Pages

Refluksimörkö vs. huono äiti

torstai 3. lokakuuta 2013

Kuten viime postauksessa tilitin, Pikkusankarin tilanne oli kriisiytynyt pahasti. Viimeisen kahden kuukauden aikana muutoksia on tapahtunut enemmän kuin pienelle pojalle niitä soisi samaan aikaan tapahtuvan. Losec oli lopetettu pikkuhiljaa, Seretide oli tauolla oskillometriaan varatun ajan takia ja Aerius oli myös pois epäsopivuusepäilyn takia. Henkilökohtaisessa elämässä myllersi myös: Pikkusankari sai pikkuveljen ja menetti pappansa. Kaikki samaan aikaan. Ei ihme, että refluksi räjähti esille niin voimakkaana!

Onneksi apuun ryntäsi the Guru. Vastaanotolla pähkäillessämme totesimme, että refluksi-astma-joku muu-erotusdiagnoosin takia (ja mahdollisen pikaisen arjen helpotuksen takia) aloitamme Losecin uudestaan, mutta nyt tyylillä kuuri, ei nyt tätä sitten syödään taas seuraavat kaksi vuotta- ajatuksella. Näin ajatellen sen takaisinotto on minunkin helpompi sietää (minä kun en ole kovin innokas lääkkeentuputtaja, vaikka niin kai refluksilasten äideistä yleensä luullaan...). JOS Losec vie oireita pois, oireet aiheuttaa refluksi. Tällöin lopetamme Seren, ja katsomme, mitä tapahtuu vai tapahtuuko mitään. Jos Losecista ei ole mitään vastetta, voimme päätellä, että oireilun taustalla on astmaoiretta (tai jotain muuta), mikä selviää sitten ensin Losecin JA sitten Seren poisjätöllä. Parin viikon päästä arvioidaan tilanne, nyt mennään puolellatoista Losec-pillerillä ja kahdella Sere-annoksella päivässä. 

Jos toteamme, että lääkkeisiin ei vain tule vastetta ja kaikki lääkkeet saadaan uudestaan vähitellen lopetettua oireilun jatkuessa, voimme todeta, että lapsi on hankala, hankalassa iässä, kasvattajat ovat epäonnistuneet kasvatuksessa, mustasukkaisuus tekee lapsen hulluksi tai jotain muuta.

5 kommenttia :

  1. Vastaukset
    1. Jep, tämmöisellä kokeillaan nyt! Kiitti <3 Ja sinne myös <3

      Poista
  2. Toivotaan helpotusta arkeenne, zemppiä! Itse olen myös miettinyt tuota, että miten paljon pitää taas olla oireita, että refluksilääke otettaisiin käyttöön. Riippuu tietenkin niin tapauksesta, mutta just että miten helposti tai miten pahoilla oireilla. Meillä ollaan myös melkein lopetettu Nexium kokonaan, vuoden päivittäisen käytön jälkeen.. Jännittää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, helpotus olisi kiva, olipa se sitten mistä tahansa johtuvaa!
      Lääkkeen takaisinotto ja ilman oleminen ovat yhtä trapetsitaiteilua! Tuomelan kanssa pohdimme, että kyllä se lääke sitten kannattaa kokeilla takaisin, jos lapsi on selkeästi tuskainen kaikesta muusta hoidosta huolimatta.
      Oh, no toivotaan, ettette te joudu palaamaan suurempaan Nexiumin syöttöön! Itse toivon nyt, että jatkuva Losec jäisi unholaan, ja voitaisiin selvitä parilla Losec-kuurilla vuodessa vaikka, aina pahenemisvaiheissa... Toiveajattelua vai ei, en tiedä.

      Poista
    2. Joo ollaan toiveita täynnä - molemmat äidit <3 :)

      Poista

Theme by: Pish and Posh Designs