Kolmannen raskauden himot ja ällötykset

Minulle ei sovi raskaus - se on tullut tässä todettua nyt jo kolmannen kerran. Huh ja yök ja kääk. Kaiken kestän ja pyrin olemaan valittamatta, sillä tämäkin raskaus on ollut hartaasti toivottu. Kannan siis kaiken, mitä se vaatii, mutta silti aion blogissa ruotia raskauden myös näitä vähemmän kivoja puolia - jospa se antaisi vertaistukea muille onnekkaille kärsijöille. 

Raskaus on aina muuttanut ruokailujani. Edelliset ihan karmeat raskausajan ruokavaliot olen paljastanut tässä kirjoituksessa: likainen totuus. Tämä viimeisin raskaus on mennyt ainakin tähän asti ruokien suhteen todella paljon puhtaammin, sillä karkkihyllyt eivät ole juurikaan kiinnostaneet, mutta ne himot ja ällötykset - ne ovat olleet todella vahvasti läsnä tässäkin raskaudessa! Ja ruokaa on mennyt PALJON (meinasin kirjoittaa, että kysykää mieheltäni, mutta ehkä ei kannata, sillä voitte pyörtyä...). Edellisissä raskauksissa himoitsin yleisesti vain hiilari- ja sokeripitoisia juttuja (ja niitä sitten todellakin söin), eivätkä silloin ällötykset olleet näin voimakkaita kuin nyt.

Aikaisemmissa raskauksissa olisin tunkenut nämä ja kymmenen muuta samantyylistä juttua suuhuni minuutissa.

Nyt kaikki alkoi suurella sipulinhimolla! Tein joka päivä pannulla mössöä, johon laitoin tuoretta keltasipulia, ruohosipulia, punasipulia, valkosipulia, sekä samoja juttuja tietysti rutkasti myös mausteena! Kun sipulivaihe meni parin viikon päästä ohi, sipuli alkoi kamalasti ällöttämään, enkä saa vieläkään voimakkaan sipulin makuisia ruokia syötyä. (Nytkin tätä kirjoittaessa alkoi oksettamaan ajatus tästä mössöstä.)

Sitten alkoi tomaattikausi! Herkuista herkuimmat olivat minitomaatit (joihin en ole vieläkään menettänyt himoani!), mutta tomaattikautena tomaatti meni mieluusti myös soseena ja paseerattuna. Tomaatti soseena ja paseerattuna oli kuitenkin vain hetken rakkaus, ja muutaman viikon päästä (tähän hetkeen asti) tomaatti ei mene kuin tomaattina alas ollenkaan.

Tomaatin jälkeen alkoi vihreiden vihannesten kausi. Silloin himotti pinaatti, lehtikaali, salaatit, nokkonen ja muut vastaavat. Tämä himo kesti ehkä viikon, ja himmeni hiljalleen. Suurimpaan osaan näistä ruuista ei kuitenkaan tullut suuria antipatioita tämän vaiheen loputtua. 

Viimeisin himotus ovat olleet hedelmät, niin tuoreina kuin kuivattuinakin. Ensimmäiseen kolmeen kuukauteen en saanut yhtäkään hedelmää enkä marjaa alas, ja tämä jos mikä oli todella outoa; ennen raskautta kun vetelin ainakin pari desiä marjoja päivässä ja hedelmiäkin upposi ihan ongelmitta. Edelleenkään en saa ihan kaikkea alas: esimerkiksi viinimarjat ja raparperi oksettavat!

Himotus, mikä ollut melkeinpä koko ajan läsnä, on ollut lihan himo! Se on tässä viimeisten kuukausien aikana ollut aika valtava. Punainen liha, se on ollut ykkönen! Myös kana on mennyt aika liukkaasti suuhun. Kala ällötti ensimmäiset kolme kuukautta, mutta nyt on alkanut tietyt kalatkin uppoamaan hyvin. 

Kokoaikainen raskausällötys on ollut kahvi ja tee - nuo minulle normaalisti rakkaat juomat. Ennen raskautta join ainakin yhden mukillisen (kofeiinitonta) kahvia päivässä ja aika monta kupillista teetä - ja voi että nautin niistä hetkistä! Viimeisen kuukauden aikana olen kokeillut juoda kaksi kertaa kahvia ja kaksi kertaa teetä vähän pakolla, mutta ei taida olla vieläkään minun juttuni... Myös kaikki jauhoiset jutut ovat todella yök!

On kyllä suorastaan outoa, että en kahviloissa ollessani kykene juuri teepussien lähettyvillä hengaamaan.

Olen pyrkinyt kuuntelemaan omia mielitekojani, ja syödä ilman huonoa omaa tuntoa sitä, mitä kehoni huutaa, sillä tällä kertaa se on huutanut erilaisia asioita kuin edellisissä raskauksissa. Ja kaikki, jotka ovat todellisista raskaushimoista kärsineet, tietävät, että siinä ei paljon kysellä, että pitäisikö syödä vaiko eikö syödä vaan sitä vaan todellakin syödään! Onnekas olen siis, että himoni ovat olleet nyt järkevämmät kuin viime raskauksissa. Vaikka voihan sitä nytkin miettiä, että onko järkeä syödä kerralla pellillisen lohkoperunoita tai 500g lihaa tai 500g kuivattuja hedelmiä tai kuusi banaania. Näitä kaikkia muun muassa olen siis syönyt ihan tuosta vain... 

Vaikkakin tällaiset "ruokakaudet" ovat olleetkin minulle uusia, olen niitä pyrkinyt kunnioittamaan (ja toivomaan, että tällä kaikella on jokin tarkoitus). Olen myös kunnioittanut kehoni pyyntöjä siitä, missä muodossa ruuat päätyvät mahaani. Tomaatin koostumuksen lisäksi muna-asia on ollut tärkeä keholleni. Ekat viikot ihan must-juttu oli munakokkeli, mutta yhtäkkiä en voinut kuvitellakaan syöväni munakokkelia, vaan munat piti ehdottomasti paistaa kokonaisina! No, nykyään munat eivät mene paistettuina muussa muodossa kuin banaaniletuissa. On tämä ihmeellinen tämä raskaus, huh! Aika monet kerrat olen jopa ärsyyntynyt keholleni, että eikö tässä nyt vaan voisi syödä ihan normaalisti, niin kuin ennen raskautta, ilman mitään ongelmia!?

Sipulia... hyyyyyyi.

Tilanne on siis ollut suurin piirtein tämä. Kuten instassanikin muutama päivä sitten kerroin, aamut ovat olleet todella, todella vaikeita. Näinä aamuina olen monesti luullut, että pahoinvointiin voi kuolla ja että itse olen yksi näistä kalman valituista. Sellaisille, jotka eivät ole raskauspahoinvointia kokeneet, kuvailisin omaa oloani niin, että ihan kuin maailmanluokan mahatauti potenssiin tuhat olisi juuri nurkan takana - eli mahassa velloo, mutta oksennus ei vielä tule ylös vaikka sitä toivoisi; mitään ei pysty sanomaan, mitään ylimääräistä hajua ei voi sietää ja ällötys on koko kehon valtaava kokonaisvaltainen karmeustila. Välillä pahoinvointi oli sen verran paha, että jalat lähtivät alta.

Minulla pahoinvointi kesti kaikki päivät, aamuista kuitenkin aina himpun verran olo kohentuen päiväksi. Silti päivän mittaan saattoi tulla niin pahoja huonovointikohtauksia, että jos olisin voinut kuunnella omaa oloani, olisin maannut sängyssä koko alkuraskauden. Nyt kuitenkin nielin kyyneleeni ja oksennukseni ja yritin toimia normaalisti. Se oli lamaannuttavaa. Illaksi pahoinvointi yltyi myös yhtä tuskalliseksi kuin aamut olivat - varsinkin niinä päivinä, kun päivän rasitus oli ollut normaalia suurempaa. Usein menin nukkumaan yhdeksän aikoihin, jotta ei tarvitsisi tuntea sitä pahaa oloa enää valveilla.

Raskaana ollessa klo 20:30 on ihan sopiva nukkumaanmenoaika, eikö?

Viikon verran on oloni nyt ollut parempi eli aikalailla 16. viikon eli viidennen kuukauden raja oli minulle ratkaiseva. Arvioisin, että pahoinvointi on puolittunut - ja vaikka pahoinvointi on edelleen läsnä, oloni on nyt välillä kuin paratiisissa olisi - niiiiiin huono on oloni viimeiset neljä kuukautta ollut, että vertailukohtani on aika karu ja osaan arvostaa tätä hetkeä! 

Tottatakai odotan, että pahoinvointini tajuisi häipyä kokonaan tiehensä, ja saisin normaalin energiani ja hymyni takaisin! Että uskaltaisin astua työpaikan kahvihuoneeseen. Että kotona ei tarvitsisi pakoilla keittiötä silloin, kun siellä keitetään iltateetä. Että en kääntäisi päätäni pois miehen kasvojen ääreltä, jos hän on syönyt vääränlaista ruokaa. Että jaksaisin taas urheilla. Että saisin taas pestä hampaat kunnolla. Että jaksaisin iloita raskaudesta enemmän. Että jaksaisin olla pojille parempi äiti.