NLP:stä kumpuavia apuja vanhemmuuteen

Viime viikonloppuna oli minulla taas NLP-opintorutistus vuorossa, ja tietenkin tuonkin viikonlopun jälkeen pää oli täynnä ajatuksia ja keho täynnä fiiliksiä. (Ensimmäinen kirjoitukseni NLP:stä löytyy täältä: Matkalla itseeni.) Ajattelin nyt kirjoitella teille muutamia ajatuksia liittyen vanhemmuuteen, lasten kasvattamiseen ja noiden ihanien pienten ihmisten kanssa elämiseen, joita olen NLP:n kautta itse prosessoinut tavalla tai toisella.

1) Mieti, mitä oppimis/elämis/vuorovaikutustyyppiä lapsesi on ja mene hänen "kartalleen". Onko lapsesi eniten visuaalinen, auditiivinen, kinesteettinen vai looginen? NLP:ssä olemme tutustuneet käytännössä näihin tyyppeihin havainnoimalla itseämme ja muita ja purkamalla näitä havaintoja yhdessä. Tavoitteena on, että osaisimme arjen oikeissa tilanteissa havaita näiden tyyppien tyypillisiä sanamuotoja, toimimistapoja, ajattelutapoja, perusteluketjuja yms. ja näin pääsisimme lähemmäs näiden tyyppien ajatusmaailmaa. Kun ymmärrämme, miltä kantilta lapsemme maailmaa katsoo, osaamme valita oikeantyyppiset sanat ja asioiden ilmaisemismuodot kommunikoimiseen, ja pääsemme lähemmäs yhteisymmärrystä heidän kanssaan.

2) Edellinen asia liittyy siihen, että aina, kun haluamme olla (toimivassa) vuorovaikutustilanteessa jonkun kanssa, haluamme päästä hänen "kartalleen". Jokaisella ihmisellä on oma "karttansa" objektiivisesta "maastosta". Ei ole olemassa samanalaisia karttoja samasta maastosta, mutta kun tutustuu toisen karttaan, voi toista ymmärtää paremmin. Kartta on mm. juurikin tuo edellä käsittelemäni oppimis/elämis/vuorovaikutustyyppi, mutta myös muuta. Onhan jokaisella ihmisellä esimerkiksi oma historiansa, tulevaisuuden toiveensa ja sosiaalinen maailmansa, jotka kaikki vaikuttavat ihmisen omaan karttaan eli siihen, miten maailmaa katsotaan. Arkikielellä: jos siis haluan ymmärtää toista syvällisesti, on tunnettava toinen hänen karttoineen. Tämä tietenkin pätee myös lasten kanssa toimiessa. Ole kiinnostunut lapsistasi ja tutustu heihin!

3) Ihminen on laumaeläin, ja esimerkiksi peilisolut ovat yksi suuri todiste tästä. Peilisolujen avulla muokkaamme käyttäytymistämme sopivaksi laumaamme. Vanhemmalla on siis suuri vastuu sen suhteen, miten hän käyttäytyy lasten kanssa. Jos tahdot oikeasti ymmärtää lastasi ja muokata hänen käyttäytymistään hänelle turvallisempaan/hyödyllisempään/parempaan suuntaan, ei ole pitkäkantoista vain määrätä, käskeä, pakottaa ja soosottaa sormella. Oikeasti, tämän pitäisi olla jokaiselle vanhemmalle itsestäänselvyys, vaikka se ei tietenkään ole: mene lapsen tasolle (konkreettisestikin! siis kyykisty/ota syliin/istu samalla tasolla/katso silmiin), auta häntä rauhoittumaan (esimerkiksi oma rauhallinen hengitys saa lapsen myös rauhoittumaan, kun hän alkaa "peilaamaan" tätä hengitystä omaan hengitykseensä lähellä oltaessa - kokeile vaikka!), keskustele ja perustele toista kuunnellen. Ja tee tämä kaikki mielessäsi juuri sen vastapuolen kartta, jolla hän katsoo maailmaa. Tällä kaavalla vuorovaikutustilanteet ovat todella, todella paljon hedelmällisempiä, opettavampia, lapsilähtöisempiä ja kauaskantoisempia.

4) Vaikeita tunteita voi käsitellä mitä mielenkiintoisemmilla tavoilla myös lasten kanssa. Seuraavaksi kerron yhden esimerkin. Me olemme NLP:ssä yrittäneet tavoittaa eri tunteiden/tilanteiden aiheuttamia tuntemuksia kehossamme ja tunnistamisen jälkeen muuttamaan niitä tuntemuksia, jotta niiden kanssa olisi helpompi elää. Tätä olen käyttänyt onnistuneesti esikoisemme kanssa! Tosi usein meillä onkin ollut kiukkutilanteissa käytössä esim. herra Hansson, joka tulee aina välillä kiusaamaan meitä ja niin lapset saavat heittää Hanssonin roskikseen tai vetää vessasta alas tms. Tätä on tehty ehkä esikoisen kaksivuotisajoilta lähtien. Vaikutus on ollut suurimmaksi osaksi positiivinen ja kiukku on saattanut lähteä helpostikin pois Hanssonin myötä. Mutta nyt NLP:n kautta olen ottanut esim. juuri tämän kiukun, jännityksen tms. tunteen käsittelyn lapsen itsensä sisältä lähteväksi. Eli heti aluksi emme ulkoista asiaa, vaan tarkastelemme asiaa lapsen tuntemuksesta käsin. Tässä on yksi esimerkki eräältä aamulta, kun esikoista jännitti tosi kovasti tuleva päivä, johon sisältyi kaikkea jännää ja erilaista:

Pikkusankari käyttäytyi tietyllä tavalla, jonka tiedän kokemuksesta tarkoittavan kovaa jännitystä. Hän ei osaa keskittyä mihinkään tekemiseen. Hän pyörii ja hyörii sohvalla ja temppuilee päämäärättömästi. Hän ilmeilee, eleilee ja ääntelehtii kummasti ilman mitään tarkoitusta tai leikkiä. Menen Pikkusankarin lähelle, otan syliin, katson silmiin ja aloitan keskustelun: "Äiti huomaa, että sinulla on jokin asia, mikä sinua vaivaa. Haluatko kertoa, mikä se on?". Kerron Pikkusankarille, mitä tarkkaan ottaen olen huomioinut hänen käyttäytymisestään, ja hän on samaa mieltä kanssani. Hän rauhoittuu syliin, ja hetken päästä hän kertoo, että jännittää. Tilanne on rauhallinen, joten päätän, että  teemme NLP-harjoituksen kaltaisen tunteidenkäsittelytuokion. Kysyn Pikkusankarilta, missä kohdassa kehoa hän tuntee jännityksen. Hän sanoo välittömästi, että kurkussa. Huomaan, että Pikkusankari lähtee harjoitukseen innolla, joten jatkamme. Kysyn, millainen jännitys siellä luuraa. Pikkusankari kertoo, että se on vihreä limainen tahmea pallo. Mietimme yhdessä, voisiko sitä palloa ensin vaikka pienentää. Pikkusankari päättää mielikuvassaan pienentää jännityksen. Sitten mietimme, voisiko jännitystä saada millään pois kehosta ja voisiko se muuttaa muotoaan jotenkin. Hän kertoo heti, että limapallo voisi valua käden kautta maahan, niin, että se täytyy ravistella pois ja se että se näin muuttuu vesimäiseen muotoon. 

Kun tämä oli tehty, Pikkusankarin olo oli seesteinen ja hän ei enää jatkanut jännityskäyttäytymistään. Vähän ajan päästä Pikkusankari kysyi, että mitä jos se limapallo palaa takaisin? Mietimme yhdessä, miten hän pystyy nyt itse sitä tunnetta pienentämään ja jopa sen poistamaan, jos se häiritsee tekemisiä liikaa. Tämä oli juuri tähän päivään täydellinen vastaus, ja Pikkusankari kertoi muutaman kerran päivän aikana, että hän oli juuri pienentänyt jännitystään, eikä jännityksen tuomaa huonoa käytöstä enää ilmennyt.

Seuraavina päivinä, kun tuli muitakin ikäviä tunteita, Pikkusankari osasi jo itse kertoa, että "äiti, minä voisin käsitellä näitä tunteita sillä tavalla, kun opetit". Ja tietenkin tuin häntä tässä. Tämä harjoitus tuli siis todellakin jäädäkseen meille! Tärkeää tässä harjoituksessa on se, että harjoituksen kohde itse päättää, missä tunne tuntuu, missä muodossa se on, mitä sille voi tehdä ja miten sen voisi saada pois itsestä. Pakottamalla tätä harjoitusta ei saa tehtyä eikä siitä ole mitään hyötyä silloin.

Kaikille tämä ei tietenkään toimi, mutta toisille erittäinkin hyvin. Esimerkiksi itse en saa tästä harjoituksesta niin paljon irti omien tunteideni käsittelyssä, mutta poikani nähtävästikin saa! Meillä on nähty vaaleanpunaisia hattarapilviä, jotka muuttuvat savuksi ja tulevat ulos nenästä, meillä on nähty piikkipalloja jaloissa, jotka pyöritellään kynsien läpi ulos ja meillä on nähty isoja pahvilaatikoita korvissa, jotka heiluttamalla lähtevät matkoihinsa. Noin niin kuin muun muassa. Luulen, että Pikkusankin mieletön mielikuvitus auttaa häntä tässä tehtävässä eläytymään tunteeseen valtoimenaan. Hyvä, tämä toimii näin ja tämä on silloin NLP:tä! 

5) Tunnekokemus kestää fysiologisesti vain 90 sekuntia eli puolitoista minuuttia. Tämä on tärkeä, lohduttava tieto niin itsen kuin omien lastenkin kannalta. Varsinkin, jos kyseessä on epämukava tunne, tämä 90 sekuntia on hyvä keskittyä havainnoimaan omaa tunnekokemusta ja pysähtyä sen äärelle - ehkä hengittämään. Kun tämä 90 sekuntia on kulunut, voi ja kannattaa siitä yrittää päästää irti. Silloin on fysiologisesti mahdollista päästä irti epämukavasta tunnekokemuksesta. Eli karusti sanottuna: loppu on päästä kiinni. Auta siis lastasi sekä tunnekokemuksen kohtaamisessa että siitä irtipäästämisessä! Tämän teorian mukaan ei siis ole väärin kääntää lapsen huomiota muualle puolentoista minuutin jälkeen tunnekokemuksen syntymisestä. Tässä ajassa hän on kerinnyt kokemaan tunteen kokonaisvaltaisesti ja parhaimmassa tapauksessa oppinut tunnustelemaan, miltä se tunne tuntuu aikuisen luomassa turvallisessa tilassa. NLP:n mukaan kaikki tunteet ja ajatukset ovat siis oikeasti sallittuja, mutta se, miten niitä käsitellään - siihen pyritään vaikuttamaan!

6) Kun alkaa olla entistä tietoisempia omista ajatuksistaan, uskomuksistaan, toimintatavoistaan ja teoistaan, alkaa yhä syvemmin elää hetkessä, mutta samalla kieroutuneesti: alkaa myös tajuamaan elämän rajallisuuden, sen hienouden ja sen tarjoamat mahdollisuudet. On entistä helpompi olla onnellinen, ja osaa todella arvostaa elämää, kaikkine murheineen. Elämä on nyt. Uskon vakaasti, että et ikinä, ikinä tule katumaan niitä hetkiä, kun olet läsnä lapsillesi ja läsnä elämällesi.

   

Jotta tekstistä ei tulisi romaani, jätän vinkit nyt kuuteen, ja teen vaikka kakkososan, jos kiinnostusta lukijoilta löytyy näiden asioiden suuntaan :-) NLP meinaan on antanut jo tässä vaiheessa niin paljon kehittymisen avaimia, että tekstiä voisi syntyä vaikka kirjallinen :-D Tällä hetkellä tuntuu, että NLP minun kohdallani ei jää vain kevääseen, vaan se tulee jatkumaan myös syksyllä, sillä silloin True Heartsilla alkaisi sopivasti NLP Master Practitioner...