Helppo elämä

"Järjetöntä menoa!" Näin olen joutunut viime viikkoina vastaamaan kuulumisten kyselijöille. Ja se on vähän kaunisteltu totuus. Nyt ovat karanneet langat käsistä ja pahasti. Jos lankojen etsintäaika the Gurun kanssa ei olisi varattu sopivasti juuri ensi viikolle, minä näpyttelisin muutaman Visa-jutun koneella Tjäreborgin sivuilla ja heittäisin matkalaukkuun vain yhden ihmisen vaihtovaatteet pariksi viikoksi. Mutta onneksi automme eturekisterikilpi suuntaa muutaman päivän päästä kohti helpotuksen Järvenpäätä, jottei sitten tarvitse odotella ovikellonsoittajia lastensuojelusta.

Mitä sitten on tapahtunut? Minä en suoraan sanottuna tiedä! Ja sehän tässä risoo, kun ei ole oikeastaan mitään oireiden jäljityskykyä nyt. Pikkusankarin tilanne on kriisiytynyt pahasti: jo pelkästään häntä silmiin katsoessa huomaa, kuinka vaikea olo hänellä on. Jos yhdellä sanalla pitäisi pientä kuvata, se olisi tuskainen. Käytösoireet ovat aivan avaruudellisissa mitoissa. Millään, mitä vanhempi sanoo, ei ole hänelle merkitystä. Mitään, mistä ollaan puhuttu, ei muisteta. Mitään ei kunnioiteta. Hän on samaan aikaan ihmeen vetelä, asioista kiinnostumaton ja valju sekä aivan hyperaktiivinen, villi ja pahimman luokan reuhottaja. Hän ei jaksa normaaleja asioita (en jaksa kävellä hiekkalaatikolle, en jaksa riisua kenkiä jalastani), mutta samaan aikaan lähmää eteisen peilistä kaksi neliömetriä, kaatuu tahallaan pikkuveljen päälle, heittää pikkuautolla äitiä ja tunkee toista kurkkuunsa. Kyllä, kuulostaa myös uhmalta. Sitäkin on. Aivan varmasti. Ja paljon. Mutta yritän kuunnella niitä rippeitä äidinvaistostani, joita vähän kai vielä on jäljellä kaikkien näiden ärsytyksennostatusviikkojen jälkeen. Ja ne vaistot sanovat, että hoitotasapaino on päälaellaan. Todennäköisesti sekä refluksin, allergioiden sekä astman suhteen. Niin järkyttävän kuluttavaa tämä lapsiperheen arki ei vaan voi olla, että perusterve kolmejapuolivee olisi tämmöinen. Mutta jos tämä on normaalia, niin minä lupaan askarrella mahtavilla kädentaidoillani jokaikiselle maailman kolmejapuoliveen äidille niin hienot pitkäpinnainen äiti -mitalit, etteivät ne koskaan lennä roskiin sieltä koristehyllyltä.

Pikkusankari pyysi minua askartelemaan ankalle potan. Mitaleista tulee varmasti yhtä hienoja!

Jos kyseessä ei ole vain huonolla luonteella varustettu minä, niin spekulaatiot Pikkusankarin pipikäyttäytymisen syistä lentelevät laajoilla aihealueilla: porkkanakokeilun jäljet, maitotuotteiden kanssa venkslaaminen, astman kevätpaheneminen, lääkkeiden perustason riittämättömyys, jonkun yllättävän, aiemmin sopivan ruuan sopimattomuus, flunssan jälkimainingit...

Kummastuttavana lisänä oikean pipidiagnoosin puolesta puhujana ovat myös Pikkusankarin kolme hyvin erikoista päivää näiden kauhistuttavien viikkojen aikana: yksi mahalaukun salamannopea täystyhjennys suun kautta sänkyyn, kaksi pepun kautta housuun. Näiden kertojen välissä oli monia päiviä ja muuten ei ollut mitään normaalikipeysoireita. Me tulkittiin siis allergiaoireiksi. Tämmöistä vaan ei ole Pikkusankarilla ennen ollut. Puklaaminenkin loppui silloin joskus kauan sitten.

Jotta arki ei ihan pääsiäissulkien väristä liitelyä olisi, niin Minimullistaja heittää sekaan omat oireensa. Kaksi hammasta - muuta tuskin tarvitsee muille refluksivanhemmille kuvailla. Ei-refluksivanhemmille tiedoksi, että hampaan teko siis todella pahentaa refluksia. Siihen tietty lisäksi epäonnistunut ruusunmarja-vadelmakokeilu, lattialta mahdollisesti suuhun imuroituja epäsopivien ruokien muruja ja ehkäpä vähän motorisen kehittymisen aikaansaamaa levottomuutta öisin. Kiva paketti siis meillä kasassa kaiken kaikkiaan! Päivät kirjaimellisesti taistellaan Pikkusankarin kanssa ja kannetaan Minimullistajaa, yöt herätään tunnin välein ihmettelemään, joko taas on ruoka-aika vai vaivaako tässä nyt joku isompi juttu myös Minimullistajaa.

"Minulla on helppo elämä" -ilmeeni. Varokaa vaan kohtaamani ihmiset, tämän kalakaverin naama on aika identtinen minun naamani kanssa tällä hetkellä.