A piece of cake

A piece of cake. Meinaan pala imetysdieettikakkua.

"No mitä ihmettä sä sitten syöt?"

"Eihän tuohon jää mitään ruokia jäljelle!"

"Pystytkö syömään mitään herkkuja enää?"

"Jaksatko tosiaan pyörittää lapsiperhearkea noilla safkoilla?"

"Luulisi, että tuollaisella ruokavaliolla kärsisi jo pahoista puutoksista."

Kamalan rankka imetysdieetti siis tämä minun? Kamalan rankka tämä ei ole. Välillä havahdun sosiaalisissa tilanteissa kysymyksien äärellä, että puhutaanko siis nyt minun ruokavaliostani vai jonkun muun? Joudun välillä ihan vakuuttelemaan, että ei minulla tässä mitään suurempaa ongelmaa ole syödä näin... Nyt tulikin mieleen miettiä, miksi.

Vertailukohta imetysdieetti numero ykköseen.

Koska tämä nykyinen iidee ei ole mittakaavassaan mitään verrattuna Pikkusankarin aikaiseen dieettiin, tuntuu tämä ehkä siksi aika helpolta, jos niin voi sanoa näin syödessään. Ratkaisevana erona edelliseen dieettiin on se, että minä voin ihan valita, että mitä minä haluan syödä tuolta listaltani tänään, ei niin, että syön vain niitä kuutta ruoka-ainetta joka ikinen päivä joka ikinen ateria ilman yhtään valinnanmahdollisuutta. Tämä nykyinen tilannehan on siis kuin ruokailottelufestarit 24/7!

Ravintolassakin on helpompaa!

Kasvu ihmisenä.

Neljä vuotta. Kasvaminen äitinä, puolisona, ihmisenä. Suurin osa itsekeskeisyydestä, mikä minussa, normaalissa lapsettomassa parikymppisessä ihmisessä ennen lasten elämään saapumista, oli, on kadonnut. Ei vain ole yksinkertaisesti aikaa miettiä omaa napaa. Silloin se oma syöminenkin saa vähemmän ajattelutilaa päivisin. Se on nyt mitä on. Tottakai sitä mietin ja rakastan sovellella omia maanmyyrikkäpyörikkäjuuristopöperöitäni vaikka tuntikaupalla keittiössäni, mutta se mahdollisuus turhaan vauhkoamiseen ja asioiden jatkuvaan päässä pyörittelyyn ja voivotteluun on kadonnut. Elämässä on niiiiin paljon muuta juuri nyt: kaksi lasta. Ja vielä sellaista lasta kuin meillä, niin...

Itsevarmuus sosiaalisissa tilanteissa.

Nykyään ne omat kylmälootat vaan on jotenkin helpompi kaivaa sieltä laukusta tilanteessa kuin tilanteessa. No big deal, minä syön tätä, koska teen lapseni eteen tätä työtä, katsokoot muut minua miten katsovat. Olen sosiaalisissa tilanteissa kohtelias, mutta napakka. Oma kookosmaitopurkki ja kuivamarjaminigrip yllättäviä kahvihetkiä varten kulkee aina laukussa mukana. Kesällä kävimme maauimalassa harva se päivä polskimassa tuntitolkulla. Kesän ensimmäisenä uintipäivänä marssin uimalan kahvioon pyytämään koko kesän kestävää jääkaappipaikkaa eväilleni. Työntekijät eivät nähneet siinä mitään ongelmaa. Ennen en olisi kehdannut tällaista edes harkita kysyväni. Ja nyt, ylipäätään sitä eväiden tolkutonta raahaamista ei enää ajattele niin vaivalloiseksi asiaksi.

Pikkusankarin ruokavalio.

Ennen Pikkusankarin ruokavalion vapauttamista kerkisimme olla vuoden yhdessä erikoisruokavaliolla. Minun imetysdieettini ei siis meidän perheen näkökulmasta köökkiasioita ihan hirveästi muuttanut. Oli helppo sulautua erikoissyöntijoukkoon ja oli helppo vain lisätä evään määrää, tiedustella eri paikkoihin mennessä samalla minun menun sopivuus yms. Ja oltiinhan me kaikki Pikkusankarin ruokia syöty jo ennen minun dieettiänikin, joten harppaus tiukempaan ei ollut minulle niin suuri.

Enää ei jaeta Pikkusankarin kanssa kakkupalaa. Ehkä ensi vuoden synttäreillä sitten taas.

Aikajänteen erilaisuus.

Aikajänne kahden lapsen kanssa on erilainen kuin yhden lapsen kanssa. Nyt osaa jo mieltää vaiheet elämään kuuluviksi asioiksi ihan eri tavalla kuin yhden lapsukaisen kanssa. Saan omasta päästäni usein kiinni ajatuksia, että "eihän tämä kestä kuin korkeintaan sen kaksi vuotta, tämä on vain vaihe". Niin - välillä se tuntuu hassulta: sanoinko juuri itselleni "vain" kaksi vuotta? Kyllä sanoin! Ja se johtuu siitä, että niin se vain ensimmäinenkin imetysdieetti loppui aikanaan. Niin loppuu tämäkin. Ja minä tiedän sen eri tavalla kuin ensimmäistä dieettiä läpi tahkotessani.

Uudet ruokatuttavuudet.

Iso, iso asia on myös löytämämme uudet ruokatuttavuudet: olemme kaivaneet kaikki mahdolliset vaihtoehdot minun dieettiini sopivista kivoista ruoka-aineista - ja monta aivan mahtavaa ainesta löytänytkin, mistä Minimullistajalle ei oireita tule! Vaikka suomalainen ekologinen omatuntoni välillä yrittääkin sättiä minua viidentuhannen kilometrin päästä rahdatuista herkuistani, niin kyllä se aika nopeasti sormella osoittamisen lopettaa - mielestäni minä olen nyt ansainnut kaikki mahdolliset makunautinnot, mitkä vain dieettiini sopii, oli ne sitten lähimetsästä kerätyt mustikat tai Andeilta lennätetyt kuivamarjat.

Lähipiirin tuki.
Lähimmät tyypit tietävät paremmin kuin viimeksi mikä on homman juju ja pystyvät näin ollen tukemaan minua paremmin.

Ystävät eivät vähättele. Tosiystävä jaksaa vaikka kaksi tuntia pyöriä nälkäisenä kaupungilla etsimässä sellaista ruokapaikkaa, josta minäkin saan jotakin ;-)

Imetyksen helppous.

Ei rintaraivareita, ei kovin usein kipeitä imetyksiä, ei ongelmia. On helpompaa sitoutua imetysdieettiin kun imettäminen sujuu kaikin puolin kivasti. Pikkusankarin kanssa imettäminen ei aina ollut yhtä vaivatonta...

Jos vaan maitovirtani soljuvat edelleen, imetys(dieettini) jatkuu ainakin siis Minimullistajan puolitoistavuotishujakoille asti. Sitten katsotaan tilannetta uudestaan. Tapahtui imetyksen loppuessa mitä vain, toivon hiljaa, että se ei ole yhtä väkisin riuhtaisten irti kuin Pikkusankarin kanssa. Niin kuin varmaan kaikilla imettävillä äideillä on kauniissa toivemielikuvassaan lapsi, joka ihan itse vierottaa itsensä... Ja meidän tilanteessa sen pitäisi tapahtua juuri sillä hetkellä, kun minä saisin luvan lopettaa imetyksen. Ja tämän yhtälön todennäköisyys? Ehkä lähellä nollaa. Heh. Mutta siihen asti: imetysdieettikakkua suuhun vaan!