Kävelyä ja kiukuttomampaa oloa

Siinäpä se on otsikossa hyvin tiivistetysti meidän kolmannen osteopatiakäynnin jälkeiset fiilikset.

Kun kerron osteopatiasta ja meidän kokemuksista, haluan edelleen painottaa, että mikään syy-seuraus-suhde osteopatian ja sen jälkeisten tapahtumien välillä ei tietystikään ole sataprosenttinen, muitakin muuttujia kun on aina messissä, kun puhutaan elämästä tieteellisten laboratoriokoeasetelmien ulkopuolella. Syy-seuraus-suhteiden todennäköisyydet ovatkin sitten kaikkien itse pääteltävissä ja havaittavissa...

Lähtiessämme ajamaan osteopaatin luota, Minimullistaja huusi oudonkuuloista huutoa autossa (lienemme melko asiantuntijoita näiden huutojen analysoinnissa...) ja poikaa autosta nostaessa hiki tirisi melkein haalareiden läpi (ja kyllä, autossa oli pukeutumiseen suhteutettuna aivan normaali lämpötila). Osteopatiaa seuraavana päivänä Minimullistajan liikkuminen koki hurrrrrjan harppauksen: siihen asti hän oli ottanut reilun kuukauden ajan vain yhden tai kahden askeleen tuettomia töpötyksiä, nyt hän tallusti yli kymmenen kunnon askelta yhtä soittoon! Myös vaipan sisältö erosi selvästi hajunsa suhteen aiemmasta muutaman päivän ajan. Ylipäätänsä osteopatiakäyntien jälkeen vaipan sisältöä on tullut aivan eri tahdilla kuin ennen: tositosimonesta kappalemäärästä harvempaan päin (myös me vanhemmat kiitämme tästä muutoksesta, jos itseäkin saa tässä ajatella...).

Tämän kolmannen hoidon jälkeen osteopaatti sanoi haluavansa ainakin vielä kerran hoitaa Minimullistajan, vaikka nytkin jo muutosta on tapahtunut hänen kehossaan.

Pikkusankarin osalta kolmannen kerran jälkeen emme huomanneet mitään erityistä muutosta edellisiin viikkoihin eli edellisten hoitokertojen jälkeiseen meininkiin. Mutta hänen osaltaan voisin uskaltaa jo todeta, että hänen olonsa on osteopatian aloittamisen jälkeen parantunut huomattavasti (yritän sanoa tämän yhtään liioittelematta...). Siis että Pikkusankarin mahtava luonne alkaa taas paljastumaan sen kamalan pipikäyttäytymisen alta, minä suorastaan nautin poikani seurasta (en pelkästään komenna, kiellä, käske, korota ääntä, uhkaile, voivottele koko päivää), leikit ovat välillä kummallisen rauhallisia ja piirrustus-kirjoittamis-askartelupöydän ääressä hän saattaa viihtyä vaikka pari tuntia putkeen. Hän tottelee kuin normaali nelivuotias! Ja tämäkö on meidän poika!?! Melko häkellyttävää. Lääkkeidenantokin on muutamia kertoja unohtunut, kun häiriökäyttäytyminen ei ole ollut niistä muistuttamassa. Vaikka yöt ovatkin melko hulinaa edelleen, on meitä mieheni kanssa hellitty yhä useammin pidemmillä aamu-unilla. Osteopatian aloittamisen jälkeen pojat ovat pidentäneet heräämistään tunnilla tai jopa parilla!

Ennen kuin kerroin osteopaatille meidän kuulumisia, hän Pikkusankaria tutkiessaan totesi, että neljättä kertaa ei taidetakaan enää varata tähän putkeen, sen verran paljon muutosta Pikkusankarin kehossa oli tapahtunut. Tilannetta jäädään seuraamaan.

Ja koska jostain pitää aina olla huolissaan, niin tällä hetkellä uutena huolena on sitten varmaan se, että eihän Pikkusankarin olo vaan voi kadota mihinkään? Eihän?