Tietopläjäys istukasta + ohjeet sen syömiseen

Useammille äideille sana istukka saattaa tuoda vastenmielisiä muistoja mieleen. Se on se synnytyksen jälkeinen verinen molluska, joka pitää vielä pinnistää pihalle lapsen syntymän jälkeen. Istukka on erityislaatuinen sisäselin siinä mielessä, koska keho muodostaa sen vain raskautta varten. Tämän jälkeen keho hankkiutuu siitä eroon, koska se ei tarvitse sitä enää.

Istukalla on tärkeä rooli raskaudessa. Se säätelee vauvan ravinnonsaatia ja samalla poistaa tämän jätöksiä. Napanuora kiinnittyy istukkaan. Istukassa on ns. äidin osa ja lapsen osa. Näin äidin ja vauvan veret eivät sekoitu. Istukka tuottaa monia hormoneja. Istukka on noin puoli kiloa painava pussimainen elin, joka näyttää pinnallisten verisuoniensa kanssa litteältä puulta, 'tree of life'.

Istukan englanninkielinen nimi 'placenta' tulee latinasta ja se tarkoittaa kakkua. Monissa kulttuureissa istukalla on tärkeä merkitys. Eräissä kulttuureissa istukka haudataan synnytyksen jälkeen. Tällä uskotaan olevan lasta ja äitiä suojeleva vaikutus. Toiset hautaavat sen siksi, että se vahvistaa lapsen ja luonnon yhteyttä. Jotkut istuttavat puun istukan haudan päälle. Nykyisin istukasta tehdään jopa taidetta, kuten tauluja tai muita koriste-esineitä.

Sitten on se toinen tapa. Se, mitä kaikki nisäkkäät maan päällä tekevät. Äidit syövät istukkansa! Tälle on kaksi selitystä. Ensimmäinen on se, että verinen istukka houkuttelisi luonnossa saalistajia paikalle ja synnytyksen uuvuttama emo sekä vastasyntynyt olisivat melko helppo saalis. Toinen selitys istukan syömiselle on sen sisältämät ravinteet. Joidenkin arvioiden mukaan istukkaan on varastoituneena äidin eri hormoneja jopa parin kuukauden tarpeille.

Istukka sisältää prostaglandiinia, joka saattaa edesauttaa kohdun palautumista synnytyksestä. Istukka sisältää oksitosiinia, joka on ainoa hormoni, millä on stressihormoni kortisolia alentava vaikutus. Istukan syömisellä on todettu olevan mielialaa nostava, energiatasoja boostaava ja maidontuoloa lisäävä vaikutus.

Ja kaikille teille tiedeorientoituneille, rct-tutkimusten perään huutetijoille tiedoksi vaan, että nyt puhutaan melkoisen marginaalisesta porukasta, joka tämänlaista toimintaa harrastaa, siksipä tutkimuksia aiheesta ei yksinkertaisesti ole. Vain anekdootteja. Esimerkiksi jenkkilässä on monia palvelutuottajia, jotka tulevat joko itse noutamaan istukkasi synnäriltä tai sitten toimittavat sinulle kylmäboksin etukäteen, jonka lähetti noutaa. 48 tunnissa saat sitten istukkasi kuivattuna, jauhettuna ja kapseloituna kätevästi kotiovellesi. Tästä palvelusta joutuu tietenkin maksamaan melkoisesti. Se on helppoa tehdä itsekin alla olevien ohjeiden mukaan.

Siis teille, ketkä olette vielä mukana, kerron seuraavaksi niksinurkkauksessa, miten tuosta sitkeästä, verisestä pussukasta saa käteviä kapseleita, joita voi napsia ilman oksennusrefleksiä ja kannibalistin leimaa.

Vaihe 1

Sairaalalaukussa tulisi olla mukana 2 litran minigrip-pussi, kylmäkalleja sekä kylmälaukku.

Vaihe 2

Ilmoita kätilöllesi hyvissä ajoin, että haluat istukkasi mukaan. Sinun ei tarvitse perustella miksi näin haluat, onhan se sinun sisäelimesi!

Vaihe 3

Kun istukka on synnytetty ja tämän jälkeen tutkittu sekä todettu terveeksi, pakkaa se minigrippiin ja laita kylmään.

Vaihe 4

Vie istukka kotiin niin pian kuin mahdollista, pyyhi se kuivaksi talouspaperilla ja aseta se leivinpaperin päälle. Laita istukka kuivuriin tai uuniin 40 asteeseen kuivumaan noin 12 tunniksi tai kunnes istukka on rutikuiva.

Vaihe 5

Murskaa terävällä veitsellä istukka mahdollisimman pieniksi murusiksi ja laita murut tyhjiin kapseleihin.

Vaihe 6

Nauti päivittäin synnytyksen jälkeen 1-4 kapselia ruoan yhteydessä.

RJ

10 toivetta synnytykseen

Pikkusankarin synnytys oli kaamea, järkyttävän tuskainen ja epäoikeudenmukainen, ikuisesti kylmiä väreitä aiheuttava muisto. Minimullistajaa mentiin synnyttämään pelkopolikäyntien kautta - ja se synnytys tapahtuikin paljon onnistuneemmin! Missään nimessä kivuton, kiva eikä haikailemisen arvoinen sekään synnytys ollut, mutta sellainen, jonka soisin toistuvan mieluummin, kun näitä kahta vertaa. 

En ole kovin paljon tätä kolmatta synnytystä miettinyt, sillä jo raskauden alusta lähtien minulle on ollut aika selvä, mitä siltä toivon. Kirjoittelin yksinkertaistetun, simppelin kymmenen kohdan toivelistan tulevaa synnytystä silmällä pitäen.

1. Heti, kun supistukset alkavat olla vähänkään kivuliaita ja säännöllisiä, laitamme TENSin päälle.

2. TENSin asentamisen jälkeen on aika lähteä sairaalaan, jonne meiltä on 40 minuutin matka.

3. Kaiken mahdollisen ajan olen liikkeellä ja käytän jumppapalloa avuksi.

4. Kun TENS ei enää tehoa suppareihin, siirryn ammeeseen liikuskelemaan.

5. Mieheni on hyvä hieromaan, ja hän helpottaa oloani niillä otteilla, millä suinkin kykenee.

6. Jos/kun kipu yltyy sietämättömäksi, tahdon kivunlievitystä, todennäköisesti spinaalin. 

7. Tahdon ponnistaa konttausasennossa, toinen jalka sivulle nostettuna.

8. Toivomme, että napanuora saa sykkiä loppuun asti ja että mies saa sen katkaista.

9. Haluamme, että heti synnytyksen jälkeen valot himmennetään ja vain välttämättömät hoitotoimenpiteet tehdään, niin, että voisimme välittömästi vain keskittyä rinnalla oloon ja yhteiseen ensimmäiseen kohtaamiseen.

10. Jos kaikki on kunnossa, sairaalasta tahdomme kotiin mahdollisimman pian. 

Tietenkään, mistään ei voi tietää mitään, kun on kyse synnytyksestä. Mutta onneksi toiveita ja suunnitelmia saa ja kannattaakin olla. Synnytyksen jälkeen mielenkiinnolla palaan näihin toiveisiin... Eikä synnytykseen ole enää montaakaan viikkoa, sillä vauva on virallisesti ihan lähipäivinä täysiaikainen, iik!

Koska kaikkia kuitenkin kiinnostaa

Ja kai se kuuluu tämän blogin nykyiseen, hupsista vain, laajentuneeseen teemaankin niin, etten voi olla hieman aihetta avaamatta. Siis: se synnytys.

Niin, miten se sitten meni? Nyt on ihana kertoa, että se meni oikein hyvin! Ihan yksityiskohtiin en ehkä mene säästelläkseni synnyttämättömien lukijoitteni kiiltokuvamaisia synnytysmielikuvia, mutta sen verran valotan, että täysin pelkopolilla tehdyn käsikirjoituksen mukaan mentiin! Eli synnytys oli oikein onnistunut, vaikkakin järkyn tuskainen, kaikesta suunnittelusta huolimatta.

Muun muassa seikkoja, jotka toteutuivat:

Menimme ajoissa sairaalaan: en kontannut tuskaisena suoraan synnytyssaliin niin kuin ensimmäisellä kerralla, vaan ajomatkalla sairaalaan supistusten välillä hörpin kahvia ja luin lehtiä.

Asensimme TNS-laitteen heti, kun ensimmäiset oikeasti kivuliaat supistukset saapuivat. Sähkö oli pitkään ystäväni!

Pysyin koko ajan liikkeellä – minua ei ohjattu suoraan sänkyyn ja pidetty siellä ponnistukseen asti, kuten ensimmäisessä synnytyksessä.

Pääsin ammeeseen. Aivan mahtava mesta avautumisen loppuvaiheeseen!

Hieman lisäapua tarvitessani otin homeopaattisia. Ja kaikista epäluuloista huolimatta ne tepsivät minulla rentouttavasti!

Aivan avautumisvaiheen lopussa tuskan iskiessä yhä voimakkaammin päälle päätin avata synnytyssuunnitelman takaportin – ja pyysin spinaalin ja pudendaalin – ja sainkin ne hienosti ilman 20 minuutin odotusta ja vieläpä niin, että ne taisivat tehota, toisin kuin ensimmäisessä synnytyksessä, jossa ponnistuspuudute laitettiin piiiitkän odotuksen jälkeen 5 minuuttia ennen ponnistamista, ja puudutus kun alkaa vaikuttaa 30 minuuttia sen laittamisesta…

Sain ponnistaa eri asennoissa – en siinä kauheassa puolimakaavassa, johon minut ensimmäisessä synnytyksessä laitettiin.

Tällä kertaa muistin ottaa kuuma- ja kylmäpussit mukaan sairaalakassiin - ja oikeisiin kohtiin laitettuina ne olivatkin kiva lisähelpotus ponnistuksessa!

Mieheni osasi kannustaa ja tukea minua ilmiömäisen hienosti. Hänen selkähieronta ja lantiopainallukset helpottivat avautumista tosi hyvin ja hänen tsemppaamisensa auttoi pukertamaan kuopuksemme maailmaan.

Mikä tärkeintä, ensimmäisen synnytyksen kauhukokemukset saivat päälleen aika erilaisen kokemuksen.

Joko, joko, joko?

Soittoja, tekstareita, whats uppeja, fb-viestejä. Jo parin viikon ajan, koska kaikillahan on oletus, että uusi tulokaskin syntyy ennen laskettua aikaa kuten Pikkusankari.

Mutta ei ole vielä kerrottavaa. Valitettavasti tai onneksi - päivästä, hetkestä ja fiiliksestä riippuen. Raskaana (viimeisimmillään) ei ole minun yhtään kiva olla, mutta kivaa on viettää viimeisiä kaksin-päiviä Pikkusankarin kanssa ennen vaipanvaihtoarjen alkamista. Oireettomina päivinä noista päivistä on pystynyt nauttimaan valtavasti.

Täällä on siis tehty kaikkea muuta kuin synnytetty. On ollut arkea ja juhlaa. Kotipuuhastelupäiviä, mutta myös melkoisia menopäiviä.

Fiilis on sellainen, että tämä vauva haluaa pysyä mahassa ainakin viikolle 42 asti, kun kuulee mahan ulkopuolella riehuvaa isoveljeänsä... Taitaa vauva kerätä rohkeutta vielä hetken pimeässä yksiössään. Annetaan se oikeus hänelle, ja vastataan kielteisesti ihanien, välittävien ihmisten synnytyskyselyihin viesti toisensa perään :)