Taantuma alkuraskauteen ja muita iloja

Viime viikko olisi voinut mennä toisenlaisellakin tavalla. Keskiviikkona sohvaylläri olisi voinut olla jokin muukin kuin Pikkusankarilta tullut sohvatyynyt homehduttava oksennuslampi. Perjantaina Mummolan itsenäisyyspäivälounas olisi voinut päättyä jotenkin muutenkin kuin pikalähtöön kotiin mies mahaansa kylmänhikisenä pidellen. Itsenäisyyspäiväilta ei mennyt ihan niin kuin suunniteltiin: mies nukkui semmoiset kepoiset unoset iltapäiväkolmesta aamukasiin. Naudan ulkofileet vanhentuivat jääkaapissa, itsenäisyyspäivän vastaanotto ei kerännytkään ihan kaikkia suomalaisia töllön ääreen ja mukava yhteinen suunniteltu joulujuttujen askartelutuokio siirtyi taas myöhäisemmälle ajankohdalle. Lauantaiyö olisi voinut mennä myös toisella tavalla. Pöntön päällä vietetyt tuskatunnit kun olisin jättänyt mieluusti vain raskauksiin. Sunnuntai-ilta huipentui siihen, kun Pikkusankari taiteillessaan jakkaralla putosi äitisilmillä katsottuna tosi korkealta ja täysin takaraivolleen ja kovaa. Siinä meni sitten seuraavakin yö tällä äidillä huolesta hikisenä pyörien ja aivovamma-astetta pohtien. 

Muutakin iloa on ollut. Talvialakuloisuus nostaa heti päätään, kun kirkasvalolampun unohtaa sytyttää tai Valkeet tunkea korviin. Muutamat kivat suunnitelmat ovat kaatuneet henkilökohtaisessa elämässämme. Eräiden läheisten toiminta mietityttää melko kovasti. Vähän aikaa sitten sairastamani ah niin mukava rintatulehdus jätti minuun melkein hysteerisen kylmyyden pelon. Ai niin ja kerroinko jo, että lapset ovat viimeisten kahden viikon aikana heräilleet ennätyspaljon: Minimullistaja vissiinkin ilmaisee nälän tunnettaan hieman useammin yöllä nykyään, ja Pikkusankari, no, hän vain heräilee. Tai siis paremmin ilmaistuna herättelee. Viisi kertaa yössä, ehkä kymmenenkin.

Valivali ja siihen tyyliin. Onneksi minun blogissa on semmoinen ominaisuus, että kun tietyn valitusrivimäärän käyttää, näytölle ilmestyy keltainen iso vilkkuva laatikko, jossa lukee myskihärän kokoisilla kirjaimilla: "Paina kolmekymmentä sekuntia deleteä ja kirjoita loppuun joku kiva lause. Ja Skribentti hei, sen pitää olla oikeasti kiva, ei ironisesti kirjoitettu kiva." Postausta ei saa julkistettua ennen kuin on tehnyt, mitä korkeampi blogivoima tahtoo.

Deleteä painettu (ja puolet kirjoitetuista murheista kadonneet myös minun neuronien ja gliasolujen tavoittamattomiin?). Ja okei, se kiva lause, tässä se tulee:

Pikkusankarin kananmunakokeilu taitaa mennä läpi! 

(Jos kirjoittaisin irc-galleriakieltä vielä näinä vanhuusvuosinani, niin lisäisin vähintään sen sata huutomerkkiä ja hymiötä tähän perään.)