Asioita, joita en muista kokeneeni edellisissä raskauksissa

Hiusten laatu on muuttunut. Hiukseni kihartavat, ja se ei ole minun päälleni normaalia!

Musiikkikappaleet, joita kuuntelin raskauden kaikista voimakkaimman pahoinvoinnin aikana, eivät todellakaan voi kuulua enää kuuntelurepertuaariini. Niistä tulee välittömästi paha olo.

Liitoskivut alkoivat tosi voimakkaina jo viikolla 20!

Vielä tässäkin, keskiraskauden (muka energisessä?) vaiheessa, väsymys on melko suurta, ja sänky kutsuu yleensä todella varhain!

Ruokahimoni ovat olleet todella kuuriluontoisia osan sitten muuttuessa yökötyslistalle parin viikon niiden puputtamisen jälkeen.

Jopa tiettyjä vaatteita, joita käytin alkuraskaudessa kamalimpaan aikaan, en mielellään pitäisi enää päälläni. Toivottavasti nämä assosiaatiot lievenevät ajan myötä...

Suunnitelmat ja toiveet synnytyksen suhteen ovat erityisen selvät jo olleet alkuraskaudesta lähtien.

Tunsin vauvan liikkeet jo 14. viikolla.

Iho-ongelmat vaan jatkuvat ja jatkuvat...

Alaselkä on alkanut todella häiritsevästi kipuilemaan ja supistuksia ja "mahankovettumisia" tulemaan melkeinpä päivittäin, vaikka raskaus on vasta pari viikkoa yli puolen välin.

Töissä istuminen painaa välillä jo ärsyttävän paljon.

Onko teillä samantyylisiä kokemuksia? Miten teillä seuraavat raskaudet ovat eronneet edellisistä? Alkoiko teilläkin raskausvaivat jälkimmäisissä raskauksissa aikaisemmin kuin edellisissä? Onko pahoinvointi ollut erityylistä eri raskauksissa?

Raskauspahoinvoinnin Grande Finale!

Huomasitte varmaan, että oli hiljaiset kaksi viikkoa. Puuh. Kahden viikon aikana tapahtui raskauspahoinvoinnin loppuhuipennus. Ihan ka-ma-laa. Pariksi viikoksi pahoinvointi olikin jo lieventynyt ehkä puoleen, kun sitten se tulikin entistä kamalampana takaisin - pariksi viikoksi. (Outoa, eikö?)

Tuo pari viikkoa oli yhtä selviytymistaistelua. Pyrin pitämään kiinni (päänsisäisestä) säännöstäni, että töihin mennään, jos ei ole kuumetta eikä tartuntatauteja ja muutkin hommat hoidetaan, kuten ollaan sovittu. No, melko vajaalla käymistähän se oli, ja hoipertelua paikasta toiseen. Sekä vessassa ravaamista. Sitäpä sitä. Yhden päivän oli pakko pitää sairauslomaa, sillä pystyssä en meinannut pysyä ja tärisevin raajoin ajoin kotiin peiton alle. Palavereissa änkytin ja paloturvallisuuskoulutuksessa istuin nurkassa kalpeana kuin jauhopussiin hukkunut. Muuten selvisin tsempillä ja sain jopa hommani hoidettua.

Kukas ne työt töissä tekee ja kotona lasten kanssa leikkii, jos ei äiti itse? Vaikka sitten sairaana.

Olen huono lepäämään ennen kuin on ihan pakko, ja toisaalta siitä saakin sitten kärsiä ihan itse, kun vointi menee entistä huonommaksi... (Ja koska tästä kotiväeltä kuulin, jatkossa lupaan jäädä kotiin ehkä vähän herkemmin.) No, koska inhoan tekemättömyyttä ja lasten kanssa tehtyjen suunnitelmien perumista, hoidimme sovitut vierailut ja menot ja kuskailut suunnitellusti, ja kävin jopa lasten kanssa kirjamessuilla kiertelemässä kahdeksan tuntia, kun niistä oli puhuttu jo monta viikkoa...

Sen kahden viikon sisällä kävin päivystyksessä pari kertaa, sillä heikotus oli välillä niin seisauttavaa ja pahojen oksennuskohtausten aikainen supistelu alkoi jo pelottaa. Tiputus oli nämä pari kertaa todella lähellä, mutta päätimme, että kokeilemme jatkaa parantelua kotona. Kaliumtasot ja verenpaineet olivatkin huomattavan matalat, joten lepoahan siitä määrättiin enemmän kuin pystyin toteuttamaan (Miten ihmeessä lapsiperheessä edes pystyy lepäämään niin paljon, kuin tarvitsisi, sillä  meillä ainakin pojat tarvitsevat äksöniä ihan joka päivä ja paljon - siinä ei ruutuja pysty koko päivää toljottamaan, vaikka vanhempi olisi kuinka kipeä...).

Toimintaa kiitos, vaativat lapset.

Lääkärit kummastelivat oloani, sillä mitään diagnosoitavaa tautia minusta ei löydetty eikä perheessäkään ollut ollut mitään muuta kuin se flunssa muutamia viikkoja sitten (eikä tämä kyseinen pahoinvointisuus tarttunut kehenkään muuhun). Mutta onhan se selvää, että 20-60 kertaa tyhjennystä vessassa vuorokauden aikana ei ole edes raskauden aikana kovinkaan normaali tila. Kun 12 päivää tätä järkyttävää elämää oli takana, mies keksi, että autetaan suolistoa vähän kotikonstein, ja kokeillaan aktiivihiiltä ja bentoniittisavea - luonnon omia, turvallisia rohtoja myrkkyjen sieppaamiseen kehosta. Oli se suurentunut pahoinvointipariviikkoinen mitä tahansa, raskaudesta tai jostakin muusta johtuvaa, se meni thank god ohi kotidropeilla, - tai oikein hyvällä onnella, juuri samaan aikaan :-) Ei tarvittu tiputusta eikä antibiootteja. Ja mahaolijan tilakin on nyt tarkastettu ja hyväksi todettu - hänkään kun ei juuri jaksanut itsestään mitään ilmoitella pariin viikkoon saaden tietysti omat lisähuolensa heräämään meissä.

Koska oksensin parin viikon ajan rajusti kaiken ruuan, mitä tuohon mennessä olin saanut raskausaikana ruokalistalleni, monet niistä ruuista jäi siis oksettamaan jälkikäteenkin, vaikka olivat ihan ookoo ennen noita pahenemisviikkoja. Nyt sitten yritän palautella niitä taateleita ja jauhelihoja takaisin haarukan kärkeeni pikkuhiljaa...

Saanko jo poistua siitä kauhujen raskauspahoinvointikarusellista? Ikävä ei tule.

Kun nämä älyhuonot viikot loppuivat, ne todella loppuivat melkein kuin seinään! Viimeiset kolme päivää olen leijaillut katossa! Oloni on ollut parempi kuin koskaan ennen tässä raskaudessa! Poikani tulevat varmasti muistamaan vielä pitkään sen lauantaiaamun muutama päivä sitten, kun keitin kahvia ja join sen nauttien, sen verran iloista touhua se oli! Mieheni on saanut päivän naurunsa viime vuorokausina hetkistä, kun vaimo pomppii kuin miljoonapotin voittaessaan - pystyinhän minä sentään haistamaan kanelipussia ilman oksennusta ja ripottelemaan sipulijauhetta ruokaani!

Vaikeuksien keskellä on aina todella vaikeaa ymmärtää niiden syytä ja omalle kohdalle sattumista juuri sillä hetkellä. Miksi minulle annetaan jo kolmas vaikea raskaus peräkkäin? Miksi kärsin ensimmäiset 20 pitkää viikkoa pahoinvoinnista? Niin tai näin, ainakin osaan arvostaa tätä nykyistä oloa taaaaas astetta enemmän (ja siitä on tainnut lähipiirikin saada kuulla kyllästymiseen asti :-D). Pahoinvointirannekkeet ovat saaneet jäädä nyt kassiin (jes!) ja minulla on jopa pieni toivon hippunen sen suhteen, että seuraavat 20 viikkoa tulisivat olemaan hieman helpommat kuin menneet 20 viikkoa. Että ne viimeisetkin pahoinvoinnin jämät katoaisivat ja hyvinvoiva ja energinen keskiraskaus (ja loppuraskaus...) minulle suotaisiin. Se olisi jo aika huippuihanaa!

Kolmannen raskauden himot ja ällötykset

Minulle ei sovi raskaus - se on tullut tässä todettua nyt jo kolmannen kerran. Huh ja yök ja kääk. Kaiken kestän ja pyrin olemaan valittamatta, sillä tämäkin raskaus on ollut hartaasti toivottu. Kannan siis kaiken, mitä se vaatii, mutta silti aion blogissa ruotia raskauden myös näitä vähemmän kivoja puolia - jospa se antaisi vertaistukea muille onnekkaille kärsijöille. 

Raskaus on aina muuttanut ruokailujani. Edelliset ihan karmeat raskausajan ruokavaliot olen paljastanut tässä kirjoituksessa: likainen totuus. Tämä viimeisin raskaus on mennyt ainakin tähän asti ruokien suhteen todella paljon puhtaammin, sillä karkkihyllyt eivät ole juurikaan kiinnostaneet, mutta ne himot ja ällötykset - ne ovat olleet todella vahvasti läsnä tässäkin raskaudessa! Ja ruokaa on mennyt PALJON (meinasin kirjoittaa, että kysykää mieheltäni, mutta ehkä ei kannata, sillä voitte pyörtyä...). Edellisissä raskauksissa himoitsin yleisesti vain hiilari- ja sokeripitoisia juttuja (ja niitä sitten todellakin söin), eivätkä silloin ällötykset olleet näin voimakkaita kuin nyt.

Aikaisemmissa raskauksissa olisin tunkenut nämä ja kymmenen muuta samantyylistä juttua suuhuni minuutissa.

Nyt kaikki alkoi suurella sipulinhimolla! Tein joka päivä pannulla mössöä, johon laitoin tuoretta keltasipulia, ruohosipulia, punasipulia, valkosipulia, sekä samoja juttuja tietysti rutkasti myös mausteena! Kun sipulivaihe meni parin viikon päästä ohi, sipuli alkoi kamalasti ällöttämään, enkä saa vieläkään voimakkaan sipulin makuisia ruokia syötyä. (Nytkin tätä kirjoittaessa alkoi oksettamaan ajatus tästä mössöstä.)

Sitten alkoi tomaattikausi! Herkuista herkuimmat olivat minitomaatit (joihin en ole vieläkään menettänyt himoani!), mutta tomaattikautena tomaatti meni mieluusti myös soseena ja paseerattuna. Tomaatti soseena ja paseerattuna oli kuitenkin vain hetken rakkaus, ja muutaman viikon päästä (tähän hetkeen asti) tomaatti ei mene kuin tomaattina alas ollenkaan.

Tomaatin jälkeen alkoi vihreiden vihannesten kausi. Silloin himotti pinaatti, lehtikaali, salaatit, nokkonen ja muut vastaavat. Tämä himo kesti ehkä viikon, ja himmeni hiljalleen. Suurimpaan osaan näistä ruuista ei kuitenkaan tullut suuria antipatioita tämän vaiheen loputtua. 

Viimeisin himotus ovat olleet hedelmät, niin tuoreina kuin kuivattuinakin. Ensimmäiseen kolmeen kuukauteen en saanut yhtäkään hedelmää enkä marjaa alas, ja tämä jos mikä oli todella outoa; ennen raskautta kun vetelin ainakin pari desiä marjoja päivässä ja hedelmiäkin upposi ihan ongelmitta. Edelleenkään en saa ihan kaikkea alas: esimerkiksi viinimarjat ja raparperi oksettavat!

Himotus, mikä ollut melkeinpä koko ajan läsnä, on ollut lihan himo! Se on tässä viimeisten kuukausien aikana ollut aika valtava. Punainen liha, se on ollut ykkönen! Myös kana on mennyt aika liukkaasti suuhun. Kala ällötti ensimmäiset kolme kuukautta, mutta nyt on alkanut tietyt kalatkin uppoamaan hyvin. 

Kokoaikainen raskausällötys on ollut kahvi ja tee - nuo minulle normaalisti rakkaat juomat. Ennen raskautta join ainakin yhden mukillisen (kofeiinitonta) kahvia päivässä ja aika monta kupillista teetä - ja voi että nautin niistä hetkistä! Viimeisen kuukauden aikana olen kokeillut juoda kaksi kertaa kahvia ja kaksi kertaa teetä vähän pakolla, mutta ei taida olla vieläkään minun juttuni... Myös kaikki jauhoiset jutut ovat todella yök!

On kyllä suorastaan outoa, että en kahviloissa ollessani kykene juuri teepussien lähettyvillä hengaamaan.

Olen pyrkinyt kuuntelemaan omia mielitekojani, ja syödä ilman huonoa omaa tuntoa sitä, mitä kehoni huutaa, sillä tällä kertaa se on huutanut erilaisia asioita kuin edellisissä raskauksissa. Ja kaikki, jotka ovat todellisista raskaushimoista kärsineet, tietävät, että siinä ei paljon kysellä, että pitäisikö syödä vaiko eikö syödä vaan sitä vaan todellakin syödään! Onnekas olen siis, että himoni ovat olleet nyt järkevämmät kuin viime raskauksissa. Vaikka voihan sitä nytkin miettiä, että onko järkeä syödä kerralla pellillisen lohkoperunoita tai 500g lihaa tai 500g kuivattuja hedelmiä tai kuusi banaania. Näitä kaikkia muun muassa olen siis syönyt ihan tuosta vain... 

Vaikkakin tällaiset "ruokakaudet" ovat olleetkin minulle uusia, olen niitä pyrkinyt kunnioittamaan (ja toivomaan, että tällä kaikella on jokin tarkoitus). Olen myös kunnioittanut kehoni pyyntöjä siitä, missä muodossa ruuat päätyvät mahaani. Tomaatin koostumuksen lisäksi muna-asia on ollut tärkeä keholleni. Ekat viikot ihan must-juttu oli munakokkeli, mutta yhtäkkiä en voinut kuvitellakaan syöväni munakokkelia, vaan munat piti ehdottomasti paistaa kokonaisina! No, nykyään munat eivät mene paistettuina muussa muodossa kuin banaaniletuissa. On tämä ihmeellinen tämä raskaus, huh! Aika monet kerrat olen jopa ärsyyntynyt keholleni, että eikö tässä nyt vaan voisi syödä ihan normaalisti, niin kuin ennen raskautta, ilman mitään ongelmia!?

Sipulia... hyyyyyyi.

Tilanne on siis ollut suurin piirtein tämä. Kuten instassanikin muutama päivä sitten kerroin, aamut ovat olleet todella, todella vaikeita. Näinä aamuina olen monesti luullut, että pahoinvointiin voi kuolla ja että itse olen yksi näistä kalman valituista. Sellaisille, jotka eivät ole raskauspahoinvointia kokeneet, kuvailisin omaa oloani niin, että ihan kuin maailmanluokan mahatauti potenssiin tuhat olisi juuri nurkan takana - eli mahassa velloo, mutta oksennus ei vielä tule ylös vaikka sitä toivoisi; mitään ei pysty sanomaan, mitään ylimääräistä hajua ei voi sietää ja ällötys on koko kehon valtaava kokonaisvaltainen karmeustila. Välillä pahoinvointi oli sen verran paha, että jalat lähtivät alta.

Minulla pahoinvointi kesti kaikki päivät, aamuista kuitenkin aina himpun verran olo kohentuen päiväksi. Silti päivän mittaan saattoi tulla niin pahoja huonovointikohtauksia, että jos olisin voinut kuunnella omaa oloani, olisin maannut sängyssä koko alkuraskauden. Nyt kuitenkin nielin kyyneleeni ja oksennukseni ja yritin toimia normaalisti. Se oli lamaannuttavaa. Illaksi pahoinvointi yltyi myös yhtä tuskalliseksi kuin aamut olivat - varsinkin niinä päivinä, kun päivän rasitus oli ollut normaalia suurempaa. Usein menin nukkumaan yhdeksän aikoihin, jotta ei tarvitsisi tuntea sitä pahaa oloa enää valveilla.

Raskaana ollessa klo 20:30 on ihan sopiva nukkumaanmenoaika, eikö?

Viikon verran on oloni nyt ollut parempi eli aikalailla 16. viikon eli viidennen kuukauden raja oli minulle ratkaiseva. Arvioisin, että pahoinvointi on puolittunut - ja vaikka pahoinvointi on edelleen läsnä, oloni on nyt välillä kuin paratiisissa olisi - niiiiiin huono on oloni viimeiset neljä kuukautta ollut, että vertailukohtani on aika karu ja osaan arvostaa tätä hetkeä! 

Tottatakai odotan, että pahoinvointini tajuisi häipyä kokonaan tiehensä, ja saisin normaalin energiani ja hymyni takaisin! Että uskaltaisin astua työpaikan kahvihuoneeseen. Että kotona ei tarvitsisi pakoilla keittiötä silloin, kun siellä keitetään iltateetä. Että en kääntäisi päätäni pois miehen kasvojen ääreltä, jos hän on syönyt vääränlaista ruokaa. Että jaksaisin taas urheilla. Että saisin taas pestä hampaat kunnolla. Että jaksaisin iloita raskaudesta enemmän. Että jaksaisin olla pojille parempi äiti.