Selityksen makua?

Sitten vihdoin, kun kaiken sen kotoalähtökaameuden jälkeen päästään ulos, lapsi ryntää suoraan kuralätäkköön kumottuun x-asentoon ja vetää eteisestä mukanaan ne äidin vähän paremmat kengät ruskean liejuveden pohjiin. Seuraava kohde lapsella on naapurin auto aseenaan risut. Onneksi äiti kerkiää tähän hetkeen jo pihalle huutava vauva sylissään ja saa säilytettyä naapurisovun. Sillä aikaa, kun äiti yrittää epätoivoisesti sijoittaa vauvaa rattaisiin, lapsi päättää käydä tekemässä hiekkasateen naapuruston yhteisellä hiekkolaatikolla - niin itsensä kuin muidenkin päälle tietenkin. Koska lähipuisto oli päämääränä, äidin pitää saada hyrränä sekoileva lapsi pyörän selkään ja kaikeksi vaikeudeksi vielä kypäräkin päähän. Muutamien venkslausten jälkeen lähdetään matkaan. Liikennesääntöjen kertaaminen menee kuuroille korville ja taas kerran äiti manaa omaa optimistisuuttaan paremmasta päivästä ja onnistuneesta pyöräretkestä. Lapsi muuntuu Looney Tunes -animaation nopeammaksi hahmoksi ja äidin silmissä näkyy vain musta etääntyvä piste ja iso huoli. Illaksi äiti hankkii kurkkukivun, vaikka hänen äänensä onkin jo hieman harjaantunut kovatasoiseen huutamiseen. Äidin tiukasta pakkocooperista huolimatta tienylitys lähenee yksin pyöräilevää lasta. Äiti huomaa, että joku randomkoirantaluttaja pysäyttää lapsen suojatien eteen ja sanoo jotakin hänelle. Kohta äiti saavuttaa lapsen, ja huoli, turhautuminen ja pelko purkautuvat sellaisella säksättämisellä, että lähitalojen ullataalasmaat kaivavat kiikarit ja muistiinpanot esille. Rauhoittamis- ja rauhoittumisyritysten jälkeen konkkaronkka lähtee edistämään puistomatkaa. Perillä ja elävänä, huokaa äiti. Lapsi juokseekin jo täysiä keinuvien muiden lasten alta jalkaan sidottu kypärä hiekkaan karskuen. Kohta kukaan ei enää tiedä, kenen kädessä oli minkäkin värinen hiekkakakuntekoväline, sillä lapsi käy ottamassa kaikki näkemänsä plastot toisten lasten käsistä ja heittää ne kuoppaan. Äiti sovittelee, ohjailee ja neuvoo minkä rattaiden hyssyttämiseltään kerkiää. Äidin ystävä soittaa ja ehdottaa kahvilakäyntiä. Äiti epäröi, mutta ystävä puhuu äidin ympäri. Onneksi kahvila on melko lähellä puistoa, joten matkan varrella ei tapahdu muuta kuin yhden kissan kivittämisyritys ja muutama kaupungin kukkaistutuksen tuhoaminen. Kahvilan eteen saavuttua poika syöksyy salamaakin nopeampaa sisälle eikä äiti löydä poikaa mistään, kun hän vihdoin saa taisteltua rattaat ja laukut sisälle. Kahvilan työntekijä tulee kysymään, onko pieni lippispäinen poika äidin. Poika oli juossut henkilökunnan puolelle ja liukastunut lattialle. Puhalluksien, saarnojen, laukun pohjalta löydetyn vihainen lintu -laastarin ja tuskanhien kuivausten jälkeen poika istuu kaksi minuuttia kolmekymmentäkolme sekunttia paikoillaan - niin kauan kuin kuluu banaanin ahmimiseen ja pöydän jalan samanaikaiseen potkimiseen. Koska kaikki kahvilan penkit ovat jo jotakuinkin lapsen kengänjälkiä täynnä ja muutama  vakava vähältä piti -tilanne koettu, äiti katsoo parhaimmaksi lähteä kotiin. Yhden seisaaltaan ryystetyn hörpyn hän saa kahvistaan juotua. Sehän on hyvin se! Kotimatka alkakoon. Äidin silmät ovat epätoivon kyynelissä. Päivä ei ole vielä edes puolivälissä.

Mitä sinä tekisit vastaavassa tilanteessa?

Antaisitko sinä naapurien, koirantaluttajan, ohikulkumatkan asujien, puiston muiden vanhempien sekä kahvilan henkilökunnan ja asiakkaiden ajatella, että sinä olet maailman huonoin kasvattaja ja äiti? Antaisitko sinä heidän kaikkien olettaa, että vähät välität, mitä lapsesi tekee tai että sinä olet äärimmäisen vapaan kasvatuksen kannattaja? Antaisitko sinä heidän olettaa, että et kunnioita muita ihmisiä lainkaan, kun annat lapsesti käyttäytyä kyseisillä tavoilla? 

Vai alkaisitko sinä pyytämään kaikilta anteeksi ja selittämään lapsen käyttäytymisen johtuvan hänen todella, todella tukalasta olosta ja sairauksien epätasapainosta? Yrittäisitkö saada ihmiset vakuuttumaan, että teet kyllä kaikkesi, jotta lapsesi käyttäytyisi paremmin?

Kuka on selityksen arvoinen? Millainen tilanne on selityksen arvoinen? Missä vaiheessa lapsen voi itse kehottaa anteeksipyynnön lisäksi kertomaan syyn käyttäytymiselleen? Milloin ei ole sopivaa lähteä ollenkaan ihmisten joukkoon? Milloin on järkeä jäädä kotiin, vaikka joutuisikin ottamaan riskin jonkinsortin hermojen menettämiselle?

Toisenlaisena päivänä lapsi auttaa äitiä vauvan pukemisessa, muistuttaa äitiä sammuttamaan valot ennen lähtöä ja kertoo itsenäisesti liikennesäännöt ennen pyörän selkään kapuamista. Lapsi pyöräilee kiltisti tien sivussa ja höpöttelee äidille matojen biologiasta ja lintujen kevämuuttojärjestyksestä. Puistossa lapsi kysyy muilta lapsilta, saako hän tulla leikkiin mukaan ja tarjoaa omia lelujaan muiden käyttöön. Kahvilassa lapsi istuu rauhassa paikoillaan ja utelee kahvittelukavereilta kuulumisia. Pienen tylsistymisen jälkeen hän alkaa piirtämään äidin laukusta kaivamaan lehtiöön. Kotimatkalla lapsi ehdottaa metsäpolulla poikkeamista ja kotiin päästyä hän haluaa alkaa äidin kanssa leipomaan muffineja.