Pages

Refluksivauvavuoden topkymppi

torstai 2. elokuuta 2012

Kaikilla äideillä on varmasti oma topkymppilista vauvavuoden hyödyllisimmistä konkreettisista jutuista, joita ilman univelkaa olisi kaksisataa tuntia enemmän, avioero olisi harkintavaiheessa tai lapsi sijoituksessa. Minun listani on tässä.

Kerrostalottomuus. Sehän nyt olisi täysi mahdottomuus saada refluksivauva nukkumaan parvekkeella vain pelkällä vaunujen edestakaisin heiluttamisella tai saada siirrettyä vaunut lenkin jälkeen hissin kautta parvekkeelle ilman vauvan siihen havahtumista. Nukuttamislenkkejä kun piti päivässä parhaimmillaan tehdä kahdeksankin. Kokoaikainen parvekkeelta hissille ja ulos ja takaisin menot olisivat muutenkin ehkä olleet aika rankkoja niin itselle kuin naapurille.

Vakuutus. Raskaana ollessani mietimme vauvavakuutuksen ottoa; päätöstä jahkailtiin ja pyöriteltiin viimeiseen asti, tehtiin lukuisia laskelmia kannattavuudesta ja taloutemme kestävyydestä. Kiitos vakuutusyhtiö, olemme käyttäneet rahojanne (rahojamme) varmaan jo kymppitonnin verran Pikkusankarin tutkimuksiin, lääkärikäynteihin ja lääkkeisiin.

Tiukka, määrätietoinen ja asiantunteva allergologi. Hän määräsi Pikkusankarille oikeanlaiset lääkkeet ja minut sietämättömän niukalle imetysdieetille.

Kantoreppu. Käytössä aina. Pikkusankari kun ei vaakatasossa viihtynyt kuin muutaman sekunnin tai parhaimmassa tapauksessa muutaman minuutin kerrallaan, ja tämäkin yleensä silloin, kun meillä oli vieraita kasvoja vauvaa katselemassa.

Viidenkymmenen kappaleen pino puklurättejä. Kaksikymmentä pesussa, kaksikymmentä pitkin kämppää ja kaksikymmentä toivon mukaan puhtaana kaapissa tai menolaukuissa.

Korvatulpat. Jos joskus halusin edes yrittää torkkua rauhassa miehen hoitaessa Pikkusankaria, niin korvatulppien avulla huudon voimakkuus vaimeni muutaman desibelin.

Suolatipat ja nenäimuri. Refluksivaivat ja tukkoisuus ovat paha, hyvin paha yhdistelmä.

Rintapumppu. Oli kiva päästä ne muutamat hassut kerrat pois kotoa puoleksi päiväksi, kun oli ensin jaksanut pumpata kaksi tuntia kaikki mahdolliset maitotipat talteen ja itkenyt ikävää jo etukäteen.

Lansinoh. Imetys meinasi loppua lyhyeen törkeän kipeytensä vuoksi. Kiitos lampaanrasvatuubin, minä jatkoin.

Kärsivällinen aviomies. Tätä tuskin tarvitsee tarkentaa...

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Theme by: Pish and Posh Designs