(Refluksi)parisuhdetta

Meillä on tänään suuren suuri juhlapäivä. Parisuhdetaivaltamme on takana seitsemän ja puoli vuotta, avioliittoa kolme ja puoli vuotta. Minun mielestä puolikkaat juhlapäivät ovat jotenkin sööttejä. Sen kunniaksi tässä tulevat (refluksivanhempien) parisuhdevinkit, olkaa hyvät.

1) Vasta, kun kumpikin on ollut kotivanhemman roolissa lapsen huonovointisena aikana, voi toiselle TODELLA sanoa, että ”minä niin ymmärrän, millainen päivä sinulla on ollut”. Sitä aiemmin ei ehkä kannata…

2) Jos puolisosi on (todella tiukalla) imetysdieetillä ja antaa kaikessa hyväsydämisyydessään silti toiselle luvan syödä kotona mitä vain, kannattaa toisen ehkä miettiä kaksi kertaa, onko se siltikään hyvä ratkaisu…

3) Yllätä (jos puolisosi tykkää yllättämisestä). Minä olen yrittänyt pitää kiinni siitä, että myös niinä kaikkein huonoimpinakin kausina toinen saa tuntea edes silloin tällöin, että juuri minun eteen on nähty vaivaa, juuri minua on ajateltu, juuri minulle on haluttu tuottaa hyvä mieli. Minun tilin saldoni ei veny kuumailmapallolentoihin eikä Timanttisten parhaiten vartioitujen pöytien sisältöihin, mutta kelpaa se vähempikin. Minä olen saanut vuosien saatossa miehen happaman ilmeen monta kertaa makeaksi mm. yllätyslaivareissulla, ex tempore-ravintolaillallisella, lapsivapaalla iltapäivällä, käsin tehdyllä muuten vain -kortilla, tuoreilla leivonnaisilla, kattoa myöten kiiltäväksi hinkatulla kodilla, yllätykseksi sovituilla kaveritreffeillä leffateatteriin… Ja onhan minutkin joskus yllätetty.  

4) Oleta oikeat asiat, mutta älä oleta mitään, mistä et voi olla ihan varma. Siis. Ei kannata olettaa, että nyrpykkäilmeen takana on ihan varmasti taas se, että vaimo on ruma, ruoka on pahaa tai töissä oli tylsää. Kysy. Silloin toinen saa kertoa asian, ja samalla käsittelee sitä pois mielestään tehokkaammin kuin yksin mököttäen. Joskus huomaan, että toinen ei lopulta edes osaa kertoa, miksi niin mörköltä näyttääkään. Mutta eipä näytä enää sen jälkeen, kun olemme yhdessä miettineet, onko jokin oikeasti vialla. Mutta asiat, jotka vain ovat siltä kuin näyttävät, ovat selkeitä. En ole koskaan erehtynyt katseesta, jolla mieheni katsoo minua, kun pian saan lämpimän halauksen tai kuulla olevani maailman ihanin nainen (tämä ei mieheni haluaman intimiteettisuojan takia ole valitettavasti suora lainaus…). Yhteinen hassu lyhennekieli, ulkopuolisille oudonnäköiset käsi- ja muut merkit, tietynlaiset yhtäkkiä otetut tanssimuuvit ja koko spektri erilaisissa tilanteissa heitettävistä katseista kertovat kaiken olennaisen juuri niissä tilanteissa. Niistä emme ole koskaan erehtyneet. Niistä voi olettaa asioita, mielentiloja ja tunteita.

5) Kiitollisuus-huolipäiväkirja

6) Tarpeeksi yhteistä, tarpeeksi erilaista. Tämä on toiminut meillä täydellisesti. PITÄÄ olla yhteisiä intressejä. Meillä niitä on pal-jon. Mutta on myös antoisaa, kun toisella on omia juttuja, joita itse ei osaa, ja joista saa tyhmänä kysellä ja toinen saa selittää (ja selittää, ja selittää…). Myös yksi juttu, jota ei vaan voi ymmärtää toisen intresseissä on oikeasti hyvä rosoisuutta luova tekijä suhteessa. Silloin saa mielenkiintoisia keskusteluja ja säilyy halu ymmärtää toista yhä paremmin. Mutta liikaa niitä ei saa olla. Se repii liikaa erilleen.

7) Ei mitään parisuhteenhoitoaikoja, vaan aito asenne, että parisuhde elää koko ajan perhearjessa mukana. JOKA IKINEN hetki tulisi olla parisuhteenhoitohetki. Meillä ne suurimmat riidat syntyvät juurikin silloin, kun pitäisi muka hoitaa parisuhdetta.

8) Läheisyys. Jos siitä tinkii, ihan koko parisuhde (ja perhe) kärsii. Sitä siis annetaan meillä myös silloin, kun se tuntuu pakkopullamaiselta. Eipä tunnu kauaa.

9) Kysy ”mitä kuuluu?”. Ihan oikeasti, tämä on TODELLA tärkeää, vaikka toinen ei olisikaan tehnyt mitään ihmeellistä koko päivänä, tai kun toisen päivän ohjelman tietää tunnin tarkkuudella jo edellisenä päivänä tai kun ollaan vietetty koko päivä yhdessä. Silti, KYSY!

10) Samanlaiset elämänarvot. Kuulostaapa todella kliseiseltä ja vanhanaikaiselta, mutta näin se vain meillä menee. Ensin molempien sen hetkisistä arvoista puhutaan läpikotaisesti, sitten niistä tehdään synteesi, ja sitten niiden mukaan aletaan elämään. Yksinkertaista. Mutta ei aina. Arvot muuttuvat, ja niistä keskustellaan uudestaan ja uudestaan tarpeen mukaan. Parisuhteen toimivuuden ehtona on ehdottomasti se, että molemmat saavat elää omien arvojensa mukaisesti, toista tukahduttamatta. Onneksi meillä arvot ovat todella samanlaiset, eikä priorisointi ole vaikeaa. 

Niin. Ja se meidän suuri juhlapäivä (jep!). Sitä taidetaan juhlia normaali-iltaan verrattuna tuplakynttilöillä ja parilla lisäpusulla. Minä niin rakastan tuota miestä.

(Anteeksi, jos tämä teksti tuotti joillekin lukijoille ällötysrefleksin ja romantiikkaohjeiden yliannostuksen. Suonette tämän rakkauspsykologisoinnin silti minulle tänään. Ensi kerralla puhutaan sitten vaikka siitä refluksista, joka koettelee tällä hetkellä tätäkin avioliittoa.)