Meidän tämän syksyn kipeyskakku on ollut oikein mehevän värikäs, suorastaan nautinnollinen kipeydellä herkuttelijoille. Positiivisesti kun ajattelimme, että reilun kahden viikon sisällä meidän perheessä tapahtuneet tukehtumistapaus, keuhkokuume-epäily, pari muuten vain -kuumetta, perusflunssa, mahatauti sekä enterorokko olisivat riittäneet... Mutta niin positiivinen ajattelu sitten palkittiin, ja saimme viikon terveenäolon jälkeen laittaa kakun koristeeksi vielä kunnon (in?)flunssakoristeen!
Tähän (in?)flunssakoristeeseen tiivistyy oikein kivasti juuri se kotivanhemmuuden sairauslomailun ihanuus... Itsellä on niin korkea kuume, että seisominen pyörryttää; kurkku on niin kipeä, että jokainen sana on tuskan takana; pää on niin kipeä, että yksinkertaisia lauseita on vaikea tajuta; niistäminen ja räkäpapereiden roskiin vienti vie joka toisen minuutin päivästä. Imettämisen takia lääkkeitä ei viitsi tolkuttomasti suuhunsa vedellä. Mies ei voi olla pois töistä.
Kuka vie lapset puistoon? Kuka nukuttaa pienimmän päiväunille? Kuka laittaa ruuat lapsille? Kuka juoksee lasten perässä kodin vaaranpaikoissa? Kuka imuroi ruokamurut pöydän alta? Kuka jaksaa nostaa lapset syliin? Kuka kyykkii leikeissä mukana?
 |
| Kun äiti ei jaksa edes ulkovaatteita päälle pukea. |
Onko reilua, että kotivanhempi tuntee todella suurta syyllisyyttä sairastumisestaan ja siitä, että ei pysty tekemään edes perustarpeiden mukaista huolenpitoa? Onko reilua, että päivisin kotivanhempi ei saa levättyä ja öisin hän ei saa nukuttua kuin muutaman pikku-unipätkän, kun lapset herättelevät koko ajan umpitukkoisina ja yskäisinä hekin? Onko reilua (kenenkään kannalta ajateltuna), että kotivanhemman kipeys vain jatkuu ja jatkuu, kun hänen kehonsa ei pääse korjaamaan sairauksia levossa? Onko reilua, että allergisen lapsen ravitsemuksen kannalta tärkeä rintamaito vähenee huomattavasti äidin pitkittyneen kuumeilun takia?
Moni asia elämässä ei ole reilua, ja minun mielestä eivät ole nämäkään.
Voi mä muistan tämän jonkin ajan takaa. Itkin välillä kotona kipeänä, kun en meinannut jaksaa yhtään millään olla Neidin kanssa. Miehen työpäivät olivat kamalan pitkiä. Ja kun kaikki ruoat oli pakko tehdä aasta ööhön, oli tuskaa seistä siinä hellan edessä. Siisteydelle sanoin piutpaut ja yritin vain selvitä. Kotivanhemman sairasloma on melkoinen epäkohta, mutta parannusta siitä tuskin tulee.
VastaaPoistaIsot halaukset ja pikaiset paranemiset! Huspois tauti, ala helpompi arki, huishuis. (Joo, meidän Neiti on innostunut Noitatyttö Bibistä...)
Joo kyllä tämä pistää itkettämään.
PoistaKiitos <3 Kivoja syyspäiviä teille Noitatyttö Bibi- fanin kanssa :-)
Voi teitä. Nyt kaikki konstit käyttöön. Ulkoilla ja siivota kerkiää, se voi odottaa. Leffoja ja tietsikka käyttöön, jotta isompi viihtyy. Nyt ei kannata miettiä minuutteja ja tunteja kauanko niitä voi katsoa. Saisiko jotain sukulaista, ystävää tai tuttavaa muutamaksi tunniksi teille?
VastaaPoistaJoo, kaikki konstit on yritetty ottaa käyttöön... Siivoaminen on todellakin viimesijaista muuten nyt, mutta Minimullistajan kannalta ajateltuna on pakko siivota ainakin mahdolliset vääränlaiset maistelumuruset lattialta. Näin kipeänä ollessa mä varmaan pyörittäisin piirrettyjä 24/7 lapsille, jos he niitä suostuisivat katsomaan! Pikkusankari ei jaksa keskittyä kovinkaan kauaa paikoillaan katsomassa ohjelmia ja Minimullistaja menee omia menojaan välittämättä ruudusta ollenkaan. IPadilla saisin kyllä Pikkusankarin hiljaiseksi pitkiksikin toviksi, mutta sitten jäisi koko Minimullistajan kanssa olo minulle, joten ei kannata. Ulkoilu olisi kyllä päivän sujuvuuden kannalta niiiin tärkeä asia, mutta minkäs teet, kun kyykkyyn ja ylös meneminenkin tekee itselle kylmänhien iholle...
PoistaOlin niin onnekas, että sain kun sainkin yhtenä päivänä yhden ystävän puistoilemaan pariksi tunniksi poikien kanssa ja tänään oli ihan pakko hälyyttää se-meidän-ainoa-läsnäoleva-isovanhempi kesken kiireisen työpäivänsä meille hieman auttamaan, sillä tuupertumiseni oli niin lähellä. Muita auttajia meillä ei (tiedossani) ole, joten ensi viikko mennään vissiin ihan vain omin voimin. Jospa minä pian parannun... Kiitos symppaamisesta!