Talounelmia

Ihanaa! Tämä talo on se meidän - se kutsuu niin lämpimästi meitä asumaan seiniensä sisäpuolelle!

Tässä on kaikki ihan niin kuin olisimme ne itse valinneet! Kodinkoneet, takka, hanat, vessapytyt, keittönkaapit...

Hymyilyttää, kun mietin meitä asumassa juuri tässä talossa. Mahtavaa, kylppärissä ei tarvitse jonottaa enää yhteen suihkuun! Saunaan mahtuu monta takapuolta vierekkäin.

Kuraeteinen hiekkaritilöineen on täy-del-li-nen kodinhoitohuoneessa.

Molemmat pojat saavat omat huoneensa, eikä heidän erilainen rytminsä haittaisi toisen nukkumisia.

Molemmat saavat tarvittaessa omaa rauhaa leikkeihinsä ja kavereidensa kanssa oleskeluun.

Saamme lisää tilaa jokaiseen huoneeseen - emme liikaa, mutta juuri tarpeeksi. Niin, ettei ahdista, mutta niin, että pusu on helppo muiskauttaa vieressä olevalle.

Kuvittelen, miten laitan ruokaa tämän kauniin keittösaarekkeen takana ja huokailen takapihan metsämaisemalle. Isot olohuoneen ikkunat saavat auringon leikkimään iholle. Tiedän tarkalleen, mihin sijoitamme keittiön pöydän ja millaiset tangot tulevat meidän upeaan walk-in-vaatehuoneeseen. Alitajuntani on sijoittanut jokaikisen pikkuesineen jo paikoilleen.

Ah. Tuohon tulee sohva, ja siinä minä sitten ihan kohta onnellisena köllöttelen perheeni kanssa helpottuneina jo kahden aiemman talon epäonnen unohtaneena. 

Tämä vaan on niiiiin meidän talo. 

On tavallinen ilta. Puhuimme jotain tästä talosta ennen nukkumaanmenoa. Yhtäkkiä sanon miehelleni, että minulla on tunne, että emme saakaan taloa. Taloa, josta tarjouksemme on hyväksytty jo kolme kuukautta sitten. Taloa, joka ei ollut edes muille julkisessa myynnissä sillä hetkellä. Talo, jota kukaan muu ei ollut käynyt katsomassa moneen kuukauteen. Etiäiseni on vahva, ja joka aiempi kerta se on ollut oikeassa. Tulen surulliseksi.

Tuli seuraava päivä, ja mieheni kännykkä soi. Tietämättä varmaksi, kuka siellä soitti, kyyneleet alkoivat valua poskilleni. Tuli tunne, että välittäjä soittaa, ja kertoo, että talo ei ole enää meidän. 

Juuri niinhän siinä kävi.

Sitä seuraavana päivänä välittäjämme soitti, että meidän nykyisellä talolla on ostajat. Unelma jäi kiinni vuorokaudesta. Talon omistaja oli kaikessa hiljaisuudessa etsinyt talolleen uudet ostajat välittäjänkään tietämättä. Siitä huolimatta, että olimme juuri pari viikkoa sitten rakentajan eli talon omistajan kanssa valitsemassa yhdessä täydellistä lattiaa taloomme!

Itku jatkui päivän, toisenkin. Itku jatkui viikon, toisenkin. Unelma särkyi.

Jo kolmannen kerran jäimme ilman unelmiemme taloa. Kolmannen kerran joku toinen kerkisi ennen meitä. Kolme hyvää taloa oli, mutta nyt ei ole enää yhtään. Nyt on aika vetää henkeä talomarkkinoiden suhteen ja toivoa parempaa onnea seuraaville kerroille. Saamme lisätä isoon vastoinkäymistemme kirjaan taas uudet merkinnät, ja aloittaa ajatustyön asian hyväksymisen suhteen. Pitää alkaa taas kerran tolkuttaa mieleensä hullulta tuntuvaa ajatusta, että tällä kaikella on joku tarkoitus joskus, ehkä.

Heihei unelmat!

Kuvat ovat palasia meidän nykyisestä kodista.