Kohti märehtivää ammujaa!

Nyt taitaa olla Minimullistajan uutisten päivitysten aika! Tämä postaus olisi ilouutisia täynnä, jos eilinen ilta olisi loppunut eri tavalla... Kuten instalaiset jo tietävät, eilen Minimullistaja sai käteensä juustoviipaleen, siis lehmänmaidosta tehdyn juuston viipaleen! Se päivä saapui hänellekin, vuoden ja yhdeksän kuukauden iässä. Ilta loppui kuitenkin monen tunnin tuskaisiin oireisiin. Yö meni valvoessa.

Ensi viikolla toistetaan lehmänmaitoaltistus, mutta enteileehän tämä ensimmäinen kerta selkeästi sitä, että Minimullistajan suolisto ei ole vielä ihan valmis tuolle märehtivän ammujan valkoiselle litkulle. Muutenhan ruokakuviot ovat rullanneet hänellä aika hienosti; viimeisten kuukausien sisällä minun imetysdieettini on laajentunut huimasti: olen saanut viikoittaiseen menuuseeni mukaan maisteltavaksi melkein kaikki kasvikset ja vihannekset, viitisen uutta maustetta, hirssiä, amaranttia, kananmunan ja jopa pikkuhippusen pähkinää! Koen siis olevani nykyään kuin minkäkin luksusristeilijän buffetissa 24/7! 

Minimullistajan omalla maisteluruokalistalla komeilee siis kaikki, mitä minullakin pähkinää, kananmunaa ja voimakkaimpia mausteita lukuunottamatta. Hänen oma huippujuttu on vuohenjuusto! Se menee oireitta viikottaisessa ruokailussa (tämä rotatoitiin Minimullistajalle suoraan). Mutta se onkin sitten eri asia, mitä sinne pienen mahaan päätyy. Meinaan sinne ei meinaisi päätyä juuri mitään. Oikea ruoka ei vaan kiinnosta häntä. Mutta silti nälkä on kova, ja mankuminen jääkaapilla jatkuvaa. Postimyyntikuvastoa selailin jo, mutta siellä ei ruokakohdassa mielikuvitusta ja hermoja löytynyt, joten omilla jatkamme... 

Suuria muita uutisia perheen pienimmällä oli Minimullistajan ihkaensimmäinen oma yökyläily pari viikkoa sitten Mummolassa! Tämä mahdollisti minun ja miehen ensimmäisen kaksin kotoa karkaamisen pariin vuoteen (oli muuten niiiiin siistiä!). Sen myötä vähän iloitsinkin jo Minimullistajan ja minun pienestä erillistymisestä, mutta viime yö palautti minut takaisin imettäjän realiteetteihin... Jos Minimullistaja kärsii (suurista) oireista, äiti on EHDOTON koko yön lähellä olija.

Yleisesti ottaen Minimullistajalla menee oikein hyvin: Eheitä öitä tähän mennessä elämää hänellä on ollut 7 (jos siis yö saa loppua klo 5:00 kröhöm). Muuten hän heräilee kerran viiva kolme. Yöherätykset tarkoittavat joko oireita tai nälkää (joo-o, välillä hän siis syö päivällä toooosi vähän ja yöllä sitten huutaa ruokaa). Ja kuten viime yönä nähtiin kuultiin, edelleen: mitä enemmän oireita, sitä enemmän yöherätyksiä. Myös päikkärit menevät samalla kaavalla kuin ennenkin: sen helpommin ja nopeammin hän nukahtaa ja sen kauemmin hän nukkuu, mitä vähemmän oireita. Päikkärit ovat jotain puolen tunnin ja puolentoista tunnin välillä. Joskus hän yllättää ja vetäisee kaksi tai jopa kolme tuntia!

Tästä on hyvä jatkaa pieniä askeleita kohti loppukesän kaksivuotissynttäreitä ja mökkimaiseman laiduntavia märehtiviä ammujia.

Kananmunaa ja kukkakaalia, uuu beibe!

Vielä puoli vuotta sitten, silloin yksivuotiaan superallergisen pojan imettävänä äitinä, en todellakaan olisi uskonut, että minä kirjoitan nyt ostoslistaamme kananmunaa ja kukkakaalia, ja vieläpä syön niitä tällä hetkellä viikottain ilman tuntikausien yöitkuja ja omia viiltäviä mahakipuja. Imetysdieettini on siis edennyt siihen pisteeseen, että saan sanoa sen laajentuneen ihan kiitettävästi! Mukaan viikottain syötävät -listalle ovat päässeet kukkakaalin lisäksi jo esimerkiksi parsakaali, valkosipuli, paprika, chili ja tietenkin tämä majesteettinen kananmuna (okei, piilomunana ja vähäisenä määränä, mutta kuitenkin!). Siis kaikkia sellaisia juttuja, joita ilman olen täysin ollut puolitoista vuotta.

Kun rotaatiossamme tuli päivä, jolloin sain maistaa näitä valkoisia ovaaleja herkkuja, jääkaapissa ei ollut juuri muuta kuin kukkakaalia ja kananmunaa. Ja koska ensimaistelut kananmunasta tehdään piilomunana, valmistin mössön kukkakaalista ja kananmunasta, tietämättä yhtään, mitä siitä seuraisi. Iskin mössön uuniin. Siitä tulikin jotain ihan superia! Tätä kukkakaalileipää, kukkakaalipitsaa tai miksikä sitä nyt sitten voikaan kutsua, maistaneet ovat olleet ymmällään ainesosien vähäisyydestä ja tuotoksen maukkaudesta! 

Minulla on tapana tehdä kaikkia kummallisuuksia milloin mistäkin ainesosasta, heittelen sekaisin lupiinijauhoa, punajuurta, carobia, kurpitsansiemenjauhoja, mandariinia, chiaa, psylliumia ja muuta vastaavaa. Yleensä sekasotkuista ja hyvinkin yllättävistä makupareista tulee onnistuneita minun makuuni. Vasta jälkikäteen huomasin internetin syvyyksistä, että joku muukin oli keksinyt parittaa juuri tätä uusinta kummallista kaksikkoa, kukkakaalia ja kananmunaa. Minun ohjeeni vaan ei sisällä mitään juustoja, rahkoja tai muita, sillä tämä on maidoton ja viljaton.

No, jos joku ei ole vielä tämmöistä kombinaatiota kokeillut, niin tässä tulee minun hyvin yksinkertainen ohjeeni:

Pilko raaka kukkakaali pieniksi paloiksi. Tee siitä monitoimikoneella pienenpientä murua. Sekoita sekaan kolme kananmunaa. Ripota mausteeksi suolaa ja mustapippuria. Levitä leivinpaperin päälle suht paksuksi levyksi (tästä määrästä tulee noin puoli peltiä). Laita uuniin noin 20 minuutiksi 200 asteeseen. Kun leipä alkaa ruskistua hieman ja irtoaa helposti ilman repeytymistä, se on valmis. Jos haluat tehdä leivästä pitsamaisemman, laita päälliset noin 10 minuutin kohdalla uuniin leivän päälle. 

Minä olen ihan ihmeissäni, että sain juuri jakaa ohjeen, joka on kananmunallinen! Minimullistajabeibin suoliston kunto on selvästi parantunut ja se kestää kananmunaa minun maitoni kautta - mikä ilon ja onnen aika! Pian siis Minimullistajakin saa yhtyä näihin kukkakaalileivän syöminkeihimme!

Epätoivoinen RASP*-maja

Sekavaako täällä tämä elämä, no kyllä! Oireita on välillä enemmän, välillä vähemmän. Mutta joka päivä jotain on johonkin aikaan ja jollain intensiteetillä. RASP* kuluttaa kaikkien hermoja ja voimavaroja. Syy-seuraus-suhteet menevät varmaan iloisesti sekaisin, muka-melko-tasainen-arki muuttuukin silmänräpäyksessä karseaksi tuskakonsertiksi, ja nukkumaan menosta ei meinaa kenelläkään tulla yhtään mitään, lääketasapaino on varmaan muuttunut epätasapainoksi jo aikoja sitten, ja - ja - ja -.

Hukassa siis ollaan, ja pahasti. On ollut ruokavahinkoja ja -kokeiluja, suurimpana kokeiluna KELAn vaatima kaura, joka sekin jäi epäselväksi muiden muutosten seassa. Losecin maksimiannos muuttui Nexiumin maksimiannokseen, kun epäiltiin taas Losecin aiheuttavan sivuoireita. Gaviscon on muuttunut Siliceaksi siinä pelossa, että Gaviscon alkoi taas allergisoittaa. Maitohappobakteerimerkkiä muutettiin, kun oli epäselvää, tulivatko oireet sieltä suunnalta. Ventokin aloitettiin parempien aikojen toivoissa. Ruokia on jonkin verran (en jaksa tehdä nyt laskutoimituksia) rotaatiossa, ja todennäköisesti sieltäkin paljastuisi pahiksia, jos ruokalistaa alettaisiin paremmin syynäämään. Ruuan rakennettakin on yritetty monipuolistaa. Pääkipua Pikkusankari on taas valitellut enemmän.

Epätoivo alkaa pikkuhiljaa hiipimään meidän RASP-majaan.

*refluksislangissani jo vakiintunut omasynnyttämä lyhenne Refluksi-Allergia-SalaPoliisityöstä