Pages

0,5% kivaa

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Ärsyttää, väsyttää, heikottaa ja sapettaa. Nyt on paha olla koko perheellä. Pikkusankarin viikko koostui 99,5 prosenttisesti tavaroiden heittelemisestä, tottelemattomuudesta, yhteistyökyvyttömyydestä, kränäämisestä, syömisestä kieltäytymisestä ja kurkkupipin valittamisesta. Vanhempien viikko kului suuren epätoivon vallassa. Minä en kestä. Pikkusankarin tuska on tarttunut minuun jotenkin järkyttävän voimakkaasti. Sydän muljahtelee ja tykyttelee, ärsytys-suuttumus-huoli-sääli-akseleilla liikutaan vuolaan itkun, lasten korviin sopimattoman kirosanaketjun, mököttämisen ja ovien paiskomisen alueella vuoron perään. Mummo, jonka luona Pikkusankari näyttää yleensä vähiten kipujaan erilaisen virikeympäristön haltioissa olleessaan, oli Mummon kauniiden sanojen mukaan ollut hieman haastava parin hoitotunnin aikana pari päivää sitten… Eilen meidän kummipoika lähti luotamme yökylästä viisi uutta Pikkusankarin hammasrivistötatskaa vartalossaan, jatkuvasta lelusateesta ja ärsyttämisestä kiukkuisena ja äksyilevänä ja muistissaan hyvin kirkkaat tiedot siitä, mitä ruokaa Pikkusankarille ei missään nimessä saa antaa. 

Uupumustasoni viimeisimmän viikon Pikkusankarin oirekirjon kuuntelemisen, katsomisen ja huolestumisen jälkeen on melkoinen; Bamalama-luudan hoilaaminen on korkein mahdollinen aivotoimintani; jouduin kuluttamaan todella ainakin puoli minuuttia äsken, kun mietin, missä minun työpaikkani sijaitsee; olen puhutellut itseäni äitinä (”joo, äiti ottaa...”) jo ainakin omalle isälleni, äidilleni, kummipojalle ja sukulaistytölle tänään.

Ne ovat siis täällä taas: pahimmat mahdolliset oireet.

9 kommenttia :

  1. Puuuuh, mä vaan puuskutan täällä teidän tilanteelle. En vain osaa kirjoittaa mitään lohduttavaa, eikä tämäkään varmaan auta yhtään...mutta olette mun ajatuksissa <3

    VastaaPoista
  2. Voimia, tsemppiä ja jaksamista lähetän täältä! En osaa sanoa muuta, ihan perseestä!

    VastaaPoista
  3. Voimia, voimia ja kovasti tsemppimistä ja jaksamista!

    VastaaPoista
  4. Jaksuja <3 Mitä ruokia oli kokeilussa vai joku vanha tuttavuusko aiheutti oireita? :/ Mie mietin työhönpaluuta kun mies lomautetaan, mutta kovasti mietityttää että miten sitä sitten jaksaa käydä töissä SEKÄ murehtia toisen vointia ja kuunnella kun lapsi valittaa kun on paha olla. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alkuviikosta ei mitään hajua jonkun tietyn ruuan suhteen, mikä olisi ollut vialla. Mutta perjantai-iltana nappasi murusen lihapullaa toisen lautaselta... Siitähän sitten valkeni aivan kauheat lauantai ja sunnuntai. Varmaan vialla myös se, että suurempien oireiden uudelleen ilmaannuttua gastroskopian takia tauotuksen jälkeen, pari viikkoa sitten aloitettiin Losec, mutta vain yhdellä annoksella päivässä. Nyt lauantaina nostettiin se kahteen annokseen. Katsotaan, jos helpottaisi silläkin sitten.

      Töihin paluu on kaksipiippuinen juttu. Toisaalta sanoisin, että on se voimaa antava asia, kun on joku niin "oma juttu" (siis jos oikeasti tykkää töistään). Mutta sitten, on se vaan aika kauheaa kuunnella sekä miehen että lapsen valitusta; tulee jotenkin niin syyllinen olo töihin menosta (vaikka kai turhaan). Kokonaisuudessaan tuntuu, että meille tämä vaihdos oli tositosi hyvä juttu!! Sitten kun poika menee hoitoon, on fiilikset varmaan aika paljon kauheammat vielä... :(

      Poista
  5. Höh:( Voimia!!!

    Linda

    VastaaPoista

Theme by: Pish and Posh Designs