuu, kun hänen kehonsa ei pääse korjaamaan sairauksia levossa? Onko reilua, että allergisen lapsen ravitsemuksen kannalta tärkeä rintamaito vähenee huomattavasti äidin pitkittyneen kuumeilun takia?

Moni asia elämässä ei ole reilua, ja minun mielestä eivät ole nämäkään.

Valitse puolesi

Aivan järkyttävä reissu! Kamala pakkausoperaatio kahden yön takia. Auto sullottu täyteen tavaraa ja lapsia. Neljän tunnin automatka tuskaista huutoa kuunnellen. Ja muillakin lapsilla on koko ajan joko nälkä tai pissahätä tai vaan mikä-lie-kiukku. Suunnaton ahdistus itkun loppumattomuudesta. Automatkan rattoisuuden uudelleen määrittely: vähän väliä sylissä rauhoittelua, tissittelyä, ruuan tarjoamista, vaipan vaihtamista, lelupussin tyhjentämistä yksi lelu kerrallaan, käsilaukun sisällön hätätarjoamista, kaikkien mahdollisten laulujen hoilaamista kaikilla mahdollisilla äänensävyillä, eri radioasemien ja levyjen vaihtelua, "mitä sä sanoit?" -huutamista etupenkkiläisten ja takapenkkiläisten kesken. Minibaarin täyteen ahtaamista omia bataattirasioita sinne pinoten. Ravintolaruuan sopivuuden tarkistaminen paistoöljyjä ja marinaadeja viilaten. Matkastressin pahentamat refluksit. Hampaiden teko. Oireita sittenkin vääränlaisesta ruuasta, kloorivedestä ja/tai lattialtanyppimisistä. Yö vartin välein heräilyä, uniminuutteja nolla. Itkuisia, väsyneitä ja rasittuneita silmiä. Epätoivon katseita.

Kiva reissu! Yhteinen aivoriihi pienimmän matkustajan olon parantamiseksi. Maukkaita eväitä. Kutkuttavaa jännitystä tulevien päivien tapahtumista. Suurta iloa mahdollisuudesta viettää taas kunnolla aikaa kummipoikamme kanssa. Lasten aidot ihmettelyt uusista maisemista. Tyytyväisyys loistavasta ravintolapalvelusta. Hauskat polskimishetket ja ilon kiljahdukset vesidiscossa. Kahdenkeskiset antoisat hetket jokaisen pojan kanssa rauhassa syöden, saunoen, pelaten ja köllötellen. Poikien suunnatonta innostusta ennennäkemättömien seikkailupuistojen aktiviteeteista. Rakkautta, välittämistä ja yhdessä selviämistä.

Sama, juuri tehty reissu. Kaksi tositarinaa.

Aina voi valita tarkastelupuolen.

Ihan vain itsellenikin muistutuksena.

Kevyttä hommaa?

Imettäminen - kepeää duunia? Tai sitten ei. 

Minä en tykkää kalorivahtailuista, ravintoainejakaumien tarkkailuista, "turhista" ruokarajoituksista ynnä muista, enkä koskaan semmoisiin ole ryhtynytkään. Olen fiilissyöjä ja oman kehon tuntemuspohjalta syöjä. Nyt kuitenkin ihan vain huvin vuoksi laskeskeltiin normaalipäivien ruokailuitani kun ne ruokakaapit tyhjenevät aikamoista vauhtia... Ja taas kerran pääsin ihmettelemään imetyksen viemää energiaa. Aivan normaalipäivänä minun ruuista tulee popsittua 3800 kaloria! Että onhan siinä vähän hommaa, niin syömisessä kuin tuolle reilu yksivuotiaalle meijeröinnissä.

Tässä sitten nuo kalorit kuvallisessa muodossa muutaman päivän ajalta.

Päivä 1:

se jokapäiväinen kahvinpahanen, kookosmaidolla tietenkin

Uskalsin ottaa kokeiluun suklaan makuista riisiproteiinia - tähän asti olen ottanut varman päälle vaniljan kanssa. Näyttäsi siltä, että läpi tämä menee! Tätä siis urheilun jälkeen nautittuna.

riistapaistosta

kipollinen hedelmiä kookosöljy-kookosjauho-carob-kurpitsasiemenjauho-marinadissa

turskaa ja kasviksia

päärynä-kinoalettuja mustaherukoilla

minisalaatti

Päivä 2:

no niitä omppuja

ahvensoppaa ja avocadoja

karviaisia kunnon kuorrutteella

tiikeripähkinänäkkäriä (aika monella santsipalalla) ja jauhelihawokkia

riistakeittoa

kesäkurpitsa-amaranttileipäsiä ainakin puoli pellillistä

iltateetä vielä toipilaalle enterorokkokurkulleni

Maukasta viikonloppua kaikille!