Pages

Hyvä ruoka, huonompi mieli

torstai 27. joulukuuta 2012

Hän levitti glögin mantelilastut pöytä-lattia-osastolle, ja valitettavasti hänen kätensä oli nopeampi kuin äidin. Hän kaapaisi tiskialtaasta piparitaikinapurkin, josta kerkisi rapsuttaa kuivaneen taikinaklöntin suuhunsa, ennen kuin äiti ulvoen riisti purkin itselleen. Hänen kätensä kävi myös kinkun kuorrutuksessa sekä sienisalaatissa. Hän nuoli lukemattomia roskiksesta dyykkaamiaan suklaakarkkipapereita.

Vaikkakin tänä vuonna sain syödä juuri sitä, mitä mieleni teki (toisin kuin viime joulun kahdeksan ruokalajin kana-bataatti-imetysmenullani), ei ruokaonneni ollut täydellinen. Tulee sanoinkuvaamattoman paha mieli, kun ruokapöydässä Pikkusankari pyytää haistamaan minun lautasen herkkuja ja kaiken muun ajan saavat vanhemmat sekä kaikki muutkin paikalla olevat jouluRAUHAN juhlijat olla lähtölaskennassa valmiina syöksymään pienen uteliaan pojan luvattomia joulumaistiaisretkiä kieltämään.

Pikkusankarin kyseiset retket ovat nyt takana, oireet vielä vissiin pitkään edessä.

2 kommenttia :

  1. Voi ei, mitä teille tuli? Varmasti kamalaa, kun lapsi ei saa syödä kuten muut.. Itse mietin myös paljon sitä, miten meidän tulevaisuus menee..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä perusoireita tuli: poskien lehahtamiset, pipin valittamiset ja järrrkyttävät kipukiukut ja hallitsemattomat käyttäytymiset. Joo, toi on isomman lapsen kanssa tosi kurjaa, kun pitää kieltää ruokien maistamista, eikä korvaavia ole hänelle (toisin kuin esim. keliaakikoille on melkein aina omat korvaavat jutut kaikkiin ruokiin). :-(

      Poista

Theme by: Pish and Posh Designs