Pages

Toimintasuunnitelma

perjantai 25. tammikuuta 2013

Tänään oli taas se kerran kolmessa kuussa eteen tuleva päivä, kun Pikkusankari huudahtaa "minun lääkäripäivä!" ja meidän perhe menee epämääräisenä huolimöykkynä the Gurun vastaanotolle. Pikkusankarin kontrolliaikaan on ladattu aina suunnattomasti odotuksia– ja aina olemme lähteneet liikuttuneina, huojentuneina ja loogisemmin ajatuksin ajamaan kotia kohti. Niin kuin tänäänkin.

The Guru osaa kohdella lasta ja vanhempia arvostelematta. Hän kuuntelee aidosti. Hänellä on sellaista tilannetajua ja ihmistuntemusta, jota en ole koskaan muulla lääkärillä kohdannut. Niin, ja onhan hänellä hallussaan maailman paras tietämys refluksi-allergia-asioissakin.

Ällössä refluksi-allergia-liemessä uitettu arkemme sai taas jonkinlaisen selvyyden seuraaviksi kuukausiksi. The Guru lausui: ”Katsokaas, vaikka tilanteenne on varsin mutkikas ja monivyyhtinen, se koostuu kolmesta seikasta, joihin nyt alamme vuorotellen kiinnittämään huomiota. Ensimmäinen asia on astmaoireet. Pikkusankarin käytös vaikuttaa astmaraivolta, jonka refluksi on saattanut saada aikaiseksi ärsyttäessään keuhkoputkia. Avaavasta Ventolinestakin on ollut hyvä vaste. Kuten ehkä teillä, joillakuilla Singulair ei vain yksinkertaisesti hoitavana riitä, joten otamme kokeiluun Seretiden. Toinen asia on allergiat. Jos nyt kokeiltava hoitava astmalääke ei auta, vedämme Pikkusankarin kahden viikon turvaruokavaliolle, ja lisäämme loput ruuat yksitellen takaisin tauon jälkeen pahiksia metsästäen. Kolmas asia on refluksi. Jos Seretide ei helpota oireita, eikä ruokavalion tarkistaminen auta, tsekkaamme refluksilääkkeet."

Kiitos, the Guru.

14 kommenttia :

  1. On ihana että on lääkäri johon voi luottaa <3 Toivottavasti helpottaa astmalääkityksellä. Me kamppaillaan tuon astman kanssa myös, taas yritettiin vähentää pojun flixoa joka menee tuplana, heti iski flunssaa päälle. :/ Että näin sitä on syyskuusta asti mennyt tuplana hoitava kun koskaan ei saada tauotettua. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiinnolla seuraan teidänkin astmataivalta! Toivon, että helpotus olisi teilläkin jo oven takana <3

      Poista
  2. Sama lääkäri, samat fiilikset. Lähden joka kerta liikuttuneena, tunnen tyttäreni ja itseni arvokkaaksi. Toivottavasti Seretide auttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hänestä en todella ole koskaan kuullut huonoa kommenttia. Ihana ja asiantunteva lääkäri kerrassaan.

      Poista
  3. Hyvä, että selkeämmät fiilikset ja toivottavasti saatte apua jo ihan steppi nro 1:stä! Mun on pitänyt kirjoitella meidän 3,5v Suuresta Muutoksesta hoitavan astmanlääkkeen myötä (ja epäonnistuneista annoksenvähennyskokeiluista), mut en ole ehtinyt. En melkein kehtaa edes kirjoittaa, että koitan pian, mutta siis, joo kyllä tarkoitan tosissani taas kerran... :) EO

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä pistän tähän nyt vain hymiön, sinä tiedät, mitä se tarkoittaa. :)

      Poista
  4. Vitsi... Miten teillä on päästy tuon astman jäljille? Meillä tilanne taas aika huonona (poika 2v 4 kk), vaikka Losec tapissa, Aerius tapissa, eikä ruokavaliota ole pitkään aikaan muuteltu. Jotain uutta pitäisi alkaa miettiä... =( Tsemppiä teille, ei tosiaan kuulosta helpolta teidänkään meno... T. Kaisa N.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En muista tarkkaan, milloin ekan kerran otettiin Ventoline käyttöön, mutta jotenkin se meni niin, että kun paljon oli testattu ruokavalio-, refluksilääke-ja allergialääkemuutoksia, eikä mistään muutoksista tullut enää selkeää apua koko ajan jyllääviin oireisiin, niin sitten Tuomela ehdotti astmalääkkeen kokeilua. Hän selitti, että vaikka varsinaista astmaa ei Pikkusankarilla olisikaan, niin usein on tapauksia, jossa pahaksi äitynyt refluksi ärsyttää myös niitä keuhkoputkia, ja tällöin astmalääkkeille tullee hyvä vaste. Ventosta on ollut välillä suurtakin apua se puolituntinen sen annon jälkeen, joten nyt on sitten alettu kokeilemaan hoitaviakin astmalääkkeitä. Toivon, että ne auttavat, meinaan kaikista mieluiten hoidan astmaa lääkkeillä verrattuna refluksiin tai supistan ruokavalioita entisestään... Katsellaan, miten käy!
      Toivottavasti teilläkin löytyisi joku yksinkertainen syy tilanteenne huonouteen!

      Poista
  5. Ok, kiitti! Jos jaksat vielä vastata, että annatteko Ventoa ihan sillä Babyhalerilla, vai onko teillä ihan piipput tms.? Meillä on Ventoa ja Babyhaler kotona, tekisi mieli kokeilla. On taas ollut sellaista takkuamista tämä arki... Meilläkin poika riehuu, kun on huono kausi, ja nukuttaminen on hankalaa, vaikka nukkuukin sitten yleensä koko yön, kun vaan nukahtaa. Nyt on tosin ollut taas korvatulehduksia, jotka paranevat hitaasti, joten nekin tietty vaikeuttavat oloa. Mutta toki kertovat myös siitä, että ihanainen refluksi se taas jyllää. Kiitos ihanasta blogistasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Babyhaler on käytössä meillä. Ja Pikkusankari itse muistuttaa sen ottamisesta, ja oma-aloitteisesti sen myös ottaa (hieman täytyy vaan vahtia sitä sekoittamista ja painamista), joten onneksi helpolla päästään sen suhteen :)

      Meidän suurimmat ongelmathan tällä hetkellä ovat juurikin nuo käytöshäiriöt sekä nukuttamisen hankaluus. Kannattaa varmaan kokeilla teidän tuota Ventoa myös, tuskin on mitään niin suurta haittaa siitä!

      Kiva, että tykkäät blogista :)

      Poista
  6. Jes, kiitos taas! Laitoin myös TT:lle mailia. Hän kehotti nyt kiirehtimään korvien uudelleenputkitusta (ainakin toinen putki irtosi joitain viikkoja sitten) ja sitten mietitään jatkoa. Meilläkin tosiaan nuo käytöshäiriöt ottavat välillä koville. Voi meidän pieniä. =( Onneksi jaksamme taistella heidän paremman olonsa puolesta! T. Kaisa N.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että asiat etenevät! Tulehan huutelemaan kuulumisianne taasen!
      Kyllä! Jatkuvaa taistelua tämä on rakkaittemme puolesta, ei tässä muutakaan voi <3

      Poista
  7. On se vaan niin paras toi Guru <3 Mulla meinaa aina itku päästä ollaan sitten siellä otilla tai vaan puhelimessa soittoajalla sen kanssa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä. Meikittömänä on paras mennä vastaanotolle :D

      Poista

Theme by: Pish and Posh Designs