2v2kk pituinen imetyspolkuni

Voihan haikeus. Siinä se sitten oli. Minun ja kuopukseni imetystaival on ohitettu ja mieliin lämpöisesti tallennettu. Vaikka imetys ei koskaan mikään ”suurin intohimoni” ollutkaan, siitä tuli tärkeä juttu meidän perheelle. Se oli mielekästä, toimivaa ja vakavien allergioiden takia kovin aiheellistakin. Koska imetin yli kaksi vuotta, tuli imetyksen vähenemisen jälkeen vääjäämättä melkoinen eroahdistus sekä minulle että Minimullistajalle. Viimeisestä imetyskerrasta on yli kuukausi, ja haikeus on edelleen vahvasti läsnä tunteissa.

Vajaa kaksivuotiaana Minimullistaja sai allergioidensa puolesta ruokavalioonsa niin suuret vapautukset, että minä sain ihan allergologinkin luvalla lopetella imetystä, jos haluan. En halunnut lopettamalla lopettaa, sillä puhun vahvasti lapsilähtöisyyden puolesta arjenvalinnoissa. Minimullistajan ollessa noin kaksivuotias huomasin hänen pitävän päivän, parin imetystaukoja luonnostaan. Pari kertaa tuli jopa viikon taukoja. Joskus hän saattoi pyytää maitoa, mutta ei oikein malttanutkaan olla rinnalla. Silloin ajattelin irrotukseen sopivan herkkyyskauden tulleen. Päätin, että ehkä nyt on minunkin sopiva hetki kannustaa Minimullistajaa irti tuosta luonnollisesta maitotehtailustani. Kun hän pyysi maitoa, saatoin sanoa: ”Tehdäänkö vaikka ensin tämä palapeli?” tai jotain muuta, jotta hän unohtaisi maidon. Saatoin myös tokaista: ”Mitä jos annettaisiinkin pehmopinkun juoda maitoa nyt?”. Useimmiten hän lähti leikkiin mukaan ja joko etsi mielissään sen palapelin tehtäväksi tai haki kikatellen pehmoeläimensä ja asetteli sitä leikillään paidalleni juomaan maitoa. Näin maito usein unohtui. Joskus se ei unohtunut, ja silloin imetin.

Siitä vähän ajan päästä, Minimullistajan ollessa 2v2kk oma epäloogisuuteni alkoi ärsyttämään minua, sillä en enää ollut varma sanomisteni moraalisuudesta. Siitä lähtien olen sanonut Minimullistajalle hänen maitoa pyytäessä, että ”Äidiltä on nyt maito loppu. Mutta haetaanko purkkimaitoa?”. (Ja ei, en onneksi valehdellut, sillä usein maitoni olikin melko tiukassa...) Tämä tepsii useimmiten, mutta ei aina. Ja silloin, kun se ei tepsi, nousee huonon omantunnon myrskyt sisälleni, kun näen, miten surulliseksi lapseni muuttuu. Hän muistaa maitoni edelleen päivittäin. Teinkö väärin? Enkö ollutkaan lapsentahtinen? Muisteleeko Minimullistaja pahalla? Jäikö kaiken sen yli kahden vuoden imetyksen muistoviuhkaan päällimmäiseksi kökkö äiti, joka sulki itse tissinsä?

Jos voisin palata ajassa takaisin päin, todennäköisesti en olisi lähtenyt rajoittamaan ollenkaan maidonsaantia, vaikka Minimullistaja itse sitä reilusti vähensikin. Silti, tähän imetyksen lopettamiseen olen todella, todella paljon tyytyväisempi kuin Pikkusankarin imetyksen lopettamiseen 1v6kk iässä väkisin häntä rinnasta eroon riuhtoen. Koen, että tämä Minimullistajan kanssa tehty lopetus tehtiin kuitenkin yhteisymmärryksessä ja nätisti, lasta kuunnellen. Pikkusankarin imetystä kun lopetin allergologin luvalla, olin ollut todella rajatulla imetysdieetillä reilun vuoden (käytännössä siis alle kymmenellä ruoka-aineella), joten minun oli kiire päästä syömään kunnolla. Nyt taustalla ei ollut tällaisia ruokavalioon liittyviä juttuja, sillä Minimullistaja sai syksyllä kaikki ruuat maisteluunsa. 

Kaiken kaikkiaan olen koko pitkän imetystieni onnistumisesta iloinen, onnellinen ja tyytyväinen. Ehkä vähän ylpeäkin. Päinvastoin kuin Pikkusankarin kanssa, Minimullistajan kanssa imettäminen oli mukavaa, antoisaa ja rauhallista, ongelmatonta puuhaa. En koskaan ajatellut imettäväni näin pitkään, mutta nyt kun ajattelee, niin en näkisi yhtään hullumpana ajatuksena imettää lasta vaikka kolmevuotiaaksi asti, jos se vain on lapsentahtista!