Pages

Kakuttaako?

maanantai 30. tammikuuta 2017

Tässä helpotusta alkuviikon kakutukseen! Alla on ohje herkulliseen gluteenittomaan ja maidottomaan suklaa-banaanikakkuun, olkaa hyvät!



Suklaa-banaanikakku

3 kananmunaa
1tl soodaa
1dl omenamehua
1dl perunajauhoja
50g sulaa rasvaa (esimerkiksi kookosöljyä, gheetä)
1 muussattu banaani
rasvaa vuoan voiteluun
kookoshiutaleita vuoan leivittämiseen

Vatkaa kananmunat ja sokeri/erytritoli vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet (kaakaojauhe, sooda, jauhot) keskenään ja lisää sekoitellen vaahdon joukkoon. Seuraavaksi lisää omenamehu sekä rasva. Sekoita taikina tasaiseksi ja lisää banaani lopuksi joukkoon. Kaada taikina voideltuun ja leivitettyyn 1,5 litran vuokaan ja paista 180 asteessa noin 45 minuuttia.



Toivottavasti jokainen teistä vietti mahtavan viikonlopun! Minulla sellainen oli myös, ja olinkin ihan uudessa jännässä paikassa, sillä aloitin opiskelut Helsingissä! Näistä opinnoista kirjoittelen täällä blogissakin lisää, sillä niin inspiroituneena, väsyneenä ja kaikkeni antaneena tulin joka koulutuspäivän jälkeen kotiin. Mutta nyt: kakkua suuhun :-)


Yhteistyössä Foodinin kanssa

2 kommenttia :

Theme by: Pish and Posh Designs