Pages

Joko sinä olet vaihtanut valkaistun sokerin muihin makeuttajiin?

maanantai 10. heinäkuuta 2017

Millä te makeutatte leivonnaisenne? :-) Meillä käytetään (tutun hunajan lisäksi ja hieman vähemmän tunnetun agavesiirapin lisäksi) vaihdellen steviaa, erytritolia ja kookossokeria. Kaikki nämä ovat keskenään hieman erilaisia makeuttajia. 

 
Stevia on kaloriton, eikä se nosta lainkaan verensokeria. Stevia on luonnollinen makeuttaja, ja se on peräisin Rebaudiana-kasvista. Stevia on tosi makeaa, joten sitä tarvitsee käyttää vain tosi vähän kerrallaan.

Erytritoli on myös kaloriton, eikä heilauttele verensokeria tai aiheuta hampaille haittaa. Se on sokerialkoholi, jota esiintyy luonnostaan muun muassa viinirypäleissä ja meloneissa. Erytritoli on hieman makeampaa kuin tavallinen sokeri, joten leivontaohjeen perussokerin määrästä kannattaa erytritolilla korvata vain 60-70%.

Kookossokeri muistuttaa näistä vaihtoehtomakeuttajista eniten normaalia sokeria. Kookossokeri on kuivattua kookoksenkukintonektaria. Sen glykeeminen indeksi on alhainen, joten se nostaa maltillisesti verensokeria. Jos tahdot valita maailman ekologisimman makeuttajan, se on tämä! Kookossokerin maku on mielestäni lähinnä normaalia sokeria, mutta silti paljon vivahteikkaampi ja maukkaampi! 


Valkaistulle sokerille on siis hyviä vaihtoehtoja. Valkaistussa normaalissa sokerissa kun ei ole mitään hyvää, senhän kaikki varmasti jo tietävätkin :-) Seuraavaan maidottomaan ja gluteenittomaan kääretorttuohjeeseen kannattaa käyttää joko kookossokeria tai erytritolia, jotta saa tarvittavan massan kananmunien kanssa aikaiseksi (stevia ei toimi tässä tehtävässä). Käytä vaikka taikinaan toista makeuttajaa ja leivinpaperin sokeroimiseen toista makeuttajaa. Steviaa voisi sitten vaikka tipauttaa kahvin sekaan, jos nautistelee kääretorttupalasensa hyvän kahvin kanssa ja haluaa sitä jollakin makeuttaa :-)


4 kananmunaa
1,5 dl kookossokeria tai 1dl erytritolia
1.5-2dl kaurajauhoja
0.5dl perunajauhoja
1tl leivinjauhetta
kookossokeria/erytritolia leivinpaperin sokeroimiseen

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne munavaahtoon. Kaada taikina uunipellille leivinpaperin päälle ja paista noin 7-8 minuuttia noin 220 asteessa. Kumoa kypsä pohja sokeroidulle leivinpaperille ja anna hetken jäähtyä. Levitä haluamaasi täytettä. Kääri rullalle ja anna mieluusti tekeytyä seuraavaan päivään.
Täytevaihtoehtoja ovat muun muassa kaikki hillot, kaikki marjat, muussattu banaani, kermavaahto-rahkaseos (jos teet näistä, valitse maidottomat versiot)...


Yhteistyössä Foodinin kanssa

6 kommenttia :

  1. Käytän valkoisen sokerin tilalta silloin kun on mahdollista ( ja kaapista saatavilla) jotain muuta makeuttajaa. Monet leipomuksen maistuu Kookossokerin kanssa paljon paremmalta kuin valkoisen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä, että vaihtehtomakeuttajat maistuvat usein paremmalta kuin normaali valkoinen sokeri :-)

      Poista
  2. Meillä on herkkävatsaista porukkaa. Steviaa en tunne. Tuleeko siitä vatsanväänteitä ja kipuja niinkuin xylitol tai vastaavat. Ennen puhuttiin paljon ruokosokerista että olisi parempi kuin valkoinen sokeri. Parhain kohtuudella sokeria ja voita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Xylitoli (koivusokeri), erytritoli (karppisokeri) ja muut sokerialkoholit saattavat aiheuttaa herkkävatsaisille ilmavaivoja. Se riippuu paljon siitä, kuinka suuri osa niistä imeytyy ohutsuolesta versus kuinka paljon jää imeytymättä ja siten fermentoituu paksusuolessa. Erytritolista imeytyy 90% ohutsuolesta, joten sen sietokyky on yleisesti ottaen parempi kuin esim xylitolin.

      Stevia on 300 kertaa makeampaa kuin tavallinen sokeri, joten sitä käytetään selvästi pienempiä määriä. Stevia ei vaan ole tavallisen kidesokerin korvaaja, jos pitää tehdä sokeri-munavaahtoja yms. Stevia pitäisi olla yleisesti ottaen hyvin siedetty makeuttaja, ainakaan samalla tavalla se ei aiheuta ilmavaivoja, kuin yllä mainitut.

      Ruokosokeri tai intiaanisokeri on jo askel parempaan, jos vertaa puhdistettuun valkoiseen sokeriin. Verensokerin säätelyn kannalta sokerialkoholit ovat terveydelle kuitenkin parempi ratkaisu. Mutta niinkuin totesit, että kaikkea kohtuudella.

      Poista
  3. Kiitos tiedoista. Hyvää kesää.

    VastaaPoista

Theme by: Pish and Posh Designs