Pages

Sano mieluummin kyllä

keskiviikko 31. elokuuta 2016

Olen ällistyen seurannut viime vuosien kirjoitteluja siitä, miten ihmisiä kannustetaan olemaan itsekkäämpiä. Olen myös kohdannut kasvotusten ihmisiä, jotka ovat sanoneet haluavansa elää itsekkäämpää elämää ja nähnyt, että siitä ei ole hyvä seurannut. Ihmisiä kannustetaan siihen, että pitäisi osata sanoa ei. Että pitäisi laittaa itsensä etusijalle. Että pitäisi panostaa kaikkiin oman elämän osa-alueisiin toisten kustannuksella. Minä olen asioista niin eri mieltä.

Minun mielestä asia menee niin, että kun olet hyvä toisille, opit olemaan automaattisesti hyvä myös itsellesi. Kun puhut kauniisti toisille, saat itsellekin paremman mielen ja saat vastaanottaa myös kauniita sanoja. Kun autat toista, opit elämästä paljon, jolloin kasvat ja kehityt itsekin ihmisenä. Kun puhut toisesta hyvää selän takana, tuplaat tai triplaat oman ilosi. Kun järjestät toiselle ihanan yllätyksen, saat itsekin kutkuttavan jännityksen tunteen. Kun halaat toista, saat itsekin hyvänmielenhormoneja. Kun kiität toista, opit olemaan entistä kiitollisempi koko elämästäsi. Uskon kehotukseen hyvän kiertämään laittamisesta!


Ihminen on ihminen vain toisten kautta. Kaikki psykologian suuntauksetkin sen tunnustavat, että ihminen peilaa kaiken toisten ihmisten avulla. Mietipä tilannetta, että olisit yksin, ainoa jäljellä oleva ihminen maapallolla. Mitä haluaisit eniten tehdä? Tuskin haluaisit silloin mitään muuta niin paljon kuin olla jonkun toisen ihmisen kanssa. Haluaisit ryhmäytyä, olla läsnä jollekin, jakaa maailmaa jonkun kanssa. Niin - voisiko tämä ajatuskuvio paljastaa sen kaikista tärkeimmän? Kaikista tärkeintä on yhteys toisiin ihmisiin. Yksin et ole mitään. Sinä et olisi sinä ilman toisia ihmisiä. Joten miksi keskittyisit arjessasi vain ja etupäässä itseesi? Eihän siinä ole mitään järkeä. On hyvin todennäköistä, että jossakin vaiheessa joudut kohtaamaan karun tosiasian: että olet yksin ja että ympäriltäsi ovat kadonneet ne ihmiset, jotka luulit "olevan siinä aina". Aina ei tarvitse keskittyä omaan itseensä, omaan kehittymiseensä ja omiin etuihin - monien asioiden on mahdollista tapahtua aidon, lämpimän sosiaalisen kanssakäymisen kautta. Noin niin kuin itsestään, ilman, että millään erityisellä tavalla panostat asioihin. Esimerkiksi voit huomata olevasi aika onnellinen, vaikka et  olekaan aloittanut niitä tuhatta omaan napaan keskittyvää minäprojektia onnellisuutta tavoitellaksesi.

Minun elämääni on kuulunut todella karuja läheisten ihmisten poislähtöjä. Niin kuoleman kuin itsekkyydenkin vuoksi. Isäni kuoleman tarkoitusta en edelleenkään pysty tavoittamaan, mutta sen sijaan viime aikoina olemme oppineet olemaan siitä asiasta kiitollisia, että lähipiiristämme ovat poistunut eräät toiset ihmiset, vaikkakin lähtemiset ovat sattuneet aikoinaan todella, todella kovaa. Olemme ymmärtäneet, mitä kaikkea huonoa ja pahaa nämä ihmiset ympärilleen ovatkaan levittäneet ja levittävät, ja olemme kiitollisia, ettemme ole heidän myrkytyspiirissään enää. Olen siis onnistuneesti ohittanut elämänvaiheen, jossa kantaisin kaunaa heille heidän käsittämättömistä sanoista tai toiminnoista. Koska me emme kadu omassa toiminnassamme mitään näissä suhteissa, voimme myös sen takia keskittyä hyvillä mielin tähän hetkeen (ja tulevaan).



Miksi olen päässyt vihdoin eteenpäin luopumisessa? Siksi, koska elämä on heittänyt eteemme uusia upeita ihmisiä, jotka omalla toiminnallaan ovat näyttäneet, mitä toisesta välittäminen oikeasti tarkoittaa. Todennäköisesti tulen aina miettimään, millaista olisi, jos minulla olisi suhteet appivanhempiin tai heitä joskus näkisi. Todennäköisesti tulen aina miettimään, millaista elämä olisi, jos olisi muitakin kuin yksi läsnäoleva isovanhempi lapsillemme. Todennäköisesti joskus saatan miettiä, mitä välit katkaisseille kavereille kuuluu. Monet läheisimmät sanovat, että kukaan näistä lähtijöistä ei ole ollut meidän arvoinen koskaan ja että olemme joutuneet kärsimään elämän raa'assa arpapelissä kohtuuttomasti, mutta itse ajattelen nykyään pikemminkin niin, että kiitän näitä lähtijöitä kaikesta, mitä olen heiltä oppinut ja annan heidän mennä. Miksi ihmeessä olen yrittänyt pitää ihmisistä kiinni, jotka selvästikin ovat täysin erilaisia, haluavat elämältään täysin eri asioita ja joiden kanssa arvot eivät kohtaa millään tavoin? Hullua. Niin kuin aiemmin kirjoitin, en ole enää kaikkien kaveri, ja se jos mikä on alkanut tuntumaan oikealta ratkaisulta. Tottakai: koska koko ajan tunnen itsenikin paremmin ja paremmin, tiedän myös, millaisten ihmisten seuraan kuulun. Annan siis nykyään "väärien" ihmisten vapaasti mennä, jatkaa elämää, ja kiitän heitä siitä, että he opettivat minulle, millainen anoppi, äiti, isovanhempi tai ystävä en ainakaan ikinä halua olla.

Elämänkoulu on opettanut minulle paljon läheisyyssuhteista. En ehkä osaisi kuvailla itseäni itsekkääksi, mutta siinä suhteessa tulen olemaan itsekäs, että haluankin jatkossa pitää lähelläni VAIN ne ihmiset, jotka OIKEASTI välittävät. En niitä, jotka EHKÄ välittävät. Sellainen itsekkyys, jonka puolesta minä puhun, ei siis tarkoita sitä, että laittaa oman itsensä etusijalle, vaan pikemminkin päin vastoin: haluaa olla niin itsekäs, että haluaa niille omille timanteilleen parasta mahdollista, ja siksi tekee heidän eteensä melkein mitä vain. Maailma tarvitsee juuri nyt kaikkea muuta kuin itsekkyyttä. Mitä jos seuraavalla kerralla uskallatkin sanoa kyllä? Ehkä huomaat, mitä kaikkea kyllä voi sinulle antaa ein sijaan.

Joka päivän suklaakeksit

maanantai 29. elokuuta 2016

Tehän tiedätte meidän perheen ruokafilosofian: että meillä voidaan ihan hyvin syödä suklaakeksejä vaikka maanantai-iltana tai tiistaiaamulla. Meillä ei tarvitse odotella perjantai-illan herkkuhetkeä tai lauantain jälkkäriä, jos jotakin herkullista tekee mieli.
Eli tässä tuleekin ohje suklaakekseihin, joita minun mielestä voi tehdä vaikka normaalivälipalalle ja tarjota ihan hyvillä mielin lapsillekin :-) (Toki, jos keksit tekee iltapalaa varten, kannattaa kaakao vaihtaa carobiin, jolla ei ole samanlaista piristävää vaikutusta kuin kaakaolla.)


Suklaa-bataattikeksit (noin 40 kpl)

2 kypsää banaania
2dl keitettyä ja muussattua bataattia
3 kananmunaa
ripaus suolaa
200g pähkinävoita

vapaavalintaisesti päälle:
-rouhittua tummaa suklaata tai kaakonibsejä
-kuivattuja marjoja

Sekoita aineet keskenään kulhossa sähkövatkaimella tai monitoimikoneella. Nostele lusikalla halkaisijaltaan noin 5cm kökkäreitä leivinpaperille (mutta jätä turpoamisvaraa ainakin noin 2cm kökköjen väliin). Lopuksi painele haluamasi koristeet keksikasojen päälle. Paista 200 asteessa 15-20 minuuttia.

Me emme käyttäneet mitään lisämakeutusta kekseihin, mutta halutessaan voi tietysti lisätä taikinaan makeutusta esimerkiksi hunajan tai stevian muodossa.

Herkullista viikkoa kaikille!

Yhteistyössä Foodinin kanssa

I was there too - kesän luksusilta

sunnuntai 28. elokuuta 2016

Lauantai 30.7 taitaa jäädä historian kirjoihin minulla, sillä olin ehkä elämäni ensimmäistä ja viimeistä kertaa nauttimassa Hotelli Kämpin Mannerheim-sviitistä Helsingissä. Ehkä olettekin jo lukeneet tästä Kaksplussan bloggaajien kesäillasta muiden osallistujien blogeista tai päässeet instagramissa (#kpbj2016) ihailemaan meininkiämme?






No millainen ilta sitten oli? Se oli erilainen! Minulle illanvietot muualla kuin kotona ovat aina erikoinen tilaisuus, joten olihan se nyt hauska nähdä muita bloggaajia ja jutustella heidän kanssaan vaikka mistä kaikesta! Ylellisten puitteiden lisäksi tarjolla oli tietysti juomaa ja ruokaa. Mutta parasta tänä iltana oli ehdottomasti uusiin mielenkiintoisiin blogikavereihin tutustuminen.




Jotta iltaa tulisi muisteltua vielä pitkään, saimme mukaamme kattavan goodiebagin, jota kaiveltiin tietenkin jo vähän paikan päällä.






Minun suosikkejani goodiebagista olivat jo ennestään tutut ihanat Ella's kitchenin smoothiet ja konjacin ihonhoitosieni.


Olin yksi illan onnekkaista ja voitin arvonnassa Samaa Pataa -keittokirjan. Kirjan idea on loistavan simppeli: siinä kannustetaan perheitä syömään samaa ruokaa - vauvasta vaariin saakka. Kirjassa on pääasian, eli ohjeiden lisäksi tietoiskuja sekä pieniä tarinoita. Ohjeissa on aina selvästi merkattu, jos kyseistä ruokaa valmistettaessa tulisi ottaa huomioon jotakin erityistä vauvan annosta ajatellen. Tykkään kirjan ajattelutavasta, että vauvan kannattaa antaa maistella kaikkea; esimerkiksi jotkut vauvat saattavat pitää chilistä, vaikka yleisesti ottaen sitä ei vauvoille tarjotakaan. Tietysti turvallisuutta on myös kyseisessä kirjassa painotettu, ja esimerkiksi hunajaa ei anneta vauvoille tietenkään. Ruokaohjeet vaikuttavat "perusperheelle" sopiville, mutta kaikki ohjeet kahlattuani huomasin, että ohjeissa on myös paljon meidän ruokarajoittuneelle perheellemme sopivia ohjeita.



Kivaa tässä kirjajutussa on nyt se, että minulla on ilo arpoa yhdelle lukijalle myös tällainen kirja! Laitan arvonnan pystyyn blogini facebook- seuraajille parin päivän sisällä, joten pysykäähän kuulolla siellä.

Muiden illanviettäjien juttuja tapaamisestamme:
Kaunis karuselli
Lastenhuoneenkapina 

Perhelifestyleä, minun bloginiko?

tiistai 23. elokuuta 2016

Neljä ja puoli vuotta on nyt bloggausta takana, ja nyt bannerini kuvaukseen kirjoitin ensimmäistä kertaa ikinä "perhelifestyle". Semmoista en olisi ikinä koskaan kuvitellut kirjoittavani, kun ensimmäisiä blogitekstejäni rustailin. Minunhan piti "vain" kirjoittaa poikien sairausarjesta, meidän voimavarojen riittävyydestä todella hankalan arjen keskellä sekä vertaistuellista asiatekstiä esimerkiksi imetysdieeteistä ja muista poikiemme sairauksiin liittyvistä asioista. Blogi on kuitenkin kantanut tänne asti, ja nyt kymmenen ikinä suosituimman tekstini joukossa onkin kahdeksan ruokajuttua! Ennen bannerin kuvauksessa luki siis: "Karua elämää. Ihanaa elämää. Karun ihanaa elämää. Ihanan karua elämää. Refluksi-allergia-astma-elämää". Ja sitähän tämä kuusivuotinen on ollutkin. Vaikkakin sairaudet edelleen määrittävät jossakin määrin elämäämme, koen, että nyt on aika rohkeasti ottaa "sairausmäärittely" pois myös blogini kuvauksesta (vaikka niistä haasteista edelleen silloin tällöin kirjoittelisinkin) ja jatkaa "yleisemmällä" linjalla. Toivon, että blogini persoonallisuus ei tästä kuitenkaan kärsi.

Vuosi sitten linjasin blogiani jo siihen suuntaan, että täällä entistä vähemmän kerron poikien spesifejä (sairaus)kuulumisia. Ja entistä enemmän kerron muuta juttua. Näin on tapahtunut, ja olen ollut todella tyytyväinen muutokseen! Mitä mieltä te olette? Mietin uusia sanoja bannerin alle, ja mielestäni nykyään blogiani kuvaavat sanat: perhelifestyle, ruoka ja reseptiikka sekä hyvinvointi. Nämä asiat ovat minulle tärkeitä, ja näistä tykkään kirjoittaa.


Yksi asiasisältö, jota olen tarkoituksella viimeisen puolen vuoden ajan vältellyt täällä blogissa, ovat kaverisuhteet, ystäväsuhteet, isovanhempisuhteet sekä yleisesti ottaen läheiset muutkin suhteet yleisellä tasolla. Ne ovat asioita, joista edelleen haluaisin avautua ja joista kirjoittaa, mutta tiedättekö mitä? En jaksa enää sitä väärinymmärryksen määrää, minkä niistä teksteistä joka kerta kohtaan. Olen hyväksynyt, että kukaaaan, kuka ei ole elänyt sellaista arkea kuin me, ei pysty näitä asioita täysin ymmärtämäänkään, vaikka kuinka asioita yrittäisin avata avoimesti ja rehellisesti. Niistä tänne kirjoittaminen tuntuu siis välillä vähän turhalta.

Olen julkaissut joka ikisen kommentin blogihistoriani ajalta, vaikka monet läheiset ovatkin pitäneet minua hulluna tämän päätöksen suhteen. Että mitä sitä nyt suotta antaa pahoille, ilkeille ja kateellisille suille valtaa blogissa, kun ne voi yhtä hyvin hiljentää deletellä. Mutta minä olen päättänyt toisin. Jotta voin sanoa pystyväni seisomaan omien tekstieni ja mielipiteitteni takana, olen valmis kohtaamaan sellaisetkin kommentoijat, jotka haluavat vain yrittää satuttaa. Haluan pystyä perustelemaan kaiken kirjoittamani, jos minua haastetaan perustelemaan. Ja tähän olen pystynyt. Olen tiennyt, että saan selitettyä jokaisen lauseen tekstissäni niin, että en puhu itseäni pussiin. 


Ehkäpä juuri se, että joutuu usein näiden tekstien jälkeen kuulemaan vaikka mitä soopaa niin omasta luonteenlaadusta, arvoista kuin muistakin elämäämme liittyvistä asioista, on rankkaa. Se on rankkaa siitäkin huolimatta, vaikka itse (ja se tärkein lähipiiri) tietää, miten asiat oikeasti ovat, ja vaikka tiedän, että ehkäpä kukaan näistä negatiivisista kommentoijista ei pystyisi sanomaan kirjoitettua asiaa minulle kasvotusten. Se on rankkaa siksi, että minä pyrin aina ajattelemaan positiivisesti ja kehittymään. Vaikka en ota loukkauksia niin itseeni, niin pyrin silti aina ajattelemaan, että onko kommentoijilla oikeasti joku hyvä tarkoitus, ja että voinko oikeasti oppia siitä kommentista edes jotakin. Menen syvälle omaan ajatusmaailmaani (liian syvälle, sanoo mieheni :-D) ja tutkin sitä. Usein, hyvin usein monen tunnin pähkäilyn jälkeen joudun toteamaan, että ei, tämä kommentoija ei tiedä minusta yhtään mitään, ja todennäköisesti luki tekstini täysin väärinymmärtäen (tahallaan) ja/tai halusi purkaa pahaa oloaan/omia käsittelemättömiä tunteitaan minuun ja blogiini. Tai että hän on joku, joka on jostain syystä kehittänyt minua kohtaan jonkun kaunan.

Useinhan asia on niin, että niillä, jotka tekstin eniten itseensä ottavat, onkin omassa mielessään eniten prosessoitavaa asian suhteen. Eli että silloin, kun on suoltamassa ilkeää tekstiä kommenttikenttään, ihan peiliin voisi katsoa, jos näin kauniisti asian ilmaisisi. No mutta, täysin avosylin olen kaikki tyypit blogiini ottanut, ja kehittänyt vain nahkaani paksummaksi kaiken kommentoinnin suhteen. Kuitenkin näiden kurjimpien luonneanalyysien takia henkilökohtaisimmat asiat usein jäävät kirjoittamatta, ja niin varmaan jatkossakin. Harmittaahan se, että joudun rajoittamaan tekstintuottoa, sillä aina olen saanut kiitosta juuri näistä kirjoituksista, jotka eniten puhututtavat. Kurjaa, jos jää vertaistukea ja empatiaa antamatta tässä muodossa niille, jotka sitä voisivat tarvita.
Mitä blogista siis jatkossa löytyy? Samaa kuin tähänkin asti, nyt vaan annoin vihdoinkin itselleni "luvan" kirjoittaa kaikesta, tällä kepeydellä minkä sormilleni kepeydeksi asetan. Tykkäättekö te (pintapuolisista) kuulumispostauksista? Hyvinvointijutuista? Ruokajutuista? Menovinkeistä? Täysin random-jutuista, kuten pienistä ajatelmista eri asioiden suhteen? Onko blogini liian sekava, jos se sisältää kaikkea tätä? Vai toivovatko lukijani enemmän yhteen tai kahteen asiaan keskittyvää blogia (sillä blogini alku oli hyvinkin selkeä asiajakauman suhteen)?

Kun tekee mieli jotakin

lauantai 20. elokuuta 2016

Luulen, että moni juuri nytkin miettii, että tekisi mieli jotakin. Jotakin hyvää, helppoa ja terveellistä. Tässä on ehdotukseni: kermainen banaanivanukas! Tämä resepti on oikeasti älyttömän nopea ja herkullinen! Ja sisältää monta terveellistä ainesta!



Kermainen banaanivanukas

2 kypsää (pakastettua) banaania
kaakaonibsejä koristeluun



Blendaa kaikki (nibsejä lukuunottamatta) sekaisin ja heitä sitten päälle nibsit.

Vanukas on hyvää myös "lämpöisenä", mutta ehkä vielä parempaa se on kylmänä. Tätä varten kannattaakin olla aina banaaneja siivutettuna pakkasessa. Banaanit kannattaa ottaa hetki ennen vanukkaan tekoa huoneenlämpöön, jolloin ne ovat kohmeisia, mutta eivät kauttaaltaan jäisiä. Jos kuitenkin pakastimesi on banaaniton, mutta haluat maistella vanukasta kylmänä, niin laita valmis vanukas pariksi tunniksi jääkaappiin. Ja muuten, kerralla voi tehdä isommankin annoksen - tämä vanukas kestää hienosti seuraavaankin päivään jääkaapissa.

Yhteistyössä Foodinin kanssa

Rankkasadepäivä + Särkänniemi = epäonnistunut kesäpäivä?

perjantai 19. elokuuta 2016

Olen tässä kesän mittaan heitellyt muutamia meidän perheen mieleen olevia menovinkkejä tänne blogiinkin, ja tässä tulisi tämän kesän vika: Särkänniemi! Miksi haluan vinkata Särkänniemestä? Siksi, koska yleinen kuva pelkkänä huvipuistopaikkana (ja entisenä delfiinien pitopaikkana) on väärä. Tekemistä tuolta löytyy siis hurjasti yhdelle päivälle!

Meidän Särkkispäiväksi valikoitui sateinen lauantai. Varustauduimme siis varavaattein, sadevaattein ja sateenvarjoin päivään. Päätimme katsastaa ensimmäiseksi Särkänniemen sisäosuudet, ja sitten märätä itsemme vasta päivän loppupuolella.

Aloitimme akvaario-otusten ihmettelyllä. Lemppariksi nousi ehdottomasti sähköankerias, jonka luona tönötimme hetken jos toisenkin. Kun sähköankerias töräytti sähköä veteen, salamasimulaattori jyrisi akvaarion yllä. Se oli pojista jännää! Toki myös kaikki muutkin erikokoiset ja eriväriset kalat saivat ihmetystä osakseen. Pojat ovat jo sen verran isoja, että he kyselevät kalojen nimiä, alkuperäisiä asuinpaikkoja ja ominaisuuksia – eli tämmöiset retket ovat itsellekin jo oppimista sinällään, kun saa lukea kuvaustekstejä kaloista ääneen.






Akvaarion jälkeen suuntasimme korkealle – Näsinneulaan meinaan. Minua huippasi eniten, poikia ei yhtään. Siellä ihmeteltiin loppumatonta järveä ja teollisuusaluetta ja yritettiin bongata tuttuja rakennuksia. Kaupunkinäkymän jälkeen lähdimme viimeiselle sisäosuudelle: kohti planetaarioesityksiä. Minun yllätyksekseni pojat halusivat ja jaksoivat katsoa kaikki kolme esitystä. Ja olivathan ne hyvin tehtyjä, mielenkiintoisia sekä opettavaisia. Lyhytelokuvien nimet olivat Me muukalaiset, Raivoisa Maailmakaikkeus sekä Puiden elämä. Kaikkiin elokuviin päästetään jo kolmivuotiaat, joten me kokeilimme onneamme - ja onnistuihan se katsominen, kun oli niin jännät, koko katon kattavat näytökset!






Planetaarion jälkeen Minimullistaja muisti Koiramäen olemassaolon, ja heittäytyi lattialle haukkumaan ja haistelemaan. Päätimme siis yhteistuumin suunnata vertaisten joukkoon. Koiramäki, eli Mauri Kunnaksen kirjoihin perustuva maatilamainen paikka, on suht pieni kooltaan, joten siellä ei ehkä ihan koko päivää saa kulumaan. Me taisimme viettää pari kolme tuntia siellä. Koiramäessä saa muun muassa katsella ja rapsutella (luvan kanssa!) kotieläimiä, jutustella Koiramäen väen kanssa, tutustua vanhanaikaisiin rakennuksiin, tehdä pieniä vanhanajan hommia, ratsastaa hepalla ja käydä katsomassa Koiramäen teatteria. Muut jutut kerittiinkin tehdä, mutta hepparatsastus jäi toiseen kertaan, sillä niin kova sade tuli päällemme, että ei eteen nähty. Rankkasadeaika sitten vietettiin sisätiloja tutkimalla (yhdestä rakennuksesta löytyi poikien mielestä huipukiva liukumäki!).























Loppuajan päivästämme sitten hurviteltiin huvipuiston puolella! Suuren suuri harmitus tuli poikien suupieliin, kun kello näytti jo kotiinlähtöaikaa, sillä tosi monta laitetta jäi käymättä. Laitteet, jotka jäivät meidän mieleemme, olivat Angry Birds Ride, Crazy Bus, Karamelli-Karuselli, Pikku Hinaaja, Possujuna sekä Rekkaralli. Eli kyllä - olin kolmistaan poikien kanssa, eikä tämän hurjempiin laitteisiin menty. Mutta tämä tämmöinen rauhallisempi huvittelu on oikein mukava ja myös minun mieleeni :-) 








Todennäköisesti sadepäivän vuoksi Särkänniemi oli aika vähäväkinen. Pääsimme siis jonottamatta kaikkialle ja esimerkiksi Koiramäessä hahmot kerkisivät jutella kivasti kävijöiden kanssa. Vaikka d-vitamiinin tankkaus ei tällaisena päivänä onnistukaan, niin onhan sadepäivässä hyvätkin puolensa. Me emme sadetta pelkää, jos päällämme vain on oikeanlaiset varusteet. Siis meidän mielestä sadepäivä ei ollut sekään hullumpi huvipuistopäivä. 

Särkänniemi on auki vielä pari viikkoa. Jos kesälomabudjetti alkaa olla jo käytetty, niin kannattaa muistaa, että Särkänniemen huvipuistoalueelle on ilmainen pääsy. Huvipuistoalueella järjestetään silloin tällöin ilmaisia konsertteja, stand uppeja ja vaikka mitä! Ja erityisesti mainitsen Angry Birds -puiston seikkailuratoineen: se on siis myös täysin ilmainen! Angry Birds -puisto on iso ulkoleikkimesta, meidän poikien mielestä Särkänniemen parhaimmistoa! En sitten tiedä, johtuuko se siitä, että puistossa on valtavia vihaisten lintujen päitä vai siitä, että leikkimesta oli muuten vain hauska :-) 

















Kiitos lipuista ja vauhdikkaasta päivästä, Särkänniemi!

Theme by: Pish and Posh Designs