Miten menee, Minimullistaja?

Nyt on varmaan korkea aika kertoa, mitä meidän refluksi-allergiataloon kuuluu. Yleiskuulumisena voisi todeta, että tällä hetkellä kumpikaan poika ei ole oireeton. Oireiden syitä etsitään kiivaasti. Tänään tarinassa esiintyy Minimullistaja.

Imetysdieettini on the Gurun ohjeilla kiristynyt täysin maidottomaksi. 

Kun olet maidottomalla, saat käsilaukkuusi uuden vakkarimukanaraahaamisjutun - kookosmaitopurkin kahvitteluhetkiä varten! Et voi olettaa, että missään julkisilla syömäpaikoilla on sinulle tarjolla mitään sopivaa maitoa kahviisi.

Muita täysin vältettäviä ruokia tällä hetkellä ovat vehnä, kaura, kaalit, sipulit, retiisi, paprika, chili, rosmariini, tuore tilli, tuore basilika, suklaa/kaakao, lisäaineet ja hiilihappojuomat (unohdin varmaan puolet, mutta tähän tyyliin ainakin). Kahvia yritän parhaani mukaan rajoittaa, mutta arvatkaa vaan kuinka järkyttävän vaikeaa se on näillä muutamien ripetuntien unilla. Kananmunan osalta minulla on käynnissä vähentäminen - lopputuloksena todennäköisesti kokonaan luopuminen muutaman viikon päästä, ellei sitä ennen Minimullistajan tilanne parane selvästi. Miltä se Minimullistajan tilanne sitten näyttää? No, aikalailla tältä:

ja tältä:

Synkältä näyttää, eikö. Illat ja automatkat ovat melko usein pelkkää itkua video ykkösen tapaan. Päivisin meillä on viime päivien aikana yhä enenevissä määrin kiljuttu video kakkosen tapaan.

Maidoton dieetti rauhoitti tilannetta sen verran, että ensin päätettiin the Gurun kanssa, että kananmunaa minun ei tarvitse menustani tiputtaa, mutta viime viikot ovat pakottaneet kokeilemaan vähennystä sittenkin. Moni varmaan ihmettelee,  miksi en vaan jätä kananmunaa heti kerralla pois. Tultiin the Gurun kanssa antitrypsiinitulosten jälkeen siihen päätelmään, että muutos ruokavaliossa pitää ehdottomasti tehdä, mutta rintamaidon riittävyyden varmistamiseksi ja minun paremman sopeutumisen mahdollistamiseksi vähentäminen pikkuhiljaa on tällä kertaa inhimillisempi ratkaisu (Pikkusankarin iideellä asia oli toisin, koska tilanne oli kerta kaikkiaan to-del-la kriisiytynyt - silloin vedin normiruokavaliosta suoraan kuuden ruoka-aineen dieettiin).

Itkujen ja kiljumisten lisäksi Minimullistajalla on päivistä riippuen pahojakin nukahtamisvaikeuksia. Hän siis on rättiväsynyt, mutta uni ei kerta kaikkiaan vain tule millään keinolla. Muita oireita ovat ne tutut: pätkäunet, kärsivään itkuun herääminen, yöunilla usein heräily, koko kropan jäykistäminen voimakkaasti taaksepäin, runsas puklaaminen monta tuntia ruokailun jälkeen, kurkulla "kököttäminen" eli ns. virkayskä, itsensä ja muiden tuskainen raapiminen sekä viihtymättömyys missään paikassa tai asennossa.

soveljen jalankädenjäljillä - bataattia, bataattia.

Minimullistajan omaan ruokavalioon kuuluvat bataatti, kesäkurpitsa ja mustikka. Näiden lisäksi avocadoa olemme kokeilleet... ja uudelleen ei ihan heti kokeilla. Jokapäiväisiin lääkkeisiin ei olla turvauduttu vielä, vain Silicea on käytössä. Suurimpina epätoivon päivinä olemme myös kokeilleet Gavisconia sekä suppoa, mutta huonoin tuloksin.

Joku tässä kokonaisuudessa nyt kaivertaa. Se, onko se kananmuna vai jokin muu minun ruokavaliossani vai ihan jokin muu juttu, on vielä arvoitus. Toivottavasti arvoituksen ratkaisemiseen ei tarvita tämän fressimpiä aivoja kuin meidän perheessä tällä hetkellä on. Varsinkin tänään aivosumu on ollut melkoinen. En muista, montako minuuttia yöllä nukuin, vai nukuinko ollenkaan. Pelotti päästää mies aamulla auton rattiin. Pikkusankari herätti äidin kesken iltapäiväsadunluvun "Äitiiiii, voisitko herätä ja lukea, kun Pesoselle pitää saada ruokaa - ja se tapahtuu vasta seuraavalla sivulla". Kun mies riisui kenkiä töistä tullessaan, minä laahustin kertomaan että suunnittelemani jumppa taitaa nyt vaihtua kello kahdeksan nukkumaanmenoaikaan. Ehkä huominen on parempi.

Huominen VOI olla parempi. Outoa tässä Minimullistajan oireilussa on se, että välillä on päiviä, jolloin hän vaikuttaa olevan kuin kuka tahansa kuusikuinen ja nukkua esimerkiksi koko Särkänniemen reissun ajan.

Mitä meillä kuuluu?

Mitä meille kuuluu ja mitä meillä kuuluu?

Tämmöistä.

Tästä se helppo vauvavuosi sitten starttaa.

Ihana Tunne

Tiedättekö sen Ihanan Tunteen, kun…

…on saanut tehtyä iltatoimet; juonut kamomillateet ja syönyt hitaat hiilarit, purkanut Rakkaan korville huolenaiheet, laittanut villasukat jalkaan. Olo on ihanan raukea ja väsynyt ja uni jo melkein silmässä. Lapsikin on saatu nukkumaan. On mahtavaa mennä lämpöisen peiton alle viileään makuuhuoneeseen oman kullan kainaloon. Hyvänyönsuukot on vaihdettu ja mieli kelaa lempeästi päivän tapahtumia… Silmät lupsuvat kiinni ja kroppa vaipuu syvään rentoutumistilaan.

 …kullan kanssa on hehkutettu lupaavalta vaikuttavaa leffaa, joka on tarkoitus tänä iltana tsekata. Leffaherkut on väkerretty ja sohvalle aseteltu tyynyt oikeisiin kulmiin. Valot on himmennetty ja kynttilät ehkä sytytetty. Nyt sohvalle – ja leffa pyörimään! Kullan rauhoittava syli tuntuu ihanalta touhukkaan päivän jälkeen. Leffan alkuminuutit koukuttavat, ja käsi hakeutuu herkkutarjottimelle.

…on hieman jo nälkäinen lähtiessään nukuttamaan lasta pihalle. Kävelylenkki pirteässä säässä herättelee nälkää suuremmaksi ja lapsi nukahtaa kivasti kymmenessä minuutissa. Vaunut ikkunan alle ja syöksy keittiöön! Jääkaapissa odottaa eilen illalla tehtyä herkkuruokaa. Vesi kirahtaa kielelle, kun lapan ruokaa lautaselle.  Nyt istumaan tuolille, ja muutama syvä hengitys. Mahtavaa, rauhallinen lounashetki! Haarukka käteen ja lasti kohti herkkua odottavaa suuta.

Ääääääääyyyyyyhhhyyyyy. Yyyyy-yyyy. Äääääääääää. Ja se siitä Ihanasta Tunteesta. Kyseessä olevia Ihania Tunteita ei voi sanoa ihaniksi, jos ne eivät kestä kauempaa kuin sen kaksi sekuntia. Tarvitaan ainakin tunnin uni, puolet leffasta ja puolet ateriasta, jotta Ihanan Tunteen premissit saavat arvoisensa lopputuloksen. Muuten alkuasetelmat menevät hukkaan, ja sitten ärsyttää kahta kauheammin. Mielelle pahinta kidutusta on se, että Ihanan Tunteen saavuttamispisteeseen pääsy estetään monta kertaa, kerta toisensa jälkeen juuri kriittisellä hetkellä. 

Pikkusankari herää kymmenen minuuttia vanhempien unille menon jälkeen oksennukseensa. Sitten taas puolen tunnin päästä järkyttävään nieleskelykohtaukseen. Seuraava tuskaitku tulee edellisestä neljänkymmenen minuutin jälkeen. Jaahas, seuraavaksi ilmavaivoja. Tätä jatkuu ja jatkuu ja jatkuu. Jossain vaiheessa vuoronvaihto tapahtuu ja toinen vanhemmista voi kokeilla Ihanan Tunteen saavuttamista. Useimmiten sen estää toisesta huoneesta kuuluva huuto.

Leffa pausetetaan 20 kertaa ja leffaeväät syödään haalistuneina.

Suuuuuri parkaisu, harakat lentävät tiehensä, vaunu heiluu kuin suuremmassakin myrskyssä. Toppavaatteet supernopeasti päälle, ovet kiinni ja vaunuja heijaamaan.  Jes, toimi! Nyt takaisin lounaan pariin. Toppavaatteet veks. Ruoka on osittain kylmää, mutta vielä maittavaa. Nyt heiluu ensin vaunut, sitten alkaa huuto. Uudelleen ulkovaatteet niskaan. Nyt ei auta heijaaminen. Uudelle lenkille siis.  Kengät jäi auki, pipo unohtui sisälle ja toppatakkia ei saa laitettua kiinni yhdellä kädellä. Pakkasta -15. Meno ei voi pysähtyä hetkeksikään, muuten huuto yltyy taas. Puoli kilometriä kävelyä riittää tuudittamaan Pikkusankarin uneen. Jospa pääsen vielä annokseni ääreen… Kolmannes ruuasta syöty. Ulkoa kuuluu yskintää. Sen jälkeen alkaa pirunmoinen tuskaitku, johon varmasti naapuruston kaikki vaunuissa nukkujat heräävät viiden kilometrin säteellä. Toppahousuja ei tarvitse enää pukea, jätin ne jo jalkaan viime kerran jälkeen varalta. Muut tamineet messiin ja menoksi. Tällä kertaa uudelleen nukahtaminen tapahtuu parin kilometrin jälkeen. Palaan pöydän ääreen, mutta ateria ei enää houkuta. Lämmitän sitä vähän. Mikro ei edes kerkiä klingahtaa, kun ulkoa kuuluu valittavaa ininää. Otan Pikkusankarin syliin ja rauhoitan hänet taas. Huuto yltyy, kun yritän laskea häntä uudestaan rattaisiin. Käyn sisällä kokeilemassa, onko hänellä nälkä tai jano. Ei ole.  Kuuma eikä kylmäkään tunnu olevan. Kitinä jatkuu tuskainen ilme kasvoillaan. Väsykiukku ottaa myös lisää valtaa. Pari unipätkää ei siis ollut tarpeeksi. Lähden uudestaan ulos nukuttamaan häntä. Uni tulee puolen tunnin kitinän jälkeen. Jospa ottaisi jotain välipalaa, kun lounas jäi vajavaiseksi. Kuorin mandariinin ja heitän kitaan muutaman palasen. Lisää, vaatii maha. Tänne, vaatii Pikkusankari. Puklut olivat herättäneet hänet nyt. Heijaan vaunuja hetken sisävaatteisillani. Palelee. Sitten sisälle. Loppumandariini. Äiti soittaa. Normaalia kuuluu, kiitos kysymästä. Pikkusankari nukkuu melkein puolituntia! Kerkiä siis juuri raihtia kämpän. Miehellekin kerkiän naputtamaan tohkeissani viestin: ”Täällä nukutaan tän viikon päikkärienkkaa! Hurraa!”  Sormen painettua vihreää luuria vaunut heiluvat. Höpötän lapselle, kuinka hienosti hän nukkui ja naapurit kurkkivat hullua äitiä ikkunastaan. Puoli tuntia menee ihan hyvin. Syödään ja leikitään dvd:ittein kansilla. Sitten Pikkusankarille iskee väsymys. Jaahas, liian lyhyet päiväunet. Otan kantorepun ja kokeilen vaihteeksi sisänukuttamista. Onnistuu melko helposti, kahdenkymmenen minuutin jälkeen Pikkusankari kuorsaa. Käyn feisbuukissa kirjoittamassa jotain toiveita illan jumpalle pääsyn suhteen. Tarvitsisi päästä tuulettamaan päätä. Lapsen huoneesta kuuluu ähellystä ja pian kamalaa rääyntää. Poskiin on lehahtanut allergiaoireet ja hän hinkkaa kasvojaan patjaan. Tyynnytän Pikkusankarin sylissä ja saan hänet uneen. Jään viereen makoilemaan ja silittämään häntä. Kyyneleet vierivät patjalle. Hetken päästä hän herää eikä seuraava tunnin nukuttamisyritys enää tepsi. Kello on puoli neljä. Seuranamme taas tänään refluksituskat ja väsykiukkukohtaukset. Ihana ilta tiedossa. Ihana Tunne kaukana poissa.

Huonoina jaksoina Ihanan Tunteen kohtaamista joutuu odottamaan ehkä kuukauden, pari. Hyvinä jaksoina, kuten tällä hetkellä, Ihana Tunne on läsnä joka päivä.