Mistä minä tiedän, että olen kahden lapsen äiti?
Sen lisäksi, että laatikosta löytyy neljä KELA-korttia ja lastenvaatekaapista löytyy niin 100 kuin 60 senttisiä vaatteita, on muitakin merkkejä, jotka kertovat, että kaksi lasta olen ponnistanut maailmaan. Tässä muutamia.
-Mies kysyi yksi päivä töistä tullessaan minulta: ”Miksi näytät niin oudolta?”. Totta, moneen viikkoon en ollut sitä tehnyt - laittanut meikkivoidetta ja ripsaria. Esikoisen aikaan taisin ehkä yrittää vähän enemmän.
-Housunkauluksesta jää tursuamaan jotain ennennäkemätöntä, ja se ei ole läskiä (sitä on nytkin ja sitä on nähty ennenkin), vaan pelkkää ihorullaa.
-Sydämentykytyksiä, muljahteluja ja unettomuutta. Ei, vaikka intohimoinen urheilunrakastaja olenkin, niin ylikuntoa se ei ole. Se, että pääsee kerran pari viikossa mavettamaan, HIITtaamaan tai venymään aurinkosoturiin, ei paljon ylikuntoa tee. Lasten heräilyt, heihin liittyvät huolet, hyvin erilaiset unirytmit ja kaikki muukin on nyt potenssiin kaksi. Niistä kiitoksena tykytykset, muljahtelut ja unettomuus, entistä herkemmin. Sydämellä reagoija kun olen.
 |
| Ootko käynyt liikaa salilla, kun niin muljahtelee? |
-Ulos lähtöön kuluu ihan vähintään puoli tuntia, pahimmillaan koko päivä. Tiedättehän: pukemisen 1/6, uhma, kiusanteko, jäähy, ruoka-aika, pukemisen 2/6, niskakakat, käsipyykki, pukemisen 3/6, puhelimeen vastaaminen, vesilasivahinko, pukemisen 4/6, känkkäränkkä, imetys, pukemisen 5/6, potan sisällön
-Parisuhdeaika = 0 tuntia. Pikkusankarin uniaika kestää iltakasista aamukuuteen. Minimullistajan uniaika kestää yöyhdestä aamuysiin.
-Kaveri sanoi kylään tullessaan: ”NYT täällä näyttää lapsiperheen asumukselta.” Nykyään pölyviuhkat eivät liiku ihan joka välissä. Ja se näkyy. Nykyään siivous on aina toissijaista. Minuutin päästä sotku olisi IHAN saman näköinen.
 |
| laiskuutta vai äitiyttä? |
-Meidän perheen auton kyytiin takapenkille ei enää mahdu kuin joku pienipeppuinen tyyppi.
-Pienellekin reissulle lähdettäessä kantamukset ovat luokkaa muutan Ruotsiin kaikkien tavaroideni kera kävellen.
-Syöminen on mielenkiintoisen näköinen show. Ehkä verrattavissa moderniin taiteeseen. Syöminen tapahtuu melkein aina jumppapallon päällä Minimullistajaa samalla rintarepussa hyppyyttäen. Toisella kädellä yritän taiteilla omaa ruokaa suuhun ilman, että porkkanaraasteet kansoittavat vauvan päälaen aivan oranssiksi ja toisella kädellä ohjailen Pikkusankarin sotkusyömistä, jotta hänen lautaselta päätyisi jotain suuhunkin, ei vain lautasen ympärille koska pitäähän pöytääkin syöttää. Välillä pomppaan ylös hakemaan paperia, maitoa, lisää ruokaa, ehkä käyn avustamassa Pikkusankarin yllättäen tullutta vessatoimitusta välissä. Ja sitten jatketaan.
-Vaikka puhelin olisi ihan siinä vieressä, siihen vastaamisen kannattavuus on kärsinyt Minimullistajan synnyn jälkeen melko paljon. Ellei Minimullistaja itke, Pikkusankari kränää vähintäänkin samalla desibelillä. Ja niillä desibeleillä ei paljon kuulla soittajaa.
Täytyy kommentoida tuota ylikunnossa olemista, sydämen muljahteluita yms. Itse asiassa mä sain itseni ylikuntoon juurikin vauva-ajan extreme-elämällä, järjettömällä valvomisella ja vieläkin hirvittävämmällä imetysdieetillä sekä taukoamattomilla vauvannukutuskävelylenkeillä. Ja mä siis en päässyt enkä pystynyt edes sinä aikana mihinkään jumppaamisiin, joilla olisi voitu selittää ylikunto. Kaiken sen sairastamisen takana on ylikunto, joka näkyi myös sydänlihaksen muutoksena joka otettiin rytmihäiriöiden takia. Eli keho meni ylikuntoon, joka lopulta tilttasi lisämunuaiset ja kilpirauhasen ja koko aineenvaihdunnan, sekä teki sydämeen pysyvät vauriot. Tämän takia ystävä hyvä, jos sulla tollaisia oireita, TOIVON että kuuntelet itseäsi ja otat muun liikunnan maltilla, ne kaikki jumpat ja muut, vaikka ne voivat tuntua hyviltä hetkellisesti, se saattaa silti olla pidemmällä tähtäimellä kehoa liikaa kuormittavaa. Eli jos sulla tommoisia tuntemuksia, tee vähemmän kuin enemmän, jookos. Sä et halua itseäs tähän tilaan missä mä oon.
VastaaPoistaAnu rakas <3 - joo, en halua itseäni samaan tilaan, mihin sinä jouduit :'( Sulla on ollut ihan järjettömän rankkaa.
PoistaMulla on ollut molemmissa raskauksissa reilusti noita sydänoireita, ja mut pistettiin ihan sydänultraan ja otettiin EKG. Siellä onneksi kaikki kunnossa. Olen huomannut, että reagoin sydämellä kaikkeen - väsymys, riidat, huolet - ne kaikki pistävät mun sydämen lisätykyttelemään ja muljahtelemaan. Öisin on pahinta. Ja tietenkin, mitä enemmän on rasitusta ihmisen elimistössä, niin sitä vaikeampaa sen on toimia normaalisti. Nytkin, kun valvominen on ollut suurempaa, niin otan kevyemmin urheilun kanssa. Pyrin kuuntelemaan itseäni. Sali vaan on mun päälle niiiiin tosi tärkeää, että sinne kyllä menen, jos vain suinkin jaksan, mutta järjen pidän päässäni taatusti mukana :-)
Kuulostaa kanssa hurjilta oireilta. Olisiko lepo paikallaan enemmänkin kuin kuntoilu. Voisitko nukkua jossain välillä tunnin pari kun lapset isän kanssa touhuamassa. Ei kannata olla korvaamaton. Jaksat paremmin kun huilaat vaikka ennemmin kirjastossa lehtiä lukien. Kuntoilua tulee varmasti riittävästi kun lykkii vaunuja ja tekee kotihommia. Nyt Lepoa ja lepoa..
VastaaPoistaOho, jotenkin olen aina ajatellut, että nämä oireet kuuluvat minun normaaliin elämääni aina silloin, kun on vähän rankempaa tavalla tai toisella. Ehkä lähipiirissäni on sitten normaalia enemmän minunkaltaisiani ihmisiä, jotka ovat kertoneet, että heillä on samantyylisiä "oireita", ja että lääkäreiden mukaan ne ovat pikemminkin ihmisen ominaisuuksia. Toiset reagoivat mahallaan, toiset sydämellään jne. Itse en niistä niin huolissani ole kuin te ihanat kommentoijat, koska niitä tykyttelyjä ja muljahteluja on minulla vaikka olisi ollut parin viikon tauko liikunnasta. Mutta ryppäänä valvomisen kanssa niitä on nyt ollut viimeisien viikkojen aikana vähän enemmän kuin ennen, kun ei ole saanut nukuttua yötä kuin puolen tunnin, tunnin pätkissä (ja tämähän on siis esikoisen vauvavuoteen verrattuna luksusta!). Nyt päässä vaan liikkuu kahden lapsen asiat... Minulla oli raskausaikana ja sen jälkeenkin paniikkikohtausten tyylisiä kohtauksia liittyen juurikin joihinkin riitatilanteisiin, valvomisiin tms., ja tuntuu, että liikunta jopa auttaa kroppaa rentoutumaan, jolloin paniikkikohtausten tulo estyy paremmin. Paniikkikohtauksiin kun siis liittyy sydämentykytykset yms., jotka lienevät täysin vaarattomia.
PoistaMies tekee kaikkensa, jotta minä saan aamuisin nukkua Minimullistajan kanssa, kun he Pikkusankarin kanssa heräävät jo kuuden maissa. Siitä pyrimme pitämään kiinni!
Sydänoireesi kuulostavat vaarattomilta ja hyvinkin tavallisilta. Useat ihmiset reagoivat kuormittaviin tilanteisiin juurikin esim. muljahduksilla. Oli se sitten krapula, valvominen, stressi... Uskon, että tärkeintä kuormittavissa tilanteissa on tehdä juuri sitä minkä itse kokee rentouttavimmaksi. Toisille se on uni, toisille juurikin esim. sali. Itselleni oli tärkeintä päästä ulos talosta ihmisten ilmoille ja koin, että urheilusta sain valtavasti lisävoimia. Joten ymmärrän hyvin rakkauden harrastukseen :)
VastaaPoistaTsemppiä ystävä hyvä!
T.AS
Moi AS! Näin olen itsekin ajatellut, että kun tuntee oman kroppansa tarpeeksi hyvin, tietää, mitä se milloinkin tarvitsee. Mulle urheilu on oikeastaan ainut "oikea" harrastus, ja nautin siitä ihan älyttömästi! Tottakai pidän huolta siitä, että kropan kokonaiskuormitus ei käy liian suureksi, jotta ei tosiaan tulisi ylikuntoa (kuten ylläolevat viisaasti varoittelevat). Ja sitten tosiaan kun mun urheilu ei ole aina mitään joka-päivä-pakko-tehdä-uusi-ennätys-tyylistä, vaan repertuaariin sisältyy lenkkeilyä, salia, tanssia, joogaa, pilatesta ja tankotanssia (tuosta listasta vaihtelevasti muutamaa viikossa), niin koen, että se on enemmän antavaa kuin ottavaa.
PoistaKiitos tsempeistä :-)