Sensuroitu järkytys

Minä olen kirjoittanut, ja sen jälkeen painanut pitkään deleteä, monta kertaa vuorotellen. Nyt on sellainen tilanne, että en osaa pukea ärsytystäni, huoltani ja kiukkuani tarpeeksi asialliseksi tekstiksi. Jos tapanani olisi kiroilla, voisitte kuvitella viisi riviä niitä kaikista rumimpia sanoja huutomerkeillä ja caps lockilla. Jos tapanani olisi uhkailla, voisitte kuvitella tähän ilkeimmän mahdollisen uhkauksen. Jos tapanani olisi toivoa muille yhtä tuskaista tietä refluksilapsen kanssa kuin meillä, voisitte kuvitella, kuinka nimeäisin jokaisen henkilön erikseen, joka on ollut päättämässä vammaistuen kriteerien tiukentamisesta, ja perään henkilökohtaisen tervehdyksen siitä, miten todella toivon, että juuri hän joutuisi kokemaan tämän kaiken pahimman mahdollisen kautta. Tämä kaikki siksi, että jos edes pikkuisen sitten tajuaisivat, minkälaisilta perheiltä onkaan riivaamassa sitä pienenpientäkin yhteiskunnalta valuvaa tuenosoitusta tässä refluksi-allergia-helvetissä painimisen kanssa.

Mutta pyrin olemaan nyt fiksu aikuinen, joten ennen kuin teen tässä järkytyksessäni kaiken yllä olevan, lopetan tämän tekstin siihen kyyneleet silmissäni esitettyyn toiveeseen, että EDES JOSKUS suolisto-oireiset allergikot ja refluksikot ja heidän oireensa otettaisiin oikeasti vakavasti. Että edes joskus inhimillisyys ja hyvän ihmiselämän etiikka voittaisivat yhteiskunnassa tuloksellisuuden.